Leposyke

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla niitä sormin. Tällöin aistitaan suonensisäisen verenpaineen muutoksen aiheuttama valtimonseinämän joustava laajentuminen, joka tunnetaan sormenpäissä pulsaationa. Tavallisimmin se tunnustellaan kaulalta tai ranteesta värttinävaltimosta. Sydämen supistumista säätelee tavallisimmin sydämen korvakkeessa sijaitseva sinussulmuke, jonka tahdittamana sydämen supistumistaajuus pysyy tasaisena.

Ihmisen ollessa levossa normaali sydämen leposyke vaihtelee 45-80 välillä. Harva syke on tavallista kestävyysurheilua harrastaneilla ihmisillä ja iltaisin leposyke voi laskea jopa 35 tasolle, mikä johtuu sydämen harvan rytmin riittävän kudosten hapetukseen alhaisella sykkeellä. Hyvin alhainen perussyke voi kuitenkin altistaa urheilevat ihmiset yleensä hyvänlaatuisille rytmihäiriöille. Muutenkin tasaista perussykettä tunnustellessa saattaa silloin tällöin jäädä ikäänkuin "lyönti väliin" ja sen tilalla on tauko. Kyseessä on yleensä yleinen ja hyvänlaatuinen sydämen rytmin vaihteluun liittyvä ilmiö muuten oireettomalla henkilöllä.

Korkea yli 80/min leposyke voi olla merkki hermostuneisuudesta, sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta tai esimerkiksi kilpirauhasen toiminnan häiriöstä. Sympaattinen hermosto voi aktivoitua erilaisiin mielialanvaihteluihin tai kiihtymistiloihin liittyen. Sydämen sykkeen kiihtyminen on tyypillinen sympaattisen hermoston aktivoitumisen osoittaja ja siten tyypillistä mutta kuitenkin vaaratonta ahdistuneisuus- ja stressitiloihin liittyen. Hormonitason vaihtelut voivat naisilla toisinaan altistaa tykyttelylle ja rytmihäiriötuntemuksille vaihdevuosiin tai kuukautiskierron hormonitason vaihteluihin liittyen. Joskus epäsäännöllisen tai kiihtyneen rytmin taustalla on sydämen rakenteellinen tai toiminnallinen sairaus, mutta yleensä alle 100/min tasolle on olemassa hyvänlaatuinen selitys. Yli 120-140 oleva rytmi viittaa yleensä rytmihäiriön mahdollisuuteen. Tavallisin niistä on ns. eteisvärinä eli flimmeri, joka on varsinkin vanhemmilla ihmisillä yleinen. Tällöin peruspulssi on epäsäännöllinen ja hitaassakin eteisvärinässä sinusrytmiä nopeampi.



Käyttäjien arvot
Ladataan... mikäli graafi ei näy, kokeile asentaa Adobe Flash Player
Katso myös
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Eva kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
19.04.10 14:04
Kannattaa käydä tarkistuttamassa, ainakin terveydenhoitajalla, joka tarvittaessa ohjaa lääkäriin. Onko lääkityksiä verenpaineeseen tai muuhun?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
26.04.10 08:44
101

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
22.05.10 07:34
90

avatar
Elisa kirjoitti
22.05.10 07:52
46

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
26.05.10 03:56
syke 43, paineet 150/108

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
10.06.10 11:55
Leposyke 120 :(

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
16.06.10 06:46
leposyke pyörii siinä 57-63 välillä

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
06.07.10 17:16
ihmettelen kuinka voi olla syke 50 mutta verenpaine 100yläpaine/80alapaine. mulla normaalisti paineet 100/50. Mutta nyt stressistä tai jostakin syystä kohonnut 80! Ajattelin että se olisi hermotuneisuudesta, mutta syke 50 ei vaikuta siltä että hermoilisin. Outoa.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
22.08.10 13:50
keskileposyke 40, eilen 38

avatar
Smileholic kirjoitti
24.10.11 18:39
Tässä pienen ajan seuraillut omaa leposykettä ja vähän on jo korkealla, vaikka olen vasta 19. Pitäis varmaan soitella lääkäriin :)

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Terveysarvot
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
"Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008)
"Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008)