![]() Virtsarakon syöpää esiintyy useammin kaupunkialueilla, minkä vuoksi sen synnyllä on yhteys länsimaiseen kemianteollisuuteen ja tupakointiin. Suurin osa rakkosyövistä on rakon limakalvolla pinnallisesti kasvavia, verekkäitä kasvaimia, joten on luonnollista, että ensimmäiset virtsasyövän oireet ovat juuri silmin havaitsematon tai silmin näkyvä verivirtsaisuus. Muita oireita ovat ärsytys virtsatessa ja tiheävirtsaisuus. Virtsarakon syövällä on taipumus kasvaa virtsarakon pintaa pitkin laajemmalle alueelle ja kasvaa myös syvyyssuunnassa vierekkäisiin rakenteisiin suuntautuen. Etäpesäkkeitä voi lisäksi syntyä maksaan, luustoon tai keuhkoihin. Diagnoosi varmistuu rakon tähystyksessä otettavasta koepalasta. Hoitona on leikkaus. Mitä levinneempi syöpä on, sitä laajemmalta alueelta joudutaan harkitsemaan sairaan alueen poistoa, ja joskus joudutaan poistamaan koko virtsarakko. Rakkosyövän varhainen löytäminen on tärkeää sairauden hoidon onnistumisen kannalta. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | |||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||
Kipu on ehkä yleisin lääketieteellinen oire, joka ohjaa potilaan hakemaan apua lääkärin vastaanotolta. Kipuoireen selvittely on monimuotoista johtuen ... Lue lisää... |
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 17.11.2008 18:05:32 | |
| 1 kpl | 18.11.2008 15:16:58 | |
| 1 kpl | 28.10.2009 14:54:48 |
Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

![]() | "Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen Suomessa kehitetylle terveysaiheiselle Hoitonetti.fi –verkkoyhteisölle" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |
![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |