Valkopälvi

Valkopälvi eli toiselta nimeltään vitiligo on autoimmuunisairaus, jossa ihon normaalin värin antavat melanosyyttisolut tuhoutuvat, mikä aikaansaa valkoisten läiskien ilmaantuminen iholle. Mukana on todennäköisesti myös geneettistä periytyvyyttä, koska sairaus kulkee osalla sairastuneista suvuittain. Joillakin ihmisillä tilaan voi liittyä myös autoimmuunimekanismilla syntyneitä sairauksia, kuten diabetes, kilpirauhasen toiminnan häiriöitä sekä lisämunuaisen toiminnan heikkoutta, mutta on liitännäissairauksista huolimatta yleensä hyväkuntoisen ja muuten terveen ihmisen sairaus. Valkopälveä esiintyy noin 1-2% ihmisistä, ja sairaus todetaan useimmin ennen 40 ikävuotta.

Muutokset syntyvät yleensä nuorella aikuisiällä. Aluksi yksittäisiä läiskiä on eniten kädenselissä sekä kasvoilla, lähinnä suun ympärillä, silmien alueella sekä nenässä, mutta ne voivat myöhemmin levitä muuallekin raajojen alueelle sekä sukuelinten alueelle. Valkopälvi ei aiheuta valoherkkyyttä lukuun ottamatta muuta haittaa. Auringonoton välttämisen lisäksi muuta hoitoa ei tavallisesti tarvita. Vaaleat ihoalueet tulee suojata tehokkaasti auringonvalolta, koska melanosyyttien puutteessa se herkästi palaa ja altistaa ihosyövän syntymiselle.

Vitiligo-muutosten aktiivisen hoitamisen mahdollisuudet ovat rajoitettuja ja hoidoilla voi olla myös hankalia sivuvaikutuksia. Yleisimpiä hoitomuotoja ovat mietojen kortikoidivoiteiden käyttö kasvojen alueelle, jolla saattaa usean kuukauden viiveellä olla ihopigmentaatiota palauttavaa vaikutusta. Ongelmana kortikoidivoiteilla ovat kasvojen ihon oheneminen sekä ihomuutokset. Toisena hoitomuotona on lääkehoidon ohella annettava PUVA tai UVA terapia. Aktiivinen valkopälven hoito tulee harkittavaksi ihotautien erikoislääkärin tutkimuksen ja hoidonsuunnittelun perusteella.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Ihon vaaleneminen
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
27.06.09 09:14
Minulla on ollut vitiligo noin 12-vuotiaasta, olen nyt hieman yli 30. Joskus nuorempana läiskät tuntuivat kamalilta, vaikka ei minua niiden takia kiusattukaan, mutta vanhemmiten olen niihin niin tottunut, että saatan olla ihan että "ai niin", jos joku kysyy, että "mitäs noi on". Esimerkiksi talvella, jolloin olen muutenkin tosi vaaleaihoinen, ei käsissä tai kasvoissa olevia läiskiä huomaa, muualla kehossa olevat isommat ja tummarajaiset läiskät kyllä, mutta niitä nyt ei juuri kukaan perheen lisäksi näkisikään ja mieheni mielestä ne ovat jopa ihania, kuin aarrekartta iholla. Lisäksi minulla on tosi paljon pisamia, joten olen kaikinpuolin kirjava muutenkin. Kesällä tietysti vitiligo näkyy enemmän kun ruskettuu läiskien ympäriltä. Uusille tuttavuuksille saatan kertoa, että mistä on kyse, jos huomaan, että niitä tuijotetaan, joskus taas annan tuijottaa ja olen nuorempana huvitellut myös kertomalla turhan kiinnostuneille kaikenlaisia kauhutarinoita, mistä läiskät muka olisivat tulleet, samoin olen sanonut, että "no tää on sama kuin Michael Jacksonilla". Auringon välttämistä ja 40-kertoimista aurinkosuojaa lukuunottamatta en ole vitiligoani sen kummemmin hoitanut, tosin nuorempana, kun läiskät olivat uusia, söin beetakaroteenia isoina annoksina, mutta käsittääkseni sitäkään ei enää suositella, eikä se loppujen lopuksi juuri mitään auttanutkaan. Tsemppiä vaan kaikille, jotka tästä tuntevat pahaa mieltä, oma asenne auttaa eli jos ei itse häpeile vaan on ylpeä omasta persoonallisesta ihostaan, ei muutkaan pääse kiusaamaan. Muistakaa vaan varoa palamista!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
30.06.09 18:35
Mulla on ollu vitiligo 6 vuotta ja olen nyt 13. Se on levinny koko vartaloon. Mun iho ruskettuu helposti ja läiskät näkyvät hyvin. Mutta näin kesäisin laitan yleesnä aurinkovoidetta ja meen ottaan aurinkoa, ko oon huomannu, että kun otan aurinkoia ja illalla kuorin ihon, tumma ihon on alkanut pikkuhiljaa hävitä. Minusta se on hyvä esim. rannalla ihmiset ei tuojata yms.

Mun kaverit tietää tästä eikä mua niitten seurassa hävetä käyä uimassa. Mutta yleensä kun meen esim. kauppaan niin laitan pitkähiasen ja kasvoista tasoittelen läiskiä.

Olen palanu tänä kesänä jo monet kerrat eikä se mua huoleta hirveesti. Kerran yks vanha mies sano että sillä on ollu monet vuodet vitiligo ja se on palanu monta kymmentä kertaa kesässä, mutta kertaakaan ei ole tullut mitään ihosyöpää.

Sitten ko iho tasottuu niin voi laittaa vaikka vähän itseruskettavaa nii ei näytä niin valkoselta.

Mutta kannattaa olla onnellinen että tämä ei kuitenkaan ole niin vakavaa.



Kaikki vaan aurinkorasvat vartaloon ja ottamaan aurinkoa, niin kyllä se iho siitä tasottuu. :)

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
30.06.09 18:37
Tämä on perinnöllistä.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
02.12.09 12:52
Onko mitään hoitokeinoja pysyvään poistoon ? nettiä oon selaillu mutta ei millään löydy vastausta... harmittaa tosi paljon nämä läiskät itseä vaikkei varmaan muut niistä piittaa mutta omatunnontuskia on nii että voi peiliin katsoa...

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
02.12.09 15:19
Lääketiede ei tunne toistaiseksi täsmäkeinoa valkopälven ilmenemisen estämiseen tai täydelliseen parantamiseen. Osalle ihmisistä kortisonivoiteet ihotautilääkärin arvion mukaan voivat tuoda helpotusta. Kun kosmeettista ulkoasua ei voida täysin poistaa, saattaisi keinorusketusaineista olla väliaikaista apua valkopälven koettuun kosmeettiseen haittaan. Nykyiset keinorusketusaineet ovat melko turvallisia toistetussakin käytössä, jos kokee tämän tarpeelliseksi esimerkiksi juhlatilaisuuksissa juhla/paljastavissa asuissa esiintyessään

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
05.01.10 05:23
suositteletteko 14 vuotiaal puva-hoitoa? aattelin et vois mennä kokeilee jos se on mahollista et jos se joskus rupeis auttaa

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
05.01.10 09:20
PUVA-hoidon määrittely kuuluu ihotautien erikoislääkärin hallintaan. Asian käsittely tapahtuu Ihotautilääkärin vastaanotolla suoritettavan kliinisen tutkimuksen perusteella, jossa myös kaikki muut hoitovaihtoehdot voidaan käydä samalla läpi.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
16.08.10 13:04
Kiitos sinulle! Viestisi oli todella kannustava, koska olen vastikään saanut vitiligo-diagnoosin. Tuntuu, että olet sinut asian kanssa ja yritän itsekin pysyä positiivisella mielellä, että asia jolle en mitään mahda tulee vain hyväksyä. Itse en ole niinkään huolissani itsestäni, mutta mietin jo miten tämä vaikuttaa lapsentekohaaveisiini. Olen lukenut erinäisistä lähteistä hyvinkin poikkeavaa tietoa vitiligon periytymisestä ja haluaisinkin tietää onko teillä kokemusta omien lapsien suhteen asiasta?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
16.08.10 13:05
Edellinen viesti oli siis tarkoitettu vastineeksi 27.6. kirjoittaneelle henkilölle :)

avatar
m19-6065 kirjoitti
16.03.12 08:29
minulla tuli noita valkoisia täpliä aluksi rintakehoon ja sitten alkoi levitä pikkuhiljaa vatsaan ja niskaan onko se valkopälvi ja kannattaako mun varata ajan lääkärille?

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)
"Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008)