Vaihdevuodet

Vaihdevuodet (klimakterium, kreikaksi kriittinen vaihe) merkitsevät suurta hormonaalista muutosta naisen elämässä. Niiden aikana kuukautiskierto pikkuhiljaa heikkenee munasarjojen hormonitoiminnan muutosten ja sammumisen takia. Hormonituotannon murrosvaiheessa estrogenituotanto vähenee, jonka seurauksena vaihdevuosioireina voidaan kokea erilaisia fyysisiä tuntemuksia, kuten kuumia aaltoja, sydämen tykyttelyä, hikoilua, limakalvo-oireita, ihon arkuutta ja punoittelua sekä päänsärkyä. Mielialaoireina voi esiintyä masentuneisuutta, ahdistusta, hermostuneisuutta, epätoivoisuutta ja itkuisuutta.

Viimeiset kuukautiset eli menopaussi tulee yleensä 51 vuoden iässä, mutta ne vaihtelevat yksilöllisesti 45–55 vuoden välillä. Menopaussin ajankohta noudattaa jossain määrin suvuttaista perimää. Premenopausaalisella ajalla tarkoitetaan vuosia ennen menopaussia ja postmenopausaalisella ajalla vuosia viimeisten kuukautisten jälkeen. Varsinkin premenopaussiaikana kuukautishäiriöt ovat yleisiä, koska hormonaaliset toimnnot pikkuhiljaa muuttuvat ja aiheuttavat epäsäännöllisyyttä. Suomea eteläisimmissä maissa kuten Keski-Euroopassa menopaussi tulee suomalaisia naisia aiemmin.

Vaihdevuosien hormonaalisten muutosten myötä syntyy eri kudosten kutistumista synnytinelimistössä (kohdun pieneneminen, kuivuminen, limakalvon atrofia). Muutoksilla on rappeuttavia vaikutuksia sydän ja verenkiertoelimistöön (valtimotauti, ateroskleroosi) ja luustoon (osteoporoosi). Muutoksia pystytään estämään mm. vaihdevuosien hormonikorvaushoidolla, jolla kuitenkin on omat, kuitenkin keskimäärin selkeästi pienemmät haittavaikutukset saavutettuun hyötyyn nähden. Näyttäisi kuitenkin olevan tarpeen käyttää pienintä mahdollista estrogeenikorvaushoitoa toivotun tavoitteen saavuttamiseksi rintasyöpärikin takia. Hormonikorvaushoidon suunnittelu ja toteutus menopaussi-iässä kuuluu kokeneen yleislääkärin tai gynekologin arvioinnin piiriin.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Hikoilu
15 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Unettomuus
14 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Väsymys
13 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Emättimen limakalvon kuivuminen
12 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Seksuaalinen haluttomuus
11 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Niskakipu
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Ahdistuneisuus
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Tykyttely
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Virtsankarkailu naisilla
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Epäsäännölliset kuukautiset
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Rintakipu
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Huimaus
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Stressi
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Liikakarvoitus
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kuivat silmät
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kuiva iho
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kielikipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla n...

  Lue lisää...

Ihmisen mieliala kuvastaa hänen senhetkisiä tunnetilojaan. Normaaliin mielialan vaihteluun kuuluvat iloisuus, hilpeys, aurinkoisuus, tyytyväisyys yhtä...

  Lue lisää...

Silmämunan kammioneste muodostaa silmämunan etu- ja takakammioon yhtenäisen sisäisen paineen, jota syntyy kammionesteen erittyessä sarveiskalvon reun...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten suhtautua valkovuotoon?1 kpl17.11.2008 16:32:27
icon Mistä apua krooniseen alavatsakipuun?1 kpl17.11.2008 17:24:08
icon Mistä selkäsärkyni johtuu?1 kpl17.11.2008 18:05:32
icon Kannattaisiko vaihdevuosioireitani hoitaa?1 kpl27.11.2008 15:52:43
icon Kuinka pitkään jaksan työssäni?1 kpl29.11.2008 06:28:58
icon Miten voi lievittä stressioireitani?1 kpl29.11.2008 14:44:22
icon Mitä PAPA-koe kertoo?1 kpl14.12.2008 05:55:23
icon Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?1 kpl14.12.2008 14:23:30
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
n54-2941 kirjoitti
29.09.09 05:54
Tarkennus edekkiseeb irjoitelmaani: kohdun kimakalvon paksuus oli vain 2 mm.

avatar
n45-3427 kirjoitti
07.07.10 07:11
Kärsin jatkuvasta virtsaamisen tarpeen tunteesta, jota virtsaaminen ei auta/poista. Provera ja Vagifem auttoivat, mutta nyt oireet palanneet eikä äsken mainituilla apua. Ehdotuksia/apua/neuvoja otetaan vastaan, nimittäin hermot kireällä!!!

avatar
n45-3427 kirjoitti
07.07.10 07:23
Jatkoa edelliseen; olen siis käynyt sekä urologin että gynekologin luona sekä labrakokeita otettu. Mitään syytä ei ole löytynyt.

avatar
n54-2941 kirjoitti
06.09.10 04:52
hei! olen 52-vuotias. Minulla oli melkein vuoden poissa kuukautiset. Helmikuussa 2009 minulle ilmaantui vuotoa, mikä ei ollut runsasta. Tämä toistui 2x 4 kk välein. Viimeiset oli syyskuussa 2009. Minulle ilmaantui eilen vähäistä vuotoa. Täänään se on muuttunut kirkkaaksi kuukausivuodoksi. Aika runsasta.

Olin viime vuonna naistentautienpoliklinikalla tutkimuksissa vuodoista. Kohtu oli normaali, limakalvo 2mm. Vasemmasta munasarjasta löytyi kystä. Muuten kunnossa. Olin kontrollikäynnillä alkuvuonna. Kystä oli jäljellä. Simplex-kystä. Ei sovittu enää jatkokäyntejä.



Minulla oli aiemminkin ennen vuotoja runsaampi valkovuoto. Samoin nyt. Pinnakin oli kireämpi. Ajattelinkin ihan kuin ennen kuukautisia. Voiko kystä voinut puhkea? Minulla oli nyuorempana kystiä oikeassa munasarjassa. Joudutiin kerran leikkaamaankin. Tällöin minulla ei tullut kuukautisia ollenkaan.

Onko kellään ollut vastaavaa? Johtuuko kystästä vai onko vielä jtkin kuukautsten tapaista oireilua?

avatar
Tinttu kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: n54-2941)
06.09.10 05:45
Onko gynekologi ehdottanut mahdollisesti kaavintaa. Sillähän sais ns. kohdun "putsattua" ja saatais hyvät näytteet patologille. Eihän se kuitenkaan kystiin vaikuta, jos ne kerran on munasarjassa.
Toivottavasti asiaan tulee selvyys :)

avatar
n54-2941 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Tinttu)
06.09.10 05:52
Ei ole ehdotettu. Naistentautienpoliklinikalla tehdyissä utkimuksissa kohtu näytti pieneltä, ei löytynyt ylimääräistä ja limalvon paksuus oli 2 mm.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
12.09.10 07:55
Hei!



Minulla oli viimeksi 2008 kunnon kuukautiset. Viime vuonna minulla oli 3 kertaa niukkaa vuotoa. Kävin sairaalassa tutkimuksissa. Kaikki ok. paitsi kystä. Nyt minulla alkoi runsaat vuodot. Huomasin, että toisillakin on ollut samaisia oiteita. Mistä vuoto johtuu. Olen 53-vuotoas. Onko kystä puhjennut?

avatar
n41-3976 kirjoitti
07.01.11 13:53
minulla oli välillä kuukautiset poissa 2 vuotta.sitten ne alkoivat aivan hurjana.eli vuodot kestivät aina 3 viikkoa ja vuoto oli runsasta kuin Niagaran putouksessa.niiden takia minulle asennettiin hormonikierukka.vuoto niukkeni heti.nyt minulla on vv-oireita,vaikka olen vasta 39 v.voisiko kierukka olla syyllinen?yöllä vuoroin hikoan,vuoroin palelen ja seksuaaliset halut ovat kadonneet.yleensä hikoan tyynyn ja yöpukuni märäksi,siksi käytän triple try-roll onia yöllä ja pyyhettä tyynyn päällä.

avatar
Hoitonetti kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: n41-3976)
11.04.11 10:17
Hormoonikierukka ei ole vaihdevuosioireiden takana. Vaihdevuodet alkavat eri henkilöillä hyvin eri ikäisenä. Oireenne sopivat vaihdevuosioireiksi varsin hyvin. Mikäli oireet ovat kovin hankalat, voisi estrogeenihoitoa kokeilla. Runsas valkovuoto, etenkin jos se on kokkareista tai siihen liittyy kutinaa, kannattaa selvittää. Varsinkin diabetesta sairastavilla takana voi olla hiivatulehdus.

avatar
Helena kirjoitti
16.05.11 09:52
Onko kukaan kokeillut/ on käytössä jokin muu kun estrogeenikorvaus? Kävin gynen vastaanotolla ja hän suositteli hormoonikorvaushoidosta luopumista. Minulta leikattii kohtu ja 1. munasarja v.-86 ja 2. munasarja -90, jonka jälkeen tuli kamalat vaihdevuosioireet, joten jännittää mitä nyt. Minulla epäillään olevan endometrioosia mahassa, koska sitä oli leikkauksessakin ja se on voinut sirottua suolistoon, mahaan...maha kipuilee aikapaljon. Oletteko käyttäneet esim. soijaa?? Mitä määriä??tms luontaistuotetta???

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)