|
Tyvisolusyöpä on iholla yleisin pahanlaatuinen syöpäkasvain. UV-säteilyn vaikutus on vahvasti yhteydessä tyvisolusyövän esiintymiseen, koska se esiintyy pääasiassa auringonottoon sopivilla ihoalueilla. Kasvojen alue, ylävartalo sekä kädenselät ovat tavallisimpia syntypaikkoja. Tyypillinen tyvisolusyövän ensioire voi olla kasvoilla tai nenänselässä oleva punoitteleva ihoalue, pieni haavauma tai vain ärsytys/punoitus, joka ei reagoi kortisonivoiteelle tai muille hoidoille vaan ärsyttää sitkeästi. Vaikka muutos olisi vähäinenkin, olisi varsinkin keski-iästä lähtien syytä harkita koepalan ottoa. Hoitamattomana syöpä kasvaa hiljalleen, mutta onneksi pääasiallisesti ihon pintaa pitkin. Tyvisolusyöpä syntyy ja kasvaa siis hitaasti ja kestää 20-30 vuotta ennen kuin UV-vaurio kehittyy syövän asteelle. Tyvisolusyöpää voidaan pitää pahanlaatuisuudestaan huolimatta yleensä helppohoitoisena kasvutapansa mukaan, koska se ei synnytä etäpesäkkeitä ja leviää vain ihonpintaa pitkin. Näin sairaus on säännöllisessä seurannassa helppo pitää kurissa. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | ||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
|||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 11.01.09 10:50 Minulla todettiin tyvisolusyöpä nenänpäässä pienessä näpyssä jota olin menossa poistamaan yleislääkärille...hän teki diaknoosin ja lähetti ihotautilääkärille,jonka kuitenkin vaihdoin plastikkakirurgiin koska kyse on kasvoilla olevasta muutoksesta...nyt sainkin ajatuksen,että samalla voisin leikkauttaa aina inhoamani pottunenän...olisikohan sellainen toimenpide mahdollista tehdä? oikeastaan nenän kärjen kavennus riittäisi eikä varmaankaan maksaisi niin paljon. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 22.02.09 03:38 Minulla oli keskellä nenää vuoden verran pieni näppy.Poistatin omalla terveskeskusläärilläni sen ja siinä todettiin tyvisolusyöpä.Sain lähetteen Keskussairaalaan,jossa poitettaisiin lisää ihoaluetta.Olen miettinyt aivan samaa,kun edellinen kirjoittaja,että jos pääsisikin plastikkakirurgille samantien.Tietäisikö joku ystävällisesti kertoa miten tästä selviäisi parhaiten.Edelliselle kirjoittajalle,miten on kodallasi hoito mennyt eteenpäin,jos haluat kirjoittaa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 03.04.09 02:37 Hyvät lukijat ja kohtalotoverit,olisi ihanaa saada tietoa miten olette selvinneet kasvoissa,nenässä olevan tyvisolusyövän hoidossa ja lääkärit, ketkä ovat hoitaneet. | |
Hoitonetti.fi kirjoitti ( 04.04.09 04:29 Ohessa nyt myös pinnallisen tyvisolysyövän leikkaushoidon ja seurannan periaatteita. | |
Hoitonetti.fi kirjoitti 02.06.09 04:06 Tyvisolusyövän ilmaantuminen opn Suomen syöpärekisterin antamien tietojen mukaan kaksinkertaistumassa vuosien 2002 ja 2015 välisenä aikana. Tyvisolusyövät kehittyvät eritoten vanhemmilla ihmisillä ja saattavat osittain olla yhteydessä lisääntyneeseen matkailuun ja auringonottoon. Muutokset syntyvät tyvisolusyövän suhteen ensiksi yleensä kasvojen alueelle, jolloin muutoksen hoitaminen on kohtalaisen helppoa alkuvaiheessaan. Ihosyöpien ennnaltaehkäisyssä aktiivinen asiasta tiedottaminen elintapojen muuttamisessa olisi tärkeä askel syöpätautien vähentämisessä, koska auringonvalon liika nauttiminen johtaa todennäköisesti ihosyöpien lisääntymiseen! |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

| "Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
![]() | "Kaikesta kerätystä tiedosta muodostuu palveluun valtava tietopankki, joka hyödyttää kaikkia palvelun käyttäjiä" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |