Tuberkuloosi

Tuberkuloosi on edelleen maailmanlaajuinen vakava sairaus, jota esiintyi jo antiikin aikana Kreikassa ja Roomassa. Sen aiheuttaa Mycobakterium tuberculosis niminen bakteeri, jonka löysi 1882 Robert Koch. Sitä ei tavata missään muussa eläimessä ihmisen lisäksi. Suomessa todetaan edelleen yli 300 uutta tuberkuloositartuntaa vuosittain. Aina 1960-luvulle saakka tuberkuloosi oli suoranainen kansantauti omine tuberkuloosisairaaloineen ja tuberkuloositoimistoineen. Tuberkuloosibakteeri tarttuu pisaratartuntana, tavallisesti yskän ( nauru, voimakas puhe kohtisuoraan toisen kasvoja) lennättämänä toiseen ihmiseen, jossa se tavallisimmin hakeutuu keuhkojen yläosiin, jossa sillä on riittävästi happea saatavana. Ilmateitse pisaratartuntana levitessään tartunta tapahtuu melko helposti samoissa tiloissa asuessa, esimerkiksi perhepiirissä. Normaalissa kanssakäymisessä tuberkuloosi tarttuu vain satunnaisesti. Tuberkuloosi on yleisempi vanhemmilla ihmisillä, joiden elimistön puolustuskyvyn heikkeneminen tarjoaa bakteerille lisääntymismahdollisuuden.

Tuberkuloosibakteeri voi myös infektoida minkä muun elimen tahansa (luu, nivel, imusolmuke, munuainen). Bakteeri voi jäädä aluksi latenttina elimistöön, jossa se myöhemmin kehittyy aktiiviksi taudiksi. Muissa elimissä kuin keuhkoissa infektoiva tuberkuloosi ei myöskään tartu. Keuhkotuberkuloositartunnan lääkehoidon kestettyä muutaman viikon voidaan yleensä karanteenista luopua. Tuberkuloosin tyypillisinä oireina syntyy yleensä painonlaskua, huonovointisuutta ja ruokahalun väheneminen. Osalla oireet voivat olla vähäisiä, osalla syntyy näkyviä oireita, kuten limainen kova yskä ja rintakipuilu.

Keuhko-tuberkuloosin toteaminen perustuu aamuysköksestä otettuihin näytteisiin, joita viljelemällä saadaan tuberkuloosibakteeri todennettua. Yskösnäytteiden varjopuolena on useita viikkoja pitkä viljelyaika. Useimmin keuhkotuberkuloosin jäljille päästään tyypillisten oireiden sekä keuhkojen rtg-kuvien kautta, jossa edestä otetuissa kuvissa on nähtävillä tuberkuloosi-infektion aiheuttamat varjostumat keuhkojen yläosissa. Myönteinen tuberkuloosidiagnoosi voi merkitä sairaalahoitoa eristyksessä muutamien viikkojen ajan sekä 6-12 kuukauden pitkää antibioottihoitojaksoa, jossa tuberkuloosi saadaan häätöhoidettua. Tärkeätä tuberkuloosin hoidossa on nauttia määrätyt lääkitykset loppuun, koska vaillinaiset hoidot voivat lisätä tuberkuloosibakteerien resistenssiä nykyisille lääkkeille, joiden tehoamattomuus osalle tuberkuloosikantoja ovat jo nyt ongelmana useissa maissa.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Yskä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Rintakipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Laihtuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ruokahalun väheneminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Väsymys
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008)