Sosiaalisten tilanteiden pelot ovat osa neuroottistasoisia eli lieväasteisia mielenterveyden poikkeamia ja häiriöitä. Se syntyy usein julkisessa tilanteessa, kun siitä kärsivä henkilö erityisen tarkasti tarkkailee käyttäytymistään ja muiden reagointia siihen peläten tulevansa torjutuksi. Tämä laukaisee lopulta ahdistavan tilanteen, joka toistuvasti ehdollistuu ja aiheuttaa lopulta hyvin herkästi hankalan fyysisen ja psyykkisen olotilan.

Fyysisinä oireina henkilölle voi hankalaksi kokemassaan tilanteessa syntyä punastelua, hikoilua, huimailua, tykyttelyä tai jännitystä. Julkinen esiintymispelko on yleistä. Useimmilla meistä on näitä oireita ainakin jossain määrin. Jos oireet hallitsevat tai haittaavat sosiaalisia tilanteita ja henkilölle muodostuu välttämiskäyttäytymistä, pidetään pelkotilaa merkittävänä häiriönä.

Warning

Hoitonetin käyttäjien yleisimmät sosiaalisten tilanteiden pelossa kokemat oireet ovat olleet ahdistuneisuus, hikoilu, hengenahdistus, punastuminen, huimaus, stressi, tykyttely sekä ilmavaivat. Lisäksi käyttäjät ovat kokeneet harvemmin 12 muuta oiretta. Eniten käytetyt hoitokeinot ovat olleet keskusteluterapia, bentsodiatsepiinin johdokset, ssri-masennuslääkkeet, liikunta ja ratkaisukeskeinen lyhytkestoinen terapia. Myös kahdeksaa muuta hoitokeinoa on käytetty. Koko listan yleisimmistä oireista ja niiden koetusta voimakkuudesta sekä hoitokeinoista ja hoitojen koetusta hyödystä näet alempaa.

Keskustelu

1_s

m59-103
1. marraskuuta

Olen käyttänyt paroxetin-lääkitystä nyt yli 2 vuoden ajan ahdistuneisuuteen. Minulla on lapsesta asti ollut ajoittaisia vaikeuksia suhtautua sosiaalisiin tilanteisiin täysin vapautuneesti ja välillä myös esiintymisjännitys käy ylivoimaiseksi. Esitelmät ja puheiden pito tuntuu samalta kuin kulkisi pitkin katuja Lontoon sumussa. Olen ollut tyytyväinen paroxetiinin vaikutukseen, sillä se antaa varmuutta ja rauhallisuutta esiintymiseenkin ja muutenkin tasaa oloa ja vähentää punastelua. Lisäksi se auttaa keskittymään olennaiseen ja vähentää turhia päällekkäisiä ajatuksia. Tietysti muuten terve ja sosiaalisesti virkeä elämä olisi parasta hoitoa, mutta tästä lääkkeestä koen saaneeni apua oireistooni. Miten muilla?

13_s

TriDoc
2. marraskuuta

Suurin osa ihmisistä pärjää mainiosti erilaisten ahdistuneisuusoireiden kanssa, koska ne voivat olla osa perustunteitamme. Haitallisiksi ne voivat muodostua niiden alkaessa haitata tai hallita normaalia elämää. Tällöin voi syntyä tarve hakea niihin apua lääkärin tai esimerkiksi psykologin vastaanotolta. Parhaan avun voi saada pitkäaikaisesta potilas-lääkärisuhteesta, jossa kummatkin oppivat tuntemaan ja luottamaan toisiinsa. Valitettavasti erilaiset pätkätyöt ja lyhytaikaisten työsuhteiden yleistyminen terveysalalla ei edistä potilaan etuja, eikä se ole hyväksi myöskään lääkärin ammatilliselle kehittymiselle.

2_s

lellu
15. marraskuuta

Mä en ole oikein löytänyt sopivaa lääkettä sos. pelkoihin, ovat enemmän sidoksissä mielialaan joten terapia voisi kai auttaa paremmin. tiistaina alkaa toimintaterapia

13_s

TriDoc
16. marraskuuta

Hei! Kaikki eivät tarvitse välttämättä lääkitystä, jos oireet eivät ole kovin hallitsevia, niinkuin lyhyen kuvauksesi perusteella voisi kuvitella. Erilaiset toiminnalliset ratkaisut voivat toimia yhtä hyvin. Tärkeää on muun ohella pitää huolta terveellisistä elintavoista, syömisestä ja riittävästä yöunesta sekä säännöllisestä liikunnasta, jolla on merkittävää helpotusta erilaisiin jännitys- ja ahdistuneisuustilojen hoidossa. Suosittelen lämpimästi oman urheilulajin vahvistamista oireiden vähentäjänä ("terve sielu terveessä ruumiissa" ei liene täysin perätön). Älä anna periksi elämälle! Kaikkea hyvää!

2_s

lellu
16. marraskuuta

Nyt menit metsään, todella hallitsevia ovat. kärsin myös muista mielenterveys ongelmista ja pahimmillaan olen pitkiäkin aikoja lähestulkoon vaan kotosalla, lähikaupassa uskallan käydä mutta en sitten sen pidemmällä. parempina kausina uskallan jo istua autossa jne. liikuntaa haluaisin harrastaa, mutta pelkojen vuoksi se on vasta haaveilun tasolla.

13_s

TriDoc
16. marraskuuta

Hyvä että korjasit! Tilanteessasi tai siitä kärsineitä on varmasti muitakin. Olisi hyödyllistä kuulla heidän kokemuksiaan ja varsinkin esimerkkkejä, miten erilaisia pelkoja on opittu tai pystytty paremmin hallitsemaan.

2_s

lellu
19. marraskuuta

Jep, niitä omia kokemuksia haluaisin kovasti kuulla, varsinkin muusta kuin lääkehoidosta. Tahtoisin niin kovasti pois kotoa ja maailmalle vaan en uskalla :(

13_s

TriDoc
20. marraskuuta

Vaikutat niin hyvältä tyypiltä nim. lellu että tohtorikin halusi antaa myötätunnon halauksen! Nyt lellunkin kannustamana rohkeasti vain esiin ja antamaan vertaisneuvoja, missä, miten ja millä keinoin kohti parempaa?

1_s

Anonyymi
20. marraskuuta

Sattumalta surffasin tälle sivustolle, kun etsin kokemuksia sellaisen lääkkeen käytöstä kuin optipar. Itselläni on sos.tilanteiden pelko rajoittunut sellainen, mutta kuitenkin erittäin hallitseva. Olen sellaisessa työssä jossa olen paljon "esillä", esiinnyn, toimin asiakkaiden kanssa päivittäin. Pelko on ollut minulla kauan, mutta noin vuosi sitten se saavutti sellaiset mittasuhteet, etten meinannut pystyä töitä tekemään...aloin välttelemään esiintymisiä, kieltäydyin kun kysyttiin(keksin tekosyitä, että ei mahdu kalenteriin). No vuoden kamppailin itseni kanssa joogasin, urheilin, venyttelin ja yritin rentoutua ja tsempata itseäni ja pakotin vaikeisiin tilanteisiin itseni. En voi sanoa että olisin mitenkään suuresti elämästäni tämän vuoden aikana nauttinut. Vihdoin ja viimein sain itseni uudelleen lääkäriin ja sain lääkkeeksi juuri tuon optiparin. Aion viikonloppuna aloittaa, katsotaan miten käy. Hieman lääkkeen aloittamiskynnystä nosti raskaustoive, joka koko ajan on olemassa, ei vain ole vielä tärpännyt. Lääkäri sanoi että arvioidaan tilanne uudestaan jos ja kun se tilanne tulee.

1_s

Anonyymi
1. joulukuuta

Moi. Minäkin surffasin tänne sattumalta, ja koska tuo edellinen viesti kuulosti lähinnä oman kokemukseni kopiolta, ryhdyin kirjoittamaan. Noin vuosi sitten iski minullekin rankka sosiaalinen fobia. Tosin oireita oli ollut jo aiemmin - olen aina ollut punastelija - mutta ennen oireet olivat kestäneet hallinnassa. Vuosi sitten elämässäni tapahtuneiden muiden seikkojen(ko?) vuoksi sosiaalinen fobia iski pahaksi. Entinen pikapunastelu muuttui nyt pitkäkestoiseksi, läikikkääksi värinvaihdokseksi sekä kasvoilla että kaulalla. Sinnittelin ja yritin kestää punasteluni, joka ilmaantui mitä järjettömimmissä tilanteissa. Tsemppasin itseäni ja luin aiheesta, mutta kuten edellinenkin kirjoittaja sanoo: en nauttinut elämästäni juurikaan. Minäkin työskentelen asiakkaiden kanssa lähikontaktissa päivittäin ja niissä tilanteissa punasteluni alkoi tuntua todella raskaalta. Nyt olen sairauslomalla ja aloitin lääkkeen, joka sisältää duloksetiinia - siis mielialalääke. Sosiaalisen fobian lisäksi minua riivaa nyt ahdistus, joka tuntuu fyysisenä poltteena rinnassa. Minä olen koko ikäni ollut nk. rohkea eli esiintynty ja ollut aktiivinen erilaisissa yhdistyksissä (eikä punastelu ollut koskaan este, vaikka sitä olikin). Tässä muodossa tämä fobia onkin minulle todella järkytys! En tiedä kuinka sen kanssa kykenen jatkamaan. Toivon, että lääkitys tuo avun...

1_s

Anonyymi
3. joulukuuta

Itse olin jo lähes luopunut kaikesta kivasta, masennuin ja en voinut kuvitellakaan, että alkaisin opiskella aikuis-iässä, luokkaan jossa joutuu pitämään esitelmiä ja olemaan ihmisten kanssa koko ajan, niinpä valitsin sressihermonsalpaus leikkauksen,pääsin punastelusta ja jännittämisestä. Googleta kyseisellä hakusanalla, niin löydät tietoa siitä, tietysti hinta joka on 5000 e, rajoittaa mutta lainaa otetaan turhempiinkin asioihin.

1_s

Hoitonetti.fi
3. joulukuuta

En tunne tarpeeksi hyvin stressihermosalpausleikkausta. Suhtaudun varauksella kaikkiin leikkauksiin, joita tehdään vain yksityisellä sektorilla, mutta ei julkisella sektorilla yleisen tarpeen mukaan. Vielä toistaiseksi yhteiskunta tarjoaa kohtuullisen leikkausvalikoiman käyttöömme jonoista huolimatta. Ihmisille on melko helppo luoda tarpeita erilaisiin toimenpiteisiin. Yleisin esimerkki tästä ovat ns kosmeettiset leikaukset. Ne ovatkin toki jokaisen ihmisen oma asia, mihin haluaa rahansa käyttää. Sitten kun puhutaan aidosta lääketieteellisestä tarpeesta on se ihan eri asia kuin erilaiset markkinoidut toimenpiteet. Ongelma jatkossa on yhä enemmän tavalliselle ihmiselle pystyä erottamaan nämä toisistaan markkinoinnin paineessa. Leikkaus ei myöskään koskaan ole täysin riskitön.Miettikää hyvät ihmiset tarkkaan. Joskus voi olla niinkin, että rahanne kiinnostavat enemmän kuin todellinen paranemisenne!

13_s

TriDoc
3. joulukuuta

Kiitos kahden kirjautumattoman käyttäjän kuvauksille! Tilanteessanne on varmaankin paljon tuttua, johon moni voi samaistua täysillä. Pelkkä esiintymisjännitys on hyvin yleistä. On miltei poikkeuksellista, jos sellaista ei esiinny! Uskon että osa sosiaalisen tilanteen aiheuttamasta jännityksestä on sillä tavalla "sisäsyntyistä" ja "oman pään sisällä kiehuvaa", että ympäristö ei samalla tavalla noteeraa sitä noloa tilannetta, jonka henkilö itse kokee hyvin ahdistavana. Se on ikäänkuin noidankehä jota halitsee ylenmääräinen itsensä tarkkailu ja pelko, että muut huomaavat. Osalla ihmisiä hiljaisuus seurassa on piinaavaa ja pelkää että pitäisi pitää juttua koko ajan yllä. Mielelläni kuulisin Teiltä arvoisat vierailijat vielä kokemuksianne kahdesta käyttämästänne lääkityksestä myöhemmin, miten ne ovat vaikuttaneet. Oma käsitykseni on että heti kun voimat sallivat tulisi palata mahdollisimman pian entiseen sosiaaliseen elämään. Luontevasti voi toki välttää vaativammat esiintymiset ja esitelmien pidot, mutta muuten pyrkisi takaisin muiden seuraan. Mielestäni jos kokee itsellään olevan hyvän esimiehen, voisi asian ottaa reilusti puheeksi, jotta esimies ymmärtäisi suhtautua oikein! Kirjoitelkaa vielä kokemuksistanne!

13_s

TriDoc
3. joulukuuta

Tavallisille ihmisillekin alkaa olla tarpeen yhä enemmän osto-osaaminen, eli pystyä erottelemaan erilaiset lääketieteelliseltä kannalta tarpeelliset hoidot muista hoidoista, joiden vaikuttavuus ei ole samalla tavalla dokumentoitu. Tällä en halua aliarvioida mitään vaihtoehtoa, mutta yksityinen ihminen tarvitsee yhä enemmän tietoa päätöstensä tueksi jottei tulisi "hyväksikäytetyksi". Tervettä kriittisyyttä erilaisia hoitovaihtoehtoja punnittaessa!

3_s

ahdistunut
7. joulukuuta

Olen sairastunut kyseistä sairautta n. 3 vuotta. Se alkoi kun menin lukioon. Luokkatilat ahdistivat minua, enkä pystynyt keskittymään tunneilla. Mahani meni sekaisin, jos tiesin etten pääse käymään vessassa ja siksi poistuin usein tunneilta. Bussimatkat kouluunkin ahdistivat, joten vaihdoin ensimmäisen vuoden jälkeen koulua, jotta matka olisi lyhyempi. Tein myös kokeet erillisessä tilassa yksin, koska en pystynyt muiden kanssa samassa tilassa kokeita tekemään. Olen aina ollut niin ala-asteelta lukioon asti ollut juorujen kohteena, ja siksi tuntuu että jos joku vilkaseekin minua niin hän puhuu paskaa kaikille, joten huolehdin ulkonäöstäni paljon. Kun menen kouluun, pänttäydyn ja olen enemmän huolissani siitä mitä muut ajattelevat minusta kuin se miten kouluasiani menevät. Ajattelen siis jatkuvasti mitä muut ovat mieltä minusta ja siksi luultavasti ahdistunkin. Kävin psykiatrilla monta vuotta mutta ei siitä ainakaan minulle ollut minkäänlaista apua. Ehkä suurin syy on se että en pystynyt avautumaan kunnolla. En pystynyt kertomaan sellaisia asioita jotka vaivaamat minua päivästä toiseen. Hyvä kun tänne edes uskallan asioitani kirjoittaa..

13_s

TriDoc
7. joulukuuta

Hyvä nim.ahdistunut.Toit esille, etteivät oireesi ole edelleenkään hellittäneet ja vaivaavat aiheuttaen invalidisoivia oireita. Näkisin tärkeäksi uudelleen hakeutumista uuteen hoitosuhteeseen, koska myöskin psykiatreissa kuten muissakin hoirosuhteissa voi olla eroja. Sinulla on edelleen mahdollisuus hyötyä terapiasta ja päästä irti invalidisoivista ahdistavista oireistasi, johon tulisi pyrkiä. Ota yhteyttä uudelleen hoitosuhteen aktivoimiseksi mielenterveystyön ammattilaisiin!

13_s

TriDoc
8. joulukuuta

Haluaisin vielä tuoda esille kaikille kirjoittaneille. Kaikki kuvaukset ovat olleet arvokkaita omakohtaisia kokemuksia! Sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla joskus hyvin paljon elämää rajoittavaa. En haluaisi yhteenvetona kaikkiin edellisiin kuvauksiin perustuen vielä uskoa, etteikö niille olisi vielä tehtävissä paljonkin, jos oireet muuttuvat invalidisoiviksi. Vaikeassa tilanteessa näkisin lääkkeelliset hoidot psykiatrin arvioimana hyvin keskeisiksi siinä tilanteessa. Lääkehoidon mahdollisuudet ovat mielestäni myös ensisijaisia esimerkiksi erilaisiin hermosalpausleikkauksiin nähden. Voi joskus olla että sosiaaliset pelot estävät myös hoitoon hakeutumista. Tästä huolimatta ei saisi jäädä yksin oireidensa kanssa vaan pyrkiä löytämään itselleen sopiva hoitosuhde, joka mahdollistaa toipumisen. Rohkeutta siis tässä, eikä tulisi lannistua, vaikka joskus hoitosuhde ei toimisikaan. Eivät kaikki hoitosuhteet välttämättä toimikaan ideaalisella tavalla eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai syyllisiä. Tärkeintä olisi potilaan tilanteen helpottuminen. Se on lopulta paras palkinto myös lääkärille!

13_s

TriDoc
10. joulukuuta

Suuri joukkko ihmisiä reagoi kuvaamallasi tavalla erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa erilaisilla ahdistuneisuusoireilla, jotka voivat olla fyysisiä(tykyttely, tärinä, kasvojen punoitus, pyörrytys, huimaus, humina) tai psyykkisiä( epämielyttävä tunne, ahdistus,pelot,pakokauhu, poispääsyn tarve, jännitys) Tärkeätä on tunnistaa oireet ja oppia yhdistämään ne erilaisiin tilanteisiin kuuluvina henkilökohtaisina oireina. Oireet syntyvät helpommin varsinkin väsyneenä, huonon yöunen jälkeen tai muuten ahdistuneena. Oman fyysisen yleiskunnon parantaminen ei vie välttämättä oireita pois, mutta auttaa hallitsemaan niitä sekä oireista poisoppimisessa. Jos kaikesta huolimatta oireet ovat häiritseviä ja jokapäiväisiä, eikä niiden itsenäisessä työstämisessä tunnu edistyvän, voisi olla hyvä hakeutua oman lääkärin vastaanotolle keskustelemaan ongelmasta. Invalidisoivissa oireissa lääkehoidosta on varmasti apua! Tärkeätä olisi liittää siihen riittävä sosiaalinen elämä, ystävien tapaaminen ja heidän kanssaan keskustelu, teatteri, elokuvissa käynti ym sosiaalista elämää. Ja on hyvä muistaa että ahdistuneisuushäiriöt ovat hyvin yleisiä ja tavallisia ja siitä kärsivät ovat yleensä herkkiä, älykkäitä ja hoksaavia ihmisiä, mutta jostain syystä oiremuodostus tulee läpi "väärässä tilanteessa". Suomessa on paljon osaavia ja hyviä lääkäreitä, jotka osaavat suhtautua ja hoitaa vaivaanne oikein!

1_s

Anonyymi
4. helmikuuta

Hei kaikille "sosiaalisesti ahdistuville"!

Haluan vaan lähettää oman kannustavan kommenttini tänne. Minulla paniikkioireet alkoivat lukion aikana, ilmeisesti kouluun, seurusteluun ja aikuisuuteen liittyvien paineiden takia. Minulla oli monia oireita mutta ilmeisesti ei hirvittävän voimakkaina, sillä pystyin peittämään oireet lähipiiriltäkin. Huimaus, hyperventilaatio, paikallaan olon vaikeus, esiintymisen hirveä jännittäminen jne. tulivat tutuiksi. Ymmärsin heti, että mieli tekee nyt metkuja, en oikeasti tukehdu tms. Jätin pois kahvin ja e-pillerit, jotka minulla pahensivat oireita selvästi. Psyykkasin itseäni menemään pahoihinkin paikkoihin ajatellen, että jos pyörryn tai joudun ryntäämään kesken pois, niin sitten teen sen. Opiskelin ammatin, jossa joudun olemaan esillä ja arvostelun kohteena. Jouduin kohtaamaan kaikki pelkoni ja koin monia raskaita vuosia. Vähitellen iän ja kokemuksen myötä pelko on hellittänyt ja uskallan luottaa pärjäämiseeni melko pitkälle. Silti joku uusi tilanne voi heittää minut vanhaan olotilaan. Itselläni auttoi se, että annoin pelon tulla ja sitten ajallaan myös mennä menojaan, pelottakoon niin kauan kun pelottaa, minä en luovuta! Taistelutahtoa myös teille muille!

1_s

Anonyymi
11. helmikuuta

Minä olen sitä miltä että aikuisiälle vaikuttava interaktiivisten tilanteiden pelko on kumuloitunutta epäonnistumisen pelkoa lapsuudesta
Jos lapsuudessa ei ole kokenut onnistumisen elämyksiä ja saanut kannustusta vaan pelkkää jyrkkää arvostelua, alkavat erilaiset tilanteet tuntumaan ahdistavilta.
Kun tällaisia ahdistavia tilanteita kokee pitkällä aikavälillä alkavat tilanteet ja paikat summautua.
Vuosien kuluttua ahdistaa jo pelkästään ajatus joutumisesta tilaan, josta ei pääse pois heti halutessaan, metro, kassajono, elokuvateatteri.
Myös pelkkä kuumuus (hikoilun tunne) saa tämän reaktion laukeamaan ja siitä syntyy ketjureaktio, joka saattaa johtaa paniikkikohtaukseen jos ei tiedosta tapahtuvaa.
Vasta onnistumisen elämykset ja sitä myötä kasvava itsevarmuus auttavat hallitsemaan näitä tilanteita.
Henkilölle kehittyvä ajatusmaailma on hyvin merkittävä tekijä, koska sen myötä syntyy jatkuva itsensä tutkiminen, mikä on hyvä pahassa, olemme yleensä hyvin empaattisia.
Itse käyn edelleen mielessäni läpi seuraavan päivän mahdollisia tapahtumia ja mietin niihin erilaisia ratkaisuja, että ne tuntuisivat tutuilta ja turvallisilta.
Itsevarman ei tarvitse välittää muiden arvostelusta vaan pysyy ottamaan kritiikin rakentavan lisä ajatuksena.

1_s

Anonyymi
26. helmikuuta

Mua alkaa jännittää silloin jos yritän iskeä todella hyvännäköistä naista. Voisiko tähän saada hoitoa?

13_s

TriDoc
26. helmikuuta

Uskoisin, että maassamme tämänkin tyyppisten asioiden hoito tai "hoito" on jo mahdollista yksityisesti, jos taloutesi vain sen kestää. Olisiko kuitenkin kysymys enemmän oman esiintymisen harjaannuttamisesta jännittävässä tilanteessa, mihin olisi tarjolla varmaankin taloudellisesti edullisempiakin vaihtoehtoja esimerkiksi kansanopistoissa, erilaisilla esiintymis- ja käytöstapakursseilla ym.Kokemasi ongelma on inhimillinen ja ymmärrettävä , mutta en pitäisi sitä varsinaisena terveysongelmana. Terveysongelmaan saadaan hoitoa ja itsevarmuutta voisi kasvattaa erilaisilla esiintymiskursseilla. Mitä mieltä muut ovat??

6_s

Susihukka112
27. helmikuuta

Kuin myös samaa mieltä olen tässä asiassa minäkin :)

1_s

Anonyymi
6. maaliskuuta

"Ja on hyvä muistaa että ahdistuneisuushäiriöt ovat hyvin yleisiä ja tavallisia ja siitä kärsivät ovat yleensä herkkiä, älykkäitä ja hoksaavia ihmisiä, mutta jostain syystä oiremuodostus tulee läpi "väärässä tilanteessa"." Syynä on ainakin meikäläisellä aistihavaintojen käsittelyn yksinkertainen ylikuormitus. Eli sosiaalisessa tilanteessa ahdistaa sitä enemmän mitä useamman ihmisen tekemisiä havainnoin ja tulkitsen samaan aikaan. Matkustaessa maiseman vaihtumisen seuraaminenkin alkaa ahdistaa. Liiallinen lukeminenkin ahdistaa, varsinkin jos asia on uutta. Mutta korkeanpaikan kammo tulee vaan siitä, että yrittää tasapainottaa itseään näköhavainnoilla tasapainoaistin sijaan. Usein ahdistusalttiit nauttivat ahdistusta aiheuttavista asioista, esimerkiksi matkailusta, eivätkä tiedosta syytä. "Suomessa on paljon osaavia ja hyviä lääkäreitä, jotka osaavat suhtautua ja hoitaa vaivaanne oikein!" Osaavat suhtautua, mutteivat hoitaa. Ihmisen ikääntyessä havainnointikyky rapautuu, joten valohoito (aika) korjaa ahdistumistaipumusta. Hoksaavat hoksasivatkin jo, mitä pitää opetella tekemään: huomaamaan, mitä tarkkailee, ja jättämään sen tahallaan huomiotta. Eli leikkiä tavallisen tyhmää sosiaalisissa tilanteissa.

1_s

Anonyymi
16. maaliskuuta

Itsekkin vuosia samankaltaisista oireista kärsineenä ja lähes kokonaan niistä parantuneena voisin sanoa mielestäni yleispätevän ohjeen: älä ota itseäsi liian vakavasti,opettele nauramaan itsellesi ja tiedä se että suurinta osaa ihmisistä jännittää sosiaaliset tilanteet.Kehitä ja tutkiskele itsetuntoasi ja lue itsetuntemuksen parantamiseen liittyvää kirjallisuutta.

1_s

Anonyymi
25. huhtikuuta

Itse en ole pystynyt olemaan oma itseni muiden kuin perheenjäsenten kesken, joten olen alkanut lääkitä alkoholilla koska silloin pystyn olemaan oma itseni muidenkin kanssa. En kuitenkaan haluaisi käyttää alkoholia lääkkeenä varsinkaan kun tiedän että se johtaa alkoholismiin ja vaikeuttaa entisestään omana itsenään käyttäytymistä ilman alkoholia. Yritän varata ajan lääkärille pian. Mahdankohan saada jotain lääkitystä jonka turvin voin olla oma itseni helpommin? Jotain hoitoa siihen kai sitten kuuluisi myös, jotain keskustelua?

1_s

Anonyymi
27. huhtikuuta

Sain nyt Xanoria ja jotain joka vaikuttaa serotoniinitasoon. Jätin alkoholin kokonaan pois. Toivottavasti nämä auttavat.

6_s

Susihukka112
29. huhtikuuta

Xanor todennäköisesti auttaa luulisin. Itsellä ainakin vastaaviin oireisiin auttanut.

13_s

TriDoc
29. huhtikuuta

Xanor kuuluu bentsodiatsepiinijohdoksiin, jotka rauhoittavat ja vähentävät tuskaista oloa, ja liiallista reaktiota ympäristön ärsykkeisiin. Niiden lyhytaikaisesta tehokkkuudesta huolimatta haittavaikutuksena on pidempään käytettynä riippuvuusriskin kehittyminen, mikä saattaa aiheuttaa hyödyllisten lääkeominaisuuksien muuttumisen potilaalle haitalliseksi. Onneksi on lääkehoitopuolella olemassa samaan suuntaan vaikuttavia lääkeaineita, joissa riippuvuusriskin syntymistä ei ole olemassa. Lääkkeitä käytetään pääasiassa masennuksen hoitoon, mutta nillä on vaihtelevasti olemassa myös ahdistuneisuutta, sosiaalista jännittyneisyyttä ja ahdistusta vähentävä vaikutus. Näitä ovat mm.sitalopraami ja essitalopraami (cipramil, sepram, citalopram,cipralex), sertraliini (zoloft,) sekä paroksetiinivalmisteet (paroxetin, sertralin,optipar). Lääkeaineiden vaikutus ei ala yhtä nopeasti kuin bentsodiatsepiineilla, mutta pitkäkestoisempi ja lopputuloksen kannalta myönteisempi hoitotulos saavutetaan näillä mielialalääkkeillä. Mielekkäitä vaihtoehtoja siis esimerkiksi pitkäkestoisen haittaavan sosiaalisen jännityksen hoitoon on onneksi olemassa, mutta onnistuneen hoidon edellytys on löytää toimiva potilas-lääkärisuhde, jossa rauhassa pystytään analysoimaan tilanne ja erilaiset hoitovaihtoehdot, jossa lääkehoito on tietysti tärkeä tukeva hoitomuoto, mutta ei välttämättä ainut sellainen.

1_s

Anonyymi
24. toukokuuta

Olen itse sairastanut sosiaallista ahdistuneisuutta jo kymmenen vuotta. mut en ole kuullut et kellään muulla ois ollu samanlaisia oireita kuin minulla. Joillaki tärisee käsi mut mulla pää jos oikeen ahdistaa Liekköhän kellään muulla samanlaisia oireita?

1_s

Anonyymi
28. toukokuuta

Kyllä,minulla ja välillä,pää tärisee,varsinkii,jos joudun jonottamaan kaupassa,kassajonossa,ja lakaa muutenkii hengästyttää ym,paniikkia lähinnä,eli tekis mieli juosta karkuun,joskus jopa niin käynytkii!

6_s

Elisa
28. toukokuuta

Kyllä, sen ongelman tunnen myös, jos oikein tiukka paikka tulee, pää siinä tärisee, se tulee aina yllättäen, kädet tärisevät, jos jännitän ja pelkään jotain tilannetta jo etukäteen. Oikeastaan, kun olen jo siellä, mitä sitten pelkäsinkin, kädet eivät enää tärisekkään, mutta sitten pelkään taas, että pää rupeaa tutisemaan ja niinhän se sitten tekeekin, erittäin epämiellyttävää...siksi kartan tilanteita,joissa tämä pääsisi tapahtumaan, luuulen että minusta tulee erakko, kunhan eläkeikä koittaa, eikä minun tarvitse olla tekemisissä kenenkään kanssa. Kaupallakäynti hoituu tutussa kaupassa,kunhan en vain jää jonoon, silloin pakenen jonnekin "tavaroita tutkimaan", kunnes jono on pois...pankkiasiat jne pystyy onneksi hoitamaan netissä, työ onnistuu vielä hyvin, koska kaikki on tuttua...eli et ole yksin!

10_s

Larppa
28. toukokuuta

Ei vitsi, mäkin olen sellainen kauppojen jonossa panikoija.. joskus ei tuu minkäänlaista reaktioo ja oon siinä ihan niinku kotonani mutta sitten joskus, en tiedä mistä syystä alkaa tuntua siltä että kaikki, jokaisesta jonosta tuijottaa ja poskia alkaa kuumottaa ja pahimmassa tapauksessa vielä kaikki kortitkin lentää rahapussista lattialle jolloin ei enää pelkästään posket ole punaiset. Ja kuitenkin monta vuotta olen tehnyt asiakaspalvelua ja itse seisonut kassalla rahastamassa päivästä toiseen ilman suurempia panikointeja, varmaankin itseänsä pakottamalla hyväksymään tilanteen että pakoonkaan ei voi juosta. Vaikeita nää asiat, ja tuntuu että vaikeemmaks menee tai sitten vaan ihmiset uskaltaa nykypäivänä enemmän puhua niistä. Nyt sitten alkaa uusi panikoiminen kun pitäisi löytää se uusi todella kevyt työ.. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä mutta en se ns "kohde".

13_s

TriDoc
28. toukokuuta

Näiden tilanteiden läpikäyminen ja purkaminen on hyödyllistä. Vaikka tilanne on usein hankala oireiden tuleesaa esille, pystyy asiaa jälkeenpäin järkeistämällä purkamaan ja ymmärtämään. Asian käsittelyllä on tietoisuutta ja oman kehon hallintaa lisäävä vaikutus. Monet sosiaalisesta ahdistuneisuudeta kärsivät kertovat oireiden syntyvän eritoten väsyneenä ja silloin, kun ei ole muutoinkaan parhaimmillaan. Toki myös sattuma joskus puuttuu peliin. Onneksi ihmiset voivat asiasta enemmän nykyisin puhua. Kysymys on kuitenkin meissä kaikissa olevasta terveyttä suojavasta ominaisuudesta, joka osalla ihmisistä on enemmän pinnassa ja saattaa tulla esiin joskus epätarkoituksenmukaisesti.

2_s

f57-2479
7. kesäkuuta

Tunnistan näistä kommenteista hyvin itseni mutta kaikki alkoi vasta muutama vuosi sitten. Tähän käsien tärinään ahdistavissa sosiaalisissa tilanteissa liittyy myös voimakas tasapainon heittely.En tuolloin halua kulkea portaissa ja joskus jopa pelkkä kävely tai paikallaan seisominen on vaikeaa.Koskaan aiemmin näitä oireita ei minulla ole ollut.Onko mahdollista, että lopetettuani tupakanpolton Zypan-lääkkeen avulla, olisi yhteyttä asiaan?

13_s

TriDoc
7. kesäkuuta

Olet tehnyt terveytesi kannalta erittäin hyvän päätöksen lopettaessasi tupakanpolton! En usko, että yhteyttä enää on kuvaamiisi oireisiin tupakoinnin lopettamisesta syntyneen nikotiinin vieroitusajan jälkeen, joka kestää vai muutaman viikon. Tänä muutaman viikon vieroitusaikana erilaiset oireet olisivat periaatteessa mahdollisia. Sosiaalisessa tilanteessa syntynyt pään humina, "kävely sumussa" ja tasapainon heittely ovat tavallisia kokemuksia, joita oikeastaan miltei kaikki ihmiset voivat kokea satunnaisesti joutuessaan johonkin noloon tilanteeseen. Sosiaalisessa ahdistuneisuushäiriössä oireet vaan tulevat epätarkoituksenmukaisesti ja herkemmin esille. On tärkeää pitää hyvää huolta peruskunnostaan, joka yhdistettynä liikuntaan ja riittävään lepoon laukaisee ylimääräistä jännittyneisyyttä ja auttaa selviämään näistä tilanteista. Hyvä tietää, että et ole asiasi kanssa yksin vaan ehkä joka neljäs lähimmäisesi kamppailee samojen asioiden kanssa. Rentouttavaa viikonloppua!

1_s

Anonyymi
7. kesäkuuta

Jos pystyy pitämään käytön kerran-kaksi kertaa viikossa, niin ehdoton lisä masennuslääkkeille ovat rauhoittavat lääkkeet. Kun olen ottanut Opamoxia tms. bentsoa, niin minua ei meinaa tunnistaa samaksi ihmiseksi, sen verran rohkeasti juttelen ryhmässäkin, vaikka normaalisti istun nurkassa tai lähden kokonaan pois tilanteesta. Oli kova taistelu, että sain rauhoittavia kokeiltavaksi, eivät millään olis halunneet kirjoittaa edes satunnaiseen tarpeeseen. Ihme kyllä, sillä sen verran hyviä lääkkeitä ovat kohtuukäytettyinä. Ensin oli tilattava akuuttiin hätään netistä ja vipattava tuttavilta, kunnes lääkäri vaihtui ja uusi kirjoitti näitä lääkkeitä.

2_s

f57-2479
7. kesäkuuta

Kiitos ripeästä vastauksestasi. Olen tämän päivän opiskellut netin kautta huimauksen eri syitä ja saanut selville mm. että vaihdevuodet voivat niitä aiheuttaa tärinöineen.Nehän minulla ovat päällä mutta että voi mennä näin vaikeaksi. No - nyt tiedän enemmän ja ehkä jo sekin auttaa ymmärtämään itseään paremmin.

Hyvää alkavaa viikkoa!

1_s

Anonyymi
14. kesäkuuta

mullaki rupee p'' t'risee ja pumppu hakkaan..

13_s

TriDoc
14. kesäkuuta

Bentsodiatsepiinien käyttö jakaa kokemuksia sekä käyttäjillä että niitä määräävillä lääkäreillä. Osa potilaista ja lääkäreistä suhtautuu varauksellisemmin bentsodiatsepiinien käyttöön niiden sisältämän riippuvuusriskin vuoksi. Osa näkee ne käyttökelpoisempina mm.erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden oireenmukaisessa hoidossa muiden lääkkeiden tukena. Esimerkki osoittaa, ettei hoidon määräytymisessä ole aina yhtä hyvää ja oikeaa linjaa. Jos halutaan välttää kaikkien riippuvuustilanteiden kehittyminen, pidättäytyminen lääkkeestä on järkevää. Toisaalta hoidollisesti varsinkin akuuttitilanteissa lääkkeistä on hyötyä. Hoitotilanteissa on paljon asioita, joita ei voida ratkaista yhden hyvän hoitokäytännön mukaisesti vaan yksilöllisen tilanteen pohjalta.

1_s

Anonyymi
17. kesäkuuta

Itse en ymmärrä tuota kauppajonopatikointia, siinä kun ei mielestäni ole mitään "sosiaalista". Sen sijaan

välttelen ihmisten kanssa juttelua, sitä varsinaista vuorovaikutusta. Helppoahan se on esimerkiksi bussinkuljettajaa ja kassatätiä kiittää ja sanoa muut itsestäänselvät asiat, sellaisissa tilanteissa kun ei tarvitse esim. pelätä omaa huonoutta, kun kaikki tekevät samoja asioita eikä ketään kohdella "yksilönä"... jne. Eri asia on sitten se häpeä, satun olemaan nimittäin todella ruma. Kassajonoissa en kuitenkaan koe syytä mihinkään hätään, ainoastaan joskus tuntuu, että sen ulkonäön takia töllötetään, mikä on epämiellyttävää.

1_s

Anonyymi
9. tammikuuta

Minun taustani on sellainen että jouduin kiusatuksi sekä lapsuudenkodissa että myöhemmin koulussa ja työssä. Vaikka minulle sanottiinkin että olen liian herkkä, ettei kaikkea saisi ottaa tosissaan. Sen kuitenkin nyt olen ymmärtänyt että sos.til.pelko tulee niistä kokemuksista. Olin yleisön palvelu tehtävissä ja ihmettelinkin miten pärjäsin ja ilman lääkkeitä. Sitten sairastuin vakavaan masennukseen ja sen aikana tuli tämä ihmispelko, kaikenlainen ahdistus esim. kaupan jonossa olin ihan hikinen ja jännittynyt, kävely ei oikein onnistunut jos muut katsoivat vaan tuntui että jalat ei tottele kunnolla, että ne on kuin tikut, jäykät. Missään porukassa en uskaltanut puhua mitään ja sitten kun siitä sanottiin ja naurettiin en enää mennyt mihinkään sellaiseen tilanteeseen. Nykyään se on helpottunut, masennuskin on pois, mutten edelleen halua mennä kovin erilaisiin paikkoihin missä on "hienosti pukeutuneita" ihmisiä. Enkä oikeasti edes kaipaa sitä elämää enää, ennen se oli jotenkin mukavaa laittautua ja mennä johonkin.
Elämä on paljon helpompaa kun karsii pois turhat menot, jotka eivät ole pakollisia.

1_s

Anonyymi
23. tammikuuta

Tunnistan itselläni useita sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyviä oireita. Välillä ahdistaa todella pahasti ihan mitättömänkin tuntuisissa tilanteissa. Esimerkiksi kaupan kassajonot ja vaatekaupat yms., joissa myyjät tulevat usein tarjoamaan apuaan. Puhelinsoitot, työhaastattelut tai virastoasionnitkin ovat hankalia.

Ertittäin kiusallisia tilanteita syntyy sukujuhlissa ja vastaavissa tilaisuuksissa. Erityisesti avovaimoni suvun tilaisuudet, joissa suurin osa ihmisistä on minulle ennestään tuntemattomia tai puolituttuja, ovat todella piinallisia. Kaikki huomioni ja ajatukseni tuntuvat suuntautuvan pelkästään oman käytökseni sekä muiden ihmisten ilmeiden ja eleiden tarkkailuun. Silloin iskee ahdistus, hikoilu ja kyvyttömyys kommunikoida muiden kanssa luontevasti. Ahdistunut olotilani varmasti näkyy myös päällepäin. Jos ei näy, niin vaikutan ainakin todella tylsältä ja tyhmältä tyypiltä tai kusipäältä, jota ei muiden jutut juuri kiinnosta.

Esiintymisjännitys on itselläni myös melko pahaa luokkaa. Kädet tärisee, naama punoittaa, suu kuivuu ja ajatus katkeilee. Opiskelen yliopistossa alaa, jossa presentaatioita pidetään usein. Joka kerta se on yhtä tuskallista, vaikka kokemusta on lisää tullutkin. Myös työelämässä esiintyminen ja muu sosiaalinen kanssakäyminen tulee varmasti olemaan merkittävässä roolissa. Niinpä olisikin todella tärkeää päästä eroon näistä pelkotiloista, jo ihan työssä menestymisen ja muutenkin elämässä pärjäämisen kannalta.

Vaikka kuinka mietin, en keksi mitään järkevää syytä sille, miksi jotkin sosiaaliset tilanteet ovat minulle niin vaikeita. Olen onnellisessa parisuhteessa, minulla on paljon kavereita ja harrastuksia, olen tyytyväinen ulkonäkööni ja koen olevani myös suhteellisen älykäs. En varsinaisesti myöskään pidä itseäni erityisen ujona tai hiljaisena ihmisenä, etenkään ystävieni tai muiden lähimmäisteni keskuudessa.

Jokin kuitenkin mättää ja pahasti, kun ahdistaa välillä pelkkä kaupassakäyntikin. Miten tätä ongelmaa pitäisi lähteä ratkomaan? Marssinko suoraan terveyskeskukseen lekurin juttusille vai olisiko psykiatrista enemmän apua?

13_s

TriDoc
23. tammikuuta

Kuvasit omaa tilanettasi hyvin jäsentyneesti ja kypsällä tavalla ja uskon omasta esityksestäsi olevan vertaishyötyä tuhansille samasta ongelmasta kärsiville ihmisille.
Meillä kaikilla ihmisillä sosiaaliset tilanteet voivat aiheuttaa kuvaamallasi tavalla erilaisia ongelmia. Useimmilla ne voivat jäädä lyhytaikaisiksi, mutta erilaisten selvitysten mukaan jopa neljäsosalla- kolmanneksella ihmisiä saattaa ainakin ajoittain esiintyä erityyppistä neuroottistasoista reagointia erilaisiin tilanteisiin tai persoonallisuuteen liittyen.

Arvioitaessa oireidesi vakavuutta tulisi selvittää, kuinka paljon oireisto häiiritsee muuta sosiaalista elämääsi ja aiheuttaa yleensäkin koettua haittaa. Kerroit elämäsi olevan muuten onnellista ja kunnossa ja pystyt muutoin täysipainoiseen elämäsi järjestämiseen lukuunottamatta itsesi kokemia kiusallisia sosiaalisia tilanteita.

Haluaisinkin ensiksi rauhoittaa Sinua näistä sosiaalisista tilanteista, jotka koet päättyvän Sinulle epämieluisalla tavalla. Usein tällaisista jännittyneisyysoireista kärsivä kokee kiusalliset tilanteet itselleen valmiiksi kielteisinä. Kuitenkaan ympäristö ei tulkitse tilannetta yleensä samalla tavoin. Sosiaalisista tilanteista kärsivä kokee olonsa yleensä itse nöyryytetyksi ja ikäänkuin suggeroi itsensä valmiiksi epäonnistuneeksi. Ympäristö saattaa kiinnittää asiaan joskus huomiota, mussa ei missään nimessä samalla syvyydellä kuin ongelmasta kärsivä. Ympäristö ei asiaa siis asiaa samalla tavoin noteeraa, koska se ymmärtää yleensä meidän ihmisten olevan erilaisia. Tämän oivaltaminen on askel vapautumiseen turhasta jännityksestä. Vaikka ihmiset osaavat tosin olla keljujakin toisilleen, kumma kyllä tässä tapauksessa sosiaalisissa tilanteissa "sujumatonkin esilletulo" ei välttämättä näy kokonaiskuvassa niin intensiivisenä kuin se subjektiivisesti voi tuntua. Kyseessä on subjektiivinen koettu tila. Tosin henkilön itsensä kokemat tunteet ja oireet voivat tuntua katasrofaalisilta.

Puhuisin enemmän ominaisuudesta, joka ei ole estänyt sinua saavuttamaan elämässäsi tärkeitä asioita. Sen vuoksi välttäisin liikaa medikalisoimasta ongelmaasi vähättelemättä sitä kuitenkaan, joka kaiken lisäksi sinänsä on uskottava, todellinen ja hyvin tuttu. Mahdollisuuksia tapauksessasi on monia. Lähipiirissäsi voi olla älykköjä/käyttäytymisen asiantuntijoita, jotka pystyvät neuvomaan Sinua ongelmassasi ja jossain määrin sen hallitsemisessa tai siitä poisoppimisessa. Näkisin itseään havannoivat keskustelut ensiarvoisen tärkeinä, jossa omaa peroonaa ja reagointitapojaan oppimalla pystyy asiaa tarkastella ja järkeistämäänkin. Ehdottomasti sosiaalista kanssakäymistä tulee jatkaa entiseen malliin. Hyvä vuosia jatkunut potilas-lääkärisuhde tai psykologi olisi myös tilanteessasi kokeilun arvoinen. Psykiatrinkaan vastaanotto ei ole poissuljettu, jos Sinulla on taloudellisia mahdollisuuksia sellaiseen. Toivon, että näistä neuvoista olisi näin aluksi jotain hyötyö, minkä kera jatkaa asian työstämistä.

1_s

Anonyymi
17. helmikuuta

Hei! minulla on paniikkihäiriö, ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Lopetin elokuvissa käynnin ja välttelen parhaani mukaan kaikenlaisia palavereita missä joutuu istua hiljaisuudessa ihmisten keskellä. Olen 22-vuotias ilman ammattia,koska en halua lähteä tunniksikaan istumaan kouluun,ajatuskun ahdistaa. ja surettaa koska tiedän mitä haluaisin opiskella. Poikaystäväni pyysi minua ensi kesänä espanjaan,mutta en uskalla lähteä,koska pelkään saavani paniikkikohtauksen lentokoneessa ihmisten keskellä ja poden myös ahtaan paikan kammoa.Elämäni jää kokonaan elämättä tämän vaivan takia enkä kestä sitä. Kysymykseni kuuluu, olisiko keskustelusta psykiatrin tai muun ammattilaisen kanssa apua,koska en haluaisi lääkitystä?

1_s

Anonyymi
17. helmikuuta

Omakohtaisesta kokemuksesta, siis omalla kohdallani olen sitä mieltä, että pitkäaikainen ahdistus (pari vuosikymmentä) "poiki" minulle loppujen lopuksi paniikkihäiriön.
Alkusyyt eivät ole missään yhteydessä nykytilanteeseen sikäli, että
ihan eri ihmisistä ja tilanteista alkoi kaikki.
Lopputulos oli se, että minäkään en halunnut enää edes lähikauppaan mennä ja pelkäsin, ettei vaan joku tuttukin tulisi vastaan, että täytyy kuulumiset vaihtaa. En halunnut tavata ketään.
Halusin vaan linnoittua kotiin neljän seinän sisälle.
Tuska alkoi heti kotioven ulkopuolella.
Tässä voi olla kaksi eri ongelmaa, ns. sosiaalisen kanssakäymisen pelko (mukaanlukien "kahvikuppineuroosi") ja "joku toinen syvempi juttu", vai ovatko ne "saman puun oksia" ? Onkohan kumpikin samaa paniikkihäiriötä ? Minä en tiedä sitä.
Mulla tilanne parani lääkityksen kanssa aika hyväksi.
Masennus-ahdistuslääkettä söin pari vuotta ja päivisin tarvittaessa bentsoa. 1/4 tai 1/2 miedointa pilleriä piti tilanteen kurissa 3-4 tuntia, aloin selviytyä työpäivistä ja elämästä muutenkin.
Koska tiedän ja pelkäsin koukkuunjäämisen vaaran, otin bentsoa vain tarvittaessa ja pienen annoksen kerrallaan.
Nyt en tarvitse sitä kuin pari kertaa kk:ssa.
Ongelmiaan olisi varmaan paras työstää paljon itse ja ammattiauttajan luona, jos todellakin on varaa siihen.
Terveyskeskuksissa on psykiatrisia hoitajia, joiden kanssa voi keskustella, suosittelen, vaikka aluksi.
Kun yksikseen pyörittelee ajatuksia päässään, ne vaan kiertää kehää.
Ilman lääkitystä tuskin olisin itse päässyt jaloilleni.
Lääkkeet palauttivat suhteellisuudentajuni, joka siinä piinakehässä helposti menee ja samalla tuntuu, että menee koko elämänhallinta.
Se on noidankehä, josta täytyy löytää ulos. On helppo sanoa, että jatka vaan sosiaalista kanssakäymistä niinkuin ennen.
Mun mielestä siihen täytyy saada joku apu, koska jos ihmisellä on vaikka jalka poikki, ei sillekään sanota, kävele vaan ! Kyllä se siitä paranee !

Parempia ja asiantuntevampia vastauksia on täällä lääkäriltä ja muilta.
Halusin vain kaikkien kannustukseksi kertoa, että piinan ei tarvitse olla lopunikäistä. Siitä voi päästä eroon, ainakin hallitsemaan sitä.
Miettikää vaihtoehtoja ja tsemppiä paranemiseen ja uskoa siihen ja avun hakemiseen !

13_s

TriDoc
20. helmikuuta

Ahdistuneisuus ja mahdollisesti siihen liittyvä masentuneisuus, johon liittyy invalidisoiva eristyneisyys, vaatii ehdottomasti omalääkärin tai psykiatrin tapaamista. Sellainen on mahdollista saavuttaa terveyskeskuksesta tai yksityiseltä lääkäriltä, jossa esimerkiksi psykiatri on nopeiten saavutettavissa. Myös mielenteveystoimistoissa tarjotaan asian suhteen apua. On luonnollista, että hoitoa tarjoavissa tahoissa on eroja liittyen ammattitaitoon, olosuhteista johtuviin avuntarjonnan tasoon ja jonotilanteeseen liittyen. Kuitenkin fyysiset saavutettavat palvelut ovat tällaisessa tilanteessa ensisijaisia, koska virtuaalisilla palveluilla, joihin tämäkin palsta kuuluu, pystytään antamaan vain tietoa itsehoidon tueksi ja jakamaan kokemuksia yhteisesti koetuista asioista. Vaikeassa sairaustilanteessa kysymys on ihan eri tarpeesta, eikä valitettavasti varsinaista "hoitoa" kyetä tällaisen toiminnan keinoin ihmisille antamaan. Lievissä vaivoissa ihmiset saattavat löytää lisääntyneen tiedon kautta itsehoidollista hyötyä, mutta etenkin vaikeammissa sairauksissa asiantuntijan fyysinen tapaaminen on aina ensisijaista.

12_s

f29-3470
10. elokuuta

Heippa!!
Olen nuori aikuinen,kärsinyt 13 vuotiaasta saakka sosiaalisestafobiasta.Kaikki alkoi koulussa,alkuun ihmettelin ja olin hämmentynyt kun en uskaltanut käydä ruokalassa muiden kanssa enkä lopulta uskaltanut mennä edes luokasta välitunneille vaan pysyttelin luokassa.
Nykysin uskallan käydä yksin kaupungilla ja kaupassa,mutta töitä en uskalla tehdä enkä käydä juhlissa enkä uskalla hoitaa kelassa käyntejä enkä pankki asioita,apteekkiin menokin on kamalaa.En uskalla syödä enkä juoda yleisillä paikoilla,ja lääkärin odotus huoneet on piinaavia.

6_s

lisko
31. lokakuuta

Minulla oli ihan samat ongelmat koulu ajoista asti. Aikuisella iällä sain sitten masennukseen/kaksisuuntai seen/ahdistuneisuushäiri öön lääkkeet. Rauhoittava lääke tehosi todella hyvin ja pikkuhiljaa pystyin elämään normaalia elämää. Nyt en ole rauhottavia ottanut moneen kuukauteen ja elän kuten muutkin ihmiset, ilman ahdistusta. Masennus lääkkeitä ja kaksisuuntaisen lääkkeitä syön edelleen. Mene lääkärille ja ota lääkkeet vastaan.

Aiheen terveysarvot

7_m

Leposyke

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla niitä sormin. Tällöin aistitaan suonensisäisen v...
6_m

Mieliala

Ihmisen mieliala kuvastaa hänen senhetkisiä tunnetilojaan. Normaaliin mielialan vaihteluun kuuluvat iloisuus, hilpeys, aurinkoisuus, tyytyväisyys yhtä yleisesti kuin apeus, alakuloisuus, masentunei...

Aiheen kysymykset