|
Silmänpohjan ikärappeuma on teollisuusmaissa jatkuvasti lisääntyvä sairaus. Siihen vaikuttaa väestön ikääntymisen ja lisääntyneiden kroonisten sairauksien ohella myös länsimaiset, osin epäterveelliset elintavat ja ruokavalio. Yleisesti runsas ja monipuolinen kasvisruokavalio suojaa silmänrappeumalta, kuten muiltakin kroonisilta ja rappeuttavilta sairauksilta. Silmänpohjan ikärappeuma (makuladegeneratio) syntyy yleisimmin verkkokalvon pinnalla olevaan tarkan näön eli makulan alueelle. Se on herkin valonsädettä kuvaksi taltioiva ja hahmottava verkkokalvon osa ja muodostaa pistemäiselle alueelle verkkokalvon painauman. Tämän tarkan näkemisen alueelle syntyy ikääntyessä kohoumia eli druseneita, jotka ovat silmälääkärin todettavissa ja yleistyvät vanhemmalla iällä. Ikärappeumamuutoksia on kahta muotoa. Kuiva muoto on yleisempi ( n 80 %) ja siinä on havaittavissa useita druseneita tarkan näön alueella, ja ne tukehduttavat herkät näköhermoaistinelimet verkkokalvon tarkan näkemisen alueelta. Kuiva muoto ikärappeumasta etenee hitaammin kuin kostea rappeuma (15%), jossa verkkokalvon uudissuonitus on voimakkaampaa. Kosteassa muodossa uudissuonet vuotavat verkkokalvon alle tuhoten joskus äkistikin herkät verkkokalvon valoa aistivat solut. Suurin osa näönmenetyksiä sattuukin juuri kosteaa ikärappeumaa sairastavilla. Kuivaan muotoon ei valitettavasti ole lääkitystä, mutta kosteaa muotoa voidaan tehokkaasti hoitaa. Uusia hoitomuotoja silmänrappeumatautiin on kuitenkin runsaasti kehitteillä. Vanhemmalla iällä säännöllinen silmälääkärin tarkastus palvelee myös silmänpohjarappeuman toteamista. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Silmämunan kammioneste muodostaa silmämunan etu- ja takakammioon yhtenäisen sisäisen paineen, jota syntyy kammionesteen erittyessä sarveiskalvon reun... Lue lisää... |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Hoitonetti.fi kirjoitti 11.06.09 01:50 Hoitonetti.fi kirjoitti11.06.09 08:47 Arvostetun ulkomaisen British Journal of Ophtalmology-lehden mukaan rasvaisten kalojen syöminen voi sekä estää että hidastaa silmänpohjan ikärappeuman muutoksia. Aiemmin tiedettiin, että rasvaisten kalojen syönti ennaltaehkäisee ikärappeuman syntyä,mutta nyt on havaittu vaikutuksen ulottuvan myös jo puhjennen sairauden hiadtamiseen. 2-3 kertaa viikossa rasvaisen kalan nauttiminen riittää estovaikutuksen syntymiseen Rasvaisia kaloja ovat mm.kotimainen silakka ja lohi ja ulkomaisia tonnikala ja makrilli. Selvityksissa varmentui myös se tosiasia,että matalaglykeeminen eli hitaasti hiilihydraattia sulattava ruokavalio ( täysjyvätuotteet ja kasvikset) sekä estää myös ikärappeuman puhkeamista. Viitteitä mineraali-ja vitamiinien nauttimisen myönteisistä vaikutuksista myös syntyi sairauden estossa | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 26.06.09 05:55 Minulla on todettu ikärappeuman kuiva muoto ja toisen silmä näkö on mennyt aika huonoksi. Keskellä näkökenttää on tumma läikkä ja muutenkin on tummia pisteitä näkökentässä. Myös se ristikkotesti näyttää kaarevia viivoja. Silmä on kuvattu ja nyt menen ensi viikolla jo kolmanteen seurantakuvaukseen. On epäilys että tulee toiseenkin silmään jossa näkö on myös huonontunut ja jonkinverran on vääristymiä viivoissa. Ei ole hoitoa tähän kuivaan muotoon; ainoastaan noita vitamiineja olen syönyt ja omega 3 kapseleita päivittäin. Nyt jo kolmas vuosi menossa ja pelottaa tuon toisen silmän kohtalo; jos sitä vois jotenkin hidastaa tuota taudin kulkua. | |
29.06.09 14:21 Silmänpohjan ikärappeuman kuivassa muodossa näön menetyksen riski on kosteaa muotoa hyvin paljon vähäisempi. Silmälääkärin ohjeiden lisäksi ei varmaankaan haittaa olisi nauttia 2-3 kertaa viikossa rasvaista kalaa sekä yleisesti monipuolista kasvisvoittoista ruokaa. (Ilmeistä on, että kehitysmaissa ikärappeuma ei kasvisvoittoista ruokavaliota nauttivilla ole niin yleinen.)Silmänpohjan rappeuma ilmeisesti on sairaus, jossa nautitun ravinnon monipuolisuudella saattaa olla oikeasti merkitystä. Onko muilla hyviä ohjeita asiaan liittyen? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 02.07.09 03:40 Nonniin, kävin seurantatutkimuksessa sairaalan silmäpolilla ja otettiin kuvia molemmista silmistä pupillit laajennettuna. Tilanne on pysynyt suunnilleen ennallaan kuvien mukaan mutta käytännössä tauti hiljakseen etenee. Näkö huononee ja ajoittain suorat pinnat ovat mutkilla ja oikean silmän tumma läntti näkökentän keskellä on hiukan ehkä "tiivistynyt". Vasemmassa silmässä tarkannäön alueen alareunassa myös pieni tumma alue joka viittaa etenevään rappeumaan. Seuraava kontrolli on 3 kk kuluttua. Jatkan edelleen monivitamiinipillereiden syöntiä vaikka niiden tehosta ei olekkaan todisteita, mutta muutakaan hoitoa ei ole tarjolla tähän kuivempaan rappeuman muotoon. Ei muuta kuin eteenpäin sano mummo lumessa ;). Hyvää kesän jatkoa!! | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 14.11.09 11:21 mulla on ollut silmässä näkökentän alueella sellanen läiskä joka seuraa katsetta vähän viiveellä.vaaleita taustoja vasten sen erottaa helposti mutta siihen ei pysty kohdistaa katsetta suoraan kun vähän sen jälkeen kun on silmää liikuttanut.niin että mikä se vois olla pitäiskö käydä lääkärissä | |
16.11.09 14:46 Nuorella ihmisellä tällainen vähäinen pistemäinen täplä näkökentässä ei ole harvinainen, varsinkin, jos se välillä häviää. Yleensä taustalla ei tarvitse olla varsinaista sairautta vaan vaaraton koettu aistioire. On kuitenkin totta, että ns nokisade ja verhomainen näkökenttäpuutos liittyvät usein sairauteen, lähinnä verkkokalvon irtaumaan, joka yleistyy iän myötä ja vaatii välitöntä lääkärin hoitoa. Lopullinen varmuus selviää luonnollisesti vasta lääkärin tutkimuksen avulla. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( 30.05.10 10:24 Hei! Mahdatko vielä lukea näitä sivuja... Oletko seurannassa julkisen terveydenhuollon kautta, millä paikkakunnalla? Mitä kuvauksia sinulle on tehty, tavallinen silmänpohjan valokuvausko, FAG (silmänpohjan angiografia) vai OCT? Itse kävin yksityisellä silmälääkärillä noin kuukausi sitten. Tehtiin OCT ja silmänpohjan valokuvaus, mutta nämä tulevat kalliiksi yksityisellä, jos niitä jatketaan. Näissä ei nyt tullut vielä mitään erityistä esiin. En saanut muuta ohjetta kuin seurantakäynti puolen vuoden kuluttua. Diagnoosia en vielä saanut, mutta silmänpohjan rappeuma on yhtenä mahdollisuutena. Vasemman silmän näkökentässä on juuri keskellä harmahtava läikkä (näkyy parhaiten tummalla pohjalla), jonka kohdalla näen epäselvästi esim. tekstiä, ja suorat viivat vääristyvät. Silmälääkäri sanoi nähneensä jotain pigmenttimuutoksia sekä vasemmassa että oikeassa silmässä tarkan näön alueella, ilmeisesti vaaleita. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 30.05.10 10:27 Edellinen viestini oli siis sinulle, joka kirjoitit käyneesi silmäpolilla 2.7.2009. |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

| "Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |