Plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitti on tuki- ja liikuntaelimistön yleisimpiä jännetulehduksia. Sitä kutsutaan toiselta nimeltään jalkapohjan viuhkamaisen kalvojänteen tulehdusoireistoksi. Jalkapohjan paksu kalvojänne on elimistön paksumpia jännerakenteita. Kalvojänne alkaa jokaisen varpaan tyviosasta ja jatkuu koko jalkapohjan levyisenä viuhkamaisena paksuna jännerakenteena jalkapohjan ihon alla kiinnittyen kantaluuhun keskelle kantapäätä.

Ei tarkalleen tiedetä syytä minkä vuoksi jalkapohjan kalvojänne tulehtuu ja varsinkin syytä, miksi osalla tulehdus kroonistuu. Ilmeisesti osasyynä saattaa olla puutteellinen jalkojen huolto, ylipaino, pienet mikromurtumat jännerakenteessa, rappeumamuutokset? Nämä kaikki esitetyt syyt ovat kuitenkin vain selittäviä ja ilmeistä on että tulehdus syntyy monen eri tekijän seurauksena. Oireet keskittyvät usein keskelle kantapäätä kalvojänteen ja kantaluun kiinnityskohtaa, johon syntyy kiinnityskohdan ärsytystila eli insertiitti. Kroonistuessaan tulehdusmuutos yrittää rauhoittaa tilannetta keräämällä jänteen kiinnityskohdan ympärille kalkkikuorta, joka voidaan nähdä usein rtg-kuvassa "luupiikkinä". Joskus kipu tuntuu keskemmällä jalkapöytää.

Oireisto voi olla niin tuskallinen, että se estää esimerkiksi säännöllisen liikunnan harrastamisen ja jopa vaikeuttaa kävelyä. Ei ole harvinaista että kivulias kantapään kipuoireisto kestää jopa usean kuukauden ajan. Tilannetta ei helpota, ettei jännetulehduksen hoidoksi ole olemassa varsinaista parantavaa täsmähoitoa, ainoastaan tulehdusta lievittäviä hoitoja. Perushoitona suositetaan anti-inflammatorista lääkitystä, kovapohjaista kenkää, kantapään alle sijoitettavia silikonipehmusteita sekä säännöllistä jalkavenytystä, jossa venytys syntyy pohkeen alaosaan sekä jalkapohjaan. Erilaisia yöortooseja on myös kehitetty jalkapohjan jänteen venytyksen lisäämiseksi. Jalkapohjaan injisoitavista kortisoni-injektioista on vaihtelevaa hyötyä. Varsinaisesta kirurgisesta hoidosta on harvoin hyötyä sairauden hoidossa.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Pitkittynyt kipu
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kantapääkipu
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten saan avun kantapään kipuun?1 kpl23.11.2008 16:03:55
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
09.10.09 03:46
Ite kokeilin tämmöstä icon http://www.tumppituote.fi
Toimii.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
18.11.09 16:04
Hei,

Lääkärini totesi, että kärsin varsin yleisestä kantapään kipu tilasta. Kehotti hankkimaan yölastan. Onko siitä apua? Nettiä selailin niin plantaarifaskiitti tukia toki löytyy mutta ovat aika epämiellyttävän näköisiä. Onko hyviä ehdoituksia? Sanoi myös venyttelyn auttavan. Ilmeisesti kyseessä on jonkin sortin jänteen tulehdustila jalassa.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
19.11.09 03:01
Kantapään kiputilan tavallisimpia syitä ovat ns. rasvapatjan tulehdus eli koko kantapään alaisen rasvakudoksen ärtyminen ja toisena tyypillisenä kiputilana jalkapohjan plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen tai sen kiinnityskohdan tulehdustila. Kantapään rasvapatjan tulehdustilan hoitona on pehmusteen laitto kantapään alle, minkä pitäisi helpottaa kipua ja mahdollistaa oireettomampi liikkuminen. Yleinen paranemistaipumus on kantapään rasvapatjan tulehduksessa myös hyvä.
Jänteiden kiinnityskohdan ärsytys/tulehduksia kutsutaan ns. insertiiteiksi ja sellaiset ovat yleisimpiä elimistön tuki-ja liikunta- elinvaivoja ja voivat esiintyä jänteen kiinnityskohdissa eri puolilla kehoa (vrt. tenniskyynärpää, hyppääjän polvi, akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdustila mm.).
Nämä insertiitit, joihin myös plantaarifaskiitti kuuluu, ovat melko hankalia hoidettavia nykylääketieteen keinoin ja kaikki hoidot (fysikaalinen käsittely, UÄ, kipulääkkeet ja kortisonipistokset, tukipannat ym) keskittyvät lähinnä kipuoireen vähentämiseen. Yleensä plantaarifaskiitin hoitona suositellaan kovapohjaisen kengän käyttöä ja mahdollisimman normaalia rasitusta. Kivun vuoksi liikunta saattaa kuitenkin jäädä vähemmälle useiden kuukausien ajaksi jopa. Yleinen paranemistaipumus on siinäkin kohtuullinen, mutta osa valitettavasti kroonistuu. Kirurgisesta leikkaushoidosta ei ole plantaarifaskiitin hoidossa apua, ja aidot lääketieteen parantamiskeinot ovat insertiiteissä rajalliset ja liittyvät lähinnä oireiden lievittämiseen.
Plantaarifaskiitin hoidossa olisi hyvä olla kärsivällinen ja tilanteeseen sopeutuminen ja liikunnan sondeeraaminen olisi hyvä suhteuttaa niin, että kipuhaitta minimoituisi. Osalle erilaisista venyttelyistä on apua, osa kokee ne ärsyttävinä.
Potilaalle on tärkeä luonnollisesti tietää mistä kroonisen kivun taustalla on kysymys. Lääketiede voi tarjota kuitenkin plantaarifaskiittiin ja muihinkin insertiitteihin vain rajallista kipua lieventävää hoitoa, eikä toistaiseksi parantavaa täsmähoitoa ole keksitty, vaikka kaikenlaisia kokonaisvaltaisia hoitolupauksia tällä agendalla markkinoidaankin kuluttajille.

avatar
Female66 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: TriDoc)
20.11.09 07:47
Minul´la on myös todettu tuo plantaarifaskiitti, johon on 3 kertaa kokeiltu kortinosipiikkiä. Kortinosista on ollut hetkellistä apua tosin pehmytkudos on sen jälkeen ollut äärettömän arka pitkän aikaa. Juoksun lopetin kokonaan n. pari vuotta sitten. Ainoina hoitokeinoina on tällä hetkellä venyttely ja hieronta (aviomiehen tekemänä). Minua huvitti tekstissä lähinnä tuo; "olla kärsivällinen.." Nyt on mennyt faskiitin toteamisesta n. 5-6v. - en enää edes muista tarkkaan. Onneksi on tuo uintiharrastus olemassa. Kiitän kuitenkin lisävinkeistä. Mukavaa vuodenjatkoa.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
20.11.09 16:38
Täällä kanssa yksi plantaarifaskiitista kärsinyt 0/. Tohtori sanoo hyvin, ettei siihen tosiaan ole yksiselitteistä täsmähoitoa mutta auttavia menetelmiä kyllä löytyy. Itse vaihdoin kengät edellä mainittuihin kovapohjaisiin jonka lisäksi hankin melko mukavan yösukan jota lämpimästi voi vain suositella -> icon http://m-ergo.fi/tuotteet...
Näiden lisäksi venytän jalkaa samalla periaatteella mitä tuo kevyt yötuki tekee (seinää vasten / kynnyksen päällä). Näillä eväillä kiputila on lievittynyt melko paljon. Tästä kiitokset fysioterapeutille joka on antanut valtavan hyvät vinkit kivun oikeaoppiseen hoitoon.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)