tunnen itseni tosi masetuneekksi jaksan twhdä työpäivän mut en kotona mitään pitäisi jaksaa tehä ees kerra päivässä ruoka ja pitäsi liikkua mut kun ei jaksa syö mitä löytää tupakoin liikaa tiedän sen itse mut kun pitäisi jakssaa vetää miestä myös atkivoimaa jolla on masennus todettu ja on eläkeellä minä itse en kohta jaksa työ vie viimesetkin voimat auttakaa minua oon ihan loppu.

Viime päivinä on keskusteltu vakavien pitkäaikaisista mielenterveydenhäiriöistä kärsivien ihmisten hoidosta mielenterveys-ja sairaanhoitoyksikköjen kesälomien aikaan heinä-elokuun aikana. Perinteisesti kesälomat ovat aiheuttaneet myös mielenterveyspotilailla hoidon saamisen viivettä. Osa hoidonsaamisen ongelmista on saattanut syntyä aiemman laitoshoidon purkamisen ja avohoidon lisäämisen myötä. On esitetty, etteivät avohoidon resurssit ole olleet riittävät. Millaisia kokemuksia teillä on ollut? Onko aikaisempiin vuosiin verrattuna kehitys mennyt huonomapaan suuntaan?

Oman kokemukseni perusteella resurssit eivät todellakaan ole riittävät. Eivät ole olleet ja tuskin tulevat koskaan olemaankaan.
Avun tarvitsijoita on enemmän kuin mitä nyt apua pystytään antamaan. Lisää tulee sitä mukaan, mitä enemmän jää hoitamatta. Sitten ne jotka eivät uskalla/kykene/jaksa itsenäisesti, (mahdollisesti vielä ilman tukea), taistella päästäkseen hoitojonoon, hoidosta nyt puhumattakaan. Sitten käy niin että tällaiset henkilöt tippuvat auttamattomasti "yhteiskunnan" kyydistä jo alkumetreillä. Asiaa ei helpota lääkäreiden negatiivinen suhtautuminen /välinpitämättömyys asiaakohtaan.

Omatarinani lyhykäisyydessään, joka liippaa tätäkin aihetta:
https://www.hoitonetti.fi...

Kirjoitin aikanaan kirjoitelman mielenterveydestä. Lainasin tekstissä useita kertoja Suomen mielenterveysseuran sivuilta löytyneitä aiheita/tilastoja/lauseita. (Lähteet meinittu myös kirjoitelmassa!)

Tässä yksi kylmä fakta:
"Mielenterveyden häiriöiden hoitamattomuus on kalliimpaa kuin hoito."

Ja vielä toinen:
” Mielenterveys on avain kaikkeen terveyteen. Siihen panostaminen tänään on sijoitus tulevaisuuteen ja seuraavien sukupolvien hyvinvointiin.”

Myös Suomen mielenterveysseuran sivuilta kävi tuolloin ilmi tilastoina, että esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet ovat vähentyneet hurjia prosenttimääriä. Samoin kuin myös tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Mielenterveyden tilastot ovat pysyneet kutakuinkin 20vuotta samana. Silti suomen itsemurhaluvut ovat korkeimpien joukossa. Joten tällä tuskin kannattaa kehuskella..
Milloin tähän totuuteen herätään? Kun tarpeeksi korkean päättäjän omainen/läheinen/lapsi sairastuu oikein pahoin? (Toisaalta tällaisilla henkilöillä on varaa yksityiseen, joten miksi tämä heitä kiinnostaisi?)

Niin kauan kun pistetään se pää pensaikkoon eikä tosiasioita haluta nähdä, niin kauan asiat jatkuvat samalla radalla. Jonkun on tehtävä aloite.. Yksin on vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan ja harvemmin mielenterveyspotilas itse on siinä kunnossa että jaksaa tai edes kykenee lähteä "sotajalalle" tämän asian tiimoilta..

Terv. MTT:n ulkoistama ei-akuuttipotilas.

Söin vuoden efexoria 150mg/pv. Se paransi minut pahalta stressipohjaiselta masennukselta. Lopetin lääkkeet rentouttavan aurinkoloman jälkeen, eikä sen jälkeen ole tarvinnut syödä. Aloin urheilemaan ja syömään terveellisesti. Ravinnosta saatavat antioksidantit vaikuttavat huomattavasti mielialaan. Vaihdoin työpaikkaa ja laitoin elämän uusiksi.Opettelin rentouttamaan itseni. Meditoin ja kuuntelen aasialaista rentouttavaa musiikkia. Koko masennuksen ajan olin eristäytynyt muista ihmisistä ja tunteeton. Mikään ei tuntunut miltään. Vihdoin elämä hymyilee, vaikka masennuksen aikana tuntui etten nauti mistään enää ikinä. Haluttomuutta esiintyy vielä toisinaan ja itseluottamus vielä hakusessa, mutta kyllä se tästä. Tsemppiä paranemiseen.

itsetunto ja masennus. häpeän itseäni todella paljon, en osaa nähdä itsessäni mitään hyvää, häpeä estää minua olemasta sosiaalinen, tämä eristää minut muista ihmisistä. olen yrittänyt puhua tästä häpeästä ystävilleni, mutta tämä vain on pahentanut häpeän tunnetta.



haluaisin oppia näkemään millainen ihminen oikeasti olen, nyt en osaa nähdä itsessäni mitään hyvää. miten voisin löytää sen todellisen minäni, jota pystyisin rakastamaan ja hyväksymään.

olen käynyt hakemassa apua mielenterveystoimistosta, mutta en oikeen tunne saaneeni sieltä mitään apua. minun pitäisi hyväksyä kuulemma itseni, mutta miten voin hyväksyä itseni, kun en edes tiedä millainen minä olen, se mitä tiedä on vain negatiivista ja huonoa.