Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireinen häiriö on osa ahdistuneisuushäiriöitä. Sille ovat tyypillisiä toistuvat kiusalliseksi koetut pakkoajatukset sekä rituaalinomaiset toistuvat pakkotoiminnot, jotka oireileva kokee itsekin sairaalloisiksi ja yrittää niitä vastustaa. Niitä noudattamalla henkilö usein saa lievitettyä pahinta ahdistuneisuutta. Näin pikkuhiljaa syntyy ahdistuksen kestäessä sitä purkava käyttäytymisen keino.

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy ahdistusta lievittäviä sovittelevia käyttäytymisen piirteitä, joita noudattamalla pyritään suojelemaan ihmisiä kuvitelluilta uhkilta. Tähän käyttäytymisen malliin kuuluvat ulko-oven lukitsemisen tarkistelu, hellan katkaisijoiden pois päältä varmistus tai autolla ajaessa tuloreitin tarkistaminen ettei varmasti ole ajanut kenenkään päälle. Tällä henkilö pyrkii varmistamaan, ettei aiheuta kanssaihmisilleen vahinkoa.

Pakko-oireiseksi ihminen voidaan määritellä, kun ajatuksiin ja suunnitteluihin kuluu yli 2 tuntia päivässä tai ajatukset invalidisoivat elämää muutoin merkittävästi.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Ahdistuneisuus
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Suorittamisen pakko
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Väsymys
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Muistihäiriöt
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Uupumus
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Syyllisyys-ja alemmuuden tunteet
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Rintakipu
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Huimaus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Tykyttely
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Päänsärky
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ripuli
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ilmavaivat
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hartiakipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Niskakipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Alavatsakipu naisella
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla n...

  Lue lisää...

Ihmisen mieliala kuvastaa hänen senhetkisiä tunnetilojaan. Normaaliin mielialan vaihteluun kuuluvat iloisuus, hilpeys, aurinkoisuus, tyytyväisyys yhtä...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Mitä tehdä masennukselle ja itsemurha-ajatuksille?1 kpl07.12.2008 08:50:56
icon Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?1 kpl03.01.2009 07:56:36
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
m33-3453 kirjoitti
22.07.10 03:18
Moi,



minulla on todettu pakko-oireinen häiriö.

Olen ollut jonkin aikaa sairaslomalla, toinen lääke on käytössä, kun ensimmäinen ei paljoa auttanu



Päivät menevät ylä-/alamäkeä. Välillä tuntuu, ettei tätä jaksa enää ollenkaan. Koitan täyttää päivänä tekemällä paljon, mutta välillä tuntuu, että olisi parempi vain olla paikallaan ja rauhoittua.

Jaksamista kaikille!

avatar
Hypermobiili kirjoitti
22.07.10 05:03
Heippa!

Tervetuloa tänne ja kertomaan omia tuntemuksia. Itselläni on myös pakko-oireinen häiriö ja käytän siihen serotoniini pohjaista lääkettä ja se on auttanut annoksen noston myötä. Tietyt pakonomaiset tarkistusrituaalit on tehtävä, mutta se että tarkistaa hellanlevyt kolme kertaa on parempi kuin se että ei tee sitä ollenkaan. Välttyy ikävältä yllätykseltä kun palaa asiointireissulta kotiin. Välillä positiivisten asioiden etsiminen on vaikeaa, mutta kun miettii niiden hyötyä ja ottaa sen ajankäytössä huomioon, ei myöhästy. Tsemppiä :)

avatar
m33-3453 kirjoitti
22.07.10 05:32
Moikka,



kiitos viestistäsi.



Olen kanssa serotoniinilääkityksellä. Ensimmäistä lääkettä käytin 3x annoksella suositukseen nähden, mutta ei auttanut ainakaan omasta mielestäni. Nyt kokeillaan toista lääkettä.



Mulla on aika monessa asiassa rituaaleja. Mm. käsienpesu, suihkussa käynti, vesihanojen sulkeminen, valokatkaisimien käyttäminen, likaisuus, ajatukset, tietyt numerot, keskusteleminen niin, että varmasti ymmärrän ja muut ymmärtävät oikein mitä tarkoitin. Ja ylipäätään kaikki asiat, missä pitäisi itse päättää/tehdä jotain esim. veitsen laittaminen kaappiin (laitoinko sen varmasti niin, ettei kaappia avatessa kukaan loukkaa itseään siihen) tai neuvon jotain tekemään jotain tai mielipidettäni kysytään, esim. vastaan "kyllä sinä suljit autonovet".



Mutta yritetään jaksella.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
09.08.10 02:16
Hei,

kysyisin sellaista, että onko teitä hoidettu kognitiivisella käyttäytymisterapialla?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
28.09.10 09:35
Ei oo helppo juttu

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
19:14 iconHenu82 halasi käyttäjää Marjatta
17:44 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari
17:37 iconsaruska halasi käyttäjää Marjatta
17:36 iconsaruska halasi käyttäjää Elisa
17:20 iconMarjatta halasi käyttäjää saruska
17:19 iconMarjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura
17:13 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
17:07 iconMarjatta halasi käyttäjää niina
17:05 iconMarjatta halasi käyttäjää Marja-Leena
17:02 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
16:43 iconm10-5818 on uusi käyttäjä
13:26 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Elisa
13:20 iconniina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape
11:08 iconFemale66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
11:03 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
10:43 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:23 iconElisa halasi käyttäjää Taape
09:40 iconTaape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina
Mainos
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)