Oksennustauti

Oksennustauti eli vatsatauti alkaa oksentelun lisäksi usein äkillisellä pahoinvoinnilla, vatsavaivoilla ja siihen liittyvällä ripulilla. Alkuvaiheessa tilaan voi liittyä pyörrytystä ja kuumeilua. Oksennustaudin aiheuttaja on yleisimmin virus, mutta sitä voi olla vaikea erottaa esimerkiksi ruokamyrkytyksestä, joka syntyy pilaantuneen ruoan aiheuttamista toksiineista ja pilaantumistuotteista.

Oksennustaudin tunnistaminen on yleensä helppoa kotioloissa tyypillisten oireiden takia varsinkin perusterveillä ihmisillä. Oksentaminen voi kuitenkin olla merkki muusta vakavammasta vatsan sairaudesta, kuten sappirakon tulehduksesta tai jopa sydämen hapenpuutteesta (sydäninfarkti), joten varsinkin perussairauksia omaavalla ja vanhemmalla ihmisellä oksennuksen oireeseen tulee suhtautua varovaisuudella ja huomioida aina vakavan sairauden mahdollisuus. Oksennustaudissa vuodelepo ja tilasta huolimatta riittävä nesteytys suun kautta on suotavaa yleistilan kannalta. Syömisellä ei ole sairauden ollessa päällä kiirettä. Virustaudin aiheuttama oksennustauti on tarttuvaa, mutta ei vaarallista ja paraneminen tapahtuu usein muutamassa päivässä. Antibioottihoidosta ei ole apua sairauden hoidossa.



Yleisimmät oireet
3
ihmistä

Yleisesti pahoinvointi käsitteenä ulotetaan moniin huonovointisuutta aiheuttavaan sairauksiin, mutta tässä yhteydessä pahoinvoinnilla tarkoitetaan oks...

  Lue lisää...

3
ihmistä

Vatsakivut ovat lapsilla ja aikuisilla tavallisia oireita. Yleisiä hyvänlaatuisia vatsakivun syitä ovat ilmavaivat ja kuukautisiin liittyvät toistuvat...

  Lue lisää...

3
ihmistä

Huonokuntoisuus vanhuksella viittaa iäkkäiden ihmisten yleistilan ja hyvinvoinnin heikkenemiseen, monisairauteen ja lisääntyneeseen avun tarpeeseen. H...

  Lue lisää...

3
ihmistä

Ripulin aiheuttamana elimistöstä poistuu normaalia enemmän nestettä. Se johtuu suolensisäisestä häiriötilasta, jossa poikkeavien olosuhteiden vuoksi (...

  Lue lisää...

3
ihmistä

Kuumeella tarkoitetaan elimistön ruumiinlämpötilaa, joka kainalosta mitattuna nousee yli 37.5 asteen. Tätä alemmasta lämpötilasta käytetään nimitystä ...

  Lue lisää...

1
ihmistä

Ylävatsavaivat ovat yleinen oireisto, joiden yhteyteen myös närästys kiinteästi liittyy. Ylävatsavaivojen tyypillisiä oireita ovat ylävatsan turvotust...

  Lue lisää...

Käytetyimmät hoidot
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Ihminen on muiden nisäkkäiden tapaan tasalämpöinen olento. Lämmöntuottoa säätelee aivolisäkkeessä sijaitseva lämmönsäätelykeskus, joka pyrkii pitämään...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Milloin flunssan jälkeen voi alkaa urheilla?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten voin nopeuttaa vatsataudista toipumista?1 kpl16.12.2008 09:32:43
icon Miten anoreksiaa hoidetaan sairaalassa?1 kpl03.01.2009 07:56:36
icon Tehoavatko antibiootit vielä?1 kpl23.08.2009 14:41:08
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: m26-2384)
08.05.09 08:42
Vatsatauti on meillä useimmin virustaudin aiheuttama. Tämäntyyppisiä oireita tavataan usein erilaisissa virustaudeissa, osin vatsaperäisissä, mutta myös muissa viruksen aiheuttamissa infektioissa. Toinen tätä tilaa muistuttava oireistojen aiheuttaja voisi olla ruokamyrkytys, jossa toksiinit suolessa voisivat periaatteessa aiheuttaa kuvaamiasi oireita. Ruokamyrkytyksen ja vatsataudin erottaminen toisistaan voi joskus olla aika hankalaa. Kumpaankaan ei auta muu kuin omahoitona lepo ja riittävä nesteen nauttiminen kuivuman ehkäisemiseksi. Vatsaa voi rauhoitella tarvittaessa lääkehiilellä tai muilla suolta kovettavilla valmisteilla. Toivottavasti tilasi kohenee nopeasti!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
01.06.09 03:41
Tuttavapiirissä on varsin vaihtelevat käytännöt oksennustaudin jäljiltä. Toinen ei halua nähdä oksennustautista lasta pariin viikkoon taudin paranemisen jälkeen toinen pitää etäisyyttä vain pari kolme päivää. Jos kyseessä _ei ole_ noroviruksen aiheuttama oksentelu vaan normaali oksennustauti, niin kuinka pitkään olisi hyvä vältellä kontaktia itse oksennustaudin sairastaneeseen? Entä kuinka pitkään vai tarviiko ollenkaan välttää taudinsaaneen perheenjäseniä jotka eivät ole sairastaneet tautia?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
01.06.09 13:49
Perheen sisällä on aika hankala "eristää" ainakaan pienempiä perheenjäseniä eikä sellainen ole tarpeenkaan tavallisen oksennustaudin seurauksena. Normaalista hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen ja oksennuseritteiden huolellinen siivoaminen on riittävää ennaltaehkäisyä. Jos perheessä asuu useampia sukupolvia, omissa tiloissaan esimerkiksi vajaakuntoinen mummi tai pappa, voi olla järkevää rajoittaa läheistä kanssakäymistä oksennustautisen lapsen ja isovanhemman kanssa (haliminen, syliin otto).Samoissa tiloissa asuvilla mitkään muut temput tuskin auttavat hyvän hygienian lisäksi ja aika tavallista on, että oksennustauti ilmetessään tarttuu ainakin osaan perhettä, mutta ei välttämättä kaikkiin. Teoriassa voisi siis kuvitella kontaktien rajoittamisen helpottavan tartunta tilannetta, mutta käytännössä perheen sisällä liika eristäminen tuskin auttaa.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: TriDoc)
02.06.09 03:13
Tarkoitin kontaktien välttämistä tautia sairastaneen perheen ja tautia sairastamattoman perheen välillä. En perheen sisäisiä kontakteja. Ilmaisin asiani ehkä vähän huonosti. Eli kuinka kauan minun tulee vältellä naapurin Hilkkaa jos hänen poikansa Pekka oksenteli eilen? -Nimet muutettu :)-

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
02.06.09 11:31
Perheiden välillä voi/kannattaa kanssakäymistä välttää oireisessa vaiheessa eli niinä muutamina päivinä kun oireita esiintyy. Sen jälkeen en näe enää syytä rajoittaa kanssakäymistä. Toki kaikki kontaktit eivät muutenkaan johda sairastumiseen, mutta tähän asettaisin rajat oman kokemuksen perusteella.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
04.06.09 14:36
Tyttärelläni6v alkoi viikko sitten oksentelu/ripuli,muutama päivä oli väliä ettei oksentanut ollenkaan mutta tänään taas illasta tuli ruoat ulos, olisiko syytä viedä lasta lääkäriin? vaiva on itselläni ollut vain pahanaolona/ripulina,alle 1v8kk ikäinen oksensi kaksi kertaa. Eli kysymykseni tähtää siihen että voiko mahatauti kestää pidempään kuin nuo arvioidut 1-3pv?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
04.06.09 15:15
Tämäntyyppinen oireiden toistuminen muutaman päivän välein on tavallista vatsatautiin liittyen joka vaikuttaa vaivaavan koko perhettänne. Vatsatauti voi kestää useampiakin päiviä, jopa viikonkin ajan. Jos muuta hälyttävää ei lapsella ilmene, ei oireen toistuminen vielä myöhemmässä vaiheessa aiheuta erityisempää syytä selvittää tilannetta. Korostan kuitenkin, että vanhempien tulee toimia oman käsityksensä mukaisesti ja epätietoisuus lapsen terveystilanteesta on selkeä ja aina hyväksyttävä syy viedä lapsi terveydenhuollon arvioitavaksi.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
03.01.10 17:42
Meillä on juuri nyt lähes samanlainen tilanne kuin tuolla "kirjautumattomalla käyttäjällä". Lapsi oksensi 5 kertaa n. 5 päivää sitten, lämpö nousi vasta oksentelujen jälkeen yli 39 asteen. Vieläkään ei meinaa syödä kunnolla. Eilen oli mummilassa pulauttanut suullisen verran puuroa & maitoa. Sanoo, että on kamala nälkä ja muutaman suupalan jälkeen onkin jo ihan täpötäynnä. Uloste löysähköä ja vaalean kellertävää (ennen on ollut aina kovemman puoleinen vatsa). Muu perhe ei ole sairastunut, nuorimmaisella lapsella vain löysä vatsa ollut. Pitäsikö minun olla huolissani?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
03.01.10 18:19
Vatsaoireisen lapsen hoito-ohjeet ovat sinänsä selkeät. Kirjoituksessasi ei sinänsä tullut esille sellaista joka ei sopisi tavalliseen virusperäiseenkin vatsatautiin eikä sinänsä herätä välitöntä huolta pahemmasta. Lasten viattomaltakin tuntuvan vatsaoireiden taustalla voi kuitenkin joskus olla vakavampikin sairaus. Tämän vuoksi haluaisin korostaa oireilevan lapsen ja vanhemman (äidin) välistä yhteyttä. Vanhempi usein havaitsee lapsen käytöksestä ja oireilusta sellaista joka herättää tarpeen selvitää asiaa lisää. Tällöin ns kotikonstit ovat käytetyt.
On ainoa ja oikea tapa käyttää vanhemmalle epävarmassa tilanteessa lasta lääkärillä. Käynnillä selvitetään lapsen kunto ja sairaudentila vanhemman saadessa prosessista palautetta. Lasten kanssa käyntejä lääkärillä syntyy aikuisia enemmän, mutta se on aivan luonnollista tilanteessa, jossa lapsi on kykenemätön tuomaan oireitaan itsenäisesti esille. Äidille huolta ja epävarmuutta synnyttävä lapsen sairaustilanne on aina hyvä selvittää.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: TriDoc)
04.01.10 14:48
Kiitos vastauksestasi. Tänään siis näin lapsen ulosteen, on oikeastaan lähemmäs kermanväristä ja kirveltää hurjasti kakatessa. Huomenna lähdemme lekurille varmuuden vuoksi. Ruoka ei oikein meinaa lapselle maittaa. Lapsi on siis 3-vuotias.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008)
"Tervetuloa joukkoomme tänne Hoitonettiläiseksi, täällä on niin paljon meitä joilla on samoja terveyteen ja sairauteen liittyviä asioita, täältä saa pa..." (Käyttäjä-palaute)