Noidannuoli

Noidannuoli eli latinalaiselta nimeltään lumbago on äkillinen ja voimakasoireinen selkäsairaus, joka on sairaudenkulultaan hyvänlaatuinen, eikä yleensä ennakoi tai merkitse muuta vakavaa selkäsairautta. Se syntyy selän välilevyn ja nikamarakenteen välisestä joustoliikkeestä selkäydinkanavaan päin, jonka vuoksi elimistö ei-tahdonalaisena lihasten vastareaktiona pyrkii estämään selkäydinkanavaan kohdistuvan vaurion lisäämällä selkää tukevien lihasten jännitystä ja vakauttamalla siten tilannetta.

Noidannuoli on yleensä vaaraton esiintyen nuorilla ja aikuisillakin. Oireiden voimakkuudesta johtuen se voi aiheuttaa huolta. Tyypillistä on nostoliikkeessä tai aamulla sängystä noustessa selän äkillinen kiputuntemus, jonka jälkeen selkää ei kärsi taivuttaa tai liikuttaa. Yleensä noidannuoleen ei liity alaraajoihin säteilevää kipua vaan selän taivuttelun ja liikuttelun jäykkyys. Noidannuolikohtauksen saanut huomaa lanneselän vääntymisen sivusuunnassa, ja jännittyneet selkeälihakset vetävät lannerankaa keskiviivasta vinoon asentoon vaikeuttaen liikkumista.

Yleisen lääketieteellisen kokemuksen mukaan noidannuoli paranee levolla 5-10 vuorokaudessa, eikä siihen ole nopeuttavaa hoitoa. Lihasjäykkyys hellittää tasaisesti viikon kuluessa oireiden alusta. Lihaksia rentouttavista ja särkylääkkeistä voi olla helpotusta, mutta paraneminen ei silti nopeudu. Noidannuoli voi joskus toistua ja se voi liittyä joskun skolioosiin, mutta selän lihasten venyttelyllä sitä voi hiukan ennaltaehkäistä. Toistuvatkaan noidannuolet eivät yleensä merkitse vakavaa selkäsairautta.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Selkäkipu
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Lihasjäykkyys- jähmeys
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Fasettilukko-oireet
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
06.04.10 11:46
Noidannuolikipu oli niin paha, että meni taju!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
28.04.10 10:56
Kyllä kipu oli kova.että piti ääneen karjaista!

avatar
Henu82 kirjoitti
28.04.10 14:08
Muistan itsekin kokemuksesta kuinka ikäviä ja kovia ne on ollut.Onneksi niitä ei oo ollut pitkään aikaan.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008)
"Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008)