![]() Tyriä syntyy eri puolilla elimistöä, yleisimmin tukikudosten synnynnäisen rakenteellisen heikkouden pohjalta, jossa tukikudos periksi antaessaan ja venyessään muodostaa samalla tyräportin, jonka myötäisesti ontelomainen tyrä voi muodostua. Tyrä voi olla vain venyneen tukikudoksen muodostama umpipussi, tai sitten tyrän muodostaneen ontelon paineen mukana tyräpussiin voi luiskahtaa ontelon elimiä. Tyräpussiin joutuessaan elinten verenkierto voi salpautua tyräportin aiheuttaman kiristyksen vuoksi, mikä käytännössä johtaa kivuliaaseen lihaskouristukseen ja lopulta verenkierron estyessä kuolioon. Osaksi tämän vuoksi eri puolilla elimistöä esiintyviä tyriä korjataan leikkauksella. Napatyrä on nivustyrän ohella yleinen vatsan seudun tyrä, joka syntyy usein jo lapsena. Yli 1.5 cm läpimitaltaan olevat napatyrät voivat ylipainon seurauksena aiheuttaa myöhemmin vatsanpeitteiden esiinluiskahduksen ja jopa suolenkureutuman, jonka vuoksi leikkaus on aikuisiällä suositeltava vaihtoehto. Yleensä oireena on navan seudussa 2-3 cm läpimitaltaan oleva pullistuma, joka maatessa häviää, mutta ponnistuksessa pyrkii usein kasvamaan, jopa repeytymällä. Samoin kuin nivustyrässä, voimakasta ponnistelua olisi tässä vaiheessa vältettävä ja olisi syytä harkita hakeutumista omalle lääkärille napatyrän hoitamiseksi leikkauksella. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
||||||
|
|
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 18.04.10 12:56 hei, valitin monta vuotta vatsakipua, ja ruuan nousemista takaisin. Närästys oli valtava. yksi lääkäri sitten otti asiakseen tutkia asiaa paremmin, ja tähystyksessä löytyi 6 cm napatyrä. En vielä tiedä, miten vaivat helpottuvat; olen huomenna menossa leikkaukseen. | |
Eva kirjoitti ( 18.04.10 14:34 Onnea leikkaukseen, hyvä että vaivaan löytyi selitys. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 18.05.10 06:34 Mulle tehtiin närästysleikkaus, mutta tyrää ei ollut! Onnea leikkaukseen ja toivotaan, että helpottaa!!! | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 18.05.10 06:34 Tai ohan sut jo leikattu! :) Miten meni?? |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

![]() | "Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute) |
![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |