Migreeni

Migreeni on hyvänlaatuinen, äkillisen ja toistuvan päänsäryn aiheuttava sairaus. Osan migreenistä aiheuttavat ulkoiset tekijät, osa johtuu perimästä. Perussyytä ei tunneta. Valtaosalla potilaista migreenioireet alkavat 30 ikävuoteen mennessä, osalla jo lapsuusiästä lähtien. Sen oirekuva ja kohtausten taajuus vaihtelevat yksilöllisesti paljon. Joillakin ihmisillä migreenikohtauksia on vain tasaisen harvoin ja pahimmillaan kohtaukset voivat olla miltei jokapäiväisiä. Samaten kohtausten kestossa on vaihtelua muutamasta tunnista muutamaan päivään.

Migreenikohtaus voi syntyä täysin ilman ennakoivaa syytä tai tekijää, mutta yleensä se liittyy elimistön erilaisiin rasitustilanteisiin kuten stressiin ja henkiseen paineeseen. Kohtausta ennakoivana oireena voi esiintyä ärtymystä, väsymystä, makean himoa, pahoinvointia ja oksentelua. Puhutaan myös migreenikohtauksen ennakkotuntemuksesta eli aurasta. Normaali hoitamaton migreenikohtaus kestää 4-72h ja lääkityksellä hoidettuna kohtaus voidaan rajata parhaimmillaan muutamaan tuntiin. Sen aikana ihminen tuntee itsensä huonovointiseksi, kärsii päänsärystä, voimattomuudesta, oksentelusta ja jopa halvausoireista. Oireiden taustalla on voitu todentaa aivovaltimoiden supistelua. Myös veriverihiutaleissa on havaittu kasautumistaipumista.

Parhaiten migreenikohtaus voidaan hoitaa levolla hämärässä huoneessa, jossa erilaiset valo-ja ääni ärsykkeet puuttuvat. Mitä nopeammin lääkettä otetaan migreenin kohtaukseen, sitä nopeammin sillä on mahdollisuus helpottaa oloa. Tavallisten särkylääkkeiden lisäksi migreenin täsmälääkkeet ovat nopeiten migreenikohtausta hoitavia lääkkeitä. Jos migreenikohtaukset toistuvat tiheästi, olisi hyvä miettiä ennaltaehkäisevää migreenilääkitystä, tavallisimmin sydänlääkkeinä käytettäviä b-salpaajia, joilla on ilmeisesti verisuonen seinämän supistelua estävää ja tasaavaa merkitystä.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Päänsärky
63 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Näköhäiriöt
52 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Pahoinvointi ja oksentelu
44 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Pidempiaikainen väsymys
41 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Niskakipu
38 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Huimaus
37 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Kalpeus iholla
31 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Hidastuneisuus
20 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Tykyttely
18 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Salamointi, nokisade näkökentässä
16 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Halvaus
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Käsien puutuminen
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kouristelu
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Lihasheikkous ja lihassurkastumat
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Vapina (liikevapina)
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Korvien lukkiutuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Kuulon heikkeneminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Sekavuustila
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Raajojen kylmyysoireet
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Puutuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Muistihäiriöt
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Vapina (lepovapina)
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Poissaolokohtaus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Kipu on ehkä yleisin lääketieteellinen oire, joka ohjaa potilaan hakemaan apua lääkärin vastaanotolta. Kipuoireen selvittely on monimuotoista johtuen ...

  Lue lisää...

Verenpaineella tarkoitetaan valtimon sisäistä painetta sydämen pumpatessa tuoretta hapekasta verta aorttaan ja edelleen valtimoiden kautta kudoksiin. ...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?1 kpl06.06.2009 12:16:21
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Hyppeli kirjoitti
02.12.10 04:05
Minulla on kohtauslääkkeenä sumatritpan ja estolääkkeenä beetasalpaaja. Välillä kohtauksia on tiheästi toisinaan harvemmin. Oletan citalopramin herkistävän migreenille.

avatar
Henu82 kirjoitti
02.12.10 04:12
Minulla on tähän asti pidetty yhtä estolääkettä ja se ei ole niin sujunut.Nyt minulle laittoi kaksinkertaisen estolääkityksen neurologi ja sanoi,että nyt on otettava härkää sarvista.Minulla on opiskeluista poissaoloja niin paljon,että se halutaan katkaista.Ja muutenkin pienentää kohtausmääriä eikä se ole pienillä määrillä onnistunut estolääkityksessä ja triptaaneja on mennyt sen vuoksi paljon.

avatar
n28-3912 kirjoitti
01.01.11 17:16
Mulla ollut migreeniä lapsesta saakka. & perheen jäsenestä 5:llä on migreeniä, minulla, isällä, äitillä + 2 sisaruksella. nuorin säästyi tältä. mulla pahin kaikista 5:stä. Kulkee suvussa äidin puolella sukua. Ensimmäiset kohtauslääkitykset sain 25-vuotiaana, vaikka hakeuduin lääkärin vastaanotolle useita kertoja jo yläasteikäisenä migreenikohtausten takia. Tuolloin sain ohjeeksi ottaa tulehdukipulääkkeitä, joilla ei ollut mitään tehoa migreeniin, eli ei auttanut kuin kärsiä. Sanottiin, että ei ole mahdollista, että sairastan migreeniä. Olin kuulemma liian nuori siihen.
2 vuotta olen opiskelupaikkakunnalla yrittänyt saada apua migreeniin, johon vasta nyt sain ekat estolääkityksetkin kokeiluun. nyt 26 vuotiaana migreeni on pahennutunut aika pahaksi, jonka takia olen joutunut usein ambulanssillakin sairaalaan tiputukseen.Muutamia kertoja olen itse kävellyt ovista sisään viimeisen parin vuoden aikana.
Nyt 4 viikkoa oltu joulun aikana kotona ja toivuttu edellisestä reissusta sairaalassa. Propral purettu 2 viikon kokeilun jälkeen alas, veti verenpaineet liian alas. Nyt yritetään ajaa Topimaxia sisään. Olo on aika huono sivuvaikutusten takia mut toivottavasti tää lähtee tästä menemään. Kouluun pitäs viikon päästä lähteä taas.

avatar
Henu82 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: n28-3912)
01.01.11 18:45
Mulla on ollut migreenin kanssa myös pahoja ongelmia ja ei ole tullut ymmärrystä.Ei edes ensihoitajilta,joita kutsuttu mua katsomaan vaan jättäneet mua auttamatta ja sitten mennyt omilla kyydeillä sairaalaan,jossa hoito ollut vaikea saada.Mut kuitenkin saanut taistelulla.Kaksinkertainen estolääkitys nyt menossa Propralia ja Topimaxia.Saas nähdä miten käy,että laskeeko mulla verenpaineet liian alas se propral vai ei.Mut tuntuu tehoavan kohtauksiin tai nyt siltä näyttäs.Koulu alkaa mulla 10.1,joten täytyy vaan toivoa,että tää hyvä linja jatkuu mulla.Paljon stemppiä ja jaksamista!

avatar
n28-3912 kirjoitti
04.01.11 03:25
Hei ja kiitos vietistä. Olenkin monesti pohtinut miten toiset migreenipotilaat pärjäävät oman migreeninsä kanssa. Minulla kun ei ole muita kenen kanssa puhua kuin omat perheen jäsenet joilla siis aika lievät migreenit.
Toi on kamalaa, että et ole saanut hoitoa! Minä olen kyl saanut hoitoa vaihtelevasti mut tuntuu silti sille, että edelleenkään ei tiedetä miten migreenipotilaita tulis hoitaa. Mä olen maannu ensiapupolilla valoisassa, meluisassa paikassa jossa hoitajilla on ollut hajusteita ja eräskin hoitaja oli todella ilkeä minulle. Sanoi ihan suoraan, että ei sulla mitään migreeniä ole, että olen vaan kauhena kipuherkkä.
Eli kyllä sitä tietoa tarvittaisiin hoitohenkilökunnallekin lisää, luulen mä.

avatar
Henu82 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: n28-3912)
04.01.11 03:44
Mulle vittuili lääkärit siellä laitoksessa sitten ja nipisteli varpaista.Ja hoitajat räväytteli valoja päälle.Vieressä oli vielä koko yön levoton ja voihkiva mummo sekä kiljuva päälle.Kolmesta lääkäristä vaan ensimmäinen oli mulle ystävällinen ja kiukkuinen siitä,että ambulanssi jätti mua siviilien kuljetukseen.Mun kanssa voit vaihtaa migreenistä kuulumisia niin paljon kun haluat,mulla ei ees perheessä tahdota ymmärtää paitsi kaukana asuva serkkuni.=(

avatar
Hyppeli kirjoitti
05.01.11 11:32
Eilen taas iski migreeni ja piti ottaa sumatriptan+norflex+miranax ja myöhemmin illalla vielä toinen sumatriptan ja sen jälkeen imovane. Särky onneksi helpotti ja sain nukuttua .

avatar
m44-4059 kirjoitti
12.01.11 04:34
Oletteko saanut apua E-epa kalaöljystä?
Itsellä väheni kohtausten määrät kuussa.

avatar
Hyppeli kirjoitti
12.01.11 10:58
Nope, ei kalaöljy auttanut paljoakaan, mutta voishan sitä purnukan ostaa.

avatar
bisoprolol kirjoitti
17.02.11 01:49
Migreeniä olen potenut teini-iästä asti.Viime kesänä aloitettiin estolääkitys (Bisoprololi ennapharma 5mg) kun kohtauksia oli 1-2x/vko.Pronaxen 500mg saan ottaa max. 2,5tbl/pvä tarvittaessa ja täsmälääkkeeksi on Almogran12,5mg.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Yhteisöt
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
13:14 iconAnnukka halasi käyttäjiä n41-5179, muumimamma, Rituli
12:09 iconMarjatta halasi käyttäjiä Sailamari, MotoLaura, Rituli, Mary, Meeni
11:52 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
11:51 iconTaape halasi käyttäjää niina
11:12 iconMary halasi käyttäjiä Eva, caren, saruska, Rituli, Sailamari
10:52 iconElisa halasi käyttäjää Mary
10:51 iconMary halasi käyttäjää Elisa
10:50 iconElisa halasi käyttäjää Eva
10:45 iconElisa halasi käyttäjiä Sailamari, niina
08:17 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Rituli
07:44 iconmuumimamma halasi käyttäjää Taape
06:22 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
04:28 iconm10-5783 on uusi käyttäjä
04:28 iconm10-5782 on uusi käyttäjä
04:18 iconniina halasi käyttäjiä Taape, muumimamma, Elisa, Rituli, Sailamari
04:03 iconJasmin päivitti profiilin kuvausta
02:56 iconm10-5781 on uusi käyttäjä
02:52 iconTaape halasi käyttäjää Muikkunen
02:49 iconTaape kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
Mainos
"Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute)
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)