Miesten vaihdevuodet

Ikääntyessä miesten kivesten erittämä testosteronihormonimäärä alkaa pikkuhiljaa laskea 40 ikävuodesta lähtien. Joillakin miehillä testosteronin lasku on muita nopeampaa, mihin saattaa olla vaikuttamassa liikunnan vähäisyys, vyötärön ympäryyslihavuus, alkoholinkäyttö tai stressi.

Varsinkin lähempänä 50 vuotta miehillä saattaa alkaa esiintymään testosteronivajeesta johtuvia oireita, kuten väsymystä, mielialan laskua, seksuaalista aloitekyvyttömyyttä, lihasvoiman alentumista sekä hikoilua. Joskus oireiden alkuperää on vaikea selvittää, koska ne yleisinä sopivat moneen muihinkin häiriöihin tai sairauksiin.

Diagnoosi perustuu lääkärin vastaanotolla tehtyyn tarkastukseen, jossa tyypilliset oireet pystytään yhdistämään normaalia alhaisempaan veren testosteronipitoisuuteen. Hyvä potilas-lääkärisuhde auttaa tilan selvittämisessä, sillä miesten "vaihdevuosioireet" ovat vaikeammin tunnistettavissa kuin esimerkiksi naisilla. Testosteronipitoisuutta voidaan kohottaa iholle levitettävän testosteronigeelin avulla tai lihakseen pistettävillä ampulleilla säännöllisin väliajoin. Hoidon avulla vireystaso ja jaksaminen usein paranevat ja potilaat kokevat elämänlaatunsa paranemista.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Miehen orgasmihäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Erektiohäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Vireystilan ja aloitekyvyn huononeminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Seksuaalinen haluttomuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Nivelkipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Virtsanpidätyshäiriö miehillä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Stressi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hartiakipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Niskakipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hiustenlähtö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Ylipaino
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Hikoilu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Punastuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Masentuneisuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Hermostuminen, agressiivisuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Väsymys
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Kylkikipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*
Fasettilukko-oireet
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Silmämunan kammioneste muodostaa silmämunan etu- ja takakammioon yhtenäisen sisäisen paineen, jota syntyy kammionesteen erittyessä sarveiskalvon reun...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten paranen eturauhastulehduksesta?1 kpl16.11.2008 15:49:21
icon Mistä väsymykseni voi johtua?1 kpl18.11.2008 09:21:39
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Miten hoidan peräpukamia?1 kpl19.11.2008 14:25:22
icon Miten laihdutan?1 kpl24.11.2008 17:20:06
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)