Masennus on Suomessa yleinen sairaus. Tilastojen mukaan siitä kärsii noin 5% kansastamme ja se on yksilöitynä suurin sairauseläköitymisen syy tällä hetkellä. Noin 4000 ihmistä on vuosittain ennenaikaisesti eläköitynyt masennuksen takia.

Keskeinen oire on masentunut mieliala tai selvästi vähentynyt mielenkiinto ympäristöön, aloitekyvyttömyys, alemmuudentunto sekä mielihyvän kokemisen puute. Siihen liittyy usein sosiaalinen eristyneisyys ja vähäiset kontaktit ystäviin ja sukulaisiin. Vähentääkseen masentunutta mielialaa ihmiset saattavat turvautua päihteisiin tai jopa huumeisiin lievittääkseen alakuloa ja ahdistusta. Masennuksen ja päihteiden muodostama yhteisongelma on hankalahoitoinen, kun ei välttämättä tiedetä, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Varsinkin nuorilla ihmisillä päihde-ja masennusongelmat ovat lisääntyneet.

Masennus oireena vaivaa suurimman osan päivästä yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan, ennekuin voidaan puhua todellisesta masennuksesta. Siihen liittyy usein kroonistyyppisiä fyysisiä ja psyykkisiä oireita kuten painon vaihtelu, unettomuus, väsymys tai voimattomuus. Lieväasteinen masennus voi mennä ohi itsekseen. Tilanteen hankaloituessa voi olla syytä hakea ammattiapua omalta lääkäriltä tai psykologilta. Masennusta hoidetaan keskustelemalla, terapialla sekä erilaisin lääkehoidoin, jotka aktivoivat ja vähentävät masentunutta mielialaa.

Warning

Hoitonetin käyttäjien yleisimmät masennuksessa kokemat oireet ovat olleet masentuneisuus, väsymys, mielenkiinnon, mielihyvän kokemisen puute, syyllisyys-ja alemmuuden tunteet, ahdistuneisuus, vireystilan ja aloitekyvyn huononeminen, pidempiaikainen väsymys sekä toivottomuus ja itsetuhoisuus. Lisäksi käyttäjät ovat kokeneet harvemmin 18 muuta oiretta. Eniten käytetyt hoitokeinot ovat olleet ssri-masennuslääkkeet, liikunta ja psykoterapia. Myös kymmentä muuta hoitokeinoa on käytetty. Koko listan yleisimmistä oireista ja niiden koetusta voimakkuudesta sekä hoitokeinoista ja hoitojen koetusta hyödystä näet alempaa.

Keskustelu

1_s

m59-103
23. lokakuuta

Minulla on ollut viimeisen 5 kuukauden aikana masentuneisuutta. Tunsin etten saanut iloa mistään ja päivät kuluivat kuin mustavalkoisissa sarjakuvissa. Minulla oli lisäksi univaikeuksia. Heräilin joka aamu klo 5 aikoihin en enää saanut unta. Työni pystyin hoitamaan juuri ja juuri. Kävin omalla terveyskeskuslääkärilläni, jonka hoidossa olen ollut muutenkin 5 vuoden ajan. Koen, että minulla on käynyt tuuri lääkärini suhteen. Moni muu on kertonut kuinka heille lykätään vain lääkettä käteen ja "terve ja onnnea". Oma lääkärini tunsi taustani ja koin saaneeni asallista hoitoa. Olen asunut koko ikäni samalla paikkakunnalla, jossa ystäviä on kertynyt ja heidän tukensa on auttanut minua jaksamaan. Värit ovat palautuneet elämääni takaisin. Löysin myös kivan mimmin, jonka kanssa seurustelu synkkaa. Ei masennuksen aina tarvitse päättyä onnettomasti niinkuin nyt minulla

13_s

TriDoc
28. lokakuuta

On hienoa, että potilas-lääkärisuhteesi on toiminut toivotulla tavalla. Terveyskeskuslääkäritkin tekevät hyvää ja arvokasta työtä usein kiireen ja ruuhkan paineissa. Toinen asia mikä miellytti kertomuksessasi on sosiaalinen verkostosi, jolla on usein ratkaiseva merkitys mielenterveydelle. Vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen syntyy itsellekin tarpeellisuuden ja yhteisöllisyyden tunne, mikä auttaa jaksamaan. Juurettomuus, yksinäisyys ja sosiaalisten verkostojen puute on ihmisen henkiselle tasapainolle myrkkyä!Miten muut näkevät yhteisön merkityksen mielenterveyden suhteen?

1_s

m59-103
29. lokakuuta

Onko masennus oireena epänormaali tunne? Miten voi erottaa lievän ja vaikean masennuksen toisistaan?

13_s

TriDoc
29. lokakuuta

Masentuneisuus on yksi ihmisen perustunteita. Meillä kaikilla on elämässämme pettymyksiä ja koemme siihen liittyen ajoittain masentuneisuuden tunteita. Merkittävää siinä vain on, että tunne on ohimenevä ja ihminen pystyy kokoamaan jälleen itsensä ehyeksi jatkamaan normaalisti elämäänsä. Kokiessaan vastoinkäymisiä ja selvitessään niistä oma selviämisen ja itsenäisyyden tunne vahvistuu, mikä kohottaa itsetuntoa ja itsetuntemusta.Lievä masennus on karkeasti jatkoa masentuneisuudelle, kun oireet pitkittyvät. Vakava masennus on vakava sairaus, jossa ihmisen aloitekyky on alentunut ja pysähtyneisyys on vallitseva olotila. Tätä ehkäistäksemme meidän tulee yhä enemmän hankkia lisää sosiaalista kanssakäymistä nähdessämme ympärillä alakuloisuutta tai muuta pahoinvointia. Ongelmallista on myös että ihmiset arvotetaan enempi vain rahan kautta. Ihmiset ovat kuitenkin arvokkaita jokainen omana yksilönään, mitä nykysuuntaus ei ehkä riittävästi tue. Tarvitsisimme muutosta ihmisten arvoissa ja arvomaailmassa!

1_s

m59-103
29. lokakuuta

Olen huomannut, että on olemassa "kavereita ja kavereita". Minulla on koko aikuisiän pysynyt muutama hyvä ystävä, mutta heitä ei ole yhtään liikaa. Osaan kavereista olen menettänyt kontaktin, osaksi sosiaalisen tilanteen muuttumisen perusteella. On välillä aika yllätys, kuinka välillä hyväksi kaveriksi luultu tyyppi häviää vain kuvioista.

1_s

Hoitonetti.fi
1. marraskuuta

Saaka masentunut ihminen mielestänne riittävästi apua ongelmiinsa tämän päivän Suomessa? Olisiko jotain,mitä pitäisi radikaalisti muuttaa, että tilanne helpottuisi.

13_s

TriDoc
1. marraskuuta

Luin Hesarista tuoreesta tutkimuksesta, kuinka terveydentila on radikaalisti muuten ihmisillä parantuniut, mutta koettu masennus on pysynyt paikallaan. Se ei ole aiemmasta pahentunut, mutta ei parantunutkaan. Mikä yhteiskunnassa on vialla, kun eläköituminen ja paha olo tulevat niin voimallisesti esille? Onko sairautta hoidettu oikein?

2_s

GOHJUT
5. marraskuuta

Kilpailuyhteiskunta menestyjineen ja häviäjineen on kovin ankara. Loputon suorittamisen pakko ja oman itsen vertailu muihin masentaa. On esitetty, että laman aikana masennus yllättäen on vähäisempää ihmisillä, koska kaikilla muillakin menee päin persettä.

8_s

007
5. marraskuuta

Tuostahan taisi olla äskettäin artikkeli verkossa... mielenkiintoinen näkökulma, äkkiseltään olettaisi että masennus lisääntyy laman aikana.

13_s

TriDoc
5. marraskuuta

Nyt teit erinomaisen havainnon! On tutkimusten kautta todistettu, että kriisi- ja sota-aikoina väestön itsemurhat ja epätoivoiset teot yllättäen vähenevät. Ilmeisesti tällöin yhteinen haaste yhdistää kansaa, ja jokainen haluaa olla mukana seuraamassa miten yhteinen kriisi päättyy. Silloin kaikilla menee myös samantasoisesti ja pystyy ilmeisesti paremmin iloitsemaan pienistä asioista, esimerkiksi että saa välillä syötävää. Onko niin, että emme kykene enää iloitsemaan, vaikka keskimäärin olemme paremmin voivia kuin esimerkiksi 50 vuotta sitten? Aihe on erittäin mielenkiintoinen jokatapauksessa. Kehitysmaissa vieraillessa olen ihmetellyt ihmisten iloisuutta, vaikka heillä ei aineellisesti mene kovin hyvin.

1_s

anssi
9. marraskuuta

Tuttu aihe, siksi haluan kertoa omista kokemuksistani masennuksen kohdatessa.Pari vuotta ennen eläkkeelle siirtymistäni koin totaalisen "böönautin", työuupumuksen. Se alkoi jo kuukausia aikaisemmin unettomuutena, joka vain paheni ajan kuluessa.Siihen aikaan minulla oli päällä melkoinen työpaine, ja nuo työt alkoivat tulla mukaan sänkyyn. Pelkäsin lopulta illan tuloa, sillä olin varma etten saa nukuttua. Päivät olivat kauheita, kaikkialla tuntui olevan vastassa musta seinä, ja työ alkoi tuntua ylivoimaiselta. Puolisoni, sairaanhoitaja puuttui nyt asiaan ja pakotti minut lääkärin puheille. Sain muutaman knukauden sairausloman, nukahtamislääkettä, ja mielialalääkityksen, jotka sitten pelastivat tilanteen. Ei äkkiää, vaan ajan kanssa. Monet keskustelut vaimoni, ja myös ymmätävän, ihanan naislääkärin kanssa alkoivat hiljalleen tuoda minut takaisin elämään. Tuona aikana itkin suunnatttomasti, sekä lääkärin luona, että kotona vaimoni kanssa. Kun ihmisen on oikein paha olla, hänen pitää antaa itkun tulla, - se helpottaa aivan ihmeellisesti ! Kuukausien kuluessa koin kyllä monta "monttuakin", mutta vähitellen sieltä oli aina helpompi ja helpompi nousta.Tuosta ajasta on nyt kohta parikymmentä vuotta ja edelleen, esim.kaamosajan lähestyessä koen pieniä "monttuja", mutta niistä selviää kyllä. Valohoito, ihan kotona,ja liikunta ovat mainoita masennuksen etsäjiä, Hyvät ystävät, mieleiset harrastukset ja avoin keskustelu läheisten kanssa ovat tärkeitä. Yksi tärkeä seikka oli unohtua. Jos tulee hankala aika, eikä uni tahdo tulla, otan puolikkaan nukahtamislääkettä ja herään aamulla ihan virkeänä. Oikein Hyvää jatkoa Sinulle !

13_s

TriDoc
9. marraskuuta

Kiitos hyvästä kuvauksesta! Olemme lääkäriystävien kanssa monesti miettineet masennuksen puhkeamista ja sen hoitoa. Kuten tapauksesi osoitti, täytyisi meillä olla riittävä sosiaalinen piiri tai verkosto, jonka voimin ponnistaa takaisin arkeen. Perinteisesti varsinkin miehillä on ollut soveliaampaa pidättyvämpi miehen malli, jossa kaikki on kestettävä yksin, eikä heikkoutta saa näyttää ulospäin, vaikka henki menisi. Onneksi tässä on ehkä hieman edistytty. Kertomuksesi sisältää keskeisiä ja oleellisia asioita, jotka ovat merkityksellisiä onnistuneessa paranemisessa! Onko muilla esittää vielä omien kokemuksien pohjalta lisättävää onnistuneeseen paranemiseen masennuksesta?

1_s

Rapumies
10. marraskuuta

Vaikka itse rämmin taas tällä hetkellä pohjamudissa ja toipuminen vasta aluillaan, voisin lisätä yhden kommentin: alkoholi masennuksen lievittäjänä on erittäin huono vaihtoehto, pahentaa tilannetta entisestään.

Alkoholin käyttö "parantajana" vei minut jokin aika sitten teho-osastolle otettuani alkon kanssa liika-annoksen lääkkeitä. Vaikka selvin päin pystyn hallitsemaan itsetuhoisuuteni niin juovuksissa kontrolli voi pettää. Tämä varoituksena!

1_s

Hoitonetti.fi
10. marraskuuta

Meissä suomalaisissa on 500 000 alkoholia runsaasti käyttävää. Vaikka alkoholin avulla aluksi voikin syntyä keino rentoutua, on luulo herkästi pettävä käytön lisääntyessä. Meidän tulisi yksinkertaisesti opetella muita tapoja rentoutumiseen ja vapaa-ajan viettoon. Alkoholi EI ole elämän parasta huumetta. Alkoholinkäytöstä tulee vain krapula, krooninen väsymys, krooninen kunnon heikkeneminen ja lisääntyvät lihaskireydet mielialanvaihteluineen ja painajaisineen. Jos kokee vähänkin,ettei kykene hallitsemaan alkoholinkäyttöään, kannattaisi ikuisen kohtuullistamisen yrityksen sijasta harkita totaalista lopettamista. Se vaatii hieman mielikuvitusta ja joskus kavereidenkin vaihtoa, mutta saman rentouden voi saavuttaa muillakin konsteilla! Rapumies osui esimerkillään Suomen tärkeimpään terveysongelmaan. Onko muista konsteista kellään esimerkkejä? "Kun konstit loppuu, otetaan keinot avuksi."

1_s

Anonyymi
24. marraskuuta

Mihin sairauteen se liittyy, kun ahdistuneesti masentuu siitä, kun kuuntelee koneellista puhetta, esim. sellaista, joka tulee digisovittimesta silloin, kun TV-tekstityksen kääntää Suomenkielellä kuultavaksi?

10_s

Pertti
28. marraskuuta

Tämä on yleensä kaikille masentuneille:
Auttaisikohan sinua Neurotol Slow asteettain lääkärin ohjeiden mukaan sopivaan päiväannokseen nostettuna? Sen tarkoitus on leikata pois ”överiksi” menneet ilon ja kaikkivoipaisuuden tunteet sekä masennus. Ei se normaalia elämäniloa pois vie, jos ihmisellä on tapana sellaista tuntea, mutta masennuksen se ainakin joissakin tapauksissa poistaa kokonaan.
(Neurotol Slow on kokonaan korvattava lääke, jota käytetään kaksisuuntaisissa mielialahäiriöissä.)

10_s

Pertti
28. marraskuuta

Ei kai tuo vain ole unen puutteesta tai stressistä johtuvaa yletöntä väsymystä? Erittäin väsyneenä voisi kuvitella tuollaisen koneellisen höpötyksen väsyttävän ihmisen aivan äärimmilleen.

1_s

Hoitonetti.fi
28. marraskuuta

Neurotol slow-lääkeaineen vaikuttava aine on karbamatsepiini ja sen pääasialllinen käyttöaihe on epilepsia. Sitä käytetään myös kolmoishermosärkyyn. Psykiariassa käyttö on rajoitettu vain psykiatrian erikoislääkäreiden käyttöön kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaiheessa tasaamaan mielialaa ja eritoten vauhdikkuutta sairauden siinä vaiheessa. Se ei siis ole varsinainen masennuslääke, vaikka käytetäänkin kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.

10_s

Pertti
28. marraskuuta

En ollenkaan pyri kiistämään sitä, mitä Hoitonetti.fi kirjoitti. Kokemuksesta kuitenkin tiedän hyvin, että Neurotol Slow pitää masennuksenkin hyvin pois vuodesta toiseen. (Sen ulkomaista vastinetta Tegretolia on käytetty ainakin 15 – 20 vuotta jatkuvana lääkityksenä torjumaan niin maaniset kuin depressiiviset oireet eli masennustilat. Neurotolin käyttö vastaavaan tarkoitukseen alkoi hiukan myöhemmin Tegretolista saatujen hyvien kokemusten takia. Tegretolkin on alun perin epilepsialääke ja on sitä todennäköisesti edelleen.)

13_s

TriDoc
29. marraskuuta

Pertti esitti hyvän ja mielenkiintoisen analyysin. Vaikka karbamatsdpiini ei ole varsinainen masennuslääke, on sillä käyttöä tietyissä tilanteissa psykiatriassa. Siinä menemme kuitenkin psykiatrian erikoislääkärin taitoalueelle. Jos asia on jollekin ajankohtainen tai herätti ajatuksia, kannattaisi asiaa selvitellä Psykiatrilta.

10_s

Pertti
29. marraskuuta

Hoitonetti.fi:n kirjoitus 28.11.08 perustui ilmeisesti Lääkelaitoksen määräämisehtoon lääkkeille Neurotol Slow (esim. 200 mg) ja Tegretol Retard (esim. 200 mg), joka on sama molemmille ja kuuluu seuraavasti:
”Valmistetta saadaan käyttää indikaatiolla maanisen vaiheen hoito maanis-depressiivisessä sairaudessa vain psykiatrian erikoislääkäreiden määräyksellä ja heidän aloittamaansa jatkohoitoon sekä psykiatrisissa sairaaloissa ja mielenterveystoimistoissa sekä näiden valvomassa avohoidossa.”
Toteaisin, että olemme tässä asiassa tavallaan molemmat oikeassa: Lääkehoidon saisi aloittaa vain maanisessa vaiheessa, mutta toisaalta sen käyttöä voi sitten kyllä jatkaa rajattomasti. Molemmat lääkkeet ovat mielestäni erittäin hyviä masennuksen poissa pitämiseen - tietysti maanisuuden lisäksi.

1_s

Anonyymi
20. joulukuuta

Olisin utelias tietämään onko tilastoa lasten
parissa työskentelevien lääkkeiden käytöstä ja syistä.
Lähinnä kiinnostaa missä määrin kyseiset henkilöt
käyttävät kolmio lääkitystä ja onko tietoa näistä
johtuvista työstä poissa olosta.

13_s

TriDoc
21. joulukuuta

Voi olla, ettei näin yksityiskohtaista tietoa ole vielä saatavilla. Lasten kanssa työskentelevien ihmisten tarkemmasta tarkastamisesta on puhuttu paljon, ei vähiten yksittäisten sukupuolisten rikosten aiheuttamien ongemien takia. On tärkeää, että puolustuskyvyttömien lasten etuja valvotaan yhä tarkemmin. Asia on arka mutta tärkeä. Jos yhteiskunnassa on selkeät käyttäytymistä säätelevät rajat, ei synny niin helposti ristiriitatilanteita, jotka koettelevät kansan oikeustajua. Uskon, että myös oikeanlainen suvaitsevaisuus tällöin lisääntyy. Lasten hyväksikäyttö ei yhteiskunnallista suvaitsevaisuutta kuitenkaan lisää.

11_s

Jassuu
25. joulukuuta

Voisitko kertoa mite anoreksiaa hoidetaan sairaalassa? tarkoitan psykiatrista osastoa ja sitten lastentautien osastoa!!

1_s

Hoitonetti.fi
29. joulukuuta

Hei! Anoreksian hoidosta on ilmestymässä erillinen osio kysymys-vastauspalsatalle viikon sisällä. Hoitonetin henkilökunta toivottaa muutoin hyvää vuodenvaihdetta!

1_s

Anonyymi
29. joulukuuta

Olenko vain tottumaton käyttämään näitä sivuja, kun en löydä mitään kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä! Itse sanon mieluummin sairaus, koska olen tätä sairautta potenut 30 vuotta ennen kuin sain virallisen diagnoosin ja eläkkeen. Nyt hoidettuna ja lääkittynä olen voinut hyvin jo monta vuotta. Kaipaan tietoa ja keskustelua aiheesta, koska tiedän paitsi itsestäni myös muista, että tätä sairautta tunnetaan huonosti lääkärienkin piirissä ja että sitä hoidetaan väärin, esim. "pelkkänä" masennuksena.

1_s

Hoitonetti.fi
29. joulukuuta

Kiitokset palautteestasi. Hoitonetin tuotantotiimi laajentaa aiheita lähipäivinä. Otamme arvokkaan näkemyksesi huomioon sivuja uudistettaessa! Hyvää vuodenvaihdetta 2008/2009!

11_s

Jassuu
30. joulukuuta

missä sellainen kysymys vastaus palsta oikeen on?

1_s

Hoitonetti.fi
1. tammikuuta

Meille on tullut yli 300 erilaista lääketieteellistä kysymystä 2kk aikana ja lisää tulee koko ajan. Olemme yrittäneet kuvata eri kysymyksiin liittyviä aihealueita jokaisen aihepiirin keskellä osiossa "aiheeseen liittyviä kysymyksiä", jotta kysymymset ja niiden vastaukset hyödyttäisivät samalla mahdollisimman laajoja piirejä. Kysymyksesi on erittäin ajankohtainen ja se on parhaillaan valmisteltavana tälle palstalle. Kiitokset aktiivisuudestasi!

11_s

Jassuu
1. tammikuuta

okei. kerrotko sittenkun se on ilmestynyt?

10_s

Pertti
1. tammikuuta

Odottaessa Hoitonetin sivujen uudistamista voi tietysti perehtyä asiaa koskeviin lääketieteellisiin kirjoituksiin. Asiantuntevia ja luotettavia tietoja on mahdollista löytää esim. seuraavista:

Terveyskirjasto www.terveyskirjasto.fi
Käypä hoito www.kaypahoito.fi
Hus (Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiri) www.hus.fi
Duodecim www.duodecim.fi
Suomen Mielenterveysseura (Löytynee Googlesta haualla.)

Vaikka Suomen Mielenterveysseura on tässä listassa viimeisenä, se ei tarkoita sitä, että se olisi huonoin paikka etsiä tietoja. Suosittelen ehdottomasti käymistä sen sivuilla. Jos sieltä aiheesta jotakin löytyy, niin asiantuntevuus ja luotettavuus on ehdottomasti taattu.

11_s

Jassuu
1. tammikuuta

okei :)

8_s

007
5. tammikuuta

Hei! Tässä oikea linkki: https://www.hoitonetti.fi/kysymysnurkka/miten_anoreksiaa_hoidetaan_sairaalassa/45/

1_s

Anonyymi
5. huhtikuuta

Hei, mitenköhän tulisi toimia kun kärsin masennuksesta? Lääkkeiden syöminen(sepram) ja terapia eivät tunnu auttavan. Onko ylipäätänsä mitään tehtävissä? Pitäisikö pyytää muutosta lääkkeiden annostukseen tai kysyä lääkäriltä eri lääkevaihtoehtoa? Seprameissa on se ongelma että annostusta nostettiin mikä aiheutti ikävän sivuoireen:erektion saaminen/orgasmin on välillä hankalaa.Lääkäri vain tyrkyttänyt jatkuvasti terapiaa ja kysynyt mitä mieltä olisin laitoshoidosta(ei itsekään pitänyt laitoshoitoa kovin hyvänä asiana). Kärsin todella paljon tilastani ja ero/työpaikan menetys pahensi asiaa entisestään. Olisin kiitollinen hyvästä neuvosta.

1_s

Anonyymi
6. huhtikuuta

Oon kyllä käynyt terapiassakin, kärsinyt masennuksesta noin 10vuotta mutta lääkityksen suostuin aloittamaan vasta 2vuotta sitten. Jos terapia ja lääkkeet yhdessä ei tunnu tuottavan kovin hyviä tuloksia mulle. Ehkäpä mulla sitten on ollut väärä terapeutti tai väärä lääkitys, tai molemmat? Ei kai tässä sitten muukaan auta kun mennä taas monta vuotta lääkkeillä ja terapialla ja katsoa helpottaako yhtään vai olenko toivoton tapaus.

6_s

jellona33n
25. huhtikuuta

Et sinä ole toivoton tapaus. Voin melkeinpä luvata sulle että kun saat oikean lääkityksen ja keskusteluapua niin tunnet jossain kohtaa että olosi kohenee.Tsemppiä!

1_s

Anonyymi
29. huhtikuuta

Pohjamudissa kuljen minäkin. Tilanteeni vain on se, että (yleis)lääkäri ei minulle kirjoitanut mitään lähetettä KELAn terapiatuen hakemiseksi. Eikä lähettänyt kenenkään psykiatrin juttusillekaan. Kävin muutaman kerran psyk.sairaanhoitajan luona, mutta ne käynnit olivat kyllä todella turhia. Sain eteeni samat lomakkeet, joita olen itse työssäni asiakkaille antanut. Mitään uutta tietoa ei tullut. Lääkkeitä ne eivät minulle kirjoittaneet, enkä nyt niin niistä olisi välittänytkään. Haluan terapiaan. Siinä on vain yksi suuri mutta: Joutuisin kustantamaan homman itse, eikä minulla ole varaa tässä elämäntilanteessa siihen. Nykyinen työni on määräaikainen, enkä tiedä jatkosta syksyllä. Toimeentulo siis huolestuttaa muutenkin, saati sitten vielä kalliit terapiamaksut. Mutta tämä olo on niin kauhea! Aina kun pysähdyn, tulevat masentunnet tunteet pintaan. Ajatukset ovat toivottomia, enkä kestä pieniäkään vastoinkäymisiä luhistumatta. Tuntuu, että elämä on sinnittelyä. Olen pettynyt itseeni ja siihen, millaista elämästäni aikuisena tuli. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Tätäkö tämä on?

1_s

Anonyymi
29. huhtikuuta

Toivoa on niin kauan kuin on elämääkin. Mulla todettiin viime vuoden syksyllä (elo-syyskuussa) keskivaikeen ja vaikeen rajoilla oleva masennus. Pääsin koulun kautta terapiaan ja pian sen jälkeen sain lääkkeet. En tykänny yhtää niistä lääkkeistä, koska ne latisti vaan mun tunteet ja lopetin ne sittekku olin käyttäny 3kk. Sain koulusta hyvän ystävän,jolle pystyin kertoon kaikki, ja sen avulla oon toipunu masennuksesta, ei se tosin vieläkää oo kokonaa hävinny, mut nyt jaksaa paremmi, kun tietää, et joku kuuntelee ja välittää. En väheksy terapiaakaan, mutta se oikeestaan toimii vaan silloin,kun saa luottamuksen psykologiinsa ja muutenkin synkkaa. Itselläni terapia kyllä autto,mutta päätekijä paranemisen alkamiseen oli ystävyyssuhteet.Harmillinen asia on,ettei kaikki voi saada niin hyvää ystävää,kun mulla nyt.Mutta toivon teille paranemista ja jaksamista! aina on toivoa..

3_s

corpse.
3. toukokuuta

No ystävät kyllä auttaa, sen oon huomannut. Mullakin on ihania ystäviä jotka on huolehtinu etten tee mitään tyhmää, ja ne on aina lohduttaneet ja yrittäneet piristää mua. Samoin mulla on ihana poikaystävä joka yrittää myös parantaa mua tästä.

6_s

Elisa
3. toukokuuta

Onnellinen se, jolla on ystäviä, minun sairauteni alkoi avioeron myötä, olin naimisissa Keski-Euroopassa, yli 20 vuotta, muutin Suomeen takaisin, ystäviä ei siis ollut.
Täällä päädyin lääkärini avustuksella juuri oikeaan hoitoon, mielenterveystoimistoon, sitä kautta psykiatrille, häneltä ain lääkityksen, jota käytän vieläkin, samoin lähetteen ryhmäterapiaan.
Hoito eteni, vaikka muutin hoidon aikana paikkakuntaakin kaksi kertaa. Vain yksi psykologi, jonka henkilökemia ei toiminut omani kanssa, sattui kohdalle. Muuten kaikki toimi hyvin, lähetteellä, ei omalla kustannuksella.
Alussa, ihan alussa oli tosin erittäin vaikeaa, koska minulla ei ollut voimia, eikä halua etsiä apua.
Minä päädyin sattumalta lopulta, lähes liian myöhään oikean lääkärin käsiin.
Niin että on erittäin hyvä, että ystäviä löytyy, mutta kyllä oikein pahan masennuksen hoitoon tarvitaan muutakin, ystävä tosin voi olla juuri se sysäys, joka saa sinut lähtemään hakemaan apua.

1_s

Anonyymi
7. toukokuuta

Minulla on ollut Concerta 20 mg mielialalääke mielialaa kohentamaan, olen kaksisuuntaista mielialahäiriöstä/pers oonallisuushäiriöstä/A DHD:stä sun muusta kärsivä ex-narkkari. Älä vaan ota keneltäkään noita mielialalääkkeitä vastaan! Sanovat, ettei niihin voi tulla riippuvaisuutta, ja samaa annosta olen käyttänyt, mutta lopetin turhana Citalopramin koska sain Triptyleitä. Kauheat vierotusoireet! Hirveitä mielialanvaihteluita ja tunnemaailma heittelee. Oloa ei paranna yhtään että on Concerta 36 mg ADHD lääke vaan se pikemminkin pahentaa tilannetta. Aikomuksena lopettaa Concerta. Terapiasta on apua paljon, kun on joku, jolle puhua ja jolle voi luottavaisesti avautua, saada sanottua kaikki mitä mielessä on. Ajatellen omia turhautuneita ajatuksiani ja masennustilojani tällä hetkellä, törmäsin viestiisi ja se, mitä voin sanoo on se, ettei sellaista masennusta olekaan, josta ei joskus pääsisi eroon. En tiedä sun elämäntilannettasi, mutta mulla on hyvä puoliso, joka auttaa mua käymään läpi tunteita. Terapiassa olen käynyt vuodesta 2005, ja kesäkuun lopussa ajateltiin, että se vaihtuisi Terveyskeskukseen. Vähän orpo olo, mutta kaipa se onnistuu. Mullakin on toi, että pitää keksiä tekemistä koko ajan muuten tulee ahdistus/masennus/aggressiivisuus pinnalle. Muttei se elämä tähän jämähdä. Aurinko vielä paistaa risukasaankin, ja jollei joku muu, niin ainakin mä olen sellainen tällä hetkellä. Halusin vaan kirjottaa sulle, että mielialalääkkeiden syöminen voi jonkun verran parantaa fiiliksiä jos lääke on sopiva, mutta myöhemmässä vaiheessa, jos haluaa päästä siitä irti, se on todella vaikeaa. Silloin kaikki oireet voi regressioitua! Tsemppiä sulle! Tiedän, miltä susta tuntuu :C

1_s

Anonyymi
7. toukokuuta

Siis Citalopram 20 mg on ollut lääkkeenä. Sori, sekaannuin kahden eri lääkkeen välillä.

1_s

Anonyymi
10. toukokuuta

Masennuslääkkeitä joutuu yleensä vaihdella useaankin otteeseen. Harvoissa tapauksissa päästään heti hyvään tulokseen. Terapia ja lääkitys ovat hyvä yhdistelmä, älä ainakaan terapeuttia vaihda jos siihen olet tyytyväinen. Lääke tulisi vaihtaa. Jokaisessa masennuslääkkeessä on se tietty aika, jolloin oireet pahenevat ja jos lääke auttaa, se alkaa vaikuttaa positiivisesti vasta 2-10 viikon päästä (lääkkeestä riippuen). Asiakaskokemuksieni mukaan monet masennuksesta kärsivät ovat elämänsä aikana joutuneet vaihtaa lääkettä 1-8 kertaa. Oikean masennuslääkkeen löytäminen on yleensä erittäin pitkä prosessi, ja jo sen prosessin jaksaminen on masentuneelle hyvin vaikeaa (ja tämän takia sinulla on onneksi terapeutti). Laitoshoito saattaa kuulostaa karmealta, mutta jos sitä tarjotaan sinulle, suosittelen sitä todella. En tiedä oman paikkakuntasi laitoshoidon laadusta, mutta täälläpäin laitoshoidossa on päästy hyviin tuloksiin. Olen itse ollut psyk. osastollla töissä, ja monet ovat sen intensiivisen hoidon avulla päässeet uudestaan jaloilleen. Laitosten/osastojen hyvä puoli on se, että siellä tehdään intensiivistä ja moniammatillista yhteistyötä, jossa pääset monen eri ammattilaisen asiakkaaksi. Samalla saat myös loppuelämän kestävän asiakkuuden psykiatriselle poliklinikalle (joka on siis kunnallisena ilmainen).

3_s

HateMe
17. toukokuuta

Efexor debot 300mg ---> 0mg /vrk, lopetuksen tahti. Olen syönyt Efexoria jo niin kauan etten muista milloin se aloitettiin. 5vuotta on kuitenkin hyvin lähellä totuutta, ettei jopa alakanttiin. Minut tuossa MTT:ltä 1½vuotta sitten "potkittiin" ulos, kun en ollut enää akuuttitapaus. Lääkityksen jättivät kuitenkin päälle, Efexor 300mg/vrk. (Iltalääkkeen lopetin itse jo aikoja sitten, kun en enää herännyt töihin..) Niin ja sitä ikää vasta on 24vuotta.. Nyt löysin viimein lääkärin joka suostui keskustelemaan lääkityksestäni. Lääkäri antoi ymmärtää, että minun tahtoani ja toiveitani ei ole ollenkaan (missään vaiheessa) kuunneltu. Ja sanoi sitä, ettei lääkärit ole uskaltaneet ottaa vastuuta lääkitykseni vähentämisestä vaan on ollut helpompi kirjoittaa lisää. (Tämä lääkitysasia ei siis ollut alunperin syy minkä takia kävin lääkärissä, vaan selvisi muun sairauden selvittelyn yhteydessä.) Hän sitten ilmoitti, että lähdetään laskemaan 300mg:sta miinus 75mg /viikossa. Elikkäs ensimmäisellä viikolla popsittiin 300mg:n sijasta 225mg ja nyt menee 150mg. Kaikki tämä tapahtunut kahdessa viikossa. Vieroitusoireita on ollut jonkun verran, ei pahoja mutta henkinen vointi onkin sitten hyppinyt zombi-olotilasta -sähköjänikseen. Tässä parin-kolmen vuorokauden aikana on ollut paljon mielialan heittelyitä. Välillä on ollut ihan ok, välillä on itketty silmät päästä. Nyt on vain herännyt kysymys, että ollaan vasta puolessa välissä, mitä seuraavaksi? Onko tahti turhan kova? (Tätä ennen minun oli annettu ymmärtää että nimenomaan Efexorin lopettaminen on toooodella pitkävaiheista ja hidasta.) Olen alkanut epäillä omaa lujuuttani asian suhteen ja sitä, että olenko tarpeeksi "vahva" tähän yksin. Tämän vuoksi haluaisin kysellä, onko täällä ketään jolla olisi kokemusta tästä asiasta? Etenkin nimenomaan Efexor debotin lopettamisesta? (Mielellään suurilla käyttöannoksilla ja/tai useamman vuoden käytöllä.)

3_s

HateMe
25. toukokuuta

Anyone?

2_s

f20-2464
31. toukokuuta

mitä tehdä kun kaverilla on masennus ?

1_s

Anonyymi
1. kesäkuuta

kaverillani on ollut ennenkin masennus mutta sitten se loppui. hän oli terapiassa mutta se ei auttanut. ehdotin lääkkeitä ja hän sanoi että hän ei ole niitä kokeillut. on se kyllä kamalaa kun hän ajattelee itsemurhaa !

3_s

HateMe
1. kesäkuuta

No pakko kyllä vastata tähän. Itsemurhan ajattelu ei VÄLTTÄMÄTTÄ vielä tee ihmisestä todella masentunutta. Ne jotka ovat yleensä sairastaneet masennusta pidempään, saattavat hyvinkin avoimesti puhua asiasta. Tätä teen myös minä, mutta vain niiden kavereiden kanssa jolla on sama tausta. Ulkopuolinen, terve ihminen joka ei ole sairastanut koskaan masennusta voisi tulkita asian hyvinkin vakavaksi. MUTTA painotan nyt että ko. käyttäytyminen voi MYÖS olla se ns. hätähuuto. En kiellä sitä! Tässä tullaankin siihen, kuinka hyvin tämän kaverisi tunnet? Hänen ikänsä? (Voiko kyseessä olla ns.teini-uhmakäyttäytymistä?.) Kuinka kauan hän on terapiassa käynyt? MTT:llä? KELA-terapia? Nuorisopuolen MTT? Yksityinen? Terv.kesk? Mutta nyt korjataan kyllä käsitystä: LÄÄKKEET EIVÄT PARANNA YKSISTÄÄN MITÄÄN ONGELMAA!! Vaan terapian- ja tarkan seurannan alaisena tuloksia VOI saada. Sekään ei ole tae! Ilman terapiaa (tai muuta varteenotettavaa vakituistahoitosuhdetta), EIVÄT LÄÄKKEETKÄÄN PELASTA. Masennuslääkkeissä (myös rauhoittavat ja unilääkkeet) omaavat todella paljon erillaisia haittavaikutuksia. Joisain enemmän, joissain vähemmän. Jos niitä ei kukaan seuraa, tulos voi olla jopa pahempi mistä lähdettiin. (Itse kuulun siihen luokkaan jollekka näitä lääkkeitä tuputettiin kuin karkkia aikanaan. Eikä lääkäreitä kiinnostanut muu kuin tilanteen nopea ratkaisu --> potilaita liikaa. Lasten ja nuorten mielenterveyspuolen raha-asiat ja resurssit olivat todella huonot tuolloin ja yritettiin keksiä nopeita ratkaisuja. Tosiasiassa asiahan vain meni enemmän övereksi tällä menetelmällä.) Mutta nyt lähdetään siitä, että 1) kenenkään puolesta EI voi elää. Tukena voi yrittää olla, etenkin kaverin/ystävän sitä pyytäesssä, mutta puoli-jumalaa on turha alkaa leikkiä. 2) kaverin on tehtävä päätös ITSE. Voit kertoa huolestasi hänelle, mutta hoitoon "pakottaminen" ei ole fiksua. Se on lähdettävä ihmisestä itsestänsä ja siitä että näkee tilanteen myös itse. Näillä asioilla pääsee jo aika pitkälle vaikkakin ovat hyvin yksinkertaisia asioita.

4_s

Helena
16. kesäkuuta

Moi

Olen käyttänyt 2-3 vuotta Cipramilia ja nyt pitäisi vaihtaaEfexoriin minkälaisia sivuvaikutuksia olette saaneet/ onko ollut apua masennuksen hoidossa?

Kiitos vastauksista jo etukäteen.

t. Helena

3_s

HateMe
17. kesäkuuta

^Hmm.. mistähän aloittaisi..
Apua on ollut (ainkoa kokeilluista jolla saatiin tuloksia) mutta PIRUN kallis lääke. Joten valmistaudu keräämään miinuskirjaan (vaihtoehtoisesti kaikki kuitit) jotta saat tarvittaessa KELA:lta korvaukset. N.100kpl (150mg) n.100€, pikkusen alle. (Pienillä annoksilla ei välttämättä keräänny niin suurta summaa.)

Mitähän tähän laittaisin näin lyhyesti..
Omalla kohdallani:
- Päänsärky
- Suun jatkuva kuivuminen!!
- Unettomuus
- Huimaus
- "Sähköiskut" (alussa, menevät siis ohi ajan kanssa!)
- Painon nousu
- Pahoinvointi
- Seksuaalinen haluttomuus
- Muistin huononeminen
- Kroppa kyllä muistuttaa jos jää annos ottamatta

Nämä nyt tulevat ensimmäisenä mieleen.
Haluan vielä peräänkuulluttaa että ko. lääkkeestä vierottautuminen on sitten iso ja kohtuu vaikea prosessi. Etenkin isoilla annoksilla käytettynä ja pitkään elämässä mukana olleena tekijänä pistää kyllä 10-0 kropan sekaisin.
Jos olisin tämän aikanaan tiennyt en välttämättä olisi ikinä tähän suostunut. Sen verran rankka prosessi oli tuosta vuosien jälkeen päästä eroon, etten suosittele kenellekään.

Ja tämä linkki voi kiinnostaa muitakin:
Efexor debot 75mg (varmaan myös muutkin annokset) sivu-, ja vieroitusoireista tiedotettava totuudenmukaisesti:
http://www.adressit.com/efexor

1_s

Anonyymi
27. kesäkuuta

Hei!



Kuinka kauan kestää, että Sepram (20 mg/pv kahden viikon ajan käytettynä) poistuu elimistöstä?

13_s

TriDoc
29. kesäkuuta

Sepram on kauppanimi sitolopraami-nimiselle mielialalääkkeelle. Sitä myydään muilla nimillä citalopram sekä cipramil. Sitalopraami estää serotoniinin takaisinottoa hermopäätteisiin ja se kokonaisuudessaan vaikuttaa mielialaan kohottavasti. Nämä lääkeaineet eivät aiheuta triippuvuuden vaaraa, ja niitä voidaan käyttää pidempiäkin aikoja menestyksellisesti. Sitalopraamin puoliintumisaika on 1.5 vuorokautta ja se poistuu verestä maksassa pilkkoutumalla. Arvioisin, että sitalopraamin poistuminen verestä vie n 4-5 pvää.

Kaikkkien serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI-mielialalääkkeet)pidempiaikaisen käytön lopettamiseen liittyvinä sivuvaikutuksina kuvataan päässä tai hartioilla erilaisia sähköiskuntapaisia tuntemuksia tai säpsähdyksiä, joiden välttämiseksi annosta voidaan vähentää pikkuhiljaa, jolloin sivuvaikutukset jäävät lievemmiksi. Nämä sivuvaikutukset ovat vaarattomia ja poistuvat yleensä muutamassa viikossa.

4_s

Helena
6. heinäkuuta

aloitin sitten Efexorin, nyt annos 75mgx1, depot tbl. Olo helpottanut ja sivuvaikutukset ovat olleet minimaaliset, niitä säpsähtelyitä ja suun kuivumista, mutta Aerius, jota käytän kesäaikaan melkein kokoajan tekee saman asian. Seksihalut ovat masennuksen myötä muutenkin poissa, enkä sitä edes kaipaa. On ihan hyvä näin. Huhtikuussa on Efexorillekin tullut vastaava halvempi lääke Venlafaxine Teva, joka on ihan mukavan hintainen. Vielä en huolehdi mahdollien lopetuksen aiheuttamista sivuvaikutuksista, siihen menee vuosia. Toivon, että tämä auttaa minua nousemaan ylös tästä pohjamudasta. Lääke on jo auttanutkin, mutta vielä on pitkä matka....

11_s

saruska
8. heinäkuuta

Toivottavasti sinulle myös suunniteltu keskusteluaikaa ammattilaisen kanssa koska itsehän pelkkä lääke ei auta kuin tylsyttämään vain veitsen terän. Mutta lääke ehdoton jos todella ollaan pohjamudissa, itse koettu kanssa että kauheesti jaksamista sinnepäin. Juuri nyt itselläni lääkkeenvaihto myös meneillään, koska entinen tuntui menettäneen tehonsa uusien kriisien tullessa, että tässä kanssa nyt ensimmäistä viikkoa vedetään uutta lääkettä, sivuvaikutuksia on, mutta toistaiseksi silti viel pystyy toimimaan, mitä osaa arvostoo kun on kokenut niitäkin masennuskausia milloin pystyi tuijottamaa tyhjään montakin tuntia päivässä jaksamatta tehdä muuta.

4_s

Helena
9. heinäkuuta

Moikka

Minulle on tulossa pitkät psyko-ja kiputerapiajaksot, joten hyvissä käsissä tunnen olevani. Kuuden viikon "päivähoitojakso" psykiatrisella päiväosastolla loppui viime perjantaina. Olo on olosuhteisiin nähden hyvä. Nautin kesästä ja en edes vaadi (enää) itseltäni kuin selviämistä hetkestä/ päivästä toiseen, jos jotain jaksan tehdä se on kaikki plussaa. Tsemppiä sinullekin. t. Helena

11_s

saruska
9. heinäkuuta

ei kannatakaan vaatia itseltään kuin vain sen mitä jaksaa ja jos ei sitäkään niin sitten ei ottaa siitä hernettä nenään. hienoa että sinulle suunniteltu ihan kunnon ohjelma, toivon itsekin että kesälomien loppuessa pääsen intensiivisempään hoitoon, koska juuri nyt psykiatrini kolmen viikon lomalla ja olisi taas jo kova tarve saada vähä perspektiiviä asioihin kun en osaa niihin enää normaalisti suhtautua ja myös sivuoireet ottivat tänää huonomman käänteen niin sekin rasittaa. Mutta molemmat mennään eteenpäin ja takapakkiakin saa välillä tulla!

4_s

Helena
9. heinäkuuta

Niin...minä hieman ennakkoon keskustelin psykologin kanssa, jos tässä heidän loman aikaan tapahtuu se, mikä on odotettavissa, eli läheisen kuolema ja siinä samalla toisenkin.....niin miten ihmeessä selviän. Nyt on senkin puoleen rauhallisempi olo. Niin se vaan näyttää olevan, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä", eli kun itse olen pitkänlinjan (ex-)hoitotyöläinen ja keitetty monessa sopassa, niin kun sairastuu on ihan avuton. Mutta niinkuin aik. kirjoituksessa totesin, valoa kohti menossa, vaikka joskus varjon puolelta kiertäen....jatketaa taivallusta. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle. t. Helena

11_s

saruska
9. heinäkuuta

no sulla ei todellakaan tehä asioita helpoks....otan osaa näihin menetyksiin, tapahtuu ne missä vaiheessa tahansa, toivon että jaksat jatkaa siitä eteenpäin. Itselläni pari kuukautta sitten äitipuoleni yritti itsemurhaa ja alunperin syytti ja vihasi minua aivan kuin olisin hänen itsemurhayrityksensä takana, hän huusi kylpyhuoneessa niin että koko naapurusto kuuli että olen paha ihminen, nauran hänen tuskalleen ja hän ei pysty olemaan seurassani....siinä sitten äitipuoli vietiin ambulanssilla sairaalaan, minä yövyin naapureilla kun isä lähti tietenkin sairaalaan mukaan ja koko yönä tuijotin kattoo ja kaikki pyöri mielessä, ekasta kuukaudesta en muista oikein mitään kunnolla ja sitten otinkin yhteyttä psykiatriin...nyt siis tällaista, on tosin aikaisemmin ollut myös ongelmia, jotka johtuvat osittain siitä miten vanhempani hoitivat eronsa ja myös siitä että olin/olen todella herkkä persoona. Jos liikaa ahdistaa niin tänne vaan viestiä sitten ni puretaan tuskaa yhdessä eikös niin! Jaksamista sinne! t.sara

2_s

Mirkka
11. syyskuuta

Kaikkea sitä kuulee... olin tänään julkisen puolen psykiatrisella lääkärillä, ja hän "ei usko diagnooseihin". Joo-o, mutta kun byrokratiassa niitä tarvitaan!!!
Psykologin ohjaamana tämän ajan sain, ja piti aloittaa työkykyni kuntokartoitus, mutta lääkäri nauroi mulle päin naamaa. Jopa siinä vaiheessa kun itkin. Kyllä oli piristävä käynti, muutenkin lähestulkoon kaikki päin ***** .....

4_s

Helena
11. syyskuuta

Voi kamalaa....Miten ihmeessä semmoinen psykiatrian lääkäri voi toimia. Ota yhteyttä hoitavaan tahoon ja vaadi toinen lääkäri! Tuosta lääkäristä tee valitus jos jaksat, ota yhteyttä potilasasiamieheen, hän auttaa sinua. Tuommoiset on saatava pois! Voimia sinulle

11_s

saruska
11. syyskuuta

joo, valitus tehtävä ehdottomasti, pois tollaset puoskarit elämää vaikeuttamasta! Vaadit uuden lääkärin, hoistat niitä niin että saat inhimillisen ihmisen kanssasi keskustelemaan!
Haleja!

2_s

Mirkka
15. syyskuuta

Mulla on psykologin (eli terapeuttini, kai jotain samaa hoitoryhmää) aika tällä viikolla. Eiköhän tuosta tule keskusteltua, vaikka suurimmat höyryt mielestä onkin jo päästelty viikonlopun aikana. Surullista, että se meni noin, kun julkisen lekuriajat ovat harvassa. No, sain ainakin uusittua reseptini.
Voimia kaikille syksyn pimeneviin iltoihin!

2_s

Kalapuikko
5. lokakuuta

Riippuu masennuksesta, mikä lääke auttaa. Luin artikkelin hormonaalisen masennuksen lääkkeistä, sen perusteella lääkärini vaihtoi Sepramin paroxetiiniin. Paljon parempi olo nyt!

6_s

artturi
30. lokakuuta

Minulle ei auta mikään masennuslääke. SSRI ja SNRI-ryhmän lääkkeitä kokeiltu ja todettiin niiden provosoivan agressiivisuutta. Nyt syöny triptyliä eli ns.vanhanajan trisyklistä lääkettä puoli 10 kuukautta. Välillä oli olo parempi vähän aikaa suorastaa menin liiankin vauhdilla. Nyt triptyliä pikkuhiljaa puoteltu alaspäin. Enimmillään meni 250 mg ja nyt ollaan tulossa 10mg:ssä alas. Ketipinor ja diapam todettu tähän mennessä ainoiksi toimiviksi lääkkeiksi jotka oireita helpottaa. Viiltelen itseni välillä hirveään kuntoon kun on niin tuskaista olo. Olin vuoden sairauslomalla ja nyt koittanut pikkuhiljaa töissä olla. Se on hirveää tuskaa en tiedä jaksanko enää kauan.

6_s

artturi
30. lokakuuta

siis 10 kuukautta eikä puoli 10 kuukautta =)

11_s

saruska
30. lokakuuta

itse olen käyttänyt seronilia ja nyt käytän sertranilia, huomattava ero vaikka ovat lääkeluokissa samassa. seronil vähensi masennusta ja paniikkikohtauksia noin 30% ja sertranil on vähentänyt oireita 60%.

isoäidilläni taasen on todella hyviä kokemuksia zolofista. Hän kokeili 10 eri versiota ennen kuin sai oikeanlaisen...



Molemmilla meillä on noussut paino sen jälkeen kun on löydetty oikea lääke, en sitten tiedä johtuuko siitä että syödään paremmalla ruokahalulla vai lääkeaineesta...itselläni nousi kuukauden aikana kuus kiloa eikä ruokavalio muuttunut ollenkaan tänä aikana joten sanoisin että johtuu lääkkeestä...

6_s

Väinö
6. marraskuuta

Omasta mielestäni en kärsi masennukseta kovinkaan, mutta joku muu niin väittää, täytyy tutustua tähän aiheeseen paremmin...

2_s

Mirkka
12. marraskuuta

Olen yrittänyt nyt vähentää Seronilin annosta, koska se heikentää Panacodin tehoa. Ja tällä hetkellä fibromyalgia-kivut ovat niin kovia, että tarvitsen kaiken tehon. Minulla onneksi tuo ketiapiini (Ketipinor, Seroquel) auttaa aika hyvin myös mielen rauhallisuuteen. Mutta saas nähdä.
Viikonloppuna mummun hautajaiset, hänen, jolta olen selvästi depression ja unettomuuden perinyt. Surullista on kovin, vaikka samalla armeliasta, että vanha onneton ihminen saa vihdoin levon.

1_s

Anonyymi
6. joulukuuta

On sellaine tunne kun kukaan ei arvosta, tunnusta taikka tervehdi.
Lapset ja vaimo mua rakastaa, mutta kun minä en sitä tunne.

1_s

Anonyymi
4. maaliskuuta

En luokittelisi itseäni masentuneeksi silti tuntuu välillä ettei mikään tunnu kivalta. Olen hyvässä parisuhteessa rahaa on tarpeeksi koti on kiva kavereita on paljon mutta silti tuntuu välillä tosi pahalle enkä osaa sitä yhtään selittää miksi. Tuntuu kuin ympärillä vaan tapahtuisi monenlaista ja olen siinä fyysisesti mukana mutten henkisesti. Huomaan silti itseni hymyilevän nauravan olevan iloinen mutten oikeasti usko olevani niin tyytyväinen kuin annan ymmärtää. Hirveän vaikea puhua kenellekkään tuntemuksistani koska annan ulkoisesti ihan päin vastaisia merkkejä mitä sisällä tuntuu. Kun ajattelen tulevaisuutta ja sen rutiineja en usko niissä pärjääväni. Onko muilla samanlaisia olotiloja? ja jos on niin osaako kukaan kertoa mistä on kyse? ja onko tämä vakavaa?
terv. pihalla

4_s

Eva
4. maaliskuuta

Kuvailemasi olotila vaikuttaa tutulta, olen lievästi masentunut työterveyshoitajan arvioimana lakisääteisen yövuorolaisen testin mukaan. Minulla on asiat hankaloituneet veljeni käytöksen johdosta, ahdistun ja nukun huonosti. Psykologi suositteli mielialalääkettä, jota otankin iltaisin. Se parantaa unenlaatuani ja mielialaani. Tunnen, että se auttaa.Vaikka lääkitys on mieto, olen saanut apua siitä, mutta suurin apu on ehkä vertaistuki täällä hoitonetissä!!

4_s

Helena
5. maaliskuuta

Tuttu tunne. Minulla oli aiemmin perhe, olin töissä, oli paljon kaikkea...olin silti kuin ulkopuolinen, hymyilin..nauroin olin "mukana", mutta en kuitenkaan. Tuli ero...eroja...löysin (ehkä) itseni. Vaikka nyt olen yksin, lapset kasvaneet, saaneet oman perheen, rahat menneet ja työ mennyt, etelänmatkat vain haaveena, tuntuu kuin eläisin jotenkin oman tuntuista elämää...kunhan saan nuo eläkeasiat selväksi. Työkokeilu oppui omaan mahdottomuuteensa..diagnoosina kulumat ja vakava masennus ym. pienempiä juttuja. Ainakin tällähetkellä...reilun kahden vuoden ajan on ollut pakko pysähtyä. On tullut aika miettiä mitä itse oikeasti haluaa, missä olotilassa on sinut itsensä kanssa. Minä saan pitää täällä kotona omaa pienimuotoista retriittiä...Oletko ajatellut hakeutua semmoiseen...hiljaisuuteen...vain omaan seuraasi...rauhaan, omien ajatusten kanssa. Vastaus ei löydy sieltäkään, eikä hetkessä...tai sitten löytyy. Jospa kokeilisit...matkaa ITSEESI. Toivon, että löydät etsimäsi. Toivon sitä lämpimästi toivoo Helena : )

11_s

saruska
7. maaliskuuta

mitäpä jos pistäisit ittes tänne kirjoille, täällä saat vertaistukea. Itselläni kanssa todettu masennus ja paniikkihäiriö, kärsin unettomuudesta, ahdistuksesta, avomieheni sanoo että harrastukseni on huolehtiminen jne. itse kanssa voin hyvin samaistua olotilaasi, mutta nyt ollut uudet lääkkeet käytössä vähän yli puol vuotta ja olo paljon parempi...uskoisin että olisi hyvä jos ainakin antaisit teetättää itsestäsi psykiatrisen arvion ja pidät mielen avoimena, jos on masennusta niin se ei ole mikään häpeä vaikka suomalainen yhteiskunta niin haluaa meidän uskovankin!

12_s

Kobrad(n)
7. huhtikuuta

Omat elukat ovat olleet minulla kaikki tehokkain tarvittava lääkitys ahdistuneisuusoireisiin(diagnoosi toistuva masennus). Harrastan pääasiassa jättikokoisia kaneja, ja mukana roikkuu naapurilta pelastettu korvapuoli-kastraattikolli Manu.

2_s

Nalina
4. heinäkuuta

Tein tuon Beckin masennustestin, ja pisteiksi tuli 44. Kuinka luotettavia tällaiset testit ovat? Eli voinko tuon testin perusteella pelätä, että minulla olisikin vaikeampi masennus kuin itse oletin?

http://www.xestia.net/testit/bdi.php

11_s

saruska
10. heinäkuuta

no en nyt tiiä, noi testit on aina huonoja sillä tavalla että niissä on joissain kohdin sellaisia vastausvaihtoehtoja, joista mikää ei sovi omaan tilanteeseen...luotettavampaa olis käydä lääkärin arvioitavana, on myös sitten tietynlaisia oireyhdistelmiä joista voi aika paljon myös päätellä...ei kannata elämää tehdä testien mukaan vaikka kyllähän ne saattaa osviittaa antaa, mutta silti, suosittelen kunnon arviointia

11_s

saruska
10. heinäkuuta

itse tein testin ja sain 23 pistettä ja tiedossa on että mulla on masennus, mutta tein myös testin sen mukaisesti miltä musta tuntui noin vähä yli vuos sitte enne ku uudet lääkkeet alotettii ja niistä vastauksista sain 30...muistan vain vuoden aikaiset tuntemuksen niin hyvin että oli helppo laittaa vastauksen nykyisen minäni puolesta ja entisen minäni puolesta

6_s

Elisa
10. heinäkuuta

Minä tein tuon testin myös mielenkiinnosta, tuloksen perusteella minun pitäisi heti hakeutua lääkäriin, mutta tämä on minun "normaali"olotilani, eli siltä osin diagnoosini "krooninen vaikea masennus" pitää yhtä testituloksen kanssa:

"Testipistemääräsi on 36.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon. "

Vastasin niin rehellisesti kuin pystyin, mutta en nyt kuitenkaan näe tilannettani aivan noin toivottomana, koska pystyn lääkityksellä viettämään aivan normaalia elämää.

11_s

saruska
10. heinäkuuta

juu mulla kanssa sellanen fiilis että sano noi testit mitä tahansa niin niin kauan kun itse on sinut olonsa kanssa niin ei kannata niistä niin paljon perustaa, siksi lääkärin arvio on tärkeämpi ja luotettavampi.
ihminen on kuitenkin aika kestävä otus, me sopeudumme uusii olotiloihin aikanaan ja pystymme elämään niiden kanssa. Itse eläisin vieläkin vanhojen lääkkeiden kanssa jos niitä ei olisi vaihdettu, elämä olis vain jonkin verran hankalampaa kun kohtaukset olisivat kovempia ja pitempiä ja masennus syvempää, elinhän asian kanssa viisi vuotta kuitenkin ja olin jo sopeutunut siihe että tätä elämäni sitten on, onneks terapeutti huomasi sen ja nyt on elämä parantunut, mutta enhän minäkään koskaa masennuksesta eroon pääse, se on pysyvä olotila jossa on ylä- ja alamäkiä. Kuitenkin sanoisin että niin kauan kuin itsensä kanssa voi elää niin ei kannata huolehtia noista testin tuloksista niin paljoa... Haleja teille Elisa ja Nalina!

6_s

Elisa
10. heinäkuuta

Aivan samaa mieltä kanssasi, testit ovat testejä, kyllä sen itse tuntee, onko masennuksensa kanssa "sinut", vai onko syytä hakeutua lääkäriin. En minäkään koskaan tästä eroon pääse, mutta pääsia on, että sairautensa kanssa pystyy elämään normaalia elämää, oma tilanne pitää vain hyväksyä, aivan samoin kuin sokeritautia poteva joutuu hyväksymään oman tilansa ja lääkityksensä. Haleja-haleja!

6_s

Tinttu
10. heinäkuuta

Mä olen vasta tänä keväänä oikein vasta tajunnut, että mä oon vakavasti sairas:( , vaikka jo kahdeksan vuotta sairastanut.
Tää on vissiin vaan vissiin hyväksyttävä, ja todettava, että mä en pysty siihen mihinkä monet muut. Onneksi mä en vertaile itseäni muihin enää...
Mut on sekin rasittavaa, kun ei voi koskaan sopia mitään menoja, kun ei tiedä millainen olotila sinä kyseisenä päivänä sit on.
Ja se on todettava, jos on kiireinen päivä tai muuten stressaava, tietää, että vähintään kaks seuraavaa päivää on "flasakantis" eli veto pois.
Siksi mua arveluttaaki mun töihinpalu elokuussa, kun mä jo entuudestaan tiedän, että mä on taas hetken päästä sairaslomalla. Voi mennä kaks viikkoa tai jopa puolivuotta työelämässä, mutta sitten ollaan taas syvemmällä masennuksen kuilus :( Onko siinäkään järkeä ?
Joskus tai useinkin musta tuntuu, että sais jäädä eläkkeelle ja yrittää täs kotona edes pärjätä. Onhan mulla kolme lasta, jotka mun pitäis saada jollainlailla maailmalle. Mut mitä siitäki tulee, ku äiti makaa sängynpohjas...tälläisiä mietteitä...

4_s

TUULIVIIRI
10. heinäkuuta

Hei Tinttu !
Haluaisin kertoa sinulle, että minä olen toipunut vaikeasta ja toistuvasta masennuksesta. En täydellisesti, sillä huonojakin aikoja on, mutta ne on sellasia, että kestän ne paremmin. Suosittelen sinulle lämpimästi Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan ja mindfulness (tietoinen läsnäolo) liittyvää lukemistoa ja harjoitteita. Vaikka hehkutetaan nykyisin paljon positiivisen ajattelun ja positiivisen psykologian perään, ehkä liikaakin, niin kyllä meidän omilla ajatuksilla on lopulta omaan elämäämme paljon vaikutusta. Se tuli mieleeni myös, että syötkö sinä monipuolisesti, saatko esim. E-EPA rasvoja ja muistatko levätä ja huolehtia itsestäsi.
Lämmöllä ja ymmärryksellä,
ainakin tänään ja tällä hetkellä hyvin voivana Tuuliviiri

6_s

Tinttu
10. heinäkuuta

Nämä terapiat, mistä kirjoitit eivät ole tuttuja.
Tietysti tuohon ruokavalioon olis varmaan paljon korjattavaa. Tietämystä on paljon, mutta käytännön toteutus on sitten eri juttu:) Toisinaan tekee mieli hyväskää, (sikapossu), jolla sitten korvaankin aamupäivä ruokailun.
Paino onkin pienen ajan sisällä noussut 7 kg, eli ei hyvää seuraa, jos ei muutosta tuu...

4_s

TUULIVIIRI
11. heinäkuuta

Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan oikeastaan sisältyy tuo mindfulness ( tietoinen läsnäolo nykyhetkessä), jolla on saatu hyviä tuloksia masennuksen hoidossa. HOT tulee sanasta Hyväksy Omistaudu omien arvojesi mukaiselle elämälle/valitse omat arvosi ja ole Tietoinen. Terapeutteja on jonkin verran ja kirjallisuuttakin varmaan alkaa suomenkielisenäkin löytyä.
Monesti sitä lohduttautuu sillä syömisellä ja syö juuri kaikkea lihottavaa - tiedän...
Myönteisin ajatuksin tukenasi Tuuliviiri

12_s

f30-3439
15. heinäkuuta

yön jälkeen on aina aamu.. vaikka ei siltä aina tuntuisikaan mulla on takana monta masennuksen vuotta. enään en syö lääkkeitä enkä vaikeasti masentuneenakaan pysytynyt syömään niitä koska mikään niistä mitä kokeiltiin ei oo tuntunut kuin nukuttavan tai lamaannuttavan jne... onks sul jotain kivaa urheilu harrastusta? mä oon ihastunu pilatekseen ja ihan kotijumppaan.. se piristää ja auttaa et ei tunne syöminen näy.

7_s

siskolikka
22. heinäkuuta

Itse otin metsälenkit joskus musiikki korvissa ja usein ilman. Kävin ja käyn edelleen avantouinnissa, vaikka järvi on vapaana. Samalle saunalle tulee tuntemattomia tuttuja ja heidän kanssan on kiva rupatella. Olen myös pyrkinyt menemään ja kutsumaan vanhoja ystäviäni kanssani elokuviin, kahville tai kylään. Toisten kanssa keskustelu piristää kummasti ja auttaa unohtamaan omat murheet, kun voi jakaa toisen kanssa. Myös vertaisryhmästä on apua, jos sellainen on lähellä. Toisten kanssa yhteisen kivan tekeminen piristää.

1_s

m43-4801
22. kesäkuuta

Onneksi tulee tänne mökille muutama hyvä ystävä juhannus aatoksi.Helpottaa varmaan masennusta.Muutenkin kiva,kun saa löpistä niitä näitä.

1_s

pipeman
24. kesäkuuta

kyllä se on vamaan tosi, aina se helpottaa, kun saa vähän edes jonkun kanssa jutella, vaikka sitten puhelisi edes niitänäitä, ja siinä ohessa vähän omia muheita, mutta kyllä se aina helpottaa....toki siinä tunnelma lassahtaa, jos koko ilta menee ja pyörii murheiden ympärillä, mutta sen verran, että saa sydäntään purkaa ja mieltä keventää.
Ja se on yksi asia, mistä ystävän erottaa kaverista, hän ei keskeytä, eikä vaihda puheenaihetta, jos huomaa, että toinen kaipaa kuuntelijaa, hän kuuntelee ja ottaa osaa keskusteluun, eikä vaan nyökkäile.... Onneksi itsellekkin on muutama niin hyvä ystävä suotu..
Hyvää juhannusta sinulle kuitenkin, ja voimia ja kesän jatkoa....

8_s

Henu82
8. joulukuuta

Mulla todettiin masennus juuri,vaikka oireita onkin ollut varmaan jo nuoruudesta.Mutta ne on tullut laskettua murrosikään kuuluvaksi ja nytten vasta tajunnut,että se on saattanut silloinkin olla masennusta.Mutta nyt olen saamassa lääkityksen ja sitten odottelen aikaa mielenterveyspuolelle keskusteluja varten.Huokaus,tätä elämää.

11_s

saruska
8. joulukuuta

mutta kuule, hyvä että todettii, ehkä se elämä alkais vähän paranee tästä nyt :). Tsemppiä...tiedän kyllä ettei ei ole mieluinen diagnoosi kellekää..

8_s

Henu82
8. joulukuuta

Mieluinen diagnoosi ei tosiaankaan ole,mutta oon kyllä tätä osannut aavistella oman oloni vuoksi.Ja onneksi masennusta voi hoitaa ja ehkä se elämä alkaa tästä hiljalleen parantuu jonkun verran.

3_s

HateMe
12. joulukuuta

Hei kaikki tietäisikö joku onko lähete MTT:lle pakko hakea omasta terveyskeskuksesta? Voiko sen hakea myös yksityiseltä? (Etenkin jos on taustanäyttöä F33.2:sta ja edellisistä hoitosuhteista jne.)
En halua lähetettä oman terveyskeskukseni kautta, koska sen jälkeen papereissani on merkintä tästä. Sen jälkeen saan kulkea "hullu"-leima otsallani enkä saa koskaan apua ollessani oikeasti kipeä. -Tämä on jo yhden terveyskeskuksen kanssa läpikäyty.
Kysyn tätä lähete asiaa siksi, että vielä ehkä olisi voimia jaksaa lähteä tätä asiaa ajamaan eteenpäin kohta ei ole sitäkään..
Olen tullut siihen tulokseen, että nyt törmäsin viimein sellaiseen seinään josta en pääse eteenpäin. En enää edes jaksa enkä enää edes välitä. Kauan jaksoin yrittää, yrittää ja vielä yrittää ja aina huomaan epäonnistuvani ja palaavani samaan lähtöpisteeseen. Nyt en tiedä enää mihin jatkaa kaikkialla tulee seinä vastaan.. Tuskimpa MTT minua vieläkään sisälle ottaa kun tuolloin n.3vuotta sitten "ulkoisti" minut kun en ollut akuutti-tapaus, mutta en kuitenkaan myöskään "parantunut".. No vaihtoehdoksi ei jää kuin kokeilla sen jälkeen en tiedä mitä teen.

2_s

f51-5566
30. joulukuuta

Masentaa/väsyttää/ahdistaa! Vaihdoin Voxra 150mg edelliseen eli Efexoriin 75 mg lähinnä siksi, että ahdistus tuntuu nyt heittävän niskaan tätä väsynyttä aloitekyvyttömyyttä ja yleistä SUURTA haluttomuutta. Ohoh-hoijaa taas! Asiaa ei myöskään paranne se, että kirkasvalaisimestani on palanut lamppu ja uusi tulee postissa ensi viikolla. Korvien kautta valoa on kokeiltu - varmaan toimisi muuten mutta mikään ns. korvakkeista ei sopinut minun korvilleni. Ihan naurettavaa aamuista sähläilyä ja niimpä luovuin tuosta uudesta keksinnöstä... Että mitäpä muille?

7_s

siskolikka
14. helmikuuta

Keskustelut on hyviä ja niiden avulla pääsee eteenpäin, sanoo saman kokenut.

7_s

Pihana
15. kesäkuuta

Lääkkeen vaikutuksesta en vielä tiedä, viikko vasta mennyt. Pahoinvointia Cipralexista tuli ainakin 4 ekaa päivää. Mies ei tue, vaikuttaa että on pikemmin vihainen kun lähdin pillerilinjalle.

Aloin vuosi sitten kuntoilemaan ja olen pudottanut painoa 10 kg, eli painoindeksi nyt 21. Tajuan että kaikki tuo lenkkipolulla vouhotus oli ja on yhä itsensä rankaisemista.

Aiheen terveysarvot

6_m

Mieliala

Ihmisen mieliala kuvastaa hänen senhetkisiä tunnetilojaan. Normaaliin mielialan vaihteluun kuuluvat iloisuus, hilpeys, aurinkoisuus, tyytyväisyys yhtä yleisesti kuin apeus, alakuloisuus, masentunei...

Aiheen kysymykset