Maksakirroosi

Maksa säätelee toiminnallaan monia elimistön keskeisiä elintoimintoja ja sitä ilman normaali elimistön aineenvaihdunnan tasapaino ei ole mahdollista. Maksakudos pystyy yleensä suoriutumaan kohtuullisesti tehtävistään niin pitkään, kunnes vain 10% maksan solukudoksesta on jäljellä toimivan maksakudoksen korvauduttua tulehduksen seurauksena sidekudoksella. Edelleen edetessään tulehdus aiheuttaa lopulta maksan toiminnan pettämisen ja vakavan ulospäin näkyvän elimistön kriisitilanteen, jonka ainoa toimiva hoito usein on onnistunut maksansiirto.

Yleisin maksakirroosin syy on alkoholi, jonka aiheuttamia sairastumisia on maassamme satoja tapauksia vuodessa. Suomessa kulutetaan henkeä kohti noin 10.2 litraa absoluuttista alkoholia henkeä kohti. Venäjällä alkoholinkulutus on noin 18 litraa henkeä kohti vuodessa, mikä näkyy keski-ikäisten miesten jyrkkänä kuolleisuuden kasvuna ja ongelma on tiedostettu jopa Venäjän valtionjohdon tasolla. Maksan pettämisen riski on huomattavasti suurempi naisilla, joilla maksan sietokyky on huomattavasti alempi. Miehillä maksavaurioiden riski kasvaa 5-6 päivittäisen ravintola-annoksen jälkeen ja naisilla jo 3-4 päivittäisestä annoksesta. Muita maksakirroosin aiheuttavia syitä ovat erilaiset myrkytystilat sekä lääkeaineiden ja virustautien aiheuttamat maksatulehdukset (b-ja c-hepatiitti). Myös ylipainon aiheuttama maksan rasvoittuminen altistaa maksan tulehdukselle ja sidekudoksen korvautumiselle maksakudoksen rinnalla.Tunnnetaan myös perinnöllisiä maksan vajaatoimintaan ja kirroosiin johtavia sairauksia. (primaarinen biliaarinen kirroosi).

Samoin kuin rasvamaksassa maksakiroosin varhaiset oireet voivat olla melko vähäiset. Toistuvat tulehdukset voivat aiheuttaa väsymystä sekä painon tunnetta oikealla ylävatsalla. Edetessään maksan vajaatoiminnan oireina maksaentsyymit alkavat nousta ja kehittyy vatsaontelon nestettä eli ascitesta sekä keltaisuutta iholle. Tilanne on tällöin yleensä jo vakava. Diagnoosi voidaan varmistaa maksasta otettavasta koepalasta.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Ylävatsavaivat
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Vatsakipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Väsymys
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Keltaisuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Alkoholinkäytön lopettaminen
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Ihmisen painoa mitataan vakiintuneesti länsimaisessa mittajärjestelmässä kilogrammoina. Suomalaisessa neuvolajärjestelmässä paino-pituuskäyrää käytetä...

  Lue lisää...

Painoa mitataan ns. painoindeksillä, jossa sitä verrataan pituuteen saaden vertailtavuutta pituuden ja painon suhteen. Normaalisti painoindeksi vaihte...

  Lue lisää...

Kehon rasvaprosentti määrittää koko rasvasolujen määrän prosenttiosuudella kehon painosta. Se on painoindeksin ohella tärkeä mittari määrittämään ras...

  Lue lisää...

Vyötärönympärysmittaa käytetään osana ylipainon ja samalla ihonalaisen rasvakudoksen paksuuden osoittajana. Lisääntynyt rasvakudos lisää taipumusta sa...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?1 kpl28.10.2009 14:54:48
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008)