Lihavuus

Länsimaisten ihmisten elintason nousu ja sitä seuranneet terveyskäyttäytymisen muutokset eivät kaikilta osin ole kohentaneet ihmisten terveydentilaa. Vaikka ihmisten elinikä on pidentynyt osaksi parantuneen ravitsemuksen ansiosta, on meille sen myötä syntynyt uusia elämänlaatua heikentäviä terveysongelmia. Nykyiset terveysongelmat syntyvät vähäisen liikkumisen ja salakavalasti runsashiilihydraattipitoisen ruokavalion pohjalta lihavuusongelmina ja siihen liityvinä liitännäissairauksina. Tilanne on täysin uudenlainen varsinkin läntisessä maailmassa, jossa ruoan riittävä saatavuus ei enää ole muutamaan vuosikymmeneen ollut mikään ongelma. Olemme siirtyneet ruoan ylitarjontaan, jota on seurannut ylipainoisuuden kohtalokas lisääntyminen jatkaen edelleen kasvuaan. Lihavuuden syntytapa on yksinkertainen mutta salakavala, kuten kaikki tiedämme. Ihmisen oman kulutuksen ylittävä ravintomäärä sitoutuu pääasiallisesti ihonalaiseksi rasvakudokseksi, mikä sitten sukupuolesta riippuen leviää hieman eri tavoin tasaisesti koko keholle (naiset) tai pääosin vatsan seudulle (miehet).

Normaali paino ns. BMI-indeksillä mitattuna sijoittuu 20-25 välille. Tämän normaalivaihtelun ylärajan ylittää tänä päivänä puolet väestöstämme. BMI-indeksi välillä 25-30 kuvaa lievää ylipainoa ja yli 30 merkittävää lihavuutta. Tilanteesta riippuen yli 35 tai 40 BMI-tasoa voidaan pitää vakavana terveydellisenä ongelmana. Korkealla painoindeksillä on merkittävä yhteys lihavuuden liitännäissairauksiin, kuten vanhuusiän sokeritautiin, verenpaine- ja valtimotautiin, tuki- ja liikuntaelinvaivoihin sekä eräisiin sisätautisiin sairauksiin.

Ylipainon hoito perustuu pysyvän ja energiasisällöltään riittävän, mutta muuten kevyen, monipuolisen ruokavalion noudattamisen, riittävään liikuntaan sekä taustayhteisön tukeen ja esimerkkiin, mikä on tärkeätä oikeiden elintapojen noudattamisessa. Pysyvää laihtumista ei voida saavuttaa erilaisilla laihdutuskuureilla, vaan ainoastaan pysyvillä elintapojen muutoksilla, jotka syntyvät oikeanlaisen omaksutun ravitsemustiedon pohjalta käyttäytymisen muutoksina. Avainasemassa oikeiden ruokailutottumusten muokkaamisessa oman tiedonhankinnan ja sen soveltamisen lisäksi ovat päiväaikaan erilaiset koulu-, laitos- ja työpaikkaruokalat sekä muina aikoina perheenäidit ja -isät, jotka ovat vastuullisia perheen ruoanhankinnassa. Kaikissa ruokailutilanteissa tulisi ruokamäärän olla kohtuullinen välttäen suuria ruoka-annoksia ja ylensyöntiä. Terveellinen ruoka sisältää aina runsaasti kasviksia, kalaa ja kohtuudella hiilihydraatteja välttäen tyydyttyneitä eläinrasvoja, joita muutenkin saamme riittävästi. Amerikkalaistyylinen, runsaasti hiilihydraattia ja eläinrasvaa sisältävä pikaruokakulttuuri on osoittautunut ylipainon synnyssä merkittäväksi riskitekijäksi. Nuorten ihmisten ohjaaminen kohti monipuolisempaa ja terveellisempää ruokavaliota on koko kansakunnan kannalta tärkeää.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Ylipaino
19 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Kuorsaus
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Ihmiskehon lihakset koostuvat kolmenlaisista erilaisista lihastyypeistä. Tärkeimpiä tuki-ja liikuntaelinten sekä kehon hallinnan kannalta ovat poikkij...

  Lue lisää...

Ihmisen painoa mitataan vakiintuneesti länsimaisessa mittajärjestelmässä kilogrammoina. Suomalaisessa neuvolajärjestelmässä paino-pituuskäyrää käytetä...

  Lue lisää...

Painoa mitataan ns. painoindeksillä, jossa sitä verrataan pituuteen saaden vertailtavuutta pituuden ja painon suhteen. Normaalisti painoindeksi vaihte...

  Lue lisää...

Kehon rasvaprosentti määrittää koko rasvasolujen määrän prosenttiosuudella kehon painosta. Se on painoindeksin ohella tärkeä mittari määrittämään ras...

  Lue lisää...

Silmämunan kammioneste muodostaa silmämunan etu- ja takakammioon yhtenäisen sisäisen paineen, jota syntyy kammionesteen erittyessä sarveiskalvon reun...

  Lue lisää...

Verenpaineella tarkoitetaan valtimon sisäistä painetta sydämen pumpatessa tuoretta hapekasta verta aorttaan ja edelleen valtimoiden kautta kudoksiin. ...

  Lue lisää...

Verensokerin tehtävänä on toimia ruoan sisältämän hiilihydraatin pilkkoutuessa suonensisäisenä energianviejänä elimistön kudoksiin. Verensokeri kohoaa...

  Lue lisää...

Vyötärönympärysmittaa käytetään osana ylipainon ja samalla ihonalaisen rasvakudoksen paksuuden osoittajana. Lisääntynyt rasvakudos lisää taipumusta sa...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Milloin verenpainelääkkeitä kannattaa aloittaa syömään?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Mistä väsymykseni voi johtua?1 kpl18.11.2008 09:21:39
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Miten hoidan peräpukamia?1 kpl19.11.2008 14:25:22
icon Miten laihdutan?1 kpl24.11.2008 17:20:06
icon Miksi hiivatulehdukseni toistuvat?1 kpl14.12.2008 14:23:30
icon Miten pääsen laihdutusleikkaukseen?1 kpl23.08.2009 08:34:11
icon Onko Sikainfluenssarokote turvallinen?1 kpl25.10.2009 06:03:21
icon Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?1 kpl28.10.2009 14:54:48
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti
23.05.09 05:50
EU komissio haluaa jakaa 90 miljoonaa euroa vuodessa nuorten kouluissa toteutettaviin hedelmävälipaloihin ja ruokailun tukemiseksi. Komissio on kiinnittänyt huomiota kouluruokailun yksipuolisuuteen ja kertoo samalla n 22 miljoonan lapsen euroopassa olevan ylipainoisia. Samaan aikaan Suomessa on kiinnitetty huomiota kouluruokailuun käytettäviin määrärahoihin, joiden vähyyden vuoksi pelätään kouluruokailun yksipuolistuvan liikaa. Juuri yksipuolinen ja halpa runsashiilihydraattipitoinen ruokavalio lihottaa ja antaa vääränlaista mallia nuorille tulevien ruokailutottumuksien omaksumisessa. Euroopan komissio on aiheellisesti yksipuolistuvasta ruokavaliosta huolissaan ja kokee kouluruokailuun panostamisella olevan myönteisiä vaikutuksia nuorten terveyteen samalla tasa-arvoistaen myös yhteiskuntaa. Mitä mieltä olette monipuolisen kouluruokailun puolustamisesta? Onko asiaan kiinnitetty liian vähän huomiota? Kohdennammeko verorahojamme oikein, jos emme kykene huolehtimaan nuortemme tasa-arvoisesta ja ravitsevasta ruokavaliosta? Mitä mieltä olette?

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti
28.05.09 10:31
Suomalaiset johtavat lihavuustutkijat ovat huolissaan lihavuusleikkausten kohdentumisessa väärällä tavalla massojen hoidoksi, vaikka ne saattavatkin sopia yksilöllisessä tilanteessa lihavuusongelman ratkaisuksi. Asiaa on kommentoitu tänään 28.5.09 ilmestyneessä lääkärilehdessä: "Olen huolissani, että laihdutusleikkauksista ollaan tekemässä messiasta, joka ratkaisee koko lihavuusepidemian, lihavuustutkija, professori Aila Rissanen sanoo. Rissanen on HYKS:n lihavuustutkimusyksikön ja syömishäiriöyksikön lääkäri. "Laihdutusleikkauksille on valtava kysyntä. Moni lähete kirjoitetaan nimenomaan potilaan omasta toiveesta. Usko siihen, että laihdutusleikkaukset ratkaisevat ongelmat, on vahva. – Potilailla on usein epärealistinen toive, että leikkaus korjaa vuosien väärät ruokailutottumukset, HYKSin endokrinologian osastonylilääkäri Timo Sane pohtii." Helsingin seudulla tehdään Suomen Lääkärilehden mukaan tänä vuonna n 200-300 lihavuusleikkausta ja koko maassa n 600-700. Lihavuusleikkauksista ei vielä tiedetä riittävästi, jotta pystyttäisiin arvioimaan ihmisryhmää, jolle ne sopisivat parhaiten. On muistettava myös jokaiseen leikkaukseen sisältyvät riskit.

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti
15.06.09 15:35
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemässä 2008 terveysselvityksen mukaan miehistä 56% ja naisista 44% oli ylipainoisia (BMI yli 25). Noin 15% miehistö BMI ylitti 30 ja vastaava osuus oli naisilla 16%:lla. Tulokset perustuivat suureen kyselytutkimukseen, jossa 15-64-vuotiaat suomalaiset ilmoittivat painonsa. Vastaajista joka kolmas oli yrittänyt vakavasti laihduttaa kyselyvuoden aikana. Ylipaino on yleisempää suhteellisesti muualla maassa kuin uudellamaalla. Ruokavalion suhteen ihmiset ilmoittavat keventäneensä ruokavaliotaan, mutta ylipainoisten osuus on edelleen kasvussa. Mistä tämä mahtaa johtua? Mitä toimenpiteitä tarvitaan, jotta kehitys saataisiin pysäytettyä? Löytyykö mistään viisasten kiveä?

avatar
Elisa kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Hoitonetti.fi)
16.06.09 07:06
Aika vaikeaa on varmasti muuttaa kansan tottumuksia. Koko elämäntapa ruokailutottumuksineen pitäisi muuttua, se tuskin tapahtuu hetkessä.

Onkohan syynä tietty sukupolvi, joka ei enää osannut laittaa kunnon kotiruokaa, kaikki ostettiin valmiina. Nyt tämän sukupolven lapset eivät enää edes tiedä, mitä kotiruoka on, vaan ravitsevat itseään pizzoilla, hampurilaisílla juomana coca cola, lihottaahan se.

Sekä se ainainen kiire, ei ole enää aikaa valmistaa ruokaa itse.

Samoin liikunta, ihmiset kulkevat autolla harrastuksiin, kouluun, jokapaikkaan. Ennen eivät vanhemmat kuljettaneet lapsiaan, yksin piti toimia oli se sitten kouluun tai harrastuksiin pääseminen.

Kai nämä kaikki vaikuttavat yhdessä siihen, että kansa on nyt ylipainoinen.

avatar
Birke kirjoitti
17.06.09 01:08
Mieleeni on tullut sellainen ajatus lukiessani näitä kirjoituksia ihmisten lihavuuden lisääntymisestä, että voisiko syy löytyäkin niistä kevyt-tuotteista, jos se onkin vain nimi tuotteille, jotka lihottavat ihmisiä. Jos niihin on laitettu sellainen ainesosa, joka lihottaa ja sillä saadaan ihmiset ostamaan niitä uudelleen ja uudelleen. Itse olen ylipainoinen ja aloin myös käyttämään kevyt tuotteita 90-luvun alussa ensimmäisen painonvartija käynnin yhteydessä ja täytyy sanoa, että painoni ei ainakaan niillä ole laskenut. Jos olen joskus saanut painoani laskettua, niin vain sillä, että en kertakaikkiaan syönyt joitakin tuotteita.

avatar
Ft-Marko kirjoitti
08.10.09 09:24
Lihavuus on varsin haastava yksilöllinen ja kansanterveydellinen ongelma.

Teorioita on monenlaisia, mutta kaikki tosiasiat puoltavat vahvasti sitä, että kyse liiasta energian saannista. On hyvä muistaa, että huomattavasti suurempi osa maailman ihmisistä kärsii aliravitsemuksesta, kuin ylipainosta. Jos olisi jokin ainesosa joka lihottaa ihmisiä, niin kyllähän sitä vietäisiin nälänhätäalueille ruoan sijaan.

Se vaikuttaako diet-tuotteiden syönti ruokahalun säätelyyn, on kovan tutkinnan alla. Onhan vähän outoa, että USA on diet- tuotteiden suurin kuluttaja, ollen samalla maailman lihavin kansa. Tietty dieetti-suklaallakin lihoo, kun sitä syö tarpeeksi.

Lihominen ja laihtuminen ovat suorassa suhteessa energian kulutukseen ja saantiin. Jokainen laihtuu, kun on käytössä oikeanlaista tietoa(siis ei hölynpölyä), tahtoa ja motivaatiota.

On myös hyvä muistaa, että jos ei saa tuloksia, niin valmentajan ottaminen ei ole mikään häpeä, vaan se on viisautta. Ylipainoisen laihtuessa vain muutaman kilonkin, sydän voi paremmin, nivelet kiittävät ja välttää lukuisia harmeja tulevaisuudessa.

avatar
Bella-Malla kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Ft-Marko )
08.10.09 18:25
Totta on että jokainen laihtuu kun on tarvittava tieto ,tahto ja motivaatio. Näin kuudenkympin kypsässä iässä sitä oikeaa tietoa on, mutta motivaatio on pahasti hukassa, vaikka kyseessä on oma hyvinvointi. Tiedän tasan tarkkaan, että oloni olisi paljon mukavampi jo 5 kiloa kevyempänä, mutta silti vaan käyn yöllä jääkaapilla tekemässä voileivän (tai 2 ) kun uni ei tule ja valvon taas aamuyöhön. Ja hiukan ihmettelen minkäsortin valmentaja tässä muka auttaisi ja mistä sellasen tänne maalle köyhä eläkeläinen tempasis.

avatar
Birke kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Bella-Malla)
09.10.09 02:08
Puhut Bella-Malla totta, jos sellaisen laihdutusvalmentajan saisi ilman tai edes halvalla, niin tottapa sellaisen kuka vain ylipainoinen ottaisi. Asustelen itsekin ns. kehäkolmosen ulkopuolella pienellä paikkakunnalla, eikä täällä mitään valmentajia ole saatavilla. Ja millä rahalla tosiaan köyhä eläkeläinen sellaisen hankkisi, itsekin olen sellainen. Mutta lihavuudesta vielä, itselläni on ollut kymmenen vuotta todella vaikeaa saada painoa alaspäin ja saman ajan olen syönyt myös tyroksiina kilpparin vajaatoimintaan, no nyt tänä kesänä kun lääkitystäni lisättiin (10 vuoden jälkeen) oireiden pahennettua, niin painoni laski kahden viikon sisällä kaksi kiloa, enkä milläänlailla laihduttanut. Ja nämä kilot ei ole tullut takaisin.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Birke)
11.10.09 11:06
Ylipainon hoito on miltei aina vaikeampaa, jos laihduttajalla on muita liitännäissairauksia, kuten mainitsemasi kilpirauhasen vajaatoiminta, vanhuusiän sokeritauti tai muu säännöllistä lääkehoitoa vaativa sairaus. Tällöin ruokavalion noudattamisessa on vaan oltava entistä tarkempi ja pystyttävä tuntemaan ja hallitsemaan useampaakin "terveysyhtälöä" yhtäaikaisesti.
Nykyään terveyskeskuksissa toimii lääkäreiden ohella ravitsemusterapeutteja tai ravitsemukseen perehtyneitä hoitajia,esimerkiksi diabeteshoitajia, joilla on erinomainen tietotaito käytännön keinoista ohjata ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Kestävä kehitys lähtee oman tietouden lisäämisestä, jonka jälkeen se jalostuu pikkuhiljaa motivaatioksi ja tahdoksi. Sitten kun ollaan siinä vaiheessa, pystyy itse itseään vahtien jatkamaan pysyvän terveellisen ruokavalion tiellä.

avatar
Bella-Malla kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Birke)
11.10.09 15:52
Mun ongelma on painon jojoilu ja tiedän että se on melkeinpä pahempaa kuin pelkkä ylipaino. Kun oikeesti päätän laihtua, se kyllä onnistuu. Mutta kuten olen kirjoittanut ainakin omalla sivullani, tämä viimeisin karmea painon lisäys tuli sisareni vaikean kuolemaan johtaneen sairauden myötä. Oli sydäntäsärkevää seurata rakkaan ihmisen toivotonta taistelua syöpää vastaan. Haimasyövästä ei juuri parannuta ja ennuste olikin alusta saakka huono. Siitä huolimatta sisko sinnitteli 14 kuukautta. Yritin parhaani mukaan auttaa ja olla tukena, mutta stressi näkyi ja tuntui sitten omassa elämässä niin, että ensin lakkasin syömästä melkein kokonaan ja paino putosi muutamassa viikossa ilman yrittämistä 8kg. Jossain vaiheessa rupesin sitten syömään suruuni enkä näytä osaavan lopettaa vieläkään vaikka nyt on jo pahin suru käsitelty. En ole ääneen kenellekään tunnustanut, että olen masentunut koska tunnen itseni yhtäkkiä kamalan vanhaksi ja ihmettelen mihin aika oikein kului. Ja montako vuotta muka vielä on edessä. Samaan aikaan on tiedotusväineissä ja eduskunnassakin käyty keskustelua vanhustenhoidon surkeasta tilasta. Toisaalta en kuitenkaan osaa oikein mieltää itseäni vanhukseksi, pahastun suunnattomasti jos minua sellaiseksi nimittää. Siis hyvin ristiriitaisia tuntoja mielessäni liikkuu. Omaa ongelmaani korostaa vielä se, että meillä ei lapsia ole, eikä juuri muutakaan lähisukua. Kunhan saan vähän ajatuksiani selvemmiksi niin eiköhän se painonpudotuskin taas onnistu.

On ihan mukava selvitelä asioita täällä netissä, mutta mihinkään terapiaan minua ei enää saa (on aikaisemmin koettu). Ja nykyisen, onneksi väliaikaisen diabeteshoitajan kanssa meillä ei kertakaikkiaan kemiat pelaa, eli siltä suunnalta en paljoa odota, tosin lääkitys nyt vaihdettiin siihen suuntaan kuin itse halusin, joten katsotaan nyt sitten.

Birkelle vielä, älä lannistu, kyllä paino putoaa kun sisukkaasti yrittää. Minä nyt olen tällanen yliherkkä, ailahtelevainen ja itsepäinen kaksosnainen, jonka mielialat ja mielipiteetkin vaihtuu tuhkatiheään.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)
"Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute)