Kuppa

Syfiliksen eli kupan itämisaika sen tartunnasta on noin 3-4 viikkoa. Kuppatauti on alkuvaiheessaan yleensä vähäoireinen, eikä aiheuta pientä haavaumaa ja nivustaipeiden imusolmukkeiden suurenemista lukuun ottamatta muita oireita. Alkuvaiheen muutokset syntyvät 3-6 viikon kuluessa tartuntakohtaan ja paranevat yleensä aluksi itsestään. Toisessa vaiheessa kuukausien kuluttua epämääräisiä kuumeoireita voi esiintyä päänsäryn kera, mutta myös nämä oireet häviävät itsestään. Ennen antibioottihoitojen aikakautta infektio saattoi jatkaa kehittymistään elimistössä sen jälkeen vuosia ja vuosikymmeniä aiheuttaen yleistulehduksen ja sairaudelle ominaisia elinmuutoksia, mm. verisuonissa ja aivoissa. Nykyisin kuppatautia esiintyy Suomessa melko vähän, mutta tartunnat ovat lisääntymään päin. Tartunnat leviävät useissa tapauksissa miesten välisessä seksissä.

Tartunnan syntyessä molemmat partnerit tulee hoitaa samanaikaisesti riippumatta oireista ja tartunnan saaneella on vastuu ilmoittamisesta kaikille mahdollisille partnereilleen. Ilmoittamismenettely epäilyksenalaisille on tärkeä mieltää kaikkien osapuolten kesken vastuulliseksi kansalaistoiminnaksi.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Ihottuma
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Kuume
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ihon haavauma
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Bakteerilääkkeet
1 henkilöä
Milcopen, V-pen
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Voisiko minulla olla sukupuolitauti?1 kpl19.11.2008 15:18:27
icon Voiko suussa olla sukupuolitauti?1 kpl24.05.2009 13:18:34
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti
10.05.09 03:21
9.5.2009 julkaistussa Helsingin Sanomien koko sivun artikkelissa on kootusti tietoa tämänhetkisestä sukupuolitautitilanteesta Uudenmaan läänissä sekä pääkaupunkiseudulla. Vuonna 2008 rekisteröityjä klamydia-infektioita todettiin maassamme 13 900 tapausta ja kuppatauteja 215. HIV-tartuntojen määrä on 200 tapausta vuosittain, samoin tippurin kohdalla 200 kpl. Tänä vuonna kuppatautia on löydetty pääkaupunkiseudulla 39 ihmisellä. Klamydia-infektiot hallitsevat määrällisesti sukupuolitautitilastoja 1342 tapauksella pääkaupunkiseudulla. Tätä nykyä kuppa-tartunnat leviävät erityisesti miesten välisessä sukupuoliyhdynnässä. Itämisaika on 3-4 viikkoa tartunnastaan jona aikana tartuntakohtaan syntyy yleensä kivuton haavauma. Myöhemmin kuppa saattaa levitä pahaksi yleistulehduksesksi aiheuttaen pahimmissa tapauksissa keskushermosto-oireita. Helsingin sanomien saaman tiedon mukaan sukupuolitautien testeihin pääsy ei ole julkisella terveydenhuollossa toiminut täysin tarkoituksenmukaisesti. Terveyden-ja hyvinvoinnin laitos on antanut tästä sen vuoksi täsmentäviä ohjeita, joiden mukaan käytännössä kaikilta halukkailta tulee sukupuolitautikokeet määrittää ilmaiseksi ja mahdolllisimman nopeasti. Myös sukupuolitautia koskeva hoito (antibioottihoito) on terveyskeskuksesta määrättynä täysin ilmainen asiakkaalleen! Perinteisesti sukupuolitautitapaukset nousevat keväisin varsinkin nuorten ihmisten keskuudessa lisääntyneen kanssakäymisen seurauksena.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:04 iconsaruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva
17:59 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
16:39 iconMarja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa
16:32 iconm10-5809 on uusi käyttäjä
15:44 iconN1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia
15:23 iconHenu82 halasi käyttäjää muumimamma
14:47 iconmuumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
14:45 iconmuumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva
14:27 iconEva halasi käyttäjää muumimamma
12:33 iconTaape halasi käyttäjää Annukka
12:19 iconSailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder
12:06 iconSailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52
11:36 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
11:19 iconSailamari halasi käyttäjää Elisa
11:05 iconRituli halasi käyttäjää Donder
10:59 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:55 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
10:40 iconAnnukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
10:25 iconTuulia52 halasi käyttäjää Henu82
Mainos
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)