Kondromalasia

Kondromalasia, eli suomeksi polven rustonpehmentymätauti, on kipuoireita aiheuttava polvilumpion sisäpinnan rustonpehmenemisestä syntyvä oireisto, joka on luonteeltaan hyvänlaatuinen tila. Kysymys on lähinnä viivästyneestä polvilumpion ruston kypsymisestä ja tilanne korjaantuu yleensä polven kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä. Kypsymishäiriöstä johtuen polvilumpion sisempi rustopinta hankaa reisiluun etuosan uraan, mikä aiheuttaa pehmeällä rustopinnalla rutinaa ja samalla kivun tuntemusta. Myös pitkään istuessa polvilumpion seudulla voi syntyä epämiellyttävänä koettavaa paineen tunnetta.

Oireisto on yleinen varsinkin niillä nuorilla, joilla esiintyy erilaisia polven ja säären rakenteen virheasentoja (länkisääret, pihtipolvet) tai toistuvia polvilumpion sijoiltaanmenoja. Oireena kondromalasiassa voi esiintyä rasituskipua polven etuosassa kyykistyessä, hyppiessä tai ponnistaessa. Kysymys on lähinnä yksilöllisestä hyvänlaatuisesta polvilumpion sisäpinnan luutumishäiriöstä, joka todetaan usein polvinivelen etuosan erilaisten pitkittyneiden rasitusoireiden vuoksi suoritetuissa tähystystutkimuksessa. Sinänsä tähystystutkimuksesta ei ole kondromalasian hoidossa hyötyä potilaalle muuten, kuin että se varmistaa polvikivun alkuperän. Yleensä kylmähoito ja rasituksen välttäminen helpottavat oireita.

Polven kondromalasia on yleinen nuorilla rasituksellisen polvikivun syynä ja se tulee esiin varsinkin varusmiespalvelusta suorittavilla nuorilla aiheuttaen liikunnan suorittamisessa hankaluuksia. Parantavaa välitöntä hoitoa vaivaan ei ole, mutta oireita voidaan vähentää säännöllisellä polven alueen lihaskunnon parantamisella.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Polvikipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Pitkittynyt kipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Puutuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Nivelen liikearkuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Kylmähoidot
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute)
"Tuki-halauksen antaminen on kiva lisäominaisuus. Jatkakaa samaan malliin" (Käyttäjä-palaute)