|
Sukupuolitauti on sairaus, joka tarttuu yleensä sukupuoliyhteyden välityksellä. Niitä ovat klamydia-bakteerin aiheuttama infektio, gonorrea eli tippuri, syfilis eli kuppatauti sekä visvasyylä. Sukupuolitautien esiintyvyys sekä niiden oireet vaihtelevat huomattavasti toisistaan. Leviämisvaaran vuoksi yhteiskunta myös pyrkii hoitamaan uudet infektiot mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Sen takia useimpiin terveyskeskuksiin on järjestetty sukupuolitautia epäileville mahdollisimman nopea ja vaivaton tutkimuksiin ja hoitoonpääsy. Jokaisena arkipäivänä saa yleensä pikaisen asian selvittelyn hakeutuessaan omaan pääterveyskeskukseen tai soittaessaan sinne. Sukupuolitautien tutkimus sekä lääkehoito ovat potilaalle täysin ilmaisia terveyskeskuksessa asioidessa. Klamydia on sukupuolitautina yleisin varsinkin nuorten ja aktiivisten ihmisten keskuudessa. Se tarttuu suojaamattoman yhdynnän välityksellä ja keskimäärin viikko tartunnan saamisesta koetaan ensimmäiset epämääräiset oireet. Miehillä esiintyy harmaata vuotoa virtsaputkesta ja ummehtunut haju virtsaputken suulla sekä lievää tuntemusta virtsaputkessa, mutta ei välttämättä varsinaista kirvelyä. 50% miehistä ovat täysin oireettomia. Naisilla kolme neljästä tapauksesta ovat täysin oireettomia. Heillä vähäiset oireet rajoittuvat virtsan kirvelyn lisäksi valkovuotoon ja alavatsakipuun. Varsinkin naisilla niukkoja oireita ei aina tulkita selvittelyn arvoisiksi. Sairaus hoidetaan antibiooteilla. Nykyään virtsasta otettava näyte paljastaa välittömästi infektion ja hoito tapahtuu antibiooteilla. Molemmat partnerit tulee hoitaa samanaikaisesti riippumatta oireista ja tartunnan saaneella on vastuu ilmoittamisesta kaikille mahdollisille partnereilleen. Ilmoittamismenettely epäilyksenalaisille on tärkeä mieltää kaikkien osapuolten kesken vastuulliseksi kansalaistoiminnaksi, koska vahinko ei yleensä ole tule ”kello kaulassa” eikä ole tarkoituksellinen. Varsinkin naisilla hoidon laiminlyönti voi aiheuttaa myöhemmin munanjohtimiin kiinnikkeitä, munarakkulatulehduksen ja altistaa mm. lapsettomuudelle sekä kohdun ulkopuolisille raskauksille. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
||||||
|
|
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 17.11.2008 17:24:08 | |
| 1 kpl | 19.11.2008 15:18:27 | |
| 1 kpl | 24.05.2009 13:18:34 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
n22-2581 kirjoitti 14.07.09 05:48 voiko klamydian hoitoon tarkoitettu lääke aiheuttaa suun limakalvolle oireita nimenomaan kieleen? | |
14.07.09 05:52 Se ei ole todennäköistä. Klamydiaa hoidetaan siihen tehoavilla antibiooteilla, jotka niellään veden kera. Antibioottikapselien ympärillä on yleensä vielä suojaava kerros, jotta vaikuttava aine ei hajoaisi jo suussa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 14.07.09 17:24 mitenkäs tehoaa klamydiaan ciprofloxacin tai dosyklin... Onko kokemuksia ja minkälainen annos määrä? | |
TriDoc kirjoitti15.07.09 05:49 Ciprofloksasilliini on laajakirjoinen antibioottivalmiste, joka tehoaa myös klamydian hoitoon. Tyypilllisimmin klamydiainfektiota on hoidettu erytromysiinijohdoksilla sekä doksisykliinivalmisteella. Annosmäärät ja kuurien pituudet vaihtelevat hieman eri valmisteiden mukaan. Ääriesimerkkinä azithomysiinivalmiste (azithromycin/Zithromax), jolla infektio voidaan hoitaa neljällä 250mg tabletilla kerta-annoksena otettuna. Yleisimmin antibioottikuurit ovat n 10 pvän mittaisia kyseisen infektion hoidossa. Sukupuolitautien tutkimus, ja hoito lääkekustannuksineen on potilaalle ilmaista, kun resepti on terveyskeskuksesta määrätty. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 20.08.09 07:48 Moi,olin n.reilu viikko sitten suojaamattomassa yhdynnässä nuorien n.18v. virolaisten kundien kannssa.Olin tosi humalassa,en muista oliko kortsua.Ne pani mua myös peräaukkoon.Nyt on ollut pari päivää lievää virtsakirvelyä,tiheentynyttä virtsaamistarvetta, kutinaa limakalvoilla sekä peräaukolla,myös alavatsaoireita.Voiko klamydia tarttua myös peräsuoleen?Milloin kannattaisi mennä testeihin,että tulos olisi varma?Kiitos vastauksesta! | |
20.08.09 13:06 4-5 pvän kuluttua mahdollisesta tartunnasta testit todennäköisesti onnistuvat ihan hyvin. Hakeudu vaikka omaan terveyskeskukseen heti aamusta ja kerro sp-epäilystä. Turha mahdollista tartuntaa on jäädä pohtimaan ja viivytellä tutkimuksiin hakeutumisessa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 23.04.10 10:44 Otin kerta-annoksen Zitromaxiz klamydiaan, vatsani meni sekaisin ja ulostin vatsan tyhjäksi... voiko olla mahdollista että lääkkeet tulivat saman tien ulos? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 28.05.10 14:04 itse epäilin hiivatulehdusta mutta testeissä negatiivinen tulos, eli siis on kutinaa emättimen sisempien häpyhuulien kohdilla ja sisemmät häpyhuulet punoittavat hurjasti sekä on vähän oudon väristä rusehtavaa vuotoa, olen noin kuukauden verran kärsinyt näistä oireista ja kokeillut apteekin hiivavoiteita ja puikkojakin, voiko silti olla hiivatulehdus tai vaikuttaako joltain sukupuolitaudilta? joskus seksiä harrastaessa ilmestyy emättimen suulle haavauma. minulla oli n.6vkoa sitten antibioottikuuri mikä olisi voinut altistaa hiivalle. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 11.07.10 18:22 Kuinkahan varmoja nämä lääkitykset on jos on todettu klamydia ja saanut lääkkeet voiko niihin luottaa? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 30.07.10 06:42 Voiko klamydia aiheuttaa iho-oireita terskan ja esinahan alueella? Millaisia oireet tällöin ovat? Paranevatko ne samalla antibioottikuurilla kuin itse tauti vai tarvitaanko muuta hoitoa? |
| 18:09 | muumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri |
| 17:29 | m10-5812 on uusi käyttäjä |
| 15:48 | Marjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179 |
| 15:45 | Marjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren |
| 15:43 | Marjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi |
| 15:35 | Eva halasi käyttäjää saruska |
| 15:32 | Eva halasi käyttäjää Marjatta |

| "Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
| "Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |