Kilpirauhasen liikatoiminta

Kilpirauhasesta erittyvä tyroksiinihormoni säätelee keskeisesti elimistön aineenvaihduntaa. Niin vajaa -kuin liikatoiminnassakin yleisimpiä syntytekijöitä ovat kilpirauhasen ns. autoimmuunivasta-aineet, joiden muodostamaa yleisintä kilpirauhasen vajaatoimintatilannetta kutsutaan myös Basedowin taudiksi.

Autovasta-aineet synnyttävät aineenvaihduntaa kiihdyttävän tyroksiinin liikaerityksen eli kilpirauhasen liikatoiminnan, jota esiintyy yleisemmin nuorilla aikuisilla. Harvemmin liikatuotannon aiheuttaa aivolisäkkeen kilpirauhasta kiihdyttävä hormoni (TSH).

Oireet kilpirauhasen liikatoiminnassa ovat moninaiset. Usein laihtumisen ja erilaisten elintoimintojen kiihtymisen kuten lämpöilyn ja rytmihäiriöiden myötä herää epäily kilpirauhasen liikatoiminnan suhteen. Kilpirauhasen liikatoiminnan hoito kuuluu sisätautilääkärille.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Uupumus
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Hikoilu
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Tykyttely
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Vapina (lepovapina)
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kohonnut verenpaine
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Epäsäännölliset kuukautiset
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hermostuminen, agressiivisuus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Väsymys
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ahdistuneisuus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Silmien kutina ja kirvely
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Laihtuminen
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kognitio-oireet
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Liikakarvoitus
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Ripuli
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Kaksoiskuvat
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
*
Kutina
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Kilpirauhasen kyhmy
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Näön heikkeneminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla n...

  Lue lisää...

Ihmisen mieliala kuvastaa hänen senhetkisiä tunnetilojaan. Normaaliin mielialan vaihteluun kuuluvat iloisuus, hilpeys, aurinkoisuus, tyytyväisyys yhtä...

  Lue lisää...

Ihminen on muiden nisäkkäiden tapaan tasalämpöinen olento. Lämmöntuottoa säätelee aivolisäkkeessä sijaitseva lämmönsäätelykeskus, joka pyrkii pitämään...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Mistä väsymykseni voi johtua?1 kpl18.11.2008 09:21:39
icon Mistä saa tietoa sikainfluenssan rokotusjärjestyksestä?1 kpl28.10.2009 14:54:48
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
17.06.09 11:48
Miten kilpirauhasen liikatoiminta diagnosoidaan? Mitä ovat ohjearvot?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
17.06.09 12:22
Kilpirauhasen toiminnan tavallisimmat seulontatutkimukset ovat aivolisäkkeestä erittyvä TSH (thyroideaa eli kilpirauhasta stimuloiva hormoni) sekä T4V eli varsinaisesta kilpirauhaskudoksesta erittyvä hormoni, tyroksiini. Tyroksiinihormoni on keskeisin elimistön vaikuttajahormoni kehon toimintojen ja mm. lämmönsäätelyn kannalta.
Kilpirauhasen liikatoiminnassa S-t4V on tavallisesti suurentunut (normaali 10-21) ja TSH pienentynyt (normaalisti 0.5-4.5). Tällainen on klassisin tilanne, jossa muita kokeita liikatoiminnan osoittamiseksi ei tarvita.

Kilpirauhasen liikatoiminta on vakavampi sairaus kuin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka on hyvin yleislääkärin diagnosoitavissa ja hoidettavissa. Kilpirauhasen liikatoiminnan tutkimus ja hoito vaatii erikoislääkärin (sisätautilääkäri, endokrinologi) arviota syyn ja parhaan hoidon määrittämiseksi. Hoitoina ovat radiojodihoito ja leikkaus liikatoiminnan rauhoittamiseksi.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: TriDoc)
17.06.09 13:28
Kiitos tiedoista. Oireet sopivat myös masennukseen, johon itse asiassa sopivat kaikki oireet - nykyään. Miten erottaa kyseiset sairaudet - onhan väärällä diagnoosilla ikävät seuraukset? Ja lisäänpä tähän vielä ongelmat lisämunuaisissa. Miten nuo ongelmat ovat diagnosoitavissa?

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
17.06.09 14:34
Kiitos hyvästä kysymyksestä!
Tässä yhteydessä hoitonetin kehitystiimi voi selventää, miten sivustosta on mahdollisuus saada irti mahdollisimman suuri hyöty.
Jos sinulla on mieltä askarruttava oire, voit suunnistaa ennnen lääkärikäyntiä oiresivulle ja etsiä oireeseesi liittyen lisätietoa omaa päätöksentekoa varten, jatkaako oireen selvittelyssä lääkärille vai jäädä asiaa seuraamaan.

Mahdollisen lääkärikäynnin jälkeen Sinulla voi olla sairausdiagnoosi, josta sairaussivulla on saatavissa tietoa ja vertaistukea hoitoon liittyvissä keskeisissä kysymyksissä. Liittymällä oireiden ja sairauksien kautta omaan yhteisöön ja kertomalla anonyymisti omat tietosi pääset osalliseksi koko yhteisön kokemuksista.

Sairaudet diagnosoi aina lääkäri fyysisesti järjestetyn vastaanoton yhteydessä. Hoitonetin tarkoitus on tarjota tässä yhteydessä ennen ja jälkeen lääkärikäynnin tukea käyttäjää oireen tai sairauden hahmottamisessa ja jäsentämisessä mm. suhteessa muihin yhteisön jäseniin. Hoitonetissä voi myös tallentaa omia terveystietojaan omaseurantaa varten. Samalla on mahdollisuus saada tietoa ja tukea muilta käyttäjiltä, mitä ei voi kokea terveydenhuollon vastaanotolla lukuunottamatta ryhmäkeskusteluja terveydenhuollon eri pisteissä.
Vertaistuki ja yhteisöllisyys terveydellisissä asioissa ovat aina olleet keskeisiä ja yhteisesti jaettuja asioita varsinkin vanhoissa elinyhteisöissä, joissa sairauksien hoito ja hoitoon pääsy ovat olleet koko yhteisön harteilla. Periaatteessa tämä ei ole muuttunut. Hoidamme asian nykyisin yhdessä veroja maksamalla järjestäessämme itsellemme perus-ja erikoistason terveyspalveluita. Ponnistamalla yhdessä yksilöllä on mahdollisuus saada lisätietoa päätöksensä tueksi!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
25.03.10 08:58
Hevosellani epäillään kilpirauhasen liikatoimintaa - onko kellään kokemusta asian suhteen? Oireet nopea 'kuivuminen', apaattisuus, syke koholla, ripuli -ruokahalu ja muut perustoiminnot kohdillaan. Rauhanen selkeästi turvoksissa.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
25.04.10 15:06
Äitini ehdotti, että minulla saattaisi olla kilpirauhasen liikatoimintaa, koska olen ollut viime aikoina ahdistunut, uupunut ja hermostunut. Tämä ei ole normaalin luonteeni mukaista, sillä olen aina ulospäinsuuntaunut, elämänmyönteinen ihminen. Lisäksi olen laihtunut viime syksystä muutaman kilon, ilman laihduttamista - ja vaikka syön mielestäni aika paljon kaikenlaisia herkkuja ja paljon kunnon ruokaakin. Luettuani netistä oireita tähän sairauteen liittyen, huomasin, että minulla on ollut hieman epäsäännöllisemmät kuukautiset kuin yleensä ja vuotoa on kestänyt tosi pitkään, joskus jopa 3 vk putkeen. Lisäksi silmäluomeni ovat kuivuneet (yläluomi), ja toinen silmäni vuoti solkenaan kyynelnestettä parisen viikkoa jokin aika sitten. Minulla on myös jonkinlaista hengenahdistusta, tavallaan hengästymisen tunnetta vaikka istun paikallani.

Olen muuten perusterve pian 35-vuotias nainen, kahden pienen lapsen äiti. Toinen lapseni on melko vakavasti sairas ja muutakin huolenaihetta elämässäni on ollut, joten stressiä on viime vuosina riittänyt. Se ilmeisesti voi tällaisen taudin laukaista ?

Pitäisikö minun ottaa yhteyttä lääkäriin jotta asia tarkistettaisiin ? En tunne mitään muutosta tai kipua kilpirauhasen alueella. En aiemmin ollut miettinyt tällaisia ollenkaan ja nyt kun luin tästä tarkemmin, alkoi tosissaan vaivaamaan voisiko minulla olla tällainen sairaus ?

Vastaisitteko ystävällisesti pikimmiten.

avatar
Eva kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
25.04.10 15:49
Asia selviää labrakokeilla. Pyydä lääkäriltä lähet kilpirauhaskokeisiin,työterveyslääkäri tai tk-lääkäri voi sen tehdä. Siitä saat sitten tietää. Kilpirauhasinfo.fi on myös hyvä sivusto, josta saat hyvää tietoa.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
17:44 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari
17:37 iconsaruska halasi käyttäjää Marjatta
17:36 iconsaruska halasi käyttäjää Elisa
17:20 iconMarjatta halasi käyttäjää saruska
17:19 iconMarjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura
17:13 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
17:07 iconMarjatta halasi käyttäjää niina
17:05 iconMarjatta halasi käyttäjää Marja-Leena
17:02 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
16:43 iconm10-5818 on uusi käyttäjä
13:26 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Elisa
13:20 iconniina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape
11:08 iconFemale66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
11:03 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
10:43 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:23 iconElisa halasi käyttäjää Taape
09:40 iconTaape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina
Mainos
"The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008)
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)