Kihti

Kihti on nivelsairaus, joka johtuu liiallisen uraatin eli virtsahapon kertymisestä elimistöön ja kiteytymisestä niveliin. Taustalla on joko virtsahapon aineenvaihduntahäiriö tai munuaisten toiminnanvajaus. Kertyessään nivelen sisälle virtsahappo muodostaa kiteytyessään pisteliäitä partikkeleja, jotka ärsyttävät nivelkapselia sisältäpäin. Riittävän pitkän hankauksen seurauksena voi olla kivulias nivelpussin tulehdus.

Kihti on kulinaristien, hyvän ruoan ystävien sairaus johtuen näiden ruokien sisältämästä runsaasta puriiniemäspitoisuudesta. Runsaasti puriiniemästä sisältävät mm. sisävesien pienet kalat ja katkarapu, olut, viini ja juustot. 1940-luvulla säännöstelytalouden aikana kihti oli harvinainen, mutta yleistyi pian elintason nousun myötä. Klassisesti kihti iskee ensimmäisen kerran isonvarpaan tyviniveleen, mikä tapahtuu noin puolella kihtioireita saavilla. Tulehdus voi syntyä myös muissa nivelissä, yleensä kuitenkin raajojen nivelissä. Sairauteen on olemassa elimistön virtsahappopitoisuutta vähentävä lääkitys.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Nivelen ympärillä oleva kipu ja turvotus
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Jalkapöydän kipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Nilkkakipu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Pitkittynyt kipu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Nivelen liikearkuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Kipu on ehkä yleisin lääketieteellinen oire, joka ohjaa potilaan hakemaan apua lääkärin vastaanotolta. Kipuoireen selvittely on monimuotoista johtuen ...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Miten laihdutan?1 kpl24.11.2008 17:20:06
icon Miten voin hoitaa nivelrikkoa?1 kpl10.01.2009 08:33:00
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
04.01.10 12:48
Iskipa taas paha kihtikohtaus uudenvuoden juhlinnan seurauksena. Olutta tuli juotua ja muutenkin alkoholia. Lisäksi muikkuja. Ei voi syyttää kuin itseään.

Mulla on tullut kihtikohtaus noin 20 kertaa, aluksi en tajunnut edes sitä. Luulin aina esim. kännissä potkaisseeni johonkin. Noin viidennellä kerralla hakeuduin lekuriin kivun takia ja minulle määrättiin jotain tulehduskipulääkkeitä. Oireet lähti alle päivässä. Kävin myös labrassa ja kihtiarvo oli jotain 430, eli niukasti yli yläarvon. Lääkettä ei siis aloitettu.

Tämän jälkeiset kihitkohtaukseni olen hoitanut ibusalilla. Aluksi pitää ottaa ainakin kolme 400mg:sta ja sen jälkeen tilanteen mukaan. Töihin ei ole mitään asiaa vaikka on lääkitys, esim kengän jalkaan laittaminen on tuskallista. Lisäksi turhaa nivelen päälle astumista tulee välttää. Olen huomannut, että kohtaus menee ohi noin 4 päivässä jos malttaa olla rauhassa. Mutta jos säntäilee ympäriinsä särkylääkkeiden voimin, niin kohtaus kestää poikkeuksetta yli viikon.

Minulla alkoi kihtikohtaukset tulemalla aina oikean "ukkovarpaan" tyveen. Sen huomaa katseella ihan, että turvonnut ja punoittaa. Nyttemmin kohtaukset iskee kovempana vaasemman ukkovarpaan tyveen. En tiedä miksi varvas vaihtui, mutta kipu on identtinen:) Joskus kohtaukset iskevät kumpaankuin yhtäaikaa, kuten nytten.

Eli ibusalilla ja levolla menee ohi. Ja särkylääkkeiden syönti pitää aloittaa heti kun havaitsee oireita, tälloin voi jopa selvitä ilman kohtausta. Itsellä pääsi nyt pahaksi, koska eilen en krapulan takia päässyt apteekkin ja oli ibusalit loppu. Tänään oli sit pakko könkätä.

Kaljaa en juo hetkeen, sen verran sattuu:)

Hyvät vuoden jatkot kaikille

avatar
haimaus kirjoitti
04.01.10 13:18
Kirjoitin tuon edellisen ja jäin tutkimaan sivuja. Päätin samantien kirjautua. ihan asialliset sivut, mutta tosi hiljaista... vai enkö vain osaa.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: haimaus)
04.01.10 14:36
Kihdin hyvää ja ensisijaista perushoitoa on ruokavalion ja elintapojen kuntoonlaittaminen. Kohtauksen saaminen ei välttämättä tarkoita, että elintavoissa olisi vikaa vaan kihtikohtaustaipumus on usein yksilöllinen. Osalla ihmisiä korkea puriinipitoisuus johtaa monen tekijän summana nivelen tulehtumiseen. Kihti on vanhastaan ollut ruhtinaiden ja herkuttelijoiden sairaus johtuen erilaisten korkealaatuisten, hyvälle maistuvien herkkujen runsaasta puriinipitoisuudesta. Näistä on löydettävissä netistä täydellisiä listoja, mitä ruokalajeja tulisi kihdissä välttää.
Muutama kihtikohtaus saattaa mennä vielä ohi onnellisesti särkylääkkeillä ja kinnittämällä huomiota elintapoihin (ruokavalio, alkoholin välttäminen ym.). Tärkeintä kihdin hoidossa on toisaalta tulehtuneen nivelen hoito (särkylääkkeet) sekä seerumin uraatipitoisuutta laskevan lääkityksen käyttöönotto pitkittyneissä tapauksissa.
Jos sitten kihtikohtaus uusiutuu useamman kerran huolimatta elintapojen korjauksesta ja muista korjaavista toimista, on harkittavissa seerumin uraattipitoisuutta laskevan lääkityksen käyttöönotto. Valitettavasti kihtitaipumuksen kerran saaneen tullee sitoutua enemmän tai vähemmän loppuelämän kestävään itse hoitoon ja seurantaan, mm ruokavalion suhteen. Asiallisella suhtautumisella ja taipumuksen hyväksymisellä kihdin kanssa kuitenkin pärjää. Itseäni on kiehtonut, kuinka kauan keskimäärin kihtipotilaan kannattaisi käyttää uraattipitoisuutta alentavaa lääkitystä, jos se päädytään aloittamaan. Itse olen kokenut esimerkiksi 2 vuoden kihtilääkityksen käytön mielekkäänä potilaan kannalta, jonka jälkeen lääkitys voidaan laittaa tauolle ja koko ajan tehostettua ruokavaliota noudatettuaan voidaan seurata, tuleeko taipumus takaisin. Kihtilääkkeiden käytössä on kuitenkin useita variaatioita ja ne kannattaa neuvotella hoitavan lääkärin kanssa, joka tuntee parhaiten sairauden taustat.

avatar
haimaus kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: TriDoc)
05.01.10 12:36
Kiitti vastauksesta. Itse en ole edes lääkärilleni enää valittanut koko taudista, mutta pitääpä joku kerta ottaa puheeksi. Jos tuolla pitkällä lääkityksellä pääsisikin irti koko sairaudesta.

Minusta tuntuu, että kihti uusiutuu minulle tällä hetkellä useammin kuin aikaisemmin. Syy on mitä ilmeisimmin se, että olen laihduttanut vähentämällä hiilareiden syöntiä. Eli samalla lisännyt lihan syöntiä joka ei todellakaan ole kihdille eduksi. Kun taas kaikki paljon hiilareita sisältävät ruoka-aineet näyttäisivät olevan "sallittujen" ruokien listalla.

Minulle pahimmat kihdin aiheuttajat on 1. Hernekeitto, 2 Olut 3. Pikkukalat nahkoineen. Näitä välttelemällä ei kohtauksia tule. En tiedä sitten onko minun kihtiarvot niin tapissa koko ajan (hiilareiden välttämisen takia), että jos ottaa muutamankin oluen, niin kohtaus iskee.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
05.02.10 07:30
No niin, minullakin lienee sitten kihti kun varpaantyvi kipeä, kuuma ja turvoksissa hieman rankemman vkl:n jälkeen. Kihtiarvo 421 ja crp 16 eilen.

Ruokavalio-ohjeet ja Arcoxiakuuri saatu jne mutta tulipahan mieleen että jos kerran olut on pahin kaikista alkoholijuomista niin mikä sitten on "paras" kihdiin kannalta l. missä on vähiten puriinia ja mikä / mikä a-juoma lisää vähiten veren uraattipitoisuutta?? Voiko esim samaan aikaan vettä juomalla ehkäistä uraatin lisääntymistä??



Eihän viinanjuominen tietenkään mikään itsetarkoitus ole mutta kyllähän se joskus tekisi mieli vähän naukkailla.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
29.03.10 06:38
74-vuotiaan, kihtiä sairastavan isäni mielestä kihtipotilaalle sopii parhaiten vodka, Koskenkorva yms. kirkas alkoholi (ei gini).

avatar
Muikkunen kirjoitti
10.11.10 08:47
Olen ihmeissäni; lääkäri vuosia sitten (ilmeisesti labrakokeiden takia) määräsi minulle Apurinia ja puhui kihdistä, muttei ohjeistanut lääkkeen käytössä (en ole toista reseptiä saanut enkä lääkettä syönyt) eikä minulta tietääkseni ole arvoja seurattu eikä ainakaan kommentoitu. Nyt eilenaamuna heräsin ja ylösnoustessa vasemman jalan pikkuvarpaan tyvessä/jalanselän alue oli aivan kamalan kipeä. Hädintuskin pystyn astumaan jalalla. Viime yönä en juurikaan saanut nukuttua ja jalka edelleen hirveän kipeä, en kyllä millään menisi lääkäriin. Olen ottanut Burana 600 eikä tunnu missään. Varsinaista turvotusta tai edes kummoista kuumotusta ei tunnu. En tajua, voisiko olla kihti kyseessä? Reumaa löytyy ja ylipainoa ja jos vaikka mitä sairautta. Alkoa en käytä ollenkaan ja lihaakin maltillisesti. SItten rupesin miettimään syömisiäni ja mitään muuta en hoksaa kuin joka-aamuisen (muutama viikko nyt) vehnänalkioöljyannokseni. Voiko se olla tähän syynä?

avatar
Muikkunen kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Muikkunen)
10.11.10 08:51
Niin ja jopa iho on niin arka ettei edes lakanaa kärsisi pitää...

avatar
Hoitonetti kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Muikkunen)
02.12.10 03:29
Uraattiarvon perusteella ei tehdä kihtidiagnoosia. Ei siis aloiteta oireettomalle kihtilääkitystäkään. Tavallisesti kihdissä oireilee isonvarpaan tyvinivel, joskus nilkka tai polvi. Oireet alkavat usein kylmäaltistuksen jälkeen tai yöllä. Kipeä alue on turvonnut, kuumottava ja usein hieman punoittelevakin. Joskus voi olla jopa kuumetta. Olisikohan muut sairautesi nyt kivun takana? En usko vehnänalkioöljyn aiheuttavan kihtioireita. Toisaalta pikkuvarpaan tyvinivelen kipu ei sovi kihtikivuksi. Jos kipusi jatkuu, kannattaa toki lääkärille käydä jalkaa näyttämässä.

avatar
Muikkunen kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Hoitonetti)
02.12.10 03:47
Kiitos vastauksesta. Kipu vaimeni sitten vähitellen lepuuttamalla ja ottamalla kuurina burana 600. Koitin myös lisätä vedenjuontia ja jätin sen vehnänalkioöljyn pois. Sitä öljyä ajattelin siksi että vehnänalkioissahan on aika lailla puriineja? Noh, kyllä ilmeisesti pitää epäillä siis myös muutakin kuin kihtiä. Sama kohta on oireillut sittemminkin uudelleen muttei yhtä rajusti.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:04 iconsaruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva
17:59 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
16:39 iconMarja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa
16:32 iconm10-5809 on uusi käyttäjä
15:44 iconN1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia
15:23 iconHenu82 halasi käyttäjää muumimamma
14:47 iconmuumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
14:45 iconmuumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva
14:27 iconEva halasi käyttäjää muumimamma
12:33 iconTaape halasi käyttäjää Annukka
12:19 iconSailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder
12:06 iconSailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52
11:36 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
11:19 iconSailamari halasi käyttäjää Elisa
11:05 iconRituli halasi käyttäjää Donder
10:59 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:55 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
10:40 iconAnnukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
10:25 iconTuulia52 halasi käyttäjää Henu82
Mainos
"Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008)
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)