Iskias

Lannerangan välilevytyrä eli iskias on yleisimpiä rappeuman ja kuluman aiheuttavia kroonisia selkäsairauksia maassamme. Iskiasoire perustuu lannerangan välilevytyrästä aiheutuneeseen pullistumaan, joka painaa iskiashermojuuria eri tasoilla. Kun pullistuman paine on riittävän suuri, syntyvät tyypilliset heijasteoireet. Tyypillisesti iskiaskipu säteilee reittä pitkin sääreen ja jalkaterän alueelle. Lisäoireina on alaraajan puutumista, ihon tunnottomuutta ja lihasvoimien alenemista.

Yleensä iskiasvaiva paranee kuukauden levolla hyvin, vaikkakin osalla ihmisistä oireet voivat kestää useamman kuukauden ajan. Kivun rajoissa normaali liikkuminen auttaa lihaskunnon ylläpidossa sairausjaksonkin aikana ja oireita voi lievittää kipulääkityksellä. Iskiaksen oireiden pahentuessa ja esiintyessä jalan pettämistä, virtsan ja ulosteen pidätyskyvyn puutosta tai sietämätöntä kipua, on hyvä hakeutua uudelleen lääkärin hoitoon.

Johtuen osin ristiriitaisista leikkaushoitohoitotuloksista on syytä muistaa että konservatiivinen hoitolinja, lepohoito on iskiasvaivan ensisijainen hoitomuoto ja vain kirurgi voi tehdä sen suhteen leikkauspäätöksen.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Selkäkipu
25 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Puutuminen
21 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Heijastekipu
20 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Pohkeen kipu
16 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Säärikipu
15 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Pitkittynyt kipu
11 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Fasettilukko-oireet
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Virtsankarkailu naisilla
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Kipu on ehkä yleisin lääketieteellinen oire, joka ohjaa potilaan hakemaan apua lääkärin vastaanotolta. Kipuoireen selvittely on monimuotoista johtuen ...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten laihdutan?1 kpl24.11.2008 17:20:06
icon Auttaako leikkaushoito iskiakseen?1 kpl26.11.2008 16:29:01
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Ruutar kirjoitti
15.10.09 08:14
Tänään sain hyvät joogaohjeet alan asiantuntijalta eli joogaopettajalta. Oikea hengitystekniikka ja hellävaraiset venytykset tuntuivat auttavan heti iskiasoireisiin.

avatar
Ft-Marko kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Ruutar)
28.10.09 07:56
Hyvin monet asiakkaistani ovat kertoneet saaneensa apua selkävaivoihinsa. Pilateksesta, joogasta ja muista tunnetuista itämaisista terveyslajeista

Muutenkin itämaiset lajit sopivat selän kunnon ylläpitoon hyvin sillä tekeminen on näissä lajeissa pehmeää, kehon hallintaa parantavaa ja kuitenkin samalla yllättävän tehokasta harjoitusta keskivartalon lihaksille.

Mukava kuulla, että olet löytänyt apua. Suosittelen muitakin selkävaivaisia kokeilemaan näitä lajeja.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
02.03.10 08:54
On erittäin turhauttavaa odottaa vastauksia ja tulla pompotelluksi paikasta toiseen iskiasvaivan vuoksi.

Tautihistoriani on alkanut varmaan jo paljon aiemmin, koska selkäkipuuni ei enää auttanut Dolan, jota minulle oli määrätty, kun lihakseni jumittivat. Viime kesänä tuli iskiaskipu ja oikean jalan puutuminen. Töitä tein hammasta purren, kunnes kysyin selkävaivoistani yksityislääkäriltä. Hän määräsi lääkkeet, mutta ei antanut sen kummempia ohjeita tai kertonut tarkemmin taudin laadusta. Syksyllä aloitin parissa jumppa-ryhmässä, koska ajattelin jumpasta olevan hyötyä. Toisessa keskityttiin juuri vatsa- ja selkälihaksiin. Mutta silti jalkani saattoi puutua ja selän sekä oikean jalan liikuntarajoitteisuus pienen jäykkyyden vuoksi estivät liikkeiden täysipainoisen teon.
Lokakuussa hakeuduin terveyskeskuksen päivystykseen, koska pitkän ajomatkan aikana jalkani ja selkäni kipeytyivät todella paljon. Lääkäri selitti, mistä on kyse. Kävin verikokeissa ja röntgenkuvissa. Kuvien vuoksi minulla oli soittoaika lääkärille ja kerroin tuolloin, että minulta oli mennyt liikuntakyky muutamaksi päiväksi, koska kivut olivat niin kovat. Minua kehoitettiin vain odottamaan taudin paranemista ja soittamaan sitten, jos en parane.
Vuosi vaihtui ja iskiaskipu hävisi, mutta selkärangassa, luussa, oli sellainen tunto, ettei kaikki ole kunnossa. En kokenut sitä kivuksi. Yritinkin päästä terveyskeskukseen samaiselle lääkärille, mutta hänelle ei tahtonut saada aikoja. Koko joulukuun ja tammikuun pyrin omatoimisesti (lääkäri ei tätä kertonut) välttämään raskaita töitä, kuten pyykkikorin kantoa yms.
Sitten eräänä aamuna heräsin ankaraan kipuun selässä ja jalassa. En päässyt luin vaivoin vessaan, selinmakuu oli ainoa asento, jossa pystyin jotenkin olemaan, mutta silloinkin sattui. Seuraavana päivänä tilasin ambulanssin ja menin päivystykseen. Sain kolme eri lääkettä pistoksina, mutta niistä ei ollut apua. Jäin tk:n vuodeosastolle melkein viikoksi makaamaan. Oireet hellittivät hieman buranan ja Dolanin ansiosta, mutta en siltikään pystynyt istumaan ja vessassa käynti oli yksi pyrähdys. Sain lääkkeksi Oxycontinia ja se vei hermokivun siten, että pääsin kotiin. Kuitenkin vei viikon, ennnekuin pystyin taas istumaan minuutin verran.
Kävin magneettikuvauksessa ja löydöksenä oli iso välilevyn pullistuma. Lääkäri kehoitti käymään ortopedin vastaanotolla. Ortopedi (yksityisellä sektorilla) sanoi, että laittaa kiireellisenä lähetteen leikkaukseen keskussairaalaan ja antoi ohjeet, milloin on syytä mennä suoraan keskussairaalan päivystykseen. Odotin tietoa leikkausajasta puolitoista viikkoa, kunnes sitten soitin (perjantaina) ortopedin vastaanottoon. Sieltä todettiin, että konekirjoittajalla on ruuhkaa, ettei minun asiaani ole vielä käsitelty ja laitettu eteenpäin. Kehoitettiin soittamaan uudelleen maanantaina. Silloin lähetteeni oli mennyt keskussairaalaan. Nyt sitten odotan, että keskussairaalan konekirjoittaja käsittelee asian ja joku lääkäri siellä tutkii paperini ja minulle lähetetään kutsu lääkärin vasaanotolle, joka taas arvioi leikkaustarpeen.
Tuskallista tässä on se, että kun jo olin paremmassa olossa ja pystyin kevyisiin kotitöihin, niin tuli uudelleen ankara kipukohtaus. Päivystykseen en viitsi hakeutua, koska minulla ei ole niin vakavia oireita, että leikattaisiin päivystystapauksena.

Tämä odottelu masentaa ja on vienyt työintoni (gradua pitäisi kirjoittaa). Miksi Leikkaukseen ei pääse helpommin sellaisiaa tapauksissa, jotka ovat ihan selkeitä. Ja miksi jonkin konekirjoittajan vuoksi joutuu odottelemaan turhaan asiansa editymistä. Joulukuussa vielä minulla oli taistelutahto päällä, enkä halunnut luovuttaa, mutta nyt ei jaksaisi enää, vaikka tiedän, että leikkaus on edessä. Mutta koska, niin se onkin oma lukunsa...

avatar
Helena kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
02.03.10 10:19
Voimia sinulle ja älä hukkaa taistelutahtoasi..täältä kannustusta. Meistä taitaa olla melko moni kokenut tuon saman. Minulla tosin ei leikkauspäätöstä edes ole, vaan kipuilen "rauhassa"..kipulääkket eivät auta...oxicontia en ole kokeillut, enkä usko, että kokeilenkaan. Istun pienissä pätkissä, jos kävelen ja sitten seisahdan, kaikka katselemaan jotain, liikkeelle lähtö on hankalaa, mutta sitten selkä ja vasen jalka muistavat miten se kävely käy, kipu kyllä on kokoaikainen, kovinta se on, kun istun ja nousen seisomaan. Maanantaina olisi jatkettava työkokeilua...eli istumista, puhelin+ tietokonetyötä+ pikkunäppäryyttä vaativaa, pienessä etukumarassa tapahtuvaa työskentelyä. pinsettiote ei onnistu, vasemman käden vamman vuoksi...mutta yritettävä on, kun on niin määrätty. Soittelehan ahkerasti sitä leikkausaikaa...älä anna periksi. Saat ehkä, työvoittona ajan leikkaukseen...mutta muista, että toinen ortopedi voi olla leikkausesta erimieltä. Minun prolapsini oli parantunut 80-luvulla yksin. Kuulin siitä, kun 90-luvulla olin varjoainekuvauksessa. Terveisin Helena

avatar
caren kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Helena)
02.03.10 12:22
Tuttua on täälläkin tuo sama=/ Kokeilepa Helena, ja muutkin, että jos joudutte istumaan pitempiä aikoja, laittaa vaikka kylpypyyhe reisien alle tuolille aina välillä, sillä tavalla, että häntäluun kohta ei kosketa tuoliin. Korkeuden voi itse säätää pyyhkeillä tai tyynyllä itselleen parhaaksi. Mulla se vähensi tuota nousemisesta ja istahtamisesta aiheutuvaa todella inhottavaa kipua. Uh! Tuota Oxycontinia jouduin juuri tämän viimeisimmän leikkauksen jälkeen syömään, ja välillä tuntui että pää on ihan sekaisin. Siihen kun tarvitaan huumeresepti, ja huomasin, kyllä miksi=)

Koeta jaksella sisulla eteenpäin, ja muutkin, tsemppiä ja jaksamista kaikille!

avatar
Helena kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: caren)
02.03.10 13:06
Minulla tuota istumista helkottaa, kun oikaisen jalan tuolille tms, eli pidän jalkaa 90 asteen kulmassa. Siinä asennossa ei voi oikein työskennellä, varsinkin, kun joutuu välillä hyppäämään asioilla. Kotona se onnistuu ja voi välillä oikaista pitkälleen.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Helena)
03.03.10 14:43
Kiitos kannustuksista! =) Kävin tänään taasen hieman lääkärille valittamassa, kun oikean jalan puutumisoire tuntuu välillä ikävänä poltteena. Siihen ei oikein auta särkylääkkeet tms. Ainoastaan tietty asento helpottaa. Sain vain kehotuksen ottaa lääkkeet ja odotella keskussairaalan kutsua. Saa nähdä, miten pitkään sitä saa odotella ja jos vaikka saisin sen verran intoa itsestäni irti, että tekisin gradun tässä odotellessani loppuun.
Mutta on kiva kuulla, etten ole yksin tässä maassa näiden tuskien kanssa. Ja ne, jotka tämän ovat kokeneet, tietävät mistä on kyse, eivätkä voivottele ja hyssyttele, että "voivoi, kyllä se siitä ajan kanssa paranee..."
Mitä tulee istumiseen, tuli Carenin kirjoituksesta mieleen, kun aikoinaan synnytin esikoisemme, niin laitoksella oli sellaisia ilmatäytteisiä renkaita, joiden päällä oli helppo istua, kun oli hieman arat paikat. Pitääpä kokeilla!
Oxycontin ei ole vaikuttanut ihme kyllä päätä sekoittavasti. Sirdalud (jota sain kesällä) sitävastoin väsytti aivan hirveästi.

avatar
Helena kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
04.03.10 08:22
Niin. Se polttava kipu on merkki hermoärsytyksestä..kuulema. Reiden, pohkeen kipu menaa välillä mennä ylihilseen ja siihen ei tosiaankaan kipulääke auta, välillä hakkaan itseäni ja potkin kipua pois. Kuulostaa pahemmalta kuin on : )Paras keino on mennä pitkälleen ja yrittää löytää hyvä asento...mutta siinä ei voi oikein töitä tehdä, kun ei ainakaan minun työkokeilupaikalla ole ergonomisesti muotoiltua työsänkyä : )



Jännittää huominen, mitä uusi tk-lääkäri on keksinyt. Minä menen huomenna anomaan erikoislääkärin vastaanotolle pääsyä.



Toivottavasti saat pian sen vastaanotto/-leikkausajan. t. Helena

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
25.04.10 13:54
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
25.04.10 20:50
Miten saisin apua ja tietoa sairaudestani.Alaselkäni kipeytyi viikko sitten ja sen jälkeen vasen jalka ei ottanut kunnolla päälleen.Reisi oli kauhean kipeä ja sain ambulanssikyydin suoraan Töölöön. Oli pareesioireita.
Otettiin magneetit perusteelliset, likvor, ei löytynyt syytä selästä.Reisi oli niin kipeä että olin sairaalassa viikon. Sain lyrica nimistä lääkettä,joka auttaa joksikin aikaa,mutta reittä särkee kovasti yhä. Kipu oli niin kovaa että alkuun sain jopa oxynormnimistä lääkettä ja suoneen. Mikä voi olla kun ei syytä löydetty? Sairaslomaa vain 2.5, jalkaterä ei ota kunnolla päälleen ja reiteen sattuu yhä.Molemmat jalat ovat jäykät. Myöskin pissantuloongelmia oli, oli osastolla kestokatetri, sekä vatsa ei ole toiminut kunnolla viikkoon. Sentään sain fysterapialähetteen.Olen sairastanut vauvana polion ja ollut halvautuneena kaksi kuukautta.Jälkiseuraamuksiako? Diagnoosiksi sain issiassyndrooman,vaikka sekään ei kai näkynyt magneetissa ja ortopedit pesivät kätensä kun ei ollut leikattavaa.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
15.07.10 05:14
Samoilla oireilla maaliskuusta asti itsekin, ja hypännyt neurologin, fysiatrin, fysioterapeutin luona jo kuukausien ajan. Kahdesti myös keskussairaalan ea-polilla mielettömien kipujen vuoksi - passittivat kotiin kummallakin kertaa tuntien ihmettelyjen päätteeksi.

Kipulääkkeitä syönyt pahimmillaan neljää sorttia 8kpl / pv ssä. Ja hermosärky ei kadonnut tuollakaan coctaililla, pää sen sijaan oli kovin sekaisin, joten lopetin pikkuhiljaa itsekseni lääkkeet.

Fysioterapeutti ehdotti naprapaatti käyntiä. Olen nyt käynyt siellä kahdesti manipuloitavana. Käsittämättömät tulokset! Jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen rankani suoristui kuukausien kipu-skolioosista, ja eilen naprapaatti oli sitä mieltä, että kolme kertaa hänen manipulointiaan auttaisi ongelmiini! Uskomatonta; ja miten kauan olen käynyt erikoislääkäreitten luona kipujeni kanssa ilman paranemistuloksia. Itse en olisi keksinyt mennä tällaiseen hoitoon.

Fysioterapiaa jatkan kahdesti viikossa. Pienen pientä nikamajumppaa kotona, ja normaalia liikkumista. Voipi olla, että voisin aloittaa työssä käymisenkin syksymmällä.

Suosittelen naprapaatilla käyntiä :))

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:04 iconsaruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva
17:59 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
16:39 iconMarja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa
16:32 iconm10-5809 on uusi käyttäjä
15:44 iconN1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia
15:23 iconHenu82 halasi käyttäjää muumimamma
14:47 iconmuumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
14:45 iconmuumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva
14:27 iconEva halasi käyttäjää muumimamma
12:33 iconTaape halasi käyttäjää Annukka
12:19 iconSailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder
12:06 iconSailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52
11:36 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
11:19 iconSailamari halasi käyttäjää Elisa
11:05 iconRituli halasi käyttäjää Donder
10:59 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:55 iconRituli halasi käyttäjää Elisa
10:40 iconAnnukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
10:25 iconTuulia52 halasi käyttäjää Henu82
Mainos
"The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008)
"Tuki-halauksen antaminen on kiva lisäominaisuus. Jatkakaa samaan malliin" (Käyttäjä-palaute)