Dengue-kuume

Denque-kuume on viruksen aiheuttama sairaus, joka leviää tropiikin ja lämpimien maiden alueella lähinnä päiväaikaan elävien hyttysten välityksellä. Denque-kuume on tropiikissa yleisimpiä sairaalahoitoa vaativa lasten hoidon syy. Denque-kuume aiheuttaa lievimmillään lievän flunssankaltaisen kuumereaktion, johon voi pahentuessaan liittyä korkeaakin kuumeilua, yleistilan laskua, tajunnan häiriöitä sekä elinkomplikaatioita. Perusterveellä ihmisellä kuolemantapaukset denque-kuumeeseen ovat kuitenkin harvinaisia.

Sairastuminen denque-kuumeeseen antaa pysyvän immuniteetin sairauden aiheuttaneelle virustyypille. Valitettavasti viruslajeja on useampia, joiden peräkkäinen infektoituminen voi aiheuttaa hengenvaarallisen verenvuotoreaktion ja kuoleman. Dengue-kuumeen hoito on oireenmukaista ja yleistilasta huolehtivaa,eikä varsinaista parantavaa hoitoa ole tarjolla. Denque-kuumetta voidaan kuitenkin ehkäistä riittävällä ja asianmukaisella vaatetuksella sekä suojautumalla hyttysenpistoja vastaan. Tropiikin matkalta Suomeen kuumeisena palatessa on otettava huomioon malarian tai muu hoitoa vaativa trooppisen sairauden mahdollisuus, jolloin on syytä hakeutua heti sairaalapäivystykseen arvioitavaksi. Trooppisten tautien hoito on Suomessa keskitetty Auroran sairaalaan Helsingissä.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Päänsärky
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Yskä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Kouristelu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Kuume
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Pitkittynyt kuumeilu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ihon turvotus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ihon tai limakalvon punoitus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Palelu
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Nuha
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Hemoglobiini eli verenpuna on punasolujen sisällä oleva peptideistä koostuva proteiinikimppu, joka sisältää myös runsaasti rautaa. Hemoglobiini antaa ...

  Lue lisää...

Ihminen on muiden nisäkkäiden tapaan tasalämpöinen olento. Lämmöntuottoa säätelee aivolisäkkeessä sijaitseva lämmönsäätelykeskus, joka pyrkii pitämään...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)
"Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008)