Alzheimerin tauti on dementiaa eli kansanomaisesti yleistä tylsistymistä aiheuttava aivojen rappeuttava sairaus, joka johtuu aivoaineenvaihdunnan (mm. b-amyloidi) häiriöstä. Sairaus on nimetty saksalaisen lääkärin Alois Alzheimerin mukaan. Alzheimerin taudin riskitekijät ovat pitkälti verrannollisia sydän ja verisuonisairauksia synnyttäviin tekijöihin. Niitä ovat yksilöllisten elintapojen ohella erilaiset aivovammat, perinnöllisyys, korkea kolesteroli ja koholla olevaa verenpaine. Sairaus painottuu vahvasti iäkkäisiin ihmisiin. Aiemmin ennen eläkeikää alkavaa alzheimerin tautia kutsuttiin seniiliksi dementiaksi, mutta kyse on samasta sairaudesta, jota esiintyy 40-65 vuotiaillakin keski-ikäisillä ihmisillä harvinaisempana.

Sairaudessa erotetaan monta eri vaikeusastetta, jotka perustuvat oireisiin ja toimintakykyyn, joka valitettavasti alenee sairauden edetessä. Sairauden ensivaiheessa oireet ovat vähäisiä. Huomiota kiinnittää vain unohtelu ja tavaroiden hukkaaminen. Jos oireet jatkuvat kuukausien ajan, voidaan sairauden mahdollisuutta alkaa selvittämään varsinkin, jos muita syitä oireiden taustalla ei ole selittämässä oireita. Oireiden edetessä muistiongelmat, huomiokyky ja abstraktinen ajattelu vaikeutuvat. Ympäristö huomaa sairastuneen persoonallisuudessa selviä muutoksia, jotka ovat yhteydessä henkisen suorituskyvyn alenemiseen ja selviämisen ongelmiin.

Keskivaikea Alzheimerin tauti aiheuttaa jo päivittäisten selviämisongelmien kautta ulkoisen avun tarvetta. Keskeiseksi sosiaaliseksi ongelmaksi muodostuu kotona yksin asuminen. Sairastunut voi muuttua kumararyhtiseksi ja ilmeettömäksi. Syvä Alzheimerin taudin vaihe johtaa aina laitoshoitoon. Tällöin tuttujen ihmisten tunnistaminen on lakannut tai on enää satunnaista ja sairastunut vetäytyy yhä syvemmälle omaan maailmaansa. Lapsuusiästä tutut heijasteet kuten tarttumis-ja imemisrefleksit leimaavat loppuvaiheen vuoteeseen sidottua hoitoa, jossa liikuntakyky on lakannut kaiken muun kommunikointikyvyn mukana. Lääkehoidon ohella sairauden etenemistä voidaan hidastaa alkuvaiheessa omassa tutussa ympäristössään toteutetulla kodinomaisella hoidolla mahdollisimman pitkään, jossa tuttu ympäristö toimii virikkeellisenä ja toimintakykyä ylläpitävänä tekijänä.