Akne

Akne on yleinen ihon tulehdussairaus, joka aiheutuu talirauhasen erittämästä liiallisesta talierityksestä. Talieritys lisääntyy murrosiästä lähtien ja taipumus acneen on osittain hormonaalista sekä perinnöllistä. Ihotulehdus syntyy normaalikasvustoon kuuluvien bakteerien, kuten Propionibacterium acnes liikaerityksen takia. Aknessa talirauhaset tulehtuessaan suurenevat kooltaan ja ovat herkempiä tukkeutumiselle. Samalla ihon pintakerros paksunee.

Akne on tavallisin murrosikäisten sairaus, joka yleensä jatkaa oireilua varhaiseen keski-ikään saakka. Yleisimmin se esiintyy eniten kasvojen ja hartioiden seudulla mutta myös laajemmalla alueella kehoa. Pitkittyessään tulehduspesäkkeet laajenevat ja ihon pintakudos kovettuu aiheuttaen hoitamattomana paikallista tulehdusta, punoittavia paukamia sekä mustapäitä ja myöhemmin jopa kraaterimaisia ihoarpia. Rasvainen ruokavalio ja mm. suklaan syönti voi lisätä akneoireita.

Aknemuutoksia voidaan estää tehokkaasti aktiivisella hoidolla, mutta se vaatii erilaisiin hoitoihin sitoutumista ja pitkäjännitteisyyttä ihonhoidon sekä ruokavalion suhteen. Lievä acne reagoi yleensä hyvin paikallishoidoille, kun huolehditaan perushygieniasta ja säännöllisestä kasvojenpesusta. Mukana voidaan käyttää iholle annosteltavia voiteita, joilla on bakteerikasvua hillitsevä, talineritystä vähentävä sekä lievästi ihoa kuoriva vaikutus ihon paksuuntumismuutosten estämiseksi. Hoidolla talirauhasten tukkeutumisen toivotaan estyvän ja sitäkautta paikallisten tulehdusten toivotaan vähenevän. Vaikeammassa aknessa ihon tulehdusmuutokset ovat voimakkaampia ja reagoivat huonommin paikallishoidoille. Niiden hoidossa voidaan tarvita suun kautta otettavia antibioottihoitoja sekä isotretioniinihoitoja, jotka ovat vain ihotautilääkärin määrättävissä niiden sivuvaikutuksien vuoksi. Sisäisesti vaikuttavilla aknelääkkeillä saadaan yleensä parempi teho vaikeammassa aknessa, tosin ihon tulehdusmuutokset voivat uusia aktiivisten hoitojenkin jälkeen, ennenkuin tulehdustaipumus yleensä hellittää 30 ikävuoden jälkeen.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Mustapää
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Rasvainen iho
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Ihottuma
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Herkkä iho
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ihon tai limakalvon punoitus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
BakteerilääkkeetKoettu hyöty
****
Paikalliset aknelääkkeet
2 henkilöä
Avitcid, Basiron, Wicnevit
Koettu hyöty
***
Isotretinoiini
2 henkilöä
Isotretinoin, Roaccutan
Koettu hyöty
****
Suklaan syönnin välttäminen
2 henkilöä
Koettu hyöty
**
Auringonotto
2 henkilöä
Koettu hyöty
****
UVB-hoito
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Liikunnan lisääminen
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Androcur
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Kasvojen pesu
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Tupakoinnin välttäminen
1 henkilöä
Koettu hyöty
**
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten voi hoitaa aknea?1 kpl19.11.2008 15:51:31
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Matti kirjoitti
14.10.08 08:27
Mistä olette löytäneet parhaan hoidon akneen?

avatar
TriDoc kirjoitti
21.10.08 15:36
Potilaiden oman kokemuksen mukaan paikallisesti annosteltavilla acnelääkkeillä on rajallinen hoitava vaikutus. Tosin sivuvaikutukset ovat samalla vähäiset.Paikallishoidossa hoidon säännöllisyys ja toistuvuus on ilmeisen tärkeätä. Pidemmillä antibioottihoidoilla on osalla potilaista osoitettu voimakkaampi tulehdusta poistava teho. Pitkissä antibioottihoidoissa voi kuitenkin olla joskus suoliston alueen sivuvaikutuksia. Vaikeaan acneen isotretioiniini auttaa edellämainittuja hoitoja tehokkaammin. Isotretioniini on lievästi ei-toivottuja solumuutoksia aiheuttava aine ja osaksi siksi vain ihotautilääkärin tutkimuksen ja sairaudenmäärityksen perusteella määrättävissä. Mitä tehokkaammiksi hoidot luokitellaan, sitä enemmän on myös mahdolliset sivuvaikutukset otettava huomioon. Siksi, noin nyrkkisääntönä hoitovaihtoehtoja tulisi kokeilla aluksi lievimmästä päästä,jolloin sivuvaikutusten riski samalla pienenee.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
25.11.08 01:51
Hei!
Nyt 18-vuotias poika kärsi useita vuosia pahasta aknesta koko kasvojen alueella ja selässä. Ihotautilääkäri määräsi paikallisesti käytettäviä aineita (mm. Dalacin) ja useita Apocyclin-kuureja. Akne on nyt pääosin rauhoittunut, joskin finnejä ilmaantuu vielä silloin tällöin. Ongelmana on nyt aknen jäljiltä epätasaisen värinen ja osin kuoppainen iho. Mitä asialle voi tehdä?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
25.11.08 14:11
Acnen hoidolla yritetään estää arpikudoksen muodostumia ja pysyviä kosmeettisia vaurioita. Jo syntyneet arpeutumat ovat pysyviä. Voi olla, että on olemassa jossain määrin ihon laser- ym käsittelyjä, joilla tavoitellaan ihon kosmeettisten vaurioiden korjausta. Rutiinisti tällaisia hoitoja ei ole tarjolla. Halutessasi voit olla yhteydessä näihin yksityisiin erikoisklinikoihin tai vaihtoehtoisesti kosmetologiin.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
12.12.08 05:01
tietääkseni iho-ongelmat johtuvat pääosin kehon happo-emäs tasapainon ongelmista. itse sain parhaat tulokset vähentämällä kahvin ja oluen juomista, ja lisäämällä veden juomista käytännössä nollasta vähintään kahteen litraan päivässä. lisäksi otin hivenaineita(emäksistä)

avatar
Hoitonetti.fi kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
13.12.08 07:36
Ihan hyvä jos on kokenut jonkin yksittäisen asian korjaamisen vähentävän oireita! Tohtorillakin alkaa olla jo yli 20 vuotta Kuopion Yliopiston solubiologian opinnoista, joten kertaaminen olisi aina terveellistä. Vaikka monenmoista kaavaa lääkärikouluissa opettelimme ja pänttäsimme, tahtoo olla, ettei näitä solutason herkkiä muuttujia vielä hallita riittävän hyvin, eikä niihin ole keksitty vielä lääkityksiäkään. Ehkä tulevaisuudessa löydetään acneenkin täsmälääkkeitä, jotka pysäyttävät tulehduskehityksen lähtökuoppiinsa. Kun ei vaan syntyisi sen ihon alla väijyvän bakteerin vaikutuksesta tulehdusta, ei myöskään olisi mustapäitä, kovettumia eikä arpiakaan sitten myöhemmin. Tähän suuntaan se tahtoo aina vaan mennä, mutta vastaan yritään koko ajan panna!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
15.08.09 14:21
Täällä olisi 11.w tyttö jolla on aikasta paljon finnejä ja punoitusta. Mikä auttaisi niihin parhaiten ?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
16.08.09 00:58
Hei! Voisit aloittaa finnien hoidon apteekin käsikaupasta saatavilla paikallishoitoaineilla liittäen mukaan säännölliset kasvojen pesut. Suklaa kannattaa jättää väliaikaisesti vähemmälle. Kysy apteekista farmaseutilta ensin sopivaa valmistetta aknehoitovalmistetta itsellesi. Jos tilanne ei muutamassa kuukaudessa ala kohentua, voit käydä paikallisella terveysasemalla keskustelemassa tilanteestasi. Hyvää viikonloppua!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
19.08.09 09:30
Hei. Minulla on aknea naamassa aika paljon, ja se tekee kipeää. Kuitenkin tahtoisin tietää nyt mikä olisi luonnollisin tapa hoitaa aknea. Kiitos nyt etukäteen vastauksesta <3

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute)
"Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008)