Aivokasvaimet ovat sairausryhmänä pelätty mutta harvinaisempia moniin muihin sairauksiin verrattuna. Niiden selvittämiseksi tehdään enemmän kuvantamistutkimuksia, kuin olisi normaalisti tarpeen sairauden määrittämiseksi. Toisaalta kuvantamismahdollisuuksien paranemisen myötä ne voidaan todeta pääsääntöisesti aiemmin. Aivokasvaimet jaotellaan hyvänlaatuisiin ja pahanlaatuisiin. Hyvänlaatuiset kasvaimet ovat rakenteeltaan usein selväpiirteisempiä ja hyvin muusta aivokudoksesta erottuvia. Niiden poisto on pääsääntöisesti helpompaa kuin pahanlaatuisten kasvainten, joiden rajautumista terveeseen kudokseen nähden on vaikeampi arvioida. Usein aivokasvaimen aiheuttamat oireet muodostuvat aivohermojen oireiden kokonaisuudesta, esimerkiksi aistien ja kasvojen alueen puutosoireista. Muita keskeisiä oireita ovat oksentelu ilman vatsataudin oireita sekä huimailu. Myös epileptiset kohtaukset voivat syntyä aivokasvaimen leviämisen pohjalta. Vaikka päänsärkyäkin voi esiintyä aivokasvainpotilaalla, ei kasvain ole kuitenkaan kovin yleinen päänsäryn taustalla niin usein kuin ajatellaan. Päänsärky on oireena muuten niin yleinen, ettei sen pohjalta ole järkevää pohtia ensisijaisesti aivokasvaimen mahdollisuutta. Aivokasvaimen epäily on aina vakava-asteinen asia. Kuvantamistutkimusten kehitys ja palveluntarjonta takaavat nykyisin mahdollisuuden aivokasvainepäilyn perusteelliseen selvitykseen melko nopeastikin, mutta tutkimus on usein kallis. Aivokasvaimen epäily on kuitenkin inhimillistä jonka vuoksi erittäin pitkälle voidaan päästä selvittämällä potilaan kokema oireisto ja nykyvaiva tarkkaan kuunnellen ja keskustellen. Pitkäaikaisessa omalääkärisuhteessa lievätkin aiemmasta terveydentilasta poikkeavat oireet voidaan nopeammin tunnistaa ja suhteuttaa muuhun sairasteluun ja ohjata potilas hänelle lääketieteellisesti perusteltuihin ja realistisiin tutkimusvalintoihin. |
| Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät oireet |
Käytetyimmät hoidot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Pituutta mitataan länsimaisessa mittausjärjestelmässä senttimetreinä. Pituuskavu vaihtelee kuitenkin eri ihmisrotujen kesken merkittävästi ilman että ... Lue lisää... |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 14.08.09 14:01 jos on tehty aivokalvonkasvaimen poisto, niin onko tavallista, että vielä kuukausi jälkeenpäin toinen silmä on kiini, eikä aukea kuin itse väkisin aukaisemalla ja silloin kaikki näkyy kaksin, kolminkertaisia | |
14.08.09 14:57 Luulisin, että kaikentyyppisten leikkausten ja etenkin aivoleikkausten yhteydessä, missä edetään syvälle kudoksiin, voi syntyä leikkaukseen liittyen useinmiten paineoireita kudosten välissä kulkevien hermojen osalle kudoksia levitettäessä. Hermon rakenne kestää huonosti venytystä, painetta tai vetoa,vaikka sinänsä hermokudokseen ei syntyisi näkyviä vaurioitakaan leikkauksen yhteydessä. Tällaisista tilanteista osaksi johtuen leikkausten jälkeen voi syntyä erilaisia hermostollisia oireita, halvauksellisia tiloja ym, joilla on kuitenkin taipumus parantua, koska leikkaus ei ole varsinaisesti vaurioittanut hermokudosta vaan aiheuttanut välillisiä fysikaalista painetta tai muuta vaarattomampaaa rasitusta hermon osalle. Hermon ennalleen toipuminen tällaisesta "oikosulusta" kestää tavallisestikin kuitenkin kuukausia, mitä on vaikea äkkiseltään ymmärtää. Tämän vuoksi toipuminen leikkauksesta on usein pitkä ja vaatii lepoa ja aikaa. leikkauksenjälkeiset halvausoireet voidaan usein ennustaa jo ennen leikkausta, koska usein leikkaustila on liian pieni, jotta pystyttäisiin välttymään kaikilta jälkioireilta. Leikkauksenjälkeiset halvaukset siis kuuluvat onnistuneeseenkin leikkaukseen. | |
vanhempihenkilö kirjoitti 17.09.09 19:57 Yritin etsiä paikkaa mistä voi kysyä sikainfluenssarokotteen sopivuudesta, en löytänyt. Siispä kysyn tässä voinko ottaa sikainfluenssarokotuksen? Minulla on hoitokelvoton pahanlaatuinen aivokasvain/luukasvain, astma, erilaisia allergioita, verenpaine ym. Jo aikoinaan YTHS keuhkotautilääkäri sanoi etten voi ottaa influenssarokotusta, ainakaan hän ei suostu minua rokottamaan. Siis kysymys oli siitä ettei rokote sopisi minulle, en vain silloin ymmärtänyt kysyä miksi ei. En ole kananmunalle allerginen, mutta olen allerginen esim. maidon proteiinille ja kalalle. Kuulun siis riskiryhmään, mutta em. syystä en ole ottanut influenssarokotteita. Voinko ottaa niitä jatkossa ja voinko nyt ottaa sikainfluenssarokotteen? | |
26.09.09 23:49 Kohdallasi influenssarokotteen suhteen on kysymys rokotteen sivuvaikutuksista, jotka ovat mahdollisia kertomasi kala-ja maidon proteiinin yliherkkyyden vuoksi. Mainitsemasi keuhkotautilääkäri on ilmeisesti punninnut rokotteen tuoman hyvödyn ja mahdolliset haittavaikutukset ja ilmeisen vastuullisesti todennut haittariskin liian suureksi hyötyyn nähden. Nähdäkseni tilanteesi ei ole vieläkään muuttunut, jos aiempi riskinarviointi on tietojesi perusteella perusteltu. Halutetaasi asiaa vielä selvittää, kannattaa hakeutua lääkärille, jolla on kaikki sinua koskevat tiedot käytössään, jotta arviota voidaan mahdollisimman luotettavasti antaa. | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 27.01.10 19:10 Tyttöystävälläni (24v) todettiin hyvälaatuinen aivokasvain vuonna 2007 ja hänelle määrättiin lääkkeitä, jotka aiheuttivat hänelle pahoinvointia ja heikensivät hänen elämänlaatuaan. Hyvänlaatuinen kasvain jatkoi kuitenkin kasvamista lääkkeistä huolimatta ja lääkärit sanoivat kasvaimen voivan johtaa näönmenetykseen. Vuoden 2009 alussa hän päätti lopettaa lääkkeiden syömisen ja lokakuussa tehdyissä tutkimuksissa kasvaimen kasvun oli todettu pysähtyneen. Onko mahdollista, että ilman lääkkeitä kasvaimen kasvu voi pysähtyä lopullisesti? Hän kieltäytyy kemoterapiasta ja leikkauksesta, joten onko olemassa muita hoitotoimenpiteitä olemassa? Jos kemoterapia ja leikkaus ovat ainoat vaihtoehdot ja hän ei niihin suostu, niin minkälainen on hänen tulevaisuutensa? | |
28.01.10 04:20 Kerroit lääkkeitä määrätyn läheisellesi nimenomaan hyvänlaatuisen aivokasvaimen hoitoon, jotka aiheuttivat erilaisia sivuoireita. Lääkkeiden lopetuksesta huolimatta kasvaimen kasvu oli onnellisesti pysähtynyt. Nämä asioita käsittelevät neurokirurgit ja syöpälääkärit toimintansa puitteissa ja ystäväsi kannattaisi asiasta käydä heidän kanssaan perusteellinen keskustelu. On tavallista, että hoitavilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja niistä hoitavaa lääkäriä informoiminen saattaa joissakin tapauksissa mahdollistaa lääkityksen vaihtamisen. Yhteyttä näinkin intensiivisen asian hoidossa on hyvä siis hoitaviin lääkäreihin pitää, koska määrätyt lääkkeet yleensä ovat huolella harkittuja, senhetkisen tilanteen mahdollisimman edulliseen lopputulokseen pääsemiseksi. Tällaisiin tilanteisiin saattaa liittyä potilailla ymmärrettävää pelkoa, epävarmutta ja muuta, johon saatetaan reagoida kieltämällä tai kieltäytymisellä. Ystävänä Sinulla olisi puhumisen mahdollisuus saada ystäväsi vakuuttumaan avun tarpeellisuudesta ja siitä, että kannattaa taistella sekä olla yhteyteydessä hoitavaan tahoon, jotta mahdollisimman tehokasta auttavaa hoitoa voitaisiin järjestää hänen tilanteessaan. |
| 03:06 | Rituli halasi käyttäjiä Tinttu, Juska |
| 02:41 | muumimamma halasi käyttäjiä Eva, Jossu, Meeni, Female66, Tinttu |
| 02:36 | Riesa halasi käyttäjiä Tinttu, Eva, Henu82 |
| 02:35 | Rituli halasi käyttäjää saruska |
| 02:35 | Riesa halasi käyttäjää caren |
| 02:32 | Rituli halasi käyttäjää Eva |
| 02:20 | Riesa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 02:15 | Female66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 02:15 | Riesa halasi käyttäjää reporanka |
| 02:14 | Female66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 01:59 | Meeni halasi käyttäjää Susihukka112 |
| 01:57 | Tinttu kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 01:51 | Susihukka112 halasi käyttäjää Meeni |
| 01:49 | Susihukka112 halasi käyttäjiä lähihoitaja222, babushka, Henu82, Sara, Jossu |
| 01:42 | Meeni halasi käyttäjää Eva |
| 01:37 | Meeni halasi käyttäjiä muumimamma, Tinttu, reporanka |
| 01:29 | Meeni kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 01:27 | Tinttu halasi käyttäjiä muumimamma, Meeni, Rituli, Annukka, Jossu |
| 01:25 | Meeni kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |

| "Nettipalvelu voi antaa pohjatietoa päätöksen teon tueksi, Hoitonetin vastaava lääkäri Kaj Holopainen korostaa" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008) |
![]() | "Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute) |