Äkillinen yliherkkyysreaktio

Anafylaksia voidaan luokitella elimistön allergiseksi shokkireaktioksi. Se on yleensä nopeasti kehittyvä, ja alkaa äkillisesti ilman ennakkoaavistusta. Sen ensituntemuksina kuvataan äkillistä poltetta ja puristamisen tunnetta kurkussa, kaulalla tai muualla pään alueella. Samalla verenpaine voi kohota ja kehittyä punoitusta ja turvotusta rinnalle ja kaulalla. Hengittäminen voi tuntua ensin raskaalta ja vaikeutuu, kun se alkaa vinkua.

Anafylaktinen reaktio voi seurata tavallista allergista reaktiota sitä helpommin, mitä suuremmalle määrälle allergiaa aiheuttavia tekijöitä(allergeeni) henkilö altistuu. Allerginen reaktio voi silloin muuttua hallitsemattomaksi reaktioiden solureaktioiden myrskyksi, jossa elimistö puolustautuu liiallisesti ulkoisia ärsykkeitä vastaan vapauttamalla tulehdusvälittäjäaineita sekä histamiinia aiheuttaen kudosturvotusta sekä verentungosta kudoksissa.

Hoitamattomana tilanne saattaa mennä itsestäänkin ohi mutta on olemassa riski turvotusoireiden tukkeamista hengitysteistä, jos tilanne jatkuu hankalana. Anafylaktista reaktiota epäiltäessä on potilas viipymättä toimitettava sairaalan/ terveyskeskuksen ensiapuun, jossa tehokasta vastahoitoa (adrenaliini) on saatavilla.



Sairauteen liittyvät oireet ja sairauden hoidot
Yleisimmät oireet ? Käytetyimmät hoidot ?
Hengenahdistus
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Ihottuma
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Ihon turvotus
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Alhainen verenpaine
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Huimaus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Nielemiskipu
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Väsymys
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Pahoinvointi ja oksentelu
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Punastuminen
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hydrocortison
4 henkilöä
Koettu hyöty
****
Epipen
4 henkilöä
Koettu hyöty
****
Väsyttämättömät antihistamiinitKoettu hyöty
****
Rinomar
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät terveysarvot

Sydämen työvaiheen aiheuttama valtimonsisäisen verenpaineen kohoaminen voidaan mitata eri puolilta kehoa kulkevista valtimohaaroista tunnustelemalla n...

  Lue lisää...

Ihminen on muiden nisäkkäiden tapaan tasalämpöinen olento. Lämmöntuottoa säätelee aivolisäkkeessä sijaitseva lämmönsäätelykeskus, joka pyrkii pitämään...

  Lue lisää...

Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten hoidan allergista nuhaa oikein?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Atooppisesta ihottumasta paraneminen1 kpl16.11.2008 14:23:27
icon Miten parannan astman tasapainoa?1 kpl17.11.2008 11:49:04
icon Johtuvatko oireeni flunssasta vai allergiasta?1 kpl01.04.2009 14:55:06
icon Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?1 kpl06.06.2009 12:16:21
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
TriDoc kirjoitti
06.12.08 14:30
Allerginen yliherkkyysreaktio on äkillisesti ilmaantuva ja nopeita toimia vaativa tilanne. 20 vuotta lääkärinä toimineena olen törmännyt allergiseen shokkiin 2 kertaa. Toisella kerralla potilas oli syönyt hernekeittoa ja toisella kerralla oli nauttinut kefalosporiini-antibioottia. Jälkimmäisessä tapauksessa potilas oli allerginen penisilliinille. Tarinan opetuksena on, että kaikkien penisilliiallergisten tulee välttää myös kefalosporiini-antibioottia, koska 5% penisilliinille allergisista reagoi myös kefalosporiinille. Antibiootteja tulee yleensäkin nauttia vain todelliseen tarpeeseen. Virustautiin ne eivät auta ja välillä voi altistua kaikelle tällaisellekin!

avatar
m31-2386 kirjoitti
08.05.09 07:45
Olen törmännyt yliherkkyysreaktioon alkoholia juodessa. Kuulin erään tuttavani kärsineen useasti samasta ongelmasta. Molemmille on tullut punaisia laikkuja kaulaan ja kasvoihin kesken illan juhlien. Vaiva on todella kiusallinen ja monesti olen lähtenyt sen takia kesken illan kotiin. Olen huomannut, että Kestinestä on ollut apua, mutta voiko tätä ongelmaa mitenkään ennaltaehkäistä? Reaktio alkaa yleensä turvotuksen tunteella kaulassa ja kasvoissa sekä hengenahdistuksella. Punaiset laikut seuraavat nopeasti perässä. Monesti myös kielenalussylkirauhaset turpoavat näkyvästi.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: m31-2386)
08.05.09 08:32
Yliherkkyysreaktioiden ehkäisy perustuu reaktion aiheuttavan aineen välttämiseen. Muuta tehokasta tapaa ei ole. Tapauksessasi näyttää, että alkoholi laukaisisi sen. Jossain määrin yliherkkyyttä hoitavilla lääkkeillä voidaan vähentää ilmenemistä, mutta ainoa järkevä tapa olisi ainakin pitää taukoa alkoholin nauttimisessa. Kuvaamasi oireisto voi edetä henkeä uhkaavaksi. Ehdotan yksinkertaisesti käytöstä pidättäytymistä. Reaktiotaipumus voi vähentyä myöhemmin, jolloin asiaa voi arvioida myöhemmin uudelleen 1-2 vuoden kuluttua.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
18.12.09 08:08
Sisältääkö sikainfluenssa rokote penisilliniä? Olen yliherkkä sille,voinko ottaa rokotteen?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
18.12.09 11:35
Ei sisällä. Antibiootille yliherkkä tai siitä tavallisimmin oireita ( iho-vatsa) saava henkilö voi huoletta ottaa vastaan influenssarokotteen.

avatar
Rituli kirjoitti
21.02.10 14:33
Kysyisin onko tietoa kortisoni pistoksen aiheuttamasta allergiasta.Minulle muutama vuosi sitten lääkäri pisti sitä lonkan alueelle,kivun takia hetki sen jälkeen alkoi,kaulalle nousemaan ihottumaa,johon lääräri antoi heti,jonkin pillerin odoteltiin siinä sitten jonkin aikaa ja se alkoi pikku hiljaa häipymään pois.Kipuunkaan se ei auttanut ja papereihini laitettiin merkintä tästä reaktiosta.Voisiko tästä asiasta saada mitenkään selvyyttä,mikä tuon voi aiheuttaa,ja onko tämä kuinka harvinaista,sekä voiko esim.kyypakkauksen pilleriä ottaa,jos sellainen tilanne tulisi,eikös sekin ole kortisonia.Mitä tuumii Tri Doc tämmöisestä asiasta ?

avatar
Eva kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
21.02.10 15:38
Eikös kortisonia juuri anneta hoidoksi pahaan allergiseen reaktioon...oliko siinä piikissä mahdollisesti jotain muuta: kipulääkettä +kortisonia?Esim puudute aiheuttaa joskus yliherkkyysreaktion.

avatar
Rituli kirjoitti
22.02.10 08:27
Kiiti Eva vastauksesta,sen jälkeen toinen lääkäri olis antanut,pistoksen jalka kipuun,mutta ei antanut kun kuuli että olen saanut allergia reaktion,sanoi että jos annetaan,pitäis olla valmiustilassa sen jälkeen,mutta en sen kummemmin kysellyt asiaa,mutta kiinnostais tietää ,mistä mahtaa johtua moinen asia ja voiko sitä mitenkään tutkia !Olisi tietenkin siltä piikin pistäjältä,pitänyt kysyä mitä ainetta siinä oli,mutta jäi kyselemättä joka myöhemmin on alkanut kiinnostamaan !

avatar
Eva kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
22.02.10 11:45
Kyllähän se pistos on kirjattu sun hoitotietoihin siellä hoitopaikassa. Kysypä sieltä tiedot, kyseessä olevaa ainetta on sitten varottava, jos on todellinen allergia. Allergia yleensä on oleellinen tieto, joka pitäsisi aina kysyä ennen lääkkeiden antoa oli sitten kyseessä injektio tai muu lääkemuoto! Pyydä tiedoista kopio paperille mukaasi, niin tiedot on sitten oikein.

avatar
tanjapau kirjoitti
06.07.10 10:00
Pelottava reaktio; onko mahdollista saada tällainen esim. ruoka-aineesta jota on "ikänsä" syönyt ilman allergista oireilua??? Ts. voiko juuri ruoka-allergia syntyä iän myötä; olen ymmärtänyt että se menee toisinpäin (lapsuuden ruoka-allergiat helpottavat iän myötä)

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
19:14 iconHenu82 halasi käyttäjää Marjatta
17:44 iconsaruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari
17:37 iconsaruska halasi käyttäjää Marjatta
17:36 iconsaruska halasi käyttäjää Elisa
17:20 iconMarjatta halasi käyttäjää saruska
17:19 iconMarjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura
17:13 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
17:07 iconMarjatta halasi käyttäjää niina
17:05 iconMarjatta halasi käyttäjää Marja-Leena
17:02 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
16:43 iconm10-5818 on uusi käyttäjä
13:26 iconMörrimöykky halasi käyttäjää Elisa
13:20 iconniina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape
11:08 iconFemale66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
11:03 iconSailamari halasi käyttäjää Rituli
10:43 iconSailamari halasi käyttäjää Marjatta
10:23 iconElisa halasi käyttäjää Taape
09:40 iconTaape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina
Mainos
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)
"Uusi verkkopalvelu tarjoaa terveystietoa ja virtuaalisen olkapään" (Turun Sanomat, 09.11.2008)