|
Ylipainon synnyssä keskeistä on ravinnosta saatava liian suuri energiamäärä suhteessa sen kulutukseen. Elimistön tehtäväksi jää ylimääräisen energian varastointi ihonalaiseksi rasvakudokseksi, jonka paksuutta säätelee edellä esitetty energiatalouden laskukaava. Kehomme hyvinvoinnin kannalta energiatalouden olisi tärkeää olla tasapainossa, sillä kehon sisälle kertyvä rasvakudoksen suuri määrä altistaa erilaisille terveyshaitoille. Naisilla ylipaino kertyy ihonalaisena rasvakudoksena tasaisemmin keholle ja erityisesti lantiolle, kun miehillä se kertyy vatsan seudulle omenavatsan tyyppisesti. Kehon paino voidaan määrittää ns. painoindeksillä, joka normaalipainoisella vaihtelee 20-25 välillä. Lievä ylipaino tarkoittaa painoindeksivaihtelua 25-30 ja 30-35 vastaavasti sopii merkittävään ylipainoon. Ylipaino voi liittyä moniin elimistön toiminnallisiin ja metabolisiin häiriöihin. Se hidastuttaa yleistä aineenvaihduntaa, kuten haavojen paranemista ja leikkauksesta toipumista. Lihavuuden ja ylipainon lisäsairauksia ovat nivelvaivat, sydän- ja verisuonisairaudet, koholla olevalle verenpaine sekä erilaiset syövät. On ilmeistä, että ylipaino vähentää elimistön omaa immuunipuolustusta erilaisten solumuutosten estämiseksi, mikä saattaa olla taustalla eräiden syöpätyyppien lisääntymisenä ylipainoon liittyen. Ylipaino on diabeteksen sekä metabolisen oireyhtymän merkittävä riskitekijä. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 18.11.2008 09:21:39 | |
| 1 kpl | 18.11.2008 15:16:58 | |
| 1 kpl | 24.11.2008 17:20:06 | |
| 1 kpl | 10.01.2009 08:33:00 | |
| 1 kpl | 23.08.2009 08:34:11 | |
| 1 kpl | 25.10.2009 06:03:21 |
elluri |
Marionettah |
reporanka |
jellona33n |
alli-anneli |
piia |
karkki |
m27-3458 |
eve7liina |
n40-1632 |
lisko |
Raita |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Fireballwoman kirjoitti 10.02.09 06:27 Ihan mahdottomasti sai aikaan ylipainoa tämä kilpparin vajis ja nopeessa tahdissa. No nyt kun on todettu ja lääkitys aloitettu, toivottavasti myös ajan kanssa painokin palautuu ennalleen. | |
karkki kirjoitti 11.02.09 06:57 lääkitys aoitetaan pikkuhiljaa nostaen ja usein verikokeissa ravaamalla, painon lasku taphtuu hitaasti, nopeaa keinoa ei ole |
| 18:04 | saruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva |
| 17:59 | saruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa |
| 16:39 | Marja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa |
| 16:32 | m10-5809 on uusi käyttäjä |
| 15:44 | N1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia |
| 15:23 | Henu82 halasi käyttäjää muumimamma |
| 14:47 | muumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 14:45 | muumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva |
| 14:27 | Eva halasi käyttäjää muumimamma |
| 12:33 | Taape halasi käyttäjää Annukka |
| 12:19 | Sailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder |
| 12:06 | Sailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52 |
| 11:36 | Sailamari halasi käyttäjää Rituli |
| 11:19 | Sailamari halasi käyttäjää Elisa |
| 11:05 | Rituli halasi käyttäjää Donder |
| 10:59 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:55 | Rituli halasi käyttäjää Elisa |
| 10:40 | Annukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 10:25 | Tuulia52 halasi käyttäjää Henu82 |

![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |
| "Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008) |