Ylävatsavaivat

Ylävatsavaivat ovat yleinen oireisto, joiden yhteyteen myös närästys kiinteästi liittyy. Ylävatsavaivojen tyypillisiä oireita ovat ylävatsan turvotustaipumus, täyteläisyyden tunne, röyhtäilyt, vetovaikeus, kipu ja pahoinvoinnin tunne. Oireet voivat kehittyä pikkuhiljaa ja olla yhteydessä rasvaiseen tai yksipuoliseen ruokavalioon, epäsäännölliseen syömiseen, kiireeseen ja stressiin, ylipainoon, alkoholiin sekä mielialaoireisiin.

Länsimainen elämäntapamme on vaivalle altistava ja pienikin muutos edellä mainituissa tekijöissä saattaa helpottaa merkittävästi oireita varsinkin jos ne ovat toiminnallisia. Varsinaisen ylävatsakivun yleisimpiä syitä ovat vatsakatarri (vatsalaukun tulehdus, ärsytystila) vatsahaava sekä vatsalaukun erilaiset tyrämuodostumat, jotka edistävät vatsavaivoja sekä ruokatorven refluksioireisto, jossa hapanta vettä kulkeutuu ruokatorveen sen ja vatsalaukun välisen sulkijalihasrenkaan löysyyden takia.

Happo-oireiden varalle voi apteekista kokeilla lyhyen aikaa happosalpaajavalmisteita. Oireiden toistuessa päivittäin ja hankaloittaessa muita toimintoja on syytä turvautua lääkärin selvittelyyn, koska tarvittava hoitoaika voi venyä jopa usean kuukauden mittaiseksi.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Refluksitauti
13 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Sappikivitauti
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Fibromyalgia
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Hiivasyndrooma
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Maksakirroosi
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Vatsahaava
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Oksennustauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Pohjukaissuolihaava
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Rasvamaksa
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Raskauspahoinvointi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Oiretta kokeneet
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
28.08.09 11:06
Hei! Pelkästään ulkoisen kuvauksesi perusteella ei ole mahdollista antaa luotettavaa yksilöllistä arviota, mutta on mahdollista pohtia yleisellä tasolla, mitä kaikkia selityksiä tämäntyyppisien oireiden taustalla saattaa esiintyä. Asian varmentaminen jää siten vastaanotolle.

Diabeteksen hoidon päämääränä on mahdollisimman tasainen ja alhainen verensokeritaso, koska verensokerin pysyvä kohoaminen aiheuttaa vuosikymmenien kuluessa elinmuutoksia hermostossa sekä verisuonissa. Hermoston oireita on nimitetty neuropatiaoireiksi, joita voi esiintyä eri puolilla kehoa. Usein oireita voi olla alaraajoissa, mutta myös esimerkiksi ruoansulatusjärjestelmän toimintaan liittyvinä. Täten erilaiset kuvaamasi ruoansulatusjärjestelmän häiriöt voivat olla yhteydessä tähän hermoston muuttuneeseen toimintaan, jota voi esiintyä kohtauksellisestikin. Neuropatiaoireiden esiintyminen ei liity juurikaan senhetkiseen verensokeritasoon,vaan hermovauriot kehittyvät vuosikymmenien kuluessa pikkuhiljaa. Niiden hoidossa auttaa edelleenkin mahdollisimman hyvä yleistilan ja perussairauden hoitotasapaino.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
28.08.09 11:32
Hei! Ks. vielä kohta diabeettinen hermostosairaus.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
22.11.09 13:17
Hei! Olen 25-vuotias nainen ja minulla on aina ja etenkin viime aikoina ollut epämääräisiä, luultavasti suolistoperäisiä vatsakipuja. Lisäksi muutama viikko sitten sain lääkärillä happosalpaajaa stressiperäiseen närästykseen. Tänä aamuna sängystä noustessa keskelle ylävatsaa rintalastan alle sattui hirveästi ja koko päivän ajan pienetkin liikkeet vihlaisevat ylävatsan ja kylkien alueelle. Ikään kuin vatsalihakset olisivat kipeät, mutta mitään vatsalihaksia rasittavaa en todellakaan ole tehnyt viime aikoina. Lisäksi alimmat kylkiluut keskivatsan kohdalla ovat koko ajan kosketusarat. Vatsa on kauttaaltaan, mutta etenkin rintalastan alta pingoittunut ja arka ja sitä polttelee koko ajan. Tällainen tuli siis yhtäkkiä yön jälkeen ja mitään vastaavaa aiemmin ei ole ollut. Mistä ihmeestä voisi olla kyse? Lääkärille en ihan heti viitsisi mennä, mutta toisaalta pelkään jotain vakavampaa jos tämä jatkuu. Kiitos!

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
22.11.09 14:26
Närästykseen voi liittyä paitsi happaman veden nousua suuhun, polttavaa tai pistävää närästyksen tunnetta myös painon tunnetta rintalastan takana ja kuvaamaasi lihasmaista kipua rintalastan takana. Kun olet vielä nuori (25v), ja lääkäri totesi Sinulla stressiperäistä närästysvaivaa, on kertomasi perusteella suuri mahdollisuus, että tämä vaivasi on osa todettua närästysoiretta. Siihen pitäisi määrätty happosalpaajalääkitys säännöllisesti otettuna kuitenkin auttaa. Vanhemmilla ihmisillä rintalastan takaisella kivulla tulee ottaa huomioon sepelvaltimotautikohtaus, joka muistuttaa usein kiusallisen paljon närästystyyppistä kipua.
Oireidesi jatkuessa tai muuttuessa vielä hankalammiksi/ erilaisiksi, on kontrollikäynti Sinut tutkineella lääkärillä aiheellinen.

avatar
Rituli kirjoitti
15.02.10 10:20
Mistä mahtaa johtua,kun ruokailun jälkeen ilmenee vatsassa,murinaa ja kurinaa itselläni sitä ei ole,vaan mieheni usein toteaa sellaista ja ihmettelee itsekseen,moista liikehdintää.Oliskohan tähän mitään selitystä,voisin sitten hyvin "viisaana"antaa hänelle "diaknoosia"moiseen vaivaan,kipua hän ei valita siihen liittyvän.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
15.02.10 11:56
Tri Doc, mikä se "hapan vesi" on ?
Eikö se ole aikuisen, järjellisen ihmisen kielellä mm. suolahappojen liikaeritystä ?
Miksi ns. närästyksestä puhuta oikeilla termeillä, oikeasti, mitä se on oikeasti on ja mistä se johtuu ?
Aliarvioivatko lääkärit älykkyyttämme ja ajattelykykyämme ?

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
15.02.10 13:56
Ikääntyessä ja toki aiemminkin joillakin ihmisillä vatsalaukku voi suurentua kooltaan ja varsinkin yläosiin voi syntyä vatsalaukun laajentumia, tyriä, jotka voivat hyvinkin oireilla ruokailun jälkeen voimakkaammalla supistumistaipumuksella, joka voidaan aistia myös kurinana ja murinana. Sinänsä tämä oire voi olla tyypillinen suurentuneelle ja ehkä paksuuntuneelle vatsalaukulle, jollainen se saattaa olla ikääntyneellä ihmisellä. Nautittu ruoan määrä ja laatu vaikuttaa suoraan vatsalaukun kokoon. Tiheät kasvisvoittoiset, pienehköt ruoka-annokset pitävät vatsalaukun koon pienempänä ja kiinteämpänä, kun runsaat, rasvaiset ja voimakkaan hiilihydraattipitoiset ateriat kasvattavat yleensä vatsalaukun kokoa ja lisäävät vatsalaukun eritystä lisäten myös vatsalaukun lihasten supistumistaipumusta. Nämä ovat vain yleisiä periaatteita asiassa, mutta yksilöllisesti tilanteen perinpohjainen selvittäminen vaatii periaatteessa vatsalauksun tähystyksen.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
15.02.10 14:10
Potilaat käyttävät usein kuvausta "Happaman veden tulosta suuhun", joka tarkoittaa ,aivan oikein niinkuin korjasit suolahapon liikaeritystä vatsalaukusta ja sen nousua yleensä löystyneen vatsaportin ja ruokatorven alapään välisen sulkijarenkaan läpi ruokatorveen ja edelleen ylöspäin nieluun. Kuten edellä, perussyy suolahapon nousulle johtunee löysästä ruokatorven alapäässä sijaitsevasta sulkijalihaksesta. Juuri tämä ruokatorven alaosassa vatsalaukkuun avautuva sulkijalihas lienee keskeisessä osassa vaivan puhkeamisessa. Tätä sulkijalihasta löystyttää rasvainen, runsashiilihydraattinen käristetty ruoka, kuten vaalea leipä ja rasvainen liha sekä alkoholijuomat. Sulkijalihasta kiinteyttää puolestaan runsaskasvispitoinen,runsaskuituinen ja samalla vähähiilihydraattinen ruokavalio. Myös liian runsailla ruoka-annoksilla lienee sulkijalihasta venyttävää vaikutusta, kun pienemmät annokset toimivat yleensä sulkijalihaksen lihasjännitystä kiinteyttävästi. Tämä tosiasia on varmaan kaikkien helppo todeta esimerkiksi ylellisen runsaan juhla-aterian jälkeen, jolla on usein taipumus alkaa röyhtäyttämään ja aiheuttamaan erilaisia toiminnallisia vatsavaivoja ja kipuilua. Näitä oireita ei yleensä synny pelkän kasvisruoan valitseville.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
15.02.10 14:51
Minulla auttoi refluksiivivaivoihin vähähiilihydraattinen ruokavalio.
Mitään tieteellistä perustetta asialle ei 100% varmasti ole yhtäkään.
Kun jätin leivän, perunan, makaronin, riisin, nuudeleittein yms. syömisen minimiin, vatsa alkoi voida hyvin. Verensokeri ja rasva-arvot normalisoituivat, aloin voida paremmin ja ylikilotkin tippuivat.
On hieman harhaanjohtavaa kertoa, että "näitä oireita ei yleensä synny pelkän kasvisruoan valitseviille."
Uskon niinkuin sinäkin, Tri Doc, että ylensyöminen ja "käristetyn" ruoan syöminen, "vaikeasti sulavan" ruoan syöminen on ehkä todennäköisemmin syy, että vatsamme ei voi hyvin emmekä mekään voi hyvin.
Pienet annokset kerrallaan ilman liikoja hiilihydraatteja olivat avaintekijä omaan hyvinvointiini.
50% lihaa/kalaa ja 50% vähähiilihydraattisia juureksia ja kevyitä salaatteja pääasiallisena päivittäisenä ruokanani sai oman elimistöni tasapainon kuntoon.
Kaikki "kuitupitoinen" ja "kevyt-hömpötys" on "myynninedistystä" ja teitämättömän kuluttajan huijausta vain.
Kun syöt yksinkertaisesti hyvin, terveellsistä suomalaista perusruokaa, kotiruokaa ja käytät terveellisiä luonnonmukaisia aineita kohtuudella, kermaa ja voita, etkä "kevyt-versioita", saat terveytesi ja hyvinvointisi takaisin.
Siinä asiassa en väitä vastaan, että jos ihmisellä on refluksiiviongelma tms. niin sitä on vaikea hallita ruokavaliollakaan.
Minulla sattui onnistumaan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja sillä yksinkertaisella päätöksellä, etten juuri koskaan syö mitää klo 18 jälkeen illalla, hapot eivät nouse kurkkuun enää.
Vatsan "pöhö", turvotus ja happamet röyhtäisyt hävisivät sen siliän tien.
Testatkaa itseänne, tehkää itsekin jotain, kokeilkaa vaikutuksia !
Se vaatii tietenkin vähän "ryhtiä", mutta voi kannattaa !
Itsetä lähtee moni asia. Monille asioille voi itsekin tehdä jotain.
Nykyään on valtavasti tietoa ainakin saatavilla, jonka perusteella voi tehdä johtopäätöksiä, parantaa asioita oma-alotteisesti ja ja täälläkin jopa lääkäri vastaa ja yrittää auttaa !
Kiitos hänelle ! Loistavaa ! Ihanaa, että saa tietoa täältä.
Menkäämme myös itseemme, itsekin voimme tehdä paljon oman hyvinvointimme eteen saamamme tiedon perusteella ?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
22.03.10 09:29
Hei! Mistä voi johtua ohutsuolen ct-kuvauksessa ilmennyt ruoan jääminen vatsalaukkuun? Ei kai kyseessä voi olla gastropareesi tai vatsalaukun alasulkijalihaksen ahtaus, varsinkin kun kärsin usein täyden vatsan tunteesta tai kovasta paineesta vatsalla? Voisivatko ruokavaliomuutokset hiilihydraattivoittoisesta proteiinipitoisempaan sekä lievä annoskokojen lisääminen vaikuttaa asiaan, vaikkakin rasvan määrä on ehkä samalla jopa vähentynyt? Minulle on toisaalta tehty nyt puolen vuoden sisällä kaksi gastroskopiaa, joissa lääkäri ei ainakaan maininnut mitään ruoasta vatsalaukussa.

Olin viime syksynä tähystyksenä tehdyssä sappileikkauksessa, jonka jälkeen minulla on ollut jatkuvia kipuja (kovaa jomotusta,välillä repivää tai polttavaa, välillä taas pistelevää kipua) leikkausalueella ja muutamien kuukausien ajan kipua on ollut myös rinnassa sekä vasemmalla ylävatsalla. Kaksi kuukautta sitten todettiin gastroskopiassa ärhäkkä vatsakatarri, sappirefluksia ventrikkelissä ja pinnallinen haavauma, jonka vuoksi olen syönyt tähän asti Nexium 40 mg 1 krt/päivässä. Vatsaoireet eivät ole juurikaan helpottaneet ja lääkäreiden neuvosta olen välillä syönyt annoksen kaksinkertaistettuna yhteensä kahden viikon ajan. Nyt sain ohjeen lopettaa Nexiumin ja jatkaa kaksi viikkoa sitten aloittamallani Antepsinilla 2*10ml/päivässä. Ylävatsalla on usein iltapäivisin ja iltaisin kovaa paineen tunnetta ja koko vatsalla saattaa tuolloin esiintyä myös runsaasti turvotusta ja paineen tunnetta. Vasemman rinnan kohdalla saattaa olla myös jonkinlaista ahdistavaa tunnetta. Kärsin myös röyhtäilyistä ja usein ruuan jälkeen esiintyvästä poltteesta ruokatorvessa. Kevytkin liikunta tuntuu usein lisäävän kipua. Myös autossa istuminen ja erityisesti ajaminen provosoi kipua. Leikkauksen jälkeen tehdyissä ultraäänitutkimuksessa, magneettiröntgenissä ja kolonoskopiassa ei ole löytynyt mitään erikoista. Muutama viikko sitten tehty EKG on tietääkseni ollut normaali. Jotkut lääkärit epäilevät oireideni aiheuttajaksi kiinnikkeitä, jotkut arvelevat, että kärsin leikkauksen jälkeisestä kroonisesta vatsanpeitteen kivusta tai neuropaattisesta kivusta. Kuinka todennäköistä on saada hermovaurio sappileikkauksesta, mitä asialle voi tehdä ja millaiset ennusteet tällä on? Voivatko jotkut oireeni selittyä ongelmista rintarangan tai selän alueella? Kiitollisena vastausta odottaen, Johanna

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute)
"Sivuston asiantuntijoina toimii useita terveysalan asiantuntijoita, kuten lääkäreitä, psykologi ja farmaseutti" (Turun Sanomat, 09.11.2008)