|
Virtsanpidätyshäiriöt eivät tule kovin usein esille yleislääkärin vastaanotolla. Tilastollisesti nuorilla teini-ikäisillä häiriötä esiintyy muutamalla prosentilla miehistä, ja se on yhteydessä virtsaamisen säätelyjärjestelmän häiriöihin. Aikuisilla virtsanpidätyskyvyn häiriö liittyy erilaisiin hermostollisiin tiloihin jolloin hermoston yliaktiivisuus saattaa lisätä äkillistä virtsaamisen tarvetta ja pidätyskyvyn puutetta. Erilaiset liikenneonnettomuuksissa saadut selkärankamurtumat ja niitä seuraavat selkäydinvammat saattavat aiheuttaa virtsapidätyskyvyn häiriötä, rakon hallinnan osittaista puutosta tai useammin kokonaan virtsarakon ja suolen hallinnan puuttumisen alaraajojen halvauksen yhteydessä. Myöhemmästä keski-iästä lähtien iänmukaisen virtsateiden rappeutumiskehityksen myötä pidätyskyky ja säätely heikkenevät ja eturauhasen hyvänlaatuisen suurenemisen aiheuttama ahtauma voi aiheuttaa hallitsematonta ylivuotoa virtsaputkesta. Myös muut yleissairaudet ja esimerkiksi dementia altistavat virtsaamisen häiriöille, samoin eräät tulehdussairaudet. Vanhuksilla voidaan kuitenkin kohtalaisen yksinkertaisillakin tavoilla pyrkiä hoitamaan oireita tehokkaasti. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 18.11.2008 15:16:58 | |
| 1 kpl | 24.11.2008 17:20:06 |
Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
| 19:14 | Henu82 halasi käyttäjää Marjatta |
| 17:44 | saruska halasi käyttäjiä Rituli, Eva, Sailamari |
| 17:37 | saruska halasi käyttäjää Marjatta |
| 17:36 | saruska halasi käyttäjää Elisa |
| 17:20 | Marjatta halasi käyttäjää saruska |
| 17:19 | Marjatta halasi käyttäjiä Eva, MotoLaura |
| 17:13 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 17:07 | Marjatta halasi käyttäjää niina |
| 17:05 | Marjatta halasi käyttäjää Marja-Leena |
| 17:02 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 16:43 | m10-5818 on uusi käyttäjä |
| 13:26 | Mörrimöykky halasi käyttäjää Elisa |
| 13:20 | niina halasi käyttäjiä Marjatta, Taape |
| 11:08 | Female66 kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 11:03 | Sailamari halasi käyttäjää Rituli |
| 10:43 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:23 | Elisa halasi käyttäjää Taape |
| 09:40 | Taape halasi käyttäjiä ritvamummi, Female66, babushka, MotoLaura, niina |

![]() | "Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute) |
![]() | "Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute) |