Epätoivoiset ja itsetuhoiset ajatukset ovat ominaisia vakavan masennuksen oireita. Ihminen on menettänyt merkittävästi uskoaan ja luottamustaan omiin kykyihinsä eikä koe saavansa mielihyvän tai merkityksellisyyden kokemuksia mistään päivittäisistä toiminnoistaan. Hän voi olla myös väsynyt ja ahdistunut ja kokee tilanteensa painostavana, mihin tulisi saada pikaista ratkaisua.

Pitkäaikaisena toivottomuuden kokeminen johtaa helposti itsetuhoisille ajatuksille, joissa epätoivoiset ratkaisut nähdään ainoana ulospääsynä toivottomaksi koetusta tilanteesta. Kroonistuessaan ja ulkoisten kontaktien puutteessa epätoivoisista ajatuksista kärsivän ajatukset vääristyvät entisestään. Tässä tilanteessa jokaisella ihmisellä pitäisi olla käytössään kanavia, joiden avulla pystyisi purkamaan ajatuksiaan, jotta pahimmasta tilanteesta selvittäisiin. Niitä ovat erilaiset kriisipäivystykset ja sairaanhoitopisteiden ensiapuasemat.

Warning

Hoitonetin käyttäjillä toivottomuuden ja itsetuhoisuuden aiheuttaja on usein ollut masennus, yleinen ahdistuneisuus tai pitkäaikainen masennus. Lisäksi toivottomuus ja itsetuhoisuus on voinut liittyä kahteen muuhun sairauteen.

Yleisimmät aiheuttajat Information

Sairaus Hlö:ä Voimakkuus
5_rs Masennus 45
94_rs Yleinen ahdistuneisuus 29
101_rs Pitkäaikainen masennus 23
106_rs Anoreksia 8
Stub Premenstruaalinen oireyhtymä 2

Käytetyimmät lievityskeinot Information

Ei tietoa

Keskustelu

1_s

m50-3177
18. tammikuuta

Olen sellaisessa elämäntilanteessa, että en jaksa enää oikeastaan mitään. En ole kertonut perheelleni hautovani itsemurhaa. Olen suunnitelmallinen ihminen ja kai haluan tehdä sen niin, ettei epäonnistumisen mahdollisuuksia ole. Halusin vain kirjoittaa ajatuksiani, kun löysin tällaisen palstan.

6_s

Tuulia52
18. tammikuuta

Haluaisitko kertoa tarkemmin elämäntilanteestasi? Mikään asia tai sairaus tai muukaan ei varmasti korjaannu itsensä tappamisella.
Voihan se olla, että olo helpottaa, mutta entäpä kaikki ne hyvät asiat, jotka vielä ovat edessäsi? Kyllä niitäkin vielä edessäsi on, mutta kokematta jäävät, jos tuohon päädyt.

Hae apua jostain. Sellaista tilannetta ei ole, mihin ei jotain helpotusta löytyisi, ei varmasti ole. Jos sinulla on voimaa lopettaa elämäsi, on sinulla myös voimaa hakea apua.

Älä myöskään jätä perhettäsi siihen kauheaan syyllisyyteen ja suruun, jonka tekosi aiheuttaisi. Koko loppuelämänsä he joutuisivat miettimään, oliko se heidän syynsä, mitä he ehkä olisivat voineet tehdä jne.

Sinä tietenkin viime kädessä päätät omasta elämästäsi, mutta ajattele kuitenkin tarkkaan. Se on ratkaisu, jota et saa tekemättömäksi.

Tuulia52

2_s

f64-3183
20. tammikuuta

Yli kolme vuotta on kulunut aaltoilevan vakavan masennuksen merkeissä. Tänä aikana on lisäksi tasaiseen tahtiin tullut elämässä muitakin vastoinkäymisiä, mm. oman lapsen sairastuminen syöpään, joka uusiutui välittömästi ja tällä hetkellä on täysi kysymysmerkki miten poika selviää. Myös nuorin veli menehtyi äskettäin syöpään.

Oma "sairaus" on ollut mahdotonta hyväksyä kun lähipiirissä taistellaan oikeita vakavia sairauksia vastaan. Siitä huolimatta työssä käynti ja yritys näytellä pystyvänsä elämään ns. normaalia elämää ei enää millään onnnistu.



Lastensa takia on kauhean väärin edes ajatella luovuttamista. Siitä huolimatta joka ilta päällimmäinen toive on, ettei tarvitsisi enää aamulla herätä ja kaikki painajaismaiset ristiriitaiset ajatukset olisivat poissa. En vaan enää jaksa.

1_s

Anonyymi
20. tammikuuta

Kyllä sinä jaksat ! Usko vain, tulet jaksamaan !
Ihminen pystyy venymääm ihmeellisyyksiin, kun on pakko !

Olet suuren stressin alla. Suojele ja hoide itseäsikin ! Mene ystävä hyvä oman terveytesi takia lääkärille, suoraan psykiatrille.
Saat apua itsellesi jatkamiseen, lääkitystä, joka antaa voimaa jaksaa ja voimia jaksaa tukea läheisiäsi !

Et sinä luovuta. Minäkään en luovuttanut, vaikka sinun tilanteessasi tunsin samoja tunteita. En halunnut herätä aamulla.

Sitten alkoi tuntua, että nyt minun täytyy tarttua omaan elämääni, omaan tervyeteeni, raahauduin yksityispsykiatrille, vaikka rahaa ei paljon ei ollut, kunnalliseen ei ollut mitään mahdollisuutta päästä.

Heti ensimmäisestä kerta auttoi sieltä ihan pohjamudista ylös.
Se on pitkä prosessi, ihmeitä ei nopeasti tapahdu,
mutta ELÄMÄ VOITTAA !

(minulla meni kahdessa vuodessa kolme omaista ja yksi sai elinikäisen vamman)

Lähetän sydämestä tulevat halaukset sinulle, laitan sormet ristiin tänä iltana sinunkin puolestasi, voimia pyydän sinulle, siinä samalla kun itsellenikin.

1_s

Anonyymi
20. tammikuuta

Hei n57-3183 ! Hei hyvä ystävä siellä jossain ! Kirjoitan sinulle !
S-i-n-u-l-l-e ! Juuri sinulle !
Tarvitse apua itsellesi. Ei kaikkea tarvitse yksin kantaa.
Ei ihminen pysty siihen. Armahda itsesi, hae apua !
Aloita huominen siitä, että menet heti aamulla apua hakemaan, mene ensin omaan terveyskeskukseesi, äläkä lähde pois ennenkuin apua saat. Romahda vaikka vastaanottoaulaan, jos on tarvis !
Olet kauan kamppaillut asioittesi kanssa, tunteet ja hermot pelissä.
Lopeta "näytteleminen", ei sinun tarvitse sitä tehdä.
Kun lopetat sen, tuskakin hellittää.
Vaikka masennuksesi olisi kuinka syvää, siihenkin on apua, ota oikeus ja elämäsi omiin käsiisi, hae apua itsellesi !
Yritä jaksaa tehdä se, siitä se lähtee vähä vähältä parempaan päin hitaasti, mutta eteenpäin !

Kirjoitathan tänne, miten sinulla menee, pääsitkö lääkärille jne. !
Odotan vastaustasi ! Vastaathan minulle !?
Et ole yksin.

2_s

f64-3183
21. tammikuuta

Paljon kiitoksia välittämisestäsi, tuntematon ystävä.



En ole jaksanut lähteä hakeutumaan lääkäriin.



Kuulun siihen ikäluokkaan, että syvälle on iskostunut käsitys, ettei masennus ole mikään sairaus vaan laiskuutta. Viime vuosien aikana on kokeiltu lääkitystäkin mutta siitä ei ole ollut apua. Ahdistuksesta ja tuskasta on turha puhua kenellekään kun ei sitä kukaan voi ymmärtää. Liian monesti olen saanut vastaukseksi hyvää tarkoittavia kehotuksia "ota itseäsi niskasta kiinni, mene lenkille ja ala elää". Yksinkertaista mutta ylivoimaista käytännössä vaikka tiedän, ettei kukaan voi elämääni muuttaa jos en siihen itse kykene. Lapsille en voi syvimpiä ajatuksiani purkaa, vanhempana kuuluisi olla heidän tukenaan eikä päinvastoin.



Luovuttaminen on niin väärin. Mm. lasten takia sitä ei saisi edes ajatella. Toisaalta elämää on mahdotonta jatkaa. Rankka ristiriita.



Vastaus on varmaan vähän "seko", anteeksi se.

1_s

Anonyymi
21. tammikuuta

Hei ! Kiva kun löysin sinut taas täältä !
Kuule, sama ongelma on ollut minullakin, masennusta ei oikein ymmärretä sairaudeksi. Jotkut ihmiset ei ollenkaan.
Juuri niinkuin kerroit omista kokemuksistasi, niin minullekin on sanottu sitä ja tätä, että lähde lenkille, niin piristyt jne !
Asia ei ollenkaan niin yksinkertainen, vaikka kävelisi tai juoksisi miljoona kilometriä, masentunut ei sitä paitsi saa joskus itseään joskus ottamaan askeltakaan, jos ei ole ihan pakko.
Itse asiassa uskon, että masennusta voi oikeasti ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on itse sen kokenut ja psykiatri ammatillisesti.
Masentunutkin voi tajuta, mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi toimia, mutta ei pysty. Ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei ole voimavaroja.

Et tänäänkään jaksanut lääkärille, ei se mitään, huomenna on uusi päivä :)
Yritän typistetysti kertoa sinulle, miten ja miksi itse tajusin hakea apua. Tutkin asioita.
Ihmisen nuppi on eräänlainen "kemiallinen tehdas".
Kun masennumme tai stressaannumme vakavasti ja pitkäaikaisesti, meille tärkeitten aineiden tuotanto vähenee siellä nupissa.
Yksi niistä on serotoniini. Kun sen tuotanto saadaan käyntiin tai saamme sitä lääkkeenä, alamme saada suhteellisuudentajuamme takaisin ja elämänhalua.
Minulle kävi niin, että sain terveyskeskuksen lääkäriltä ensin kahta yleisintä serotoniinilääkettä, kerrallaan tietenkin, joilla ei ollut oikeastaan yhtään mitään vaikutusta.
Tilanne vain paheni, sikäli että masennuin syvemmin.
Sitten "pistin kaikki peliin" viimeisillä voimillani ja rahoillani ja tilasin ajan yksityiselle psykiatrille, koska mikään raha ei voi liian suuri, jos pystyt pelastamaan elämäsi takaisin raiteilleen.
Ihana ihminen sattui kohdalleni, kiitän häntä ja taivasta vieläkin :)
Sain uuden lääkkeen (nimeltään Cymbalta) ja siitä lähti nousu. Parissa-kolmessa viikossa tunsin jo itseni ihan eri ihmiseksi.
Usko, toivo ja luottamus siihen, että selviän kaikesta, alkoi palata yllätvän nopeasti.
Toki se otti pitkän aikaa kaiken kaikkiaan, mutta sitä tässä yritän tähdentää sinulle, että voi kun jaksaisit mennä alan lääkärille
saadaksesi oikeaa lääkettä, niin elämä alkaisi taas tuntua elämisen arvoiselta.
Psyykenlääkkeitten suhteen on vähän sama kuin muittenkin.
Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja kaikki lääkkeet eivät auta kaikkia.
Älä ajattele, että mitään ei kannata enää tehdä, koska ne kaksi ensimmäistä lääkettä eivät sinua auttaneet ! Etsi ja jaksa mennä psykiatrille ja kerro sinulle tehottomista lääkkeistä ja muutenkin kaikki perusasiat, siten hän voi sinua parhaiten auttaa.

Aina ei pärjää yksistään lääkkeillä, monet tarvitsevat terapiaa, ammattimaista tai hyvää ystävää, mutta oikealla lääkkeelläkin onnistuu aika hyvin kiskomaan itseään "suosta ylös".
Tuskin olisin itse koskaan päässyt ylös ilman sitä oikeaa lääkettä.

Jos sinulla on korva kipeä, ethän sinä mene ortopedille ?
Väheksymättä yleislääkäreitä, vakavaan masennukseen yleislääkäri ei ole se oikea. Voi käydä hyvinkin jos tuuri käy, mutta psykiatri on parempi osoite. Hän on expertti siinä asiassa, johon sinä tarvitset apua.

Sinun pitää auttaa itseäsi !
Jos asuisin sinua lähellä, tulisin raahamaan sinut lääkärille vaikka väkisin :)
Kukaan ei raahannut minuakaan, ei tajunnut tilaani, ei tilannut aikaa, ei ollut odotushuoneessa tukenani.
Puristin vain jostain sen voiman mennä, en tiedä mistä. Jotenkin sain päätetyksi, että keskityn nyt vain tähän yhteen asiaan ja menen, vaikka mikä olisi !


Anna ajatusten muhia päässäsi, yritä tähdätä siihen, että haet apua itsellesi, se hetki tulee sitten olet valmis.
Ajatuksissa on mentävä eteenpäin, on yritettävä suunnitella jotain, muuten käytännössä ei tapahdu koskaan mitään.

Et sinä luovuta ! Olet johdonmukaisesti ajatteleva ihminen !
Usko itseesi !
Mihin uskot, se toteutuu !

Hei taas sinulle ! Tulen huomenna kurkkaamaan, miten sinulla menee, jos olet jaksanut kirjoitella !
Halauksia ja aurinkoisia ajatuksia !
Aurinko ON olemassa, vaikka et sitä nyt näkisikään, mutta tulet näkemään !

2_s

f64-3183
22. tammikuuta

Kyyneleet silmissä luin viestiäsi. Miten paljon jaksatkaan kannustaa tuikituntematonta eteenpäin ja uhrata siihen itseäsi ja aikaasi. Se on aitoa epäitsekkyyttä, kiitos myötäelämisestä.



Kirjoitat kokemuksistasi niin asiantuntevasti. Ihan samanlaisia kokemuksia mullakin on. Poikkeuksena se, etten enää voi kuvitella ojan pohjalta ylös pääseväni.



Yksi päivä on taas elettävänä ja päällimmäinen ajatus on päästä taas nukkumaan ja hetkeksi irti raskaista ajatuksista. Nukahtamislääkkeet ovat käytössä ja välillä saan niiden avulla nukuttua kohtuullisesti, välillä huonosti. Sekin on sellainen sellainen oravanpyörä, josta ei ulospääsyä ole. Kun mitään fyysisesti rasittavaa ei tee, luonnollista unta saa turhaan odotella.



Työ vaatiii keskittymiskykyä mutta ajatukset eivät millään pysy työasioissa. Ties millaisia virheitä on tullut sielläkin tehtyä.



Viikonloppu edessä ja se ahdistaa suunnattomasti ja pelottaa.

3_s

HateMe
22. tammikuuta

Tiedän, etten välttämättä osaa sanoa asioita niin kuin haluaisin, mutta en voi olla sanomatta mitään.
Tiedän sen kun ihminen on pohjalla eikä näe enää edes sitä huomista tai saati enää usko siihen. Mutta minulle eräs rakas ihminen, joka on seissyt tukenani kaikista vaikeuksista huolimatta sanoi; ”Kyllä se aurinko vielä siihen risukasaankin paistaa..”.. Tämä tapahtui osastolla johon päädyin itsemurhayrityksen ja sairaala visiitin jälkeen. Tuolloin pidin tuota sanontaa sanojen helinänä ja suunnittelin jo uutta yritystä. Näin ei kuitenkaan käynyt kiitos lääkärien ja terapeuttien tuen ja heidän ammattitaidon. Myönnän, että silloin juuri tuntui, ettei kukaan välitä, eikä mikään tuntunut miltään, eikä jaksanut hetkauttaa suuntaan eikä toiseen. Oli ihan sama, mitä ajatteli/teki, mikään ei tuntunut enää miltään. Sieltä suosta on vaikea tai lähes mahdoton nousta yksin. Jokaisella on oikeus hoitaa itseään, sitä ei tee kukan muu ellei itse lähde ja ota sitä ensimmäistä askelta joka on kaikista vaikein, eikä se tie senkään jälkeen helppo ole, mutta suunta ylöspäin.

Näin jälkeenpäin (vuosia) tajusin kuinka paljon satutin niitä vähiä ja läheisiä ihmisiä elämässäni. Kuinka paljon olin jättämässä kysymyksiä auki ja aiheutin heille järkyttävän määrän surua, tuskaa ja pelkoa. Puhumattakaan syyllisyydestä ja itsesyytöksistä.. Ja vieläpä se kuinka paljon näkemisen ja kokemisen arvoista on tullut elämäni eteen, vaikkei se olekaan aina ruusuilla tanssimista ollut.

Tämä yhteiskunta ja kasvatuspiiri masennuksen suhteen on hyvin paljolti sellainen, että masennus ei ole sairaus, vaan ihmisen laiskuutta. Nämä legendaariset ”ota itseäs niskasta kiinni” blaa, blaa –jutut ovat yhtä tyhjän kanssa ja korkeintaan vain pahentavat oloa. Omat vanhempani ovat tätä kastia, eivätkä halunneet aikaan ymmärtää mistä on kyse. Äiti tuli kaiketi loppupeleissä melkein puolitiehen vastaan ja yritti ymmärtää, mutta ymmärryksestä ei voida täysin puhua. Isäni ei koskaan myöntänyt asiaa, piti minua edelleen laiskana idioottina. Tästäkin huolimatta täällä ollaan vaikkei helppoa ole ollut. Tiedän, ettei ole mitään lohduttavia sanoja mitä voisin sanoa, mutta voin puhua omasta kokemuksestani. Voin sanoa, jos ajattelee, ettei ole enää mitään menetettävää, silloin voi hyvin ottaa sen askeleen ja hakea itselleen apua. Mitä sillä enää menettää? Sillä voi jopa voittaakin. Helppotie sekään ei ole, mutta istun minäkin tässä vielä eikä tarkoitus ole lähteä minnekään.

Haluan kovasti toivoa voimia ja jaksamista, sekä toivon syvästi, että otat askeleen ja haet itsellesi apua. Kenenkään meidän ei tarvitse jaksaa yksin!! Aina kannattaa taistella, jonain päivänä huomaat, että kaikki oli juuri sen arvoista!




Pahoittelen että viestini jäi lopusta näin lyhyeksi, olisin halunnut kirjoittaa enemmän, mutta muuten myöhstyn töistä, vaikkei sillä sinäällään olisi minulle enää merkitystä tässä "kaaoksessa"..

6_s

Elisa
22. tammikuuta

Kirjoitat HateMe juuri niinkuin minäkin olisin tästä aiheesta kirjoittanut. Pisti oikein silmiin tuo vertauksesi suohon, sama suo on mainittu myös tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa. Olen itse läpikäynyt saman helvetin, kuvailin sitä tunnetta ja voimattomuutta silloin ja myös nyt suoksi, josta en jaksanut jalkojani nostaa, vaan jokaisella yrityksellä ne vajosivat syvämmälle sinne suohon. Yksin sieltä ei poisselviä. En selvinnyt minäkään, hakekaa apua ystävät, masennus on sairaus, josta jokainen voi parantua, ammattiavulla ja lääkkeillä. Hyvää aurinkoista viikonloppua kaikille!

6_s

Tuulia52
22. tammikuuta

Anteeksi tuo todella armottoman tuntuinen kommenttini, jolla sinulle silloin yöllä vastasin. Olin itse niin kovin kipeä, väsynyt ja lohduton, että ajattelin hyvin samansuuntaisesti kanssasi ja minua raukkamaisesti alkoi pelottaa omasta puolestani. Todellisuudessa taisin vastata enemmän omille ajatuksilleni kuin sinulle. Olen siitä äärettömän pahoillani. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut lyödä lyötyä. Anna minulle anteeksi, jos voit. Ja toivon myös koko sydämestäni, että löytäisit apua.

Kaikkea hyvää sinulle lämmöllä toivottaen

Tuulia52

1_s

Anonyymi
22. tammikuuta

suureksi ilokseni ja vähän yllätykseksenikin olet saanut paljon kannustusta samaa kokeneilta !
Se on ihan fantastista.
Oma lähtökohtani sinulle kirjoittamiseen oli mm. yksinäisyys ja avuttomuus sen asian kanssa, jossa sinä elät nyt.
Se on niin vaikea juttu, jos ei ole ketään nykimässä hihasta eteenpäin, että päätin, että jos tästä joskus selviän, nousen ylös, niin ainakin yritän auttaa kaikkia, joita vain vähänkään voin, koska se minulle niin tutuksi, kuinka vaikeaa siinä tilanteessa on.
Minulla oli myös kaksi läheistä, jotka olivat riippuvaisia minusta ja minun avustani. Se antoi motiavaatiota. Mietin, mennäänkö me nyt yhdessä kaikki suohon, vai yritänkö nousta jollakin keinolla auttamaan läheisiäni, jotka olivat minuakin surkeammassa asemassa. Vastuu muista painoi raskaasti minua kuten sinuakin.

Älä pelkää viikonloppua, koeta alkaa psyykkaamaan itsesäsi sinne lääkärille menoon - ensi viikolla ? Sinulla kai on työterveyslääkäri ?
Kokeile sitä, tuskin petyt.
Ahdistukseenkin on lääkettä, se on jo suuri apu, saa vähän tilannetta hallintaan, ei koko ajan tunnu että "kuolen tähän paikkaan", tähän kamalaan rintakehää puristavaan ahdistukseen, joka estää sitäpaitsi kaiken positiivisen ajattelun yleensäkin niin oman elämän sunnittelun ja hallinnan. Ahdistusta helpottavat lääkkeetkin jo sinänsä helpottavat päivittäisiä rutiineja, työssä selviytymistä ja antavat tilaa ajatella asioita kokonaisuutena.
Ahdistushan pahimmillaan sitoo koko meidän energiavaramme rusinan kokoiseksi. Tuntuu kuin olisi piikkilankaa rinnan ympärillä ja ajatukset kiertävät kehää. Uni ei tule.

En ole mikään "nisti", en kannata lääkkeitten syömistä jos vain voi välttää, mutta syvissä masennuksissa ja ahdistuksissa tuskin on "luonnonmenetelmää" parantua.
Meidän "nuppimme", se raiteiltaan mennyt "laboratorio" tarvitsee lääkkeensä, niinkuin mikä hyvänsä muu sairaus.
Riittää, kun itse sen tiedät ja teet itse päätöksen auttaa itseäsi.
Maailmassa on miljoona muutakin juttua kuin masennus, joita ei ymmärretä.
Pitää vaan vaikka väksin ottaa homma hanskaansa, välittämättä ymmärtämättömien ihmisten mielipiteistä.
Onko meillä oikeastaan varaakaan välittää muisten mielipiteistä siinä suhteessa, koska meillä on vain yksi elämä.
Elämmekö sitä muitten mieliksi vai päätämmekö elää oman mieleistä elämää ?

Täältä lähtee sinulle halauksia ja lämpimiä ajatuksia taas !
Kun tuntee pienenkin toivon kipinän sydämessään, ilon pilkahduksen, on jo alkanut uskoa parempaan !

1_s

Anonyymi
22. tammikuuta

Vielä vähän jatkan, kun myöhäissytyksellä tajusin, että sinulla on ehkä nyt se vaihe kuin oli itsellänikin: Uni ja nukkuminen oli se ainoa armahdus ja unohdus, ei tarvinnut sitä helvettiään ajatella.
Mutta aamulla se oli kohdattava taas kaikessa raakuudessaan.
Jälkeenpäin tuntuu, että se taisi se kaikkein vaihe, tuntui, että mitään toivoa ei ole.
Juuri siinä vaiheessa on erittäin tärkeää saada ammattiapua, että saa sen vaiheen poikki, niin voi alkaa parantua !
Vanha sananlaskukin sanoo jotain siihen tapaan, että mikä pitkittyy, se vaikeutuu ja mutkistuu.

En tuputa mitään, mutta ehdotan alkajaisiksi työterveyslääkäriäsi, sieltä voit myös saada lähetteen muualle.
Onhan sinulla työterveyslääkäri vai onko ?
Eikös se ole lakisääteinen juttu tietynkokoisissa firmoissa?
Sinne menemistä ei tarvitse pelätä eikä hävetä ja lääkärillä on vaitiolovelvollisuus. Se on luottamuksellista auttamista.
Hei taas !

2_s

f64-3183
22. tammikuuta

Kiitos kaikille, jotka ovat tänne kirjoittaneet ja luoneet uskoa ja toivoa tulevaisuuden suhteen.



Kirjoitukset ovat ainakin saaneet saaneet tajuamaan sen, että syvällä suossa rämpiviä on muitakin ja paljon.



Kokemukset ja tunteet olivat kuin olisin ne itse kirjoittanut jos olisin osannut.



Pari vuotta sitten koko kesä meni siinä toivossa, ettei uutta aamua enää koskaan tulisi. Joitakin kelvottomia yrityksiäkin päämäärän toteuttamiseksi oli. Sen jälkeen elämä on jatkunut tahmeasti päivä kerrallaan.



Poikani sairastui puolitoista vuotta sitten. Silloin oli itsestään selvää, että halusin olla hänen tukenaan ja elää siinä vakaassa uskossa, että tottai kai hän paranee. Muu vaihtoehto ei edes käynyt mielessä. Sairauden tiimoilta on tullut jobinpostia useaan kertaan ja hän on joutunut kestämäään rankkoja hoitoja. En uskalla edes ajatella mitä hänelle ja meille läheisille tapahtuu jos huonot uutiset sairauden tiimoilta eivät lopu. Kohtuutonta.



Jouluna paljastui, että veljeni olivat törkeästi käyttäneet taloudellisesti hyväkseen pitkälle dementoitunutta äitiäni ja salanneet minulta asian. Meillä oli siihen saakka normaalit sisarusten välit mutta ne rikkoutuivat kun ehdotin, että joku ulkopuolinen hoitaisi jatkossa äitini taloudelliset asiat. Se ei heille missään tapauksessa käynyt.



Elän hyvin yksinäistä ja eristäytynyttä elämää. Sain aikaiseksi, etten enää ole tekemisissä edes veljieni perheiden kanssa. Ystävyyssuhteet ovat karisseet tässä myllerryksessä. Ymmärrettävästi kukaan ei jaksa vetää masentunutta kiviriippaa perässään. Parempi olla olematta millään tavalla tekemisissä kenenkään kanssa. Enkä edes jaksa ajatella mitään sosiaalista toimintaa harrastuksista puhumattakaan.



Löysin sattumalta tämän palstan ja jos viikonlopusta selviän, yritän ryhdistäytyä hakemaan jotain apua. Pakko myöntää, että yksin jäädessä lopputulos on huono.

1_s

Anonyymi
23. tammikuuta

Hei ystäväni :)
Olen niin onnellinen, että olet saanut paljon kannustavaa palautetta, joka, niinkuin itse kerroit, on saanut sinut ymmärtämään, että et ole ollenkaan ainoa "suossa".
Meitä on paljon ja me olemme parantuneet normaalielämää viettäviksi normaalikansalaisiksi, sellaisiksi kuin olimme ennen.
Omiksi itseksemme. Se on mahdollista joka ikiselle.

Näitä sivujuonteita, joista kerroit, sukulaisten erilaisia sekaantumisia asiaan, se kuuluu melkein joka tapaukseen. Nekin täytyy vielä kestää kaiken päälle.

Itse tunsin suorastaan helpotusta vetäytyessäni olosuhteiden pakosta omaan rauhaani. Se erakkoelämä sopi minulle oikein hyvin.
Se karsi kaiken turhan pois, johon energiaa ei olisi ollutkaan.
Vähän aikaa kesti ennenkuin tajusin ja älysin, että minä en teitä tarvitse, te ette minua auta mitenkään, olette pikemminkin rasitus minulle.
Nämä pahimmat oli just sukulaiset - ne "haukat", tekisi mieli sanoa, mutta en sano ;)
Pitkän aikaa podin syyllisyyttä sukulaisten suhteen totuuden tunnustamisesta itselleni.
Että nyt varmaan "jumala rankaisee" tai kivitalo kaatuu päälle.
Joku "karmea kosto" tulee.
Ei tullut ! Elämä kääntyi paremmaksi kun aloin luottaa omaan järkeeni.

Olennainen on tärkeintä !
Ja keskittyminen siihen.
Turhat hössöttäjät, meuhkaajat ja kieroilijat on paras "heittää syrjään", jättää omaan varjoonsa.

Sillä vaikealla hetkellä kun voimavaroja ei ole paljon ole, niitä täytyy säästä, on ihan viisasta elää "säästöliekillä", keskittää kaikki asian ytimeen ja tehdä sen eteen minkä jaksaa.

Älä vaad itseltäsi liikaa, suorastaan mahdottomia ! Sinun ei tarvitse ollenkaan kuvitellakaan jaksavasi "harrastaa" tai muuta sellaista, sen aika ja ystävien, tulee taas joskus sitten.
Ei ne mihinkään katoa lopullisesti.

Toivon, että saat jostain voimia ja energiaa keskittyä nyt vain itseesi ! Olet oman elämäsi tärkein ihminen !
Sitä ei voi kukaan kyseenalaistaa !

Minäpä lähden tästä saunaan illan päätteeksi, käyn taas moikkaamassa sinua täällä !
Tsemppiä ! Se on aika "tyhmä" sana, mutta silti kannustan sinua:
Tsemppiä ja paljon !! Että "potkaisit itsesi sinne lääkäriin !
Tulevaisuutta on pakko vähän yrittää suunnitella ! Yksi asia kerrallaan. Siitä se lähtee.
Ilman suunnitelmaa ei oikein tapahdu mitään.

2_s

f64-3183
23. tammikuuta

Voi hyvä ystävä, tuhannesti kiitoksia, että olit taas muistanut minua.

Tänään on ahdistanut niin kovasti että omalta kannalta paras ratkaisu on ehdottomasti luovuttaa. Raukkamainen ja nahjus kun olen, en tietenkään ole sitä saanut toteutetuksi.

Rakkaat sukulaiseni saavat ajatella minusta ja tekemisistäni ihan mitä haluavat En mielestäni ole tehnyt heitä kohtaan mitään väärin. Haluan vaan, että asiat menevät oikeudenmukaisesti eikä kukaan kieroilulla ja salailulla aja pelkästään omaa etuaan. Äitini asiassa sain sen verran aikaiseksi, että panin vireille edunvalvonta-asian. Tosin jo työni puolesta tiedän miten ko. asiat etenevät ja muutenkin minusta tuntui, että se oli pakko tehdä äidin etujen turvaamiseksi.

Tätä "näyttelemistä" töissä ja lasten edessä olisi kuitenkin jaksettava jatkaa ilveellä millä hyvänsä vielä jonkun aikaa. Poikani syöpätutkimukset ovat helmikuun aikana enkä ainakaan hänelle voi näyttää heikkouttani.

Jos saisin tehdä elämälleni mitä haluaisin, ilman muuta luovuttaisin. Jos siihen en pysty, on pakko saada jotain apua, tällaisena elämä ei voi jatkua. Jos päänupissa olisi nappula, josta virrat saisi katkaistua, tekisin sen ja vaikkapa vuoden päästä katsastaisin tilannetta uudelleen. Pitkän pitkä uni tuntuisi nyt autuaalta ratkaisulta.



Toivottavasti Sinä nautit saunassa käynnistä ja kiitos vielä kerran. Olet nykyisessä kylmässä maailmassa poikkeuksellinen ihminen kun jaksat välittää toisen murheista!

12_s

TUULA74
23. tammikuuta

Olen täällä kyyneleet silmissä ja pala kurkussa.... Että elämä voikin välillä jotakuta potkia !
MUTTA huolimatta tuosta masennuksesta sinä selvästi vielä välität ihmisistä: sinä et ole vielä antanut periksi. Sinä rakastat ja välität edelleen. Ja minusta tuntuu, että tuo rakkaus saa sinut nyt taistelemaan tiesi pois masennuksen kourista. Sinua selvästi vielä tarvitaan. Lähde hakemaan apua: työterveyslääkäri tai terveyskeskuksen hoitaja...
Lähetän täältä ison halauksen ja siunauksen. Älä luovuta.

2_s

f64-3183
24. tammikuuta

Väkisin tulee kyyneleet silmiin kun luen vierailta ystäviltä saamiani viestejä ja kannustuksia. Ihmettelen kovasti, että epäitsekkäitä ja toisistaan välittäviä ihmisiä on kuitenkin vielä olemassa.



Suurin epäonnistuminen masennuksen puhkeamisen jälkeen on ehdottomasti ollut avioero yli kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen elänyt ilman kumppania, jonka kanssa voisi ilonsa ja murheensa jakaa. Taannoin oli yksi yritys alkaa "seurustella". Se omalta puoleltani kariutui siihen kun tajusin, ettei siinä suhteessa olisi pystynyt olemaan oma itsensä. Ulospäin ei saanut näkyä, että on allapäin ja murheellinen. Ihan tarpeeksi näyttelen työssä ja lasten läsnä ollessa. Parisuhteen yksi tärkein perusta on, että voi olla oma itsensä ja yrittää tukea kumppania vaikeuksissa. Yksin on helpompi olla kuin epätyydyttävässä suhteessa.



Lämmin halaus Sinulle ja kiitos!!

1_s

Anonyymi
24. tammikuuta

Heipähei !
Saa olla heikko ja sen saa näyttää. Kaikki me ollaan samanlaisia ihmisiä, milloin heikkoja, milloin vähän vahvempia, se on tuttua jokaiselle.
Sinun tilanteessasi ilman toista aikuista, jonka kanssa voisit jakaa asioita, on kova prässi kaiken päälle vielä yrittää pitää pokkaa ulospäin.
Toivon, että sisäistät lääkärille menon tärkeyden mitä pikimmiten.
Se on paras ensiapu, minkä voit antaa itsellesi ja se on mahdollista vaikka huomenna !
Samatapaisessa tilanteessa sain heti ensin sairaslomaa kaksi viikkoa, sen aikana masennuslääke alkoi jo vähän tehota. Se kauhea ahdistus kin helpotti hieman, kun ei tarvinnut vähään aikaan lähteä pingottamaan mihinkään. Sai arvokkaan hengähdys- ja voimienkeruutauon.
Siitä se lähtee, mutta sinun on itse käveltävä sinne lääkärille :)

Oikein hyvää ensi viikkoa, avaimet ovat nyt sinun käsissäsi, älä jossittele enää, ethän ? Lääkärille mars !
Terv. "saunatytteli"

1_s

Anonyymi
27. tammikuuta

Hei ! Miten menee nyt ? Tsemppiä edelleen ! Kuulumisiin ystävä !
Terv. "saunatytteli"

1_s

Anonyymi
27. tammikuuta

Huhuu, mitä kuuluu sinulle ?
Kirjoittele, vaikka menisi miten !
Joohan ?
Porukka ystäviäsi oottelee täällä :)
Me ei sua jätetä, älä sinäkään meitä !

2_s

f64-3183
28. tammikuuta

Kiitos taas sulle "saunatytteli" ja muillekin ystäville väliaikatietoja!



Vielä ollaan elävien kirjoissa ja sen verran sain aikaiseksi, että kävin tiistaina työpaikkalääkärillä. Hän määräsi masennuslääkkeeksi Efexoria (150 mg)ja ahdistuksen helpottamiseksi Temesta 1 mg max 2 päivässä. Oma aikansa menee ennenkuin Efexorin pitäisi alkaa tehota.



Yritän pärjätä töissä kun kotona seinät kaatuu päälle ahdistaa niin paljon, että koskee joka paikkaan ja olo on sietämätön. Enkä saa yhtään mitään järkevää aikaiseksi. Ei töissä olo herkkua ole enkä usko, että tätäkään jaksan.



Pitää yrittää mennä päivä kerrallaan jos vaikka ihme tapahtuu ja lääkitys auttaisi.

1_s

Anonyymi
28. tammikuuta

Oiken kiva kuulla, että olit läkärillä ja että olet saanut lääkettä.
Mahtavaa !
Oottelehan nyt kärsivällisesti jokunen aika, pari viikkoa, kun olet näinkin kauan kestänyt ja jaksanut, kyllä se siitä pikkuhiljaa lähtee.
Masislääkkeet alkaa vaikuttaa aika hitaasti, itse huomasin jo alta kaksi viikkoa pientä helpotusta, kun sain oikean lääkkeen. Sen kolmas lääke auttoi.
Kyllä jaksat ja pärjäät ! Sulla on lääkäri ja lääkkeet tukenasi.
Asiasi ovat jo nyt paremmalla tolalla kuin viime viikonloppuna !
Vähän ihmettelen, että et yhtään sairaslomaa saanut.
Nykyään on semmoinen peli, että sitä ei lääkärit ehdota tai anna, sitä pitää pyytää, vaikka se tuntuisi vaikealta.
Pitää kertoa, että on niin uupunut, ettei kertakaikkiaan jaksa, eihän se lääkärikään ole ajatustenlukija toisaalta :)
Palaillaan taas, kertoile miten menee !
Saunatytteliltä halauksia !

3_s

HateMe
29. tammikuuta

Upeaa, että hakeuduit lääkäriin! Suorastaan mahtavaa! En voi muuta kuin iloita puolestasi, vaikkei sinusta samalta tällä hetkellä varmasti tunnukkaan. Nyt on se vaikein askel otettu, mutta helppoja ei ole loputkaan, mutta suunta oikea ja ylöspäin. Toivon kovasti voimia ja jaksamista sinulle!

Efexorista haluan varoittaa sen verran, että voi ilmetä mielenkiintoisia sivuvaikutuksia ensimmäisen 1kk aikana, mutta menevät ohi.
Minulla kokeiltiin useita lääkkeitä ennen kuin joku toimi halutulla tavalla. Se mikä toimi oli juuri tuo Efexor, mutta nämäkin ovat näitä henk.koht. asioita, toiselle toimii toinen ja toiselle toinen.

Kovasti voimia!
Minäkin lähden nyt töihin pitämään feikki-hymyä ja olotilaa päällä.

2_s

f64-3183
29. tammikuuta

Liikuttavaa huomata millaista välittämistä täällä kohtaa, kiitos siitä kaikille.



Muutaman päivän Efexorin käytön jälkeen olotila ei vielä ole parantunut yhtään ja kai siihen pari viikkoa menee ennenkuin mitään pystyy lääkkeen tehosta sanomaan. Aikamoisia sivuvaikutuksia siitä tulee mutta lääkäri kyllä varoitteli niistä. Ihmeellisiä "sähköiskunomaisia" tuntemuksia päässä, huimaa, silmät kipeät ja suu kuivuu.



Työviikko on takana ja kyllä siellä ahdisti kovasti mutta piti vain yrittää näytellä ja yrittää saada jotain aikaiseksi. Työasioihin on tosi vaikea keskittyä ja älyttömiä virheitä tulee. Pidemmän päälle siitä ei tule mitään jos lääkitys ei pure.



Viikonloppusuunnitelmiin kuuluu yrittää nukkua niin paljon kuin mahdollista. Valveillaolo on niin ahdistavaa.

1_s

Anonyymi
29. tammikuuta

Hei ! Ihanaa, kun oelet selvinnyt ja jaksanut nyt viikonloppuun asti !
Tee niinkuin kirjoitit, lepää ja nuku, se on parasta luonnonlääkitystä!
Mullakin oli ensimmäisen kuukauden aikana jonkunlaisia oireita masislääkkeistä, ekasta alkoi jalat hiota, toisesta alkoi tasapaino lievästi vippaamaan, mutta sitten tasaantui, sanoisin kolmessa viikossa mun tapauksessa. Tai siis mun lääkkeen tapauksessa.
Sain muuten yöllä nukkuessa kummallisia tuntemuksia, ihan niinkuin pienen pieni sähköisku olis mennyt pään läpi.
Että älä pelkää. Ne menee ohi. itse jonkun verran säikähdin ensin.
Päätin, että pahempaa ei voi tulla kuin mitä ennen oli ja pysyin tiukasti kuurissa. Hyvin meni. Mutta jos tuntuu, ettei lääke sovi ollenkaan, pitää tietysi mennä lääkärille uudestaan, sopivampia lääkkeitä löytyy jokaiselle. Suun kuivuminen oli muuten kanssa mulla oire koko ajan, mutta kun hammaslääkärini on niin fiksu ja kiva ja tietää suun onglelmista, hän neuvoi: syö xylitol-purkkaa, se tuo sylkeä suuhun. Se oli hyvä neuvo, se auttoi.

Lääkitys puree hitaasti, mutta puree ! Toivottavasti hermosi vielä jaksavat, koska olet nyt alkuun päässyt. Nyt ei ainakaan kannata luovuttaa ! Ei tosiaankaan !
Jokainen uusi huominen on parempi huominen, vaikket alkuvaiheessa eroa päivittäin niin huomaisikaan, mutta muista päämäärä !
Nousu ylös masennuksesta ! Se on jo alkanut !
Tsemppiä ihan älyttömästi sulle !
Jaksa, jaksa, jaksa sinnitellä !
ja kirjoittele tänne meille aina kun tuntuu siltä, jos se yhtään helpottaa sinua ! Täällä me ollaan tukemassa sua !
Kerro niistä mahdollisista oireistakin meille, ne voi olla aluksi kummallisia ja niitten kanssa voi olla hämmennyksissä.
Oletko ottanut Temestaa ja miltä se tuntui ?
Itse sain jotain toista ahdistusta helpottavaa lääkettä, en musita nimeä, joka oli tosi tehokas ja auttoi selviytyään työpäivistä, annostus vain oli minulle liian suuri, kun en koskaan ollut semmoista syönyt, meinasin väkisin nukahtaa kesken työpäivän. Sitten opin ottamaan vain murusen, se oli mulle oikea annostus.

Lepää ja nuku, nauti viikonlopun rauhasta ilman työpaineita ja jos kaipaat seuraa, täällä me ollaan :)))
Iloisiin kuulemisiin !
Saunatytteli

11_s

Rituli
29. tammikuuta

Saunatyttelille ! En voinut olla kirjoittamatta tänne kun lueskelin,näitä sinun kannustus kirjoituksiasi.Sinun kaltaisesi ovat ihania ja kullan arvoisia ja hienoja ihmisiä,sinä niitä parhaimpia joiden kirjoituksiin olen törmännyt.En löydä sitä sanaa jolla sinua kuvaisin,olet saanut niin hienon lahjan,tässä asiassa ja toivon että mahdollisimman moni,joka ei voi hyvin lukisi sinun tekstiäsi.Kaunis kiitos sinulle ja toivon sinulle kaikkea hyvää ja vain parasta mahdollista elämääsi !

1_s

Anonyymi
31. tammikuuta

"Kaveria ei jätetä !" Kaveri voi olla myös ihminen, jota emme tunne,
ihmiseltä ihmiselle-kannustusta ja tukea kannattaa antaa aina.
Kun on itse sitä joskus saanut ja huomannut kuinka paljon voimaa siitä voi saada, sitä haluaa itsekin puolestaan jakaa eteenpäin.
Jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen, että maailma pysyy vähän inhimillisempänä.
Ja kaikkihan me olemme laajasti ajatelle toistemme siskoja ja veljiä, Aatamista ja Eevasta asti :)
Kiitos Rituli, menin ihan punaiseksi, kaikilla meillä samat mahdollisuudet, joskus olemme liian ujoja ja arkoja auttamaan ?
Enemmän kaveruuden henekeä peliin !
Ystävällinen sana, hymy, voi jollekin olla päivän piristys ja ainoa kontakti toiseen ihmiseen.
Ystävällisyyttä harvoin torjuu kukaan koskaan, mehän suorastaan
janoamme sitä ja se ei vaadi paljon.
"Ai kun oli kiva ihminen", voimme ajatella jo pienen rupatteluhetken
jälkeen sattumalta tapaamamme ihmisen kanssa vaikka bussissa tai torikahvilassa.
Mutta ystävällisyydestä ei kannata "paasata", sitä pitää harrastaa !

Miten mahtaa mennä ystävällämme n57 ?
Kuulumisia odotellen toivotan kaikille pirteää talvipäivää, kevätaurinkoa odotellen !
Saunatytteli

2_s

f64-3183
31. tammikuuta

Aivan uskomatonta, että tässä kylmässä maailmassa löytyy vielä ihmisiä, jotka pyyteettömästi haluavat auttaa ja kannustaa tuikituntemattomia lähimmäisiään. Samalaista välittämistä en ole tuntenut saaneeni mistään muualta. Sukulaiset ja ystävät ovat karisseet matkan varrella. Se on ihan ymmärrettävää, ei kukaan jaksa tällaisen passiivisen ihmisen kanssa pitää yhteyttä. Nykään en halua edes puhua tilanteestani kenellekään kun sitä ei kukaan normaali ihminen voi ymmärtää.

Löysin tämän palstan viime hetkellä ja ilman ihanaa ja täydestä sydämestä tulevaa kannustusta tuskin olisin saanut raahauduttua lääkäriin. Ties mitä olisi jo ehtinyt tapahtua.

Viikonloppuna olen onneksi pystynyt nukkumaan paljon ja olo on nyt ehkä vähemmän ahdistunut. Käytin Temestaa myös yöksi, sekin saattoi rauhoittaa yöunta. Ja lisäksi lääkäri määräsi nukahtamislääkkeen.

Kaikki kotityöt on tekemättä mutta ne eivät mihinkään katoa.

Pakkanen on hellittänyt aika paljon. Jos saisin vielä raahattua itseni lenkille, se voisi tehdä hyvää.



Vielä tuhannesti kiitoksia saunatyttelille ja kaikille muille ystäville. En osaa edes sanoa miten paljon kirjoituksenne ovat auttaneet.

1_s

Anonyymi
31. tammikuuta

Joskus ei löydä sanoja ?
Auttaa, kun antaa tulla ihan sydämestä vaan !
Puolin ja toisin, purkaa tuskaansa ja lohduttaa ja kannustaa sitä tuskaa tuntevaa.
Aurinkoa kaikille !
Kyllä niitä säteitä alkaa pilkistellä...ihmeitä tapahtuu...kaiken aikaa.

1_s

Anonyymi
31. tammikuuta

Kiva, kun jaksoit kirjoitella ! Tiedämme, että sinnittelet siellä jossain :)
Lepo piristää ja antaa voimia. Voimienkeruu ja itselleen ajan antaminen siihen on yksi tärkeimmistä asioista ensin. Ei tarvitse pakottautua nimenomaisesti lenkillekään, voi vai lähteä hiljakseen kävelemään ja ihailla kauniita luonnonihmeitä, talvimaisemaa, lumisia puita ja seurailla pikkulintujen touhua - ja ottaa mukaan linnuille syömistä :) Itse harrastan ihan tällaista jonkun mielestä lapsellistakin, pieniä henkisesti virkistäviä elämyksiä. Niiät täytyy ottaa, mista van kokee irti saavansa. Enkä muuten ole yhtään talvi-ihminen, mutta olen löytänyt siitäkin positiivista.
Oikein hyvää ensi viikkoa !
Muista: Päivä kerrallaan ! Ei saa vaatia liikaa itseltään.
Kirjoittelemisiin !
Saunatytteli (paljon iloista hymyä sinulle ja halauksia)

1_s

Anonyymi
31. tammikuuta

Miten Temesta vaikuttaa ? Helpottaako se päiviä töissä eli ahdistusta ?

1_s

Anonyymi
31. tammikuuta

Hei n57 !
Jos tulee oikein kurja hetki, niin muista, että meitä on täällä ainakin pari-kolme ihmistä, jotka olemme sinun kanssasi hengessä mukana !
Luultavasti paljon useampiakin, kaikki eivät vain kirjoittele.
Et ole yksin.
Luja rutistus sinulle !
Terveisin sinulle kaikki samantapaisia kokeneet ja "ylösnousseet", niin nouset sinäkin ! Me yritämme auttaa sinua.
Kirjoittele meille milloin vaan !
Unohda tiskit ja muu sellainen arkirutiini, jota ei sinun vaikeuksiesi vaiheessasi jaksa tahdo jaksaa millään.
Laita päämäärä etusijalle: Itsesi ! Sitten jaksat auttaa lapsiasikin.
Äläkä pode huonoa omaatuntoa mistään.
Olet ehkä jo monta vuotta tehnyt viimeisillä voimillasi, minkä suinkin jaksat ?
Ei kukaan voi voi vaatia sinulta enempää. Ei kukaan.
Anna armo itsellesi, kuten jo aikaisemminkin sanoin:
Päivä kerrallaan. Ota päivä kerrallaan.
Ajattele niin, että tänään minun ei tarvitse kuin suoriutua tästä päivästä.
Se on suuri saavutus.
Huominen pitää huolen itsestään, sanoo vanha sananlaskukin.
Aamulla voi sanoa itselleen: Nyt on uusi aamu, tämä päivä, ja se on minun projektini, suoriutua vain siitä.
Kukaan ei vaadi minulta enempää, jos en itse vaadi.
Se on yksi päivä parempaan suuntaan, ja kun voimia tulee lisää, sitten voin jo alkaa tehdä kahden päivän suunnitelmia.
Yhtään enempää ei tarvitse.
Olet urhea ihminen. Tajuatkohan sen ?
Olet päässyt jostain pohjilta jo monta pykälää ylöspäin.
Voit olla ylpeä itsestäsi, ole, olethan ?
Hyviä unia ja helpompaa seuraavaa viikkoa, koko ajan tulee helpottamaan, usko pois ! Tulet huomaamaan....
Kertoilethan taas, miten menee ?
Saunatytteli

2_s

f64-3183
1. helmikuuta

Vaikka mitään ihmettä ei olekaan tapahtunut, halusin muutaman sanan kirjoittaa teille kaikille, ihanat tukijat.



Päivällä olen käyttänyt Temestaa työssä vain pari kertaa kun ahdistus on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Kyllä se jonkun verran helpotti. Temesta on tosin sellainen lääke, ettei sitä pitäisi käyttää pitkäaikaisesti.





Viikonloppuna Temestan ja nukahtamislääkkeen avulla sain pitkästä aikaa nukuttua paremmin. Mitään kotona en saanut tehtyä. Jo ruokakaupassa käynti on sellainen koettelemus, joka vie viimeisetkin voimanrippeet. Voimattomuus ja väsymys ovat ainaiset seuralaiset. Mitenkähän sitä joskus on kyennyt perheen lisäksi huolehtimaan kunnostaankin. Viimeiseen kolmeen vuoteen liikuntaharrastukset ovat olleet jäissä ja fyysinen kunto sen seurauksena on rapistunut täysin.

Töissä onneksi oli suht. rauhallista eikä työasioista tarvinnut ahdistua.



Kirjoittelen taas joku päivä jos jaksatte höpinöitäni lukea. Olette olleet korvaamaton apu!!

1_s

Anonyymi
2. helmikuuta

Hei n57 !
Kiva, kun kirjoitat, aina, vaikka "mitään ei olisikaan tapahtunut". Täällä on hengenheimolaisiasi, joku kohde, jolle kirjoittaa, ihminen. Kotona on vain ehkä seinät, kelle puhuisi, eikä ne vastaa koskaan mitään. Olen kokenut.
Tutulta kuulostaa, kun kerrot uupumuksestasi. Suht'koht hyvinvoiva ihminen ei voisi käsittää, että pienetkin askareet ovat "työn ja tuskan takana", niin se vain on.
Pienistä käytännönelämää helpottavista asioista mainitakseni, minä päätin esimerkiksi, että on hyvä ratkaisu, ilman mitään huonoa omaatuntoa, siirtyä joksikin aikaa paperilautasiin, että tiskit pienenee ja säästyy voimia johonkin muuhun, vaikka imuroimiseen.
Oman jaksamisen ehdoilla tein pieniä tilapäisratkaisuja arkipäivään.
Soromnoo, mitä siitä kukakin ajattelee ! Se ei kuulu kellekään, ja turha kenenkään arvostella, eikäpä kukaan koskaan tarjoutunut tulemaan auttamaan, tiskaamaan meille, eikä koputellut oveen: Lähtisitkö reippailemaan kanssani ?
Siksi päätin, kun sen verran toivuin, että nyt teen just niinkun minusta tuntuu. Autan itseäni, miten parhaiten kykenen.

Voiko Temestaa ottaa yöksi samaan aikaan unilääkkeen kanssa ?
Luulin, että se on päiväahdistusta lievittämään ?
Kerro !

Jonkun ajan päästä, kun olet saanut paremmin nukutuksi ja Efexorin alkaa nostaa mieltäsi, elämä tasaantuu, niitä voimiakin alkaa palailla ja lakaa tuntea itsensä vähän energisemmäksi.
Älä pakota itseäsi kiirehtimään.
Olet ollut niin pitkään niin uupunut, että se vie aikansa.
Nyt on toisaalta kaikki puolellasi, yksistään kevääntulo jo virvoittaa
ihmistä. Joo, tiedän hyvin omasta kokemuksesta, että masentuneelle on aivan sama onko kesä vai talvi, mutta tiedän myös sen, että nyt kun on olet jo alkuun päässyt, sillä tulevalla aurinkoisellakin vuodenajalla on tukea antava lisävaikutus.
Ihmisissä herää muutenkin elämänhalu kevään koittaessa, kun talven pimeys väistyy.
Muista kirjoitella ! Ihan milloin vaan ! Täällä ollaan !
Moi ! Saunatytteli

1_s

Anonyymi
4. helmikuuta

Hei taas n57 ! Anteeksi yksi epähieno, ei-niin-tahdikas viittaukseni, jolla saatoin pahoittaa mielesi. Kun innostuu kirjoittamaan, ajatus ei aina pysy käsissä.
Miten on viikko sujunut ?
Tsemppiä edelleen !
Saunatytteli

2_s

f64-3183
4. helmikuuta

Hei "saunatytteli".

Ensiksikin et ole pahoittanut mitenkään mieltäni, ihan turhaan sellaista pohdit ja kiitos muistamisestasi!



Lääkäri ei mitenkään neuvonut, milloin Temestaa voi käyttää ja pelkällä nukahtamislääkkeellä yöunet jäisivät pariin tuntiin. Ihan omin päineni kokeilin lääkettä sain nukutuksi vähän pidempään. Sen vuoksi olen niitä illallakin ottanut.

Viikko on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Mitään hyötyä Efexorista ei vielä ole ollut eikä vielä varmaan kuulukaan olla, puolitoista viikkoa olen sitä syönyt. Sivuvaikutukset eivät enää ole niin pahoja kuin alussa.

Töissä ahdistaa välillä niin kovasti, että mieli tekisi työntää paperit silppuriin ja häipyä paikalta sen siliän tien. Kahvilla ei tee mieli käydä, en jaksaisi kuunnella työkavereitten pulinoita perheistään, matkoistaan, harrastuksistaan ym. Tunnen siinä seurassa itseni täysin ulkopuoliseksi ääliöksi kun ei minulla ole mitään sanottavaa omasta elämästäni. Kotiin pääsy on helpotus, täällä voin ihan rauhassa olla tekemättä mitään ja painua pehkuihin jo alkuillasta ja toivoa, että unta riittäisi mahdollisimman pitkään. Onneksi enää huomenna on työpäivä ja sitten kolme päivää saa olla työpaikalta poissa. Huomeniltana menen petiin enkä nouse sieltä koko viikonloppuna, se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta nyt.

Ensi viikko pelottaa kovasti. Pojallani on syöpähoitojen jälkeinen kontrolli enkä tiedä mitä tapahtuu jos taas on huonoja uutisia tulossa.

1_s

Anonyymi
4. helmikuuta

Hei n57!
Minun mielestäni sinun kirjoituksissassi kuultaa pientä piristymisestä, siinä miten analysoit päiviäsi, tuntemuksiasi ja ajatuksiasi, ihan totta !
Se "nousu" tapahtuu niin hitaasti ja huomaamatta aluksi, ettei sitä itse ehkä huomaa ollenkaan.
Toivoisin kuitenkin , että esimerkiksi se "päiväahdistuksesi" helpottaisi.
Oletko kokeillut siihen Temestaa ? Tai puolikasta, jos sen vaikutus on väsyttävä ? Oletko ollenkaan kokeillut sitä päivällä ?
Viikonloppuna olisi ainakin mahdollisuus "vapaasti" testata sen vaikutusta, helpottaako se ahdistusta. Jos se tekee uneliaan tai väsyneen olon, voi sitten mennä nukkumaan. En tiedä sen vaikutuksista omakohtaisesti, tietysti olet lukenut pakkauksen
mukana olevan lapun tarkkaan.
Toivotaan, että Efexor alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa niin että itsekin tunnet sen. Onkohan kuukausi joku minimi ? Jos ei mitään apuja tule, pitää mennä omaksi hyödykseen keskustelemaan lääkärin kanssa uudestaan. Lääkettä on turha syödä, jos se ei tehoa ja kun muitakin lääkkeitä on. Niinkuin jo kerroinkin, vasta kolmas lääke auttoi minua, ihan radikaalisti, kaksi ensimmäistä oli ihan sama kuin olisin kalkkitablettia ottanut.

Ymmärrän tuntemuksesi töissäkin. Koin samaa. Tuntui, että mitään yhteistä ei ollut kahvipöytäkeskusteluissa. Kaikki muiden jutut tuntuivat tyhjänpäiväisiltä kaakatuksilta, vaikka ne olivat ihan normaaleja rupatteluja. Rupesin käymään kahvilla yksikseni, kun muut olivat jo käyneet. Nautin siitä, että sain hiljaisuudessa
juoda kahvini ja lepuuttaa hermojani. Joka työpaikassa ei tietenkään ole mahdollisuutta itse päättää, milloin kahvilla käy.
Omia valintoja pitää rohkeasti tehdä.
Itse "ilmoitin" suoraan rehellisesti työkavereilleni, että minulla on nyt vähän raskas vaihe elämässäni, tarvitsen yksinäisiä rauhallisia
pausseja kiireiseen työrytmiin, ettei sen ole tarkoitus olla loukkaus ketään kohtaan, vaikka juonkin joskus kahvini yksin.
Minusta se ymmärrettiin hyvin. Joku jopa tuli kysymään, voisiko olla jotenkin avuksi. En peitellyt tilannettani, en yrittänyt pakottaa itseäni olemaan "pirteä ja tehokas". Sanoin suoraan, että oikein hyvin ei nyt mene, mutta töistäni yritän selviytyä niinkuin ennenkin.
Ihmiset ymmärtää yllättävän hyvin.
Katsos näitä erilaisia tilanteita ja elämänvaikeuksia on sattunut jokaisen kohdalle ja tulee sattumaan.
Minä ajattelin, että näin kauheaa ei ole tapahtunut kellekään tuntemalleni ihmiselle enkä voi koskaan tästä toipua.
yritin ensin pitää kaiken sisälläni ja kukaan ei sitten usklatanut lähestyäkään minua ja "esittäminen" jatkui, kunnes tajusin, että en jaksa tätä loppuun, jos en saa hengittää vapaasti siellä työpaikallakin. En yksityiskohtia kertonut, mutta asiat pääpiirteittäin ja se ikäänkuin puhdisti ilman, kaikki alkoi mennä paljon luontevammin puolin ja toisin.
Työyhteisöt voivat olla mukavia tai vaikeita tai jotain siltä väliltä ja me ihmisetkin erilaisia, kaikki ei ole aina mahdollista, mutta kaikkia keinoja kannattaa yrittää !

Se mitä puhut pelkäämisestä ensi viikon suhteen, sille ei kai mahda mitään ? En ainakaan itse ole voinut samantapaisissa tilanteissa.
Hemoraunio olen ollut. Se on vaan pakko kestää parasta toivoen, vaikka se raastaisi hermot hajalle.
Vaikka en ole uskonnollinen ihminen, joskus olen ristinyt käteni ja höpötellyt itselleni:
Se on korkeimman kädessä. Ei auta muu kuin ottaa mitä annetaan, koska emme itse voi päättää kaikesta.

Viikonlopuksi toivotan sinulle ainakin hetkittäistä sielunrauhaa ja paljon voimia ja hermoja ja kaiken päälle hyviä unia ja lepohetkiä !
Jos jonkun pienen mieluisan jutun jaksaisit tehdä lauantaina ja sunnuntaina, se veisi ajatuksesi hetkeksi pois murheista.
Se on tärkeää, päästä hetkeksi ajatuksissa pois siitä mikä pyörii koko ajan päässä. Se on se luonnonlääke, mikä elvyttää meitä yhtä hyvin kuin muut lääkkeet.

Lämpimät halaukset "saunatytteliltä" sinulle !
Kirjoitellaan taas !

6_s

Tuulia52
5. helmikuuta

Mikä mussa on vikana? En voi kuin ihmetellä, miksi aina jään yksin. Olen nyt lukenut kaikki omat kirjoitukseni tälle palsatalle, enkä kyllä löydä syytä sille, ettei täällä kukaan tunnu muistavan minua.

Juuri sairaalasta päästyäni avasin koneen suunnilleen ensi töikseni odottaen, että joku olisi ihmetellyt, mitä minulle on tapahtunut. Pettymys oli suuri, kun ei keltään ollut tullut yhtään viestiä.

Pakko päätellä, että olen jotain niin syvästi loukannut, että minut on suljettu tästä yhteisöstä.

No, ei sille voi mitään. Asiat menee kuin on mennäkseen. Ehkä minun sitten onkin parempi olla yksin.

Kiitokset kuitenkin tästä ajasta, jonka sain viettää seurassanne, Alussa se tuntui ihan mukavalta. Pärjäilkää ja pitäkää huolta itsestänne.

Tuulia52

1_s

Anonyymi
5. helmikuuta

Ei sussa mitään vikaa ole !
Eikä sua ole suljettu mistään yhteisöstä.
Tuskin olet ketään loukannutkaan.
Kaikki on niin sattumanvaraista tässä maailmassa, joku koskettaa toisen sydäntä, monet haluavat koskettaa monia ja tiettyjä sydämiä, kaikki on aivan sattumanvaraista.
Tää palsta tai aihe on sillälailla herkkä palsta, että melkein kaikilla
on just täntyyppistä oiretta tai vaikeutta ollut, ja jotkut vain oivaltaa, että tuossa kirjoittaa joku ihan niinkuin minä tunsin pari vuotta sitten.
Älä käperry "marttyyriuteen", kerro mieluummin ihan suoraan täällä uudestaan, mistä on kysymys !
Kukaan ei hyljeksi sinua täällä, siitä voit olla varma !
Meillä kaikilla ei vain ole aikaa olla jonkunlainen tukihenkilö kaikille. meillä on omatkin kamppailumme.
Mutta HUOMIO ! Näistä keskusteluista ja kirjoittamisista saa jokainen jotain, kirjoittajaa voi helpottaa saada purkaa ajatuksiaan ja joku siitä jostakin pahasta vaiheesta ohi päässyt voi yrittää antaa tukea omasta kokemuksestaan.
Eli Tuulia 52, kirjoittele !
Ihan sydämesi kyllyydestä !
En voi tietää eikä kukaan muukaan , kuka vastaa jollekin tai kelle ei paljon vastata. Tämä on ihan sattumavaraispalsta.
Ei syrji ketään tarkoituksellisesti.
Alahan Tuulia kirjoitella !
Ja rehellisyyttä ja avoimuutta peliin ja itsetutkiskelua ja itsekritiikkiä.
Ei silti tarvitse paljastaa muuta kuin juuri sen minkä haluaa.
Anna tulla ! Täällä meitä on lukijoita ja vastaajia!
Nokka pystyyn ja iloista ilmettä !
Odotamme kommenttiasi !

1_s

Anonyymi
5. helmikuuta

Olet lukenut nyt kaikki o m a t kirjoituksesi ?
Entä jos lukisit muittenkin ?
Saadaksemme ymmärrystä ja voidaksemme jakaa sitä, meidän on pitänyt myös oppia ymmärtämään muita.

1_s

Anonyymi
6. helmikuuta

Mitä kuuluu n57 ?
Kirjoittelemisiin, kun jaksat !
Kaikkea hyvää :)
Saunatytteli

2_s

f64-3183
6. helmikuuta

Hyvää lauantai-iltaa kaikille!



Tuntui hyvältä kun "saunatytteli" olit taas kirjoittanut tänne. Masennuksen myötä kaikki sosiaaliset suhteet olen onnistunut katkaisemaan ja eristäytymään. On tehnyt mieli hautautua omiin oloihinsa, olla vastaamatta puhelimeen ja se on pitkät tovit ollut pois päältä. Kuitenkin jossain syvällä on kuitenkin ollut toive, että joku yrittäisi ottaa yhteyttä kun itse ei jaksa. Tänne kirjoittaminen on henkireikä, tuntuu, että jossain on kuitenkin joku joka jaksaa välittää tässä kovassa maailmassa. Siitä tulee hyvä mieli.

Vaikka on ollut vapaapäivä, eivät aikaansannokset ole olleet kummoisia. Kotona joka paikka vaatisi vähän kohentamista ja kunnon siivousta mutta mistään ei tule mitään, tekemiset jäävät ajatuksen asteelle ja se vaan lisää ahdistusta. Päivällä piti ottaa Temesta kun ahdisti niin että rintaan koski. Luulen ainakin, että se vähän helpotti.



Hei Tuulia 52, yritä jaksaa kirjoitella tänne. En olisi ikinä uskonut, miten kannustavaa palautetta sain kun tänne tulin kirjoittaneeksi. Se on auttanut ainakin minua kun ei ole ketään aikuista ihmistä lähellä, jolle voisi purkaa pahaa oloaan.

11_s

Rituli
6. helmikuuta

Saunatytteli Hei ! Haluan toivottaa sinulle Oikein hyvää ja terveellistä Viikonloppua sekä elämääsi,vain parasta mahdollista oloa pidän sinun kirjoituksistasi ja luen ne aina,ja ajattelen sinua lämmöllä !

11_s

Tarja-2705
6. helmikuuta

Hei itse käytin joskus Efexoria, ei se vaikuta vasta kun muutamien viikkojen päästä, minulle ei auttanut mitään, jätin pois koko lääkkeen, minulla on xanor depot 1 aamulla ja 1 illalla pitkävaikutteinen, mutta ei helpota ahdistusta, sit on vielä alpros 0,5mg, mutta sitä saa ottaa vaan 1-2 taplettia tarvittaessa. Mutta tarviis aina, elämä on täynnä epäonnea. Vaikka on ihana mies, mutta oma terveys on niin huono, siinä miettimistä, mutta toivottavasti sinulle lääke auttais. Iso HALI ja piristystä päiviisi....

2_s

f64-3183
6. helmikuuta

Kiitos Sinulle.

Efexoria olen käyttänyt niin vähän aikaa, ettei sen vielä olisikaan pitänyt auttaa. Mutta jos mitään ei tapahdu niin pitää yrittää saada lääkkeet vaihdetuksi. Toisaalta en usko, että pelkät pillerit saavat ihmeitä aikaiseksi. Tätä masennusta on kestänyt jo niin pitkään, etten usko pääseväni siitä eroon koskaan. On vaan ahdistavaa jatkuvasti elää tilanteessa, ettei mitään valoa ole näkyvissä jatkossa. Lasten takia ei olisi oikein täysin luovuttaa vaikka tuntuu, ettei jaksa enää yhtään.

3_s

HateMe
8. helmikuuta

Hei, olipa pitkästä aikaa kiva lueskella kirjoituksia!
(En ole vähään aikaan päässyt täällä pyörähtämään.)

Sen mitä nyt muistelen omasta Efexorin käytöstä, meni reilusti yli kuukausi, että saattoi sanoa, että tuntui missään. Isommilla annoksilla (225-300mg) huomasi selkeästi itsekin, mutta vasta pidemmässä aikajaksossa. Sitten on se, että mikä annos on sopiva kellekin. Määrät ovat kaiketi luokkaa 75mg-300mg/vrk. Joten ihan sen sopivan annoskoonkin löytäminen voi kestää. Sitten on myös sekin vaihtoehto, ettei lääke anna toivottua hyötyä jolloin lääke vaihdetaan muuhun. Mutta sellaista "ihmelääkettä" joka vaikuttaisi heti, ei taida olla. Kaikissa vie aikansa ennen kuin hyöty alkaa näkyä.

Kovasti voimia ja jaksamista arkeen! (Kaikille muillekin, tottakai!)
Kirjoittelen lyhyesti, kun pitää ehtiä terveyskeskukseen, ei huvittaisi yhtään, mutta pakko se on.

6_s

Väinö
8. helmikuuta

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille myös kissaltani (maukuu) "mjyvää mjalkanutta mjikkoa mjaikille"

1_s

Anonyymi
8. helmikuuta

Hei ! Miksei pitkäänkin jatkuneesta masennuksesta voisi päästä ?
On sitä ainakin tuhansille tapahtunut Suomenmaassakin.
Myös usko ja halu siihen auttaa omaa paranemista.
"Suomalainen menee läpi harmaan kiven".
Eiköhän yritetä taas, tsemppiä kaikille !

3_s

HateMe
8. helmikuuta

Varmasti voikin päästä, mutta harva lääkäri haluaa ottaa vastuuta ja kirjoittaa ns. terveenpapereita. Pelkkä lääkkeiden lopettaminen oli omalle (entiselle)lääkärille kauhun paikka, eikä suostunut ottamaan mitään kantaa, eikä kirjotitamaan lähetettä sellaiselle joka olisi asian hoitanut. Mielummin olisi duupannut lisää lääkkeitä vaikkapa rekkakuormallisen.
Edelleen, vaikka terveen paperit olenkin saanut, on (entinen)lääkärini sitä mieltä, että olen hurjan masentunut ja minun pitäisi aloittaa lääkkeet uudelleen. Moni lääkäri taas sanoo ihan muuta. Tottakai, kellä nyt ei olisi huonoja päiviä ja olen helppo "masentumaan" vastoinkäymisitä joita elämässäni on aika paljon. Asiaa ei helpota duunipaikka-helve**i, mutta asioilla on tapana mennä eteenpäin siitäkin huolimatta. Sen verran kauan olen näitä asioita pyöritellyt ja ollut niitä hoitamassa, että kyllä tiedän milloin olen masentunut ja milloin en. Ja jos en tietäisi, läheiseni kyllä ilmoittaisivat muutoksesta. Ikävä asia tässä oli se, ettei lääkäri halunnut kuunnella ja oli muodostanut oman henk.koht. mielipiteensä vajaan 15min tapaamisen perusteella johon ei sisältynyt mitään testejä kuten BDI tmv.

On sitten kuulemma niitäkin lääkäreitä jotka kuuntelevat potilasta, ikäväkseni sellaista ei ole minulle sattunut. Olen saanut niin paljon ongelmia tämän lääkärin OMIEN henk.koht. mielipiteiden vuoksi, että lista on tooooosi pitkä. Lääkäri olisi varmaan halunnut, että kuljen kyltti kaulassa jossa lukee "Varokaa olen masentunut: voi tarttua."

Parantua voi, mutta välillä näyttää siltä, ettei lääkärit halua potilaan parantuvan tai ainakaan eivät halua potilaan tajuavan sitä. Mene ja tiedä sitä sitten..

2_s

f64-3183
8. helmikuuta

On varmasti ihmisiä, jotka toipuvat täysin pitkästäkin masennuksesta. En omalla kohdalla usko sellaiseen kun yli kolmen vuoden sairastamisen jälkeen kaikki on vaan entistä toivottomampaa. Sosiaaliset suhteet, harrastukset ja kaikki mielenkiinto elämään on mennyt. Mitään ennen tärkeitä asioita ei kertakaikkiaan jaksa tehdä. Työssäkäynti takkuaa ja vie viimeisetkin voimat. Mullekin on monesti sanottu, että ota itseäsi niskasta kiinni. Se ei vaan ole niin yksikertaista. Periaatteessa mulla on elämän perusasiat kunnnossa, on ihanat lapset ja työpaikka mutta ne eivät ole auttaneet löytämään sitä jujua, jonka avulla pääsisi ylös "mustasta suosta". Sekin on totta, ettei kukaan toinen pysty pelastamaan jos itse ei tee mitään. Neuvottu on, että pitää yrittää mennä pienin askelin eteenpäin eikä vaatia itseltään liikaa. Toistaiseksi nekin pienet askeleet ovat ollee ylivoimaisia.

Lääkäreille on varmaan helpompi jatkaa lääkitystä ties miten pitkään kuin ottaa riski, että liian aikaisin lopetettu lääkitys aiheuttaa masennuksen uusiutumisen ja kaiken aloittamisen jälleen alusta. Siitä huolimatta itse on oman itsensä paras asiantuntija ja tietää milloin uskaltaa jättää lääkkeet nurkkaan. Ei mitään lääkitystä pitäisi turhaan liian pitkään käyttää.

4_s

Eva
8. helmikuuta

Kyllä minun mielestäni ihminen itse on oman terveytensä ja mielenterveytensä paras tulkki ja tuntija, ellei sitten ole psykoosissa tms.
Nykyisin pitäisi kaikille lääkäreille olla selvää, että hoidot ja lääkitykset määrätään potilaan kanssa yhteistyössä ja potilaan mielipiteet tulisi ottaa tosissaan! Jos joku haluaa lopettaa lääkityksen, olisi se tehtävä pikkuhiljaa tuntemuksia ja potilaan tahtoa kunnioittaen ja niihin reagoiden. Lääkärin tuki tulisi olla ilmiselvä, oli päätös sitten lopettaa tai taas aloittaa lääkitys.
Hoitomyönteisyys kasvaa hyvän molemminpuoleisen luottamuksen vallitessa ja ylilyönnit voidaan välttää jo ennalta.
Lääkärillä on velvollisuus tuoda potilaalle eri vaihtoehdot riittävän selvästi esille ja sitten yhdessä potilaan kanssa päätetään, mikä on linjaus minkäkin hoidon suhteen. Aina pitäsi olla aikaa neuvoa ja neuvotella potilaan kanssa, mikä on tälle kulloisenkin tilanteen kannalta parasta!
Tästä tuli nyt tämmöinen palopuhe, mutta se mun mielipiteeni veronmaksajana ja yhteiskunnan täysivaltaisena ja -ja järkisenä ihmisenä (joskus vaikkakin potilaana)!

6_s

Elisa
8. helmikuuta

Kyllä pitkäaikaisesta masennuksesta voi varmasti parantua, kaikki vain eivät parane. Olen itse kärsinyt masennuksesta jo vuosia, olen hoidossa koko ajan. Lääkitystä on minun omasta pyynöstäni yritetty lopettaa, ei valitettavasti ole onnistunut, jo parin viikon lääketaon jälkeen masennus iskee täysillä päälle. Eli on jouduttu taas aloittamaan alusta.

Minä olisin tyytyväinen, mikäli en tarvitsisi ottaa sitä yhtä kapselia aamuisin, pahoina päivinä kahta, mutta se ei vain onnistu. Lääkärini on sitä mieltä, että en ole ainoa, joka joutuu turvautumaan lääkitykseen ehkä koko loppu elämän ajan, mutta se ei minua masenna, olen oppinut elämään ja olemaan sinut sairauteni kanssa.

13_s

TriDoc
8. helmikuuta

Tuo kuvaamasi toiminta on kaikinpuolin suositeltavaa ja edistettävää. Uskon, että vimeisten 20 vuoden aikana potilas-lääkärisuhde onkin kehittynyt pääosin tähän suuntaan. Vaikka potilas-lääkärisuhde ei olekaan normaali ihmissuhde, vaan perustuu potilaan auttamiseen, ei sekään ole täysin vapaa ihmissuhteeseen kuuluvan henkilökemian yhteensopivuudesta. Kaikki potilas-lääkärisuhteetkaan eivät vaan toimi ja sellaisessa tilanteessa toisen lääkärin mielipiteen ja vastaanoton järjestäminen voi olla järkevä vaihtoehto, jossa ei ole mitään pahaa tai ihmeellistä kumpaakaan osapuolta kohtaan. On tietysti joskus niinkin, että lääkärikin voi väsyä ja väsyessään kaikki ihmiset tahtovat vähän kyynistyä. Voin kuitenkin vakuuttaa ,että potilaan tullessa autetuksi ja varsinkin onnistunut toipuminen tuottaa suurta iloa ja samalla antaa energiaa myös lääkärille.

4_s

Eva
8. helmikuuta

Kiitos kommentista. Kaikkihan me olemme ihmisiä kaikkine vikoinemme ja inhimillinen käyttäytyminen ei ole poissuljettavissa.
Kuitenkin toimiessaan toisen ihmisen auttamiseen keskittyvässä ammatissa, on yritettävä pitää asialinja ja jos huomaa epäilevänsä ammattitaitonsa ja/tai-henkilökohtaisten tunteidensa/mielipiteidensä olevan riittämättömiä tai muuten potilaan kanssa ristiriidassa, olisi suotavaa ohjata potilas toiselle auttajalle/hoitohenkilökunnan edustajalle.Näin potilas ei tuntisi olevansa heitteillä ja tyytymätön saamaansa kohteluun tai tulleensa väärin ymmärretyksi/luulosairaaksi.
Useimmiten olen itse saanut hyvää palvelua hoitohenkilökunnalta ja yritän sitä myöskin omassa ammatissani toimiessa antaa. Ajat ovat muuttuneet vanhasta ja nykyään myös potilas itse on olennainen osa hyvän hoidon hoitoketjua! =)

1_s

Anonyymi
9. helmikuuta

Varmasti se tuottaa "suurta iloa lääkärillekin".
Kuinkakohan moni lääkäri välittää potilaasta niin paljon, että ottaisi hänen terveytensä sydämenasiakseen, puhumattakaan, että ohjaisi toiselle lääkärille ?
Suomessa kun on vaikea päästä ensimmäisellekään.

3_s

HateMe
9. helmikuuta

Juu ja tämäkin on vähän sillä tavalla, että jos on varaa yksityiseen lääkäriin niin varmasti "eteenpäin ohjaus" ja muukin toimii.

Julkisella puolella olen törmännyt vain seiniin ja välillä ei edes lääkäriin pääse. Ajanvarauksesta on sanottu useita kertoja, että "mene yksityiselle." - Enköhän menisikin jos ei olisi rahasta kiinni..

Sitten jos sattuu pääsemään lekurin vastaanotolle, niin mahdollisesti kommunikaatio lääkärin kanssa ei edes onnistu kun yhteistä kieltä ei ole.. Ainakaan niin, että molemmat puolet täysin ymmärtäisivät toisiaan..

Ainoat (omalla kohdallani) olleet lääkärit jotka ovat pitäneet minua ihmisenä ovat olleet julkisen puolen fysiatri ja 2x yksityisenpuolen lekuria tässä viimeisen n.5v sisällä. Loput on ollut aikalailla yhtä tyhjän kanssa.

Tästä viimeisestä lääkärifarssista mikä viime vuoden puolella sain kokea, on lähdössä valitus lääninhallitukseen (vai mikä nyt instanssin nimi olikaan), potilasasiamiehen suosituksesta. En vain tiedä millä ihmeen ajalla taion paperit valmiiksi (ovat kesken). Tämä nyt todennäköisesti on ihan tuulimyllyjä vastaan taistelua, mutta saavatpahan selvittää millä ihmeen oikeudella minua pidettiin ei-minkään-arvoisena, eikä minulle hoitoa suotu vaan hoito jätetti kesken. Puhumattakaan vääristä diagnooseista. Syy tähänkin oli se, ettei lääkäri nro.1 osannut kirjotitaa B-lausuntoa, eikä se voinut tätä vähempää kiinnostaa. Eikä osannut lääkäri nro.2:kaan joka joutui puikkoihin lääkäri nro.1:sen lopetettua. Sen jälkeen lääkärit heittivät hanskat tiskiin ja jouduin menemään yksityiselle koska meinasin menettää tämän takia työni kun en saanut EDES kaikkia sairaslomatodistuksiani. Luottoa julkisenpuolen terveydenhoitoon minulla ei enää ole tämän asian tiimoilta.

4_s

Eva
9. helmikuuta

Olen itse saanut olla pääsääntöisesti työterveyshuollon asiakkaana, huom. siellä potilaat ovat asiakkaita! Myös psykologin juttusille pääsin viikon-kahden ajalla sinne.
Terveyskeskuksessa ei minullakaan ole tällä hetkellä ns.omalääkäriä. Viimeksi äkillisen sairausloma tarpeen takia menin omaan tk:hon. Siellä oli eurolääkäri, hän kyllä tutki, mutta kiire oli ja kieliongelmaa hiukan.
Onko teillä mahdollisuutta saada palvelut työterveyspuolelta?

2_s

f64-3183
9. helmikuuta

Mulla pitkäaikaisen masennuksen suurin syy on terveyskeskuslääkärin väärän toiminnan syytä. Yli kolme vuotta sitten sain kokea sellaista, josta en varmaan toivu koskaan. Asiasta tehdyn kantelun käsittely kesti yli kaksi vuotta. Kantelu menestyi, ns. ostopalvelulääkäri sai huomautuksen ja nyt joudun vielä "prosessaamaan" siitä kuka korvaa edes asianajajan palkkion puhumattakaan muusta taloudellisesta menetyksestä. Lääkäri ja hänen työnantajansa eivät vapaaehtoisesti suostu korvauksiin. Saa nähdä miten kauan menee korvauskysymyksen ratkaisuun.



Eli tuosta julkisen puolen lääkäreistä on liian karvaat kokemukset. Onneksi kuulun työterveyshuollon piiriin, siitä ei ole mitään huonoja kokemuksia.



Edelleen ahdistaa kovasti mutta nyt pelottaa ihan älyttömästi huominen päivä. Poikani on puolitoista vuotta sairastanut salakavalaa syöpää, hoidot loppuivat marraskuussa ja huomenna saa tietää ovatko hoidot tehonneet.

3_s

HateMe
9. helmikuuta

Meillä on töissä ns. "suppea työterveyshuolto", eli se minimi mitä laki vaatii. Eli työhöntulotarkastus ja siinäpä se oikeastaan sitten onkin. Parannusta ei ole tulossa eikä toivottavissa.

4_s

Eva
9. helmikuuta

Se on todella harmi, koska se on työntekilälle suuri etu.
Toivon sulle kuitenkin onnea, että saisit jatkossa hyvän hoidon ,oli se mistä tahansa,tarvitessasi!

3_s

HateMe
9. helmikuuta

Juu, kyllä olen monta kertaa ystäville ja tuttaville sanonut, että on onni jos on duunipaikka jossa moiset on. Puhumattakaan työpaikka ruokailusta, wc:stä ja muista "tavallisista" asioista, mitä itselläni ei ole.

Nyt olen juuri sairaslomalla, olkapää sanoi itsensä irti. Ulkomaalainen lääkärisetä ei oikein uskaltanut ottaa kantaa mihinkään ja antoi yhden viikon sairaslomaa ja sitten jos kipuilu jatkuu (todennäköistä) niin pitää mennä omalle lääkärille joka nyt ei tuolloin ollut paikalla.. Tämän päälle pamahti vielä flunssa joten olo on oikein hehkeä.

Kiitoksia Eva tsemppauksesta, nyt lähden nukkumaan ja lepäilemään. Samalla toivoen ettei kuume nousisi.

4_s

Eva
10. helmikuuta

Flunssaa poden minäkin täällä...halaus sulle ja koitetaan toipua nyt tästä viheliäästä vaivasta!

1_s

Anonyymi
10. helmikuuta

Hei sinulle ! Masennuskin on todellinen ja oikea sairaus !
Meidän yhteiskunnassa on kummallinen ilmiö, vain silloin on oikeasti sairas, kun on mennyt jalka poikki tai muuta vastaavaa.
Rohkeutta sinulle !

1_s

Anonyymi
10. helmikuuta

Me ihmiset olisimme hukassa ilman toisen ihmisen henkistä tukea.
Pienikin valo tunnelin päässä eli pienikin tuki voi merkitä paljon tai joku valonpilkahdus, toivo, jonka huomaamme itse.
Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys.
Mutta myös itsekin pitää uskoa tulevaisuuuteen.
Ystävänpäivän läheisyydessä lähetän kevyenkeväiset terveiset kaikille ja erikoisesti
n57:lle:
Kun arkihuolet kiristää,
hyvä ystävä piristää !

Älkää sulkeko ketään pois ystävyytenne piiristä, jokainen ihminen voi paremmin tunnettuna olla tuleva ystävänne !
Antakaa ystävyydelle mahdollisuus, joku saattaa tarvita yhtä kipeästi sinua kuin sinä häntä !
"Saunatytteli"

1_s

Anonyymi
11. helmikuuta

Todellakin ! Unohdammeko me syvissä ongelmissamme sen, että meilläkin voi olla jotain annettavaa.
Oikein jäi korvaan soimaan:
joku saattaa kaivata yhtä kipeästi sinua kuin sinä häntä.
Avun tarpeessakin oleva voi auttaa toista ihmistä.
Jokainen ihminen on tärkeä ja voi auttaa toista.

1_s

Anonyymi
12. helmikuuta

H Y V Ä Ä tulevaa Y S T Ä V Ä N P Ä I V Ä Ä teille kaikille ! Yhdessä me pystytään mihin vaan ! Tämä juttelupalsta on kuin "yhtäköyttäyhdistys", pidetään se sellaisena. Tavataan täällä !
Ei luovuteta vaikka mikä olis !
Kirjoitellaan toisillemme !

2_s

f64-3183
13. helmikuuta

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lähimmäisille tällä palstalla.



Tästä kirjoittelusta on ollut apua enemmän kuin olisin uskonut.



Nyt kuitenkin on seinä vastassa. 26-poikani oli viikolla syöpäkontrollissa ja jo toistamiseen syöpä oli lähtenyt uudestaan etenemään. En yhtään tiedä miten hän jaksaa selviytyä tilanteesta. Menee usko elämään ja tulevaisuuteen lopullisesti. Itsestäänselvää on, että pitäisi jaksaa kannustaa häntä vaikka oma elämä on syvältä.

1_s

Anonyymi
13. helmikuuta

Hei ! Olen pahoillani, että niin kävi.
Mutta ei sekään ole mitään lopullista.
Nyt vaatii pikkuisen miettimistä, mitä vastaisi,
koska poikasi täytyy saada tuntea, että hän ei ole ole sairautensa kanssa taakka lähimmäisilleen ja sinun pitää jaksaa hänen tukemistaan ja viedä omaa elämääsi (teidän yhteistä elämäänne) eteenpäin.
Mikä syöpä pojallasi on ?
Haluaisitko kirjoittaa siitä ?
Mikään ei ole lopullista ennekuin se on loppuun katsottu ja eletty.
Älä menetä toivoasi ! Toivoa on varmasti enemmän kuin nyt luulet ja uskot.
Kirjoittele taas helpotukseksesi, kun siltä tuntuu !
Täällä me edelleen ollaan.
Paljon lämpimiä halauksia
"saunatytteli"

11_s

Tarja-2705
13. helmikuuta

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!



Pyysin kukkasta,

sain puutarhan.

Pyysin jokea,

sain meren.

Pyysin ystävää,

sain sinut.



Ystävyys on kuin perhosen lento niin hauras ja kaunis ihmeen hento, mutta hoivaappa sitä ja huolta kanna, sen suurempaa lahjaa ei elämä anna.



Ystäväni,

olet elämäni aurinko

kuu joka näyttää tieni

pimeässä.

Olet suojelusenkelini,

olet kaikkeni.





Minun ystäväni on kuin villasukka,

joka talvella lämmittää,

minun ystäväni on kuin niitty kukka,

joka saa minut hymyilemään.

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan

niin vien sinut katsomaan,

miten aurinko laskee puiden taa ja

saa taivaan punertamaan.



Toivotan kestämistä ja voimia kaikille murheiden keskellä, muistakaa ystävät tukevat ja auttavat, ymmärtävät ja lohduttavat. Kukaan ei ole yksin, täältä saa lohtua ja apua, kiitos ystävät, että olette olemassa

2_s

f64-3183
13. helmikuuta

Tuhannet kiitokset myötäelämisestä!



Kerron nyt ensin poikani sairaudesta. Puolitoista vuotta sitten hän oli normaalisti töissä kun työkaveri sanoi hänelle, että oletko huomannut, että kaulasi on turvoksissa. Kun hän meni työpaikkalääkärille ja sairaalaan, todettiin imusolmukesyöpä. Ennuste oli lääkärin mukaan tosi hyvä ja sytostaattihoitoja kesti viime kesään asti. Kolme viikkoa viimeisen hoidon jälkeen todettiin, että "möykyt", joita oli kaikkiaan viidessä eri paikassa, olivat alkaneet uudelleen kasvaa. Sitten seurasi taas sytostaattihoidot ja kantasolusiirto, joka oli rankka ja lopuksi sädehoidot, jotka loppuivat marraskuussa. Nyt todettiin, etteivät hoidot ole auttaneetja möykyt olivat taas suurentuneet. Ensi viikolla lääkärit päättävät mitä tehdään.



Hyvää ja toisaalta pahaa on ollut se, ettei poikani ole missään vaiheessa tuntenut itseään sairaaksi, tauti on niin salakavala.



Tämä piina on kestänyt nyt puolitoista vuotta. Ennen sairastumistaan poikani ja hänen morsiamensa ostivat velaksi asunnon ja ovat nyt kaiksen lisäksi taloudellisissa vaikeuksissa. Tekisin mitä tahansa, ettei heidän tarvitsisi joutua kaiken lisäksi vararikkoon. Olen harkinnut, että annan oman asuntoni heidän käyttöönsä ja muutan vuokralle. Mulle on ihan sama missä olen. Nuorten pitäisi jaksaa jotenkin eteenpäin vaikka tilanne on toivoton.



Suoraan sydämestä halauksia Teille kaikille

11_s

Rituli
13. helmikuuta

Kauniita sanoja,niitä on ihana lukea.Olkaamme onnellisia ,että täällä on ystävät jotka ymmärtävät.Sinulle lämmin hali ja voimia !

11_s

Rituli
13. helmikuuta

Sinulle on annettu raskas taakka kuljettavaksi,mutta se selviää vielä joskus minä uskon niin,vaikka ei sitä nyt voi käsittää.Sinulle annetaan voimat taakkasi kantamiseen ja tiedät mitä pitää tehdä,vaikka siihenkään sinun on nyt vaikeaa uskoa.Toivon sinulle voimaa ja vain sitä sinä tarvitset sekä jaksamista,nuoret tarvitsevat sinua juuri nyt,ole heille voima ja rakkaus !

11_s

Tarja-2705
18. helmikuuta

Toivon oikein sydämeni pohjasta sinulle voimia, taakka on raskas kantaa kun kyse on omasta lapsesta, halaus sinulle, en tiedä miten lohduttaisin, se on vaikeaa, mutta me kaikki varmaan toivotaan, että keksisivät tehokkaamman hoidon ja poikasi paranee, hän tarvitsee nyt rakkautta. Anteeksi olen sanaton, HALAUS

1_s

Anonyymi
19. helmikuuta

Hei n57 !
Miten menee tänään ?
Yritetään muistaa se, että jollakin voi vielä huonommin ja epätoivoisemmin.
Jos tarkemmin ajattelemme, meillä ei mene niin huonosti kuin luulemme !
Vai mitä ?
Realismia kehiin ja nokka pystyyn ! Kimpassa.
Eikö vaan ?
Halauksin saunatytteli

2_s

f64-3183
21. helmikuuta

On totta, että paljon, paljon ihmisiä on huomattavasti tukalammassa ja toivottomammassa tilanteessa. Kun itse tuntee olevansa suon pohjalla, ei osaa katsoa asioita realistisesti ja ulkopuolisen silmin ja jumittuu omien murheidensa vatvomiseen.



Efexor on varmaan alkanut jollain tavalla vaikuttaa kun omasta elämästä luopuminen ei tunnu ainoalta oikealta ratkaisulta. Lapsille se aiheuttaisi sellaista tuskaa, etteivät he koskaan voisi sitä antaa anteeksi. Vieläkin on auki mitä syöpäsairaan poikani hoitamiseksi on tehtävissä ja hänen tulevaisuutensa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla auttaminen on nyt tärkein asia elämässä. On vaan tuskallista odottaa useita viikkoja tietoa mitä tapahtuu jatkossa.



Halauksia Teille kaikille palstalla kirjoittaneille. Kirjoituksenne ovat auttanut ja saanut ajattelemaan asioita vähän eri kantilta eikä pelkästään omasta näkökulmasta.

1_s

Anonyymi
21. helmikuuta

Paljon lämpimiä halauksia ja tukea sinulle !
Epävarmuus on kiduttava ja tuskallinen asia.
Toivon, että jaksat kuitenkin eteenpäin.
Hyvä, että Efexorkin alkaa tehota.
Valoisaa tulevaa viikkoa !
Isot voimia-antavat rutistushalaukset saunatytteliltä !

1_s

Anonyymi
1. maaliskuuta

Hei n57 !
Vielä palaan tänne kysymään, onko hyvä alku jatkunut edelleen ?
Jos vaikka sattuisit käymään täällä, olisi kiva saada kuulla, että elämäsi menee nyt helpommin eteenpäin ja miltä tuntuu tänään.
Toivoo "saunatytteli"

1_s

Anonyymi
2. maaliskuuta

Meitä muitakin kiinnostaisi miten sinulla menee, miten jakselet ?
Miten poikasi jaksaa ? Miten menee töissä ?
Tsemppiä edelleen !

1_s

Anonyymi
5. maaliskuuta

Heeeiiii n57 !
Miten menee ??? Kerro, jos jaksat ! Toivottavasti kaikki on paremmin !
Kaikkea hyvää sinulle !

1_s

Anonyymi
8. maaliskuuta

Nii, ei kuulu mitään ! huhuuuuu!
Miten menee n57 ?
miten menee teillä muilla ?

2_s

f64-3183
9. maaliskuuta

Huomenta!

Kiitos välittämisestä. Olen ollut poissa kotoa ja netin ulottumattomissa ja senkin vuoksi poissa täältä.



Pojan sairauden suhteen piina jatkuu edelleen. Huomenna hänellä on KYKSissä tutkimus, jonka tuloksia pitää odotella vähintään viikko ja

jatko riippuu tuloksista. Kauheata tämä epätietoisuus ja odottaminen. Pitää vaan toivoa sydämensä pohjasta, että poikani ja miniäni jaksavat. Heidän taloutensakin on jo huteralla pohjalla eikä mitään voi eteenpäin suunnitella.



Omassa elämässä on monien mutkien kautta tapahtunut hyvin myönteinen käänne. Sattumalta tapasin aiemmin hyvän päivän tutun miehen, jonka kanssa olemme voineet puhua asioista syvällisesti. Olemmekin viettäneet paljon aikaa yhdessä ja hän on kannustanut monella tavalla. Yksinäisyydessä kaikki vastoinkäymiset tuntuvat ylivoimaisilta. En usko siihen, että syvältä suosta nouseminen tapahtuu sormia napsauttamalla mutta tunnen, että nyt olen eräänlaisessa käännekohdassa ja ainakin pienen pienet mahdollisuudet selvitä elämässä eteenpäin. Efexoria olen käyttänyt ja silläkin on varmasti osuutensa asiaan. Uni ei kyllä tule ilman unilääkkeitä ja lääkärin mukaan voin hyvällä omallatunnolla niitä käyttää. Muuten töissä olosta ei tulisi mitään.

2_s

f64-3183
26. maaliskuuta

Hei kaikki ystävät tällä palstalla!







Poikani sai syöpäkontrollissa vihdoin hyviä uutisia ja pääsee töihin pääsiäisen jälkeen. Tämä uutinen oli sellainen, että tuntui kuin suurin taakka elämästä olisi pudonnut sydämestä pois.







Vaikka uutinen oli pelkästään postiviivinen, oma väsymys sen myötä paheni ja tuntuu siltä, että nyt voi luovuttaa kun oman lapsen elämä helpottaa. Tuntuu, että voi jotenkin luovuttaa kun ei joka hetki ole mielessä miten lapsi selviää sairaudestaan. Ristiriitaista mutta totta.







Työssäolo onnistuu jotenkuten mutta muu elämä on edelleen täysin kateissa ja tuntuu, etten ikinä enää pysty elämään ns. normaalia elämää.

12_s

f29-3470
8. elokuuta

Itse kärsin myös toivottomuuden tunteesta..en tiedä mistä hetkelliset kovan lamantuneisuuden tunteet johtuvat,olen kyllä koko aika uupunt ja lähes lamaantunut mutta nuo kovat lamantuneisuuden tunteet tulee välillä niin voimakkaana että pelkkä oleminenon raskasta..

Aiheen kysymykset