Selkäkipu

Selkäranka on nikamien muodostamalta rakenteeltaan S-kirjaimen muotoinen, mikä mahdollistaa selkärangalle kohdistuvan ylävartalon painon joustavan jakautumisen. Selkärangan liikkuvuuden ja toiminnan vaatimukset ovat laaja-alaisia, joten alttius saada kroonisia selkäoireita on synnynnäisten selän rakenteen poikkeavuuksien vuoksi tavallista. Kasvuiässä on hyvä kiinnittää huomiota erilaisista rakennesyistä johtuvien ryhtivirheiden ehkäisemiseen ja korjaamiseen, tarvittaessa jopa leikkaushoidon keinoin. Samalla on varottava selän liiallista rasittamista kasvuiässä (vrt Scheuermannin tauti).

Valtaosalla ihmisistä on elämänsä jossain vaiheessa päivittäisiä toimia haittaavaa selkäkipua, joka painottuu alaselän alueelle, jonne suurin staattinen rasitus myös kohdistuu. Suurin osa selkäkivuista on ns. toiminnallisista syistä johtuvia, jossa keskeinen tekijä on selän pehmytosakudoksen, lihaksen ja jänteen sekä pehmytkalvon toimintahäiriö. Toisinaan oireisto voi olla voimakas sekä noidannuolityyppinen huolimatta vaivan aiheuttajasta. Varsinkin naisilla alaselkäkipu on tavallista ja voi johtua periaatteessa neljästä eri syystä. Tavallisimman tukirankaperäisen kivun lisäksi selkäkipua voi aiheuttaa tavallinen virtsatieinfektio, suolistoperäinen syy tai synnytinelinten sairauteen liittyvä tilanne.

Hyvänlaatuinen selkäkipu kestää muutamia päiviä tai viikkoja mutta kivun uusiutuminen on mahdollista, jos selän pehmytkudosten jännitystila ei laukea. Skolioosi eli kieroselkäisyys usein aiheuttaa kroonista selän heikkoutta ja epätasapainoa selän lihaksistossa. Osa selkäkivuista johtuu iskiaksesta, jonka taustalla on selän välilevyjen rappeumatauti ja usein iskiaskivun aiheuttava välilevytyrä. Nykykäsityksen mukaan vuodelepoa ei suositella selkäkivun hoitoon vaan tavoitteena on toimintojen jatkaminen kipujen rajoissa.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Fibromyalgia
29 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Iskias
25 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Skolioosi
16 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Selkärankareuma
10 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Polven nivelrikko
10 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Lannerangan rappeuma
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Nivelrikko
8 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Virtsatieinfektio
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Selkäydinkanavan ahtauma
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Premenstruaalinen oireyhtymä
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Scheuermannin tauti
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Noidannuoli
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Osteoporoosi
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Borrelioosi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
MS-tauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Virtsatiekivi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
DISH
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Rasitusvamma ja siitä johtuva selkäkipu, jatkuvaako?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten voin hoitaa nivelrikkoa?1 kpl10.01.2009 08:33:00
icon Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?1 kpl06.06.2009 12:16:21
Oiretta kokeneet
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Helena kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: monisairas m41)
16.05.11 09:43
Toivottavasti pääset pian sinne mri:n. Sinulle on varmaankin suunniteltu venyttelyjumppa?? Itse meinasin heittää heinällä henkilöä, joka suositteli jumppaa ja venyttelyä tähän jäytävään kipuun, mutta....Sain jumpparikseni ihmisen, joka venytteli käsin ja antoi ohjeet miten toimia...ei vääriä liikkeitä, ei liian kauan, mutta sopivasti nousevalla vastuksella. Ensin on tiedettävä miikä on ongelma ja sitten toimiin. Hankalaa, kivuliasta...mutta kannattaa. Minulla on kulumia...kiinnikkeitä...ex-prolapsi...ym. kipulääkkeet eivät ole auttaneet, koska syynä on hermoärsytys, jota ei leikata...leikkaus saattaa pahentaa asiaa kiinnikkeiden yms muodossa. Tsemppiä sinulle!!!

avatar
monisairas m41 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Helena)
17.05.11 21:59
Kiitos kannustuksesta! Tuo Norspan- laastari muuten toimii jotenkuten. Tosin öisin heräilen edelleen kipuihin, mutta päivät menevät kun ei ihan pienestä valita.



Pääsin Magneettiinkiin, ja olinkin siellä viikko sitten. En tiedä edesauttoiko asiaa se, että aloin laitella öisin kipuihin herätessä sähköpostia reumapolin ylilääkärille... Mutta toisaalta hän ei ehkä ollut ottanut huomioon narkolepsiaani ja yöunien tärkeyttä. Ensi maanantaina kuulen magneetin tuloksen.



Mulla on vain sellainen pelko, että yöllä saatan saada jonkun kohtauksen tms. Olen siksi siirtynyt nukkumaan samaan huoneeseen vaimoni kanssa. Tämä tosin ei esim. edellisyönä ollut herännyt edes tarkistamaan tilaani vaikka oli kuullut minun unissani valittavan selkääni. Pari kertaa olen herännyt suu vaahdossa, vielä useammin niin että toinen käsi on aivan puutunut vaikka ei ole ollut huonossa asennossa. Yhtenä yönä oli vasemman käden kyynärpään yläpuolelle ilmestynyt oikein mieletön mustelma. Ajattelin, että olisiko ollut jonkinlainen veritulppa, joka lopulta rikkoi verisuonen ja sai aikaan tuon mustelman. No, joka aamu kiitän Luojaa että sain taas herätä.

avatar
monisairas m41 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Helena)
17.05.11 22:06
Lisään vielä tuohon jumppaan. Muksuilla on Wii- peli ja olen siihen ostanut jooga-pelin ja sen tasapainolaudan. Löytyisi vain aikaa ja ispistä, sillä huomasin sen jonkun verran auttavan kun syvät lihakset vahvistuivat. Mulla on voimailutausta, ja tuota voimaa on ollut kahden normaali miehen verran, lääkkeillä autettuna toki. Ei ole rehvastelua, vaan päinvastoin. Et usko kuinka olen kironnut tuota itseeni, tarkemmin kroppaani ja voimiini kieroutuneesti keskittymistä. Oli aika, jolloin en ikinä ollut tarpeeksi vahva tai tarpeeksi iso. Silloin sitten vain jatkettiin kuuria tai nostettiin annosta. Kun mitään sivuvaikutuksiakaan ei ollut, niin annoin mennä... Treeni oli usein särkylääkkeillä vahvistettua, että pystyi ottamaan ne ylimääräiset toistot, tai ylipäätään jatkamaan. Nyt ei enää naurata, ja uskonkin että tuo aika yhdistettynä esim. nykyiseen fyysisesti raskaaseen työhön, ovat selkäoireiteni aiheuttajia.

avatar
Helena kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: monisairas m41)
18.05.11 11:04
Varmaan tuo yli kropan sietokyvyn menevä treeni onkin osasyynä siihen, että kroppasi on sanonut yhteistyösopimuksen toistaiseksi irti. Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, oikeita, kropansietäviä työ-ja harjoitteluasentoja ja jarruttelua silloin , kun "vanha" itsensäylitystarve iskee päälle. Oletko miettinyt osatyökyvyttömyyseläkettä/ kevyempää työtä...onko mahdollisuus siirtyä vaikka koeajaksi kevyempään työhön, että kroppasi saisi palautua....Voisi vaikka kuinka kirjoittaa, mutta pikkuinen Venla haluaa nyt katsella Muumeja, kun tuli just mummin luo. Laitettiin lättytaikina tulemaan, joten alan paistamaan meille lättyjä : ) Palaillaan : )

avatar
monisairas m41 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Helena)
18.05.11 22:23
Olen yrittäjä, joten minulla ei ole edes sairaslomia. Näillä tiedossa olevilla sairauksilla tosin pitäisi jo päästä eläkkeelle. On narkolepsia, haavainen paksusuolentulehdus ja tämä selkä. Syön tällä hetkellä 19 lääkäreiden määräämää lääkettä päivässä, joista ison osan saisi pois, jos ei tarvitsisi pitää itseään väkisin työkykyisenä. Näin etenkin piristeiden kohdalla. Ja levossa myös suoleni varmasti voisi paremmin, puhumattakaan selästä...



No, itsehän sitä on joskus viisain omassa asiassaan.. Lähellä ollut tuota ennenaikaista poisnukkumista sen verran, että olen oikeasti kiitollinen jokaisesta aamusta ja otan kaiken kärsimyksen annettuna, kunhan saan elää. Jännä kuinka omien lasten kautta löytää niin helposti taas kipinää jaksaa, vaikka vain seuraisi näiden touhuja sivusta.

avatar
Tarja-2705 kirjoitti
06.10.11 08:10
minun selkäkipu on kestänyt kohta 11 kk, kävin mangneettikuvauksessa 4-5 välissä välilevymadaltumaa ja välilevyn liukumaa, ei leikata, tuskat ovat kovat, syön tramalia 100 mg 1 yöksi, päivällä 4 panadolia 1 mg, mutta ei auta mitään,, enkä saa tehokkaampaa lääkitystä, eli pitääköhän tässä loppuelämänsä elää tuskien kanssa...

avatar
Female66 kirjoitti
06.10.11 11:46
Onko kokeiltu masennuslääkitystä. Se auttaa monesti krooniseen kipuun jonka ei tarvitse johtua päästä. Minulla oli 4v kipua ritiselässä oikealla puolella eikä kukaan tai mikään hoito saanut sitä loppumaan. Sain uniongelmiin ja lievään masennukseen lääkityksen. Ja huomasin jonkun ajan kuluttua kivun poistuneen eikä ole takaisin tullut. Ja tämä tapahtui yli 10 vuotta sitten. Soutelin alkeellisella soutulaitteella ja siitä kipu alkoi.

avatar
Female66 kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Tarja-2705)
06.10.11 11:47
Jatkoa edelliseen. Työkaverini kertoi juuri puolisostaan jolla on pahat kulumat kaularangassa ja voimakkaat kivut. Hänellä aloitettiin myös muista suistä masennuslääkitys ja kipu niskassa on täysin poissa.

avatar
reporanka kirjoitti
06.10.11 12:33
Miulla on käytössä Triptyl, joka on mielialalääke. Korkea oli kynnys alunpiten sitä alkaa syödä, mutta kun lopulta suostuin kokeilemaan, olin tyytyväinen. Alkuun söin säännöllisesti, mutta nykyään syön tarvittaessa 1 - 2 kk kuurina.

Olisin saanut tuossa joku vuosi sitten Tramalia tai Lyricaa, mutta kun haluan kuitenkin liikkua ja autoillakin, en halunnut lääkkeitä, jotka sekoittaa nupin.

Panadolia syön jatkuvasti, tarvittaessa Buranaa, mutta harvemmin. Lisänä liikunta.

avatar
MotoLaura kirjoitti
06.10.11 16:48
Triptyl täälläkin käytössä, lähinnä siksi, koska en saanut selkäkivulta nukuttua. Nyt saan onneks nukuttua jollain lailla, thanks to Triptyl! Miulla ei ollu isoa kynnystä alottaa Triptyliä, vaikka tiesin, et se on mielialalääke. Mie olin vaan NIIN järkyttävän väsynyt, ku oli vielä yo-kirjotukset tulossa, et laitoin naamariin ihan mitä tahansa, kuhan sai nukutuks.

Lyrica on kokeiltu, toimii, mut mie lihoin Lyrican ansiosta 20 kg... Lyricaa söin maksimiannoksilla (600 mg/pvä) muutaman vuoden. Lyrica kun loppu, häippäs parikyt kiloa veks. Se lääke on aika mörkö, enkä aio siihen koskee enää pitkällä tikullakaan. Kalliitkin vielä!
Tramal. Thank you. Tramal veti aluks pöntön ihan sekaisin, suu kuivu ja nenänpäätä paleli. Mut nyt siihen on ihan tottunu ja pystyn syömään Tramalia onkelmitta.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute)