![]() Ripulin aiheuttamana elimistöstä poistuu normaalia enemmän nestettä. Se johtuu suolensisäisestä häiriötilasta, jossa poikkeavien olosuhteiden vuoksi (infektio, ärsytys) suolen seinämä läpäisee normaalia enemmän nestettä, joka tulee ulos toistuvana ripulointina. Samalla myös ruoan imeytyminen häiriintyy. Tämän vuoksi erityisesti imeväisikäisille muuten vaaraton ripulointi voi johtaa kuivumaan. Kehitysmaissa ripuli on lapsikuolleisuuden keskeinen syy riittämättömän hygienian ja likaisen juomaveden vuoksi. Vatsataudin tavallisimpia synnyttäjiä Suomessa ovat virukset sekä harvemmin bakteerit. Tunnetaan myös ruokavaliosyistä johtuva ripuli (laktoosi-intoleranssi) sekä rasvaripuli. Suomessa on 5/2009 lähtien ollut mahdollisuus ostaa reseptivapaasti orlistatti-nimistä laihdutuslääkettä (Alli), jonka vaikutusmekanismi perustuu rasvan imeytymisen estoon suolesta. Lääkityksen ansiosta ylimääräinen rasva jää imeytymättä ja tulee ulosteen mukana pois. Jos ruokavalio on lääkityksen aikana liian rasvainen, seuraa sivuvaikutuksena rasvaripuli. Yleisesti ripulin aikana tulee pitää huolta riittävästä nesteytyksestä, eikä muuta hoitoa ei yleensä tarvita. Suomessa ripuloinnin syyt ovat eteläisempiä maita sekä tropiikkia selkeästi suppeammat johtuen taudinaiheuttajien vähäisyydestä. Apteekista on saatavissa ripuloinnin oireenmukaiseen hoitoon vatsaa rauhoittavia ja kovettavia lääkevalmisteita (lääkehiili) sekä pitkittyneissä tapauksissa isotonista suolaliosta (osmosal novum), joka ylläpitää veren elektrolyytti- ja suolatasapainoa ja ehkäisee potilasta kuivuman aiheuttamilta oireilta. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 06.06.2009 12:16:21 | |
| 1 kpl | 06.06.2009 13:57:44 | |
| 1 kpl | 23.08.2009 14:41:08 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 18.11.08 09:36 Nestehukkaa välttääkseen kannattaa juoda paljon ripuliin. Taitaa olla niin että esim jaffa on ihan hyvä juoma | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 22.05.09 22:35 jaffa o sokeripitoinen ja huono vaihtoehto | |
23.05.09 05:16 Suomen ilmastossa ripuloinnin aiheuttamaan nestevajauksen estämiseen nesteyttämällä voidaan käyttää vettä tai laimeita mehuja, jotka ärsyttävät vatsaa vähemmän. Viileässä ilmastossa nestettä sitovien suolojen poistuminen elimistöstä ei ole niin nopeaa kuin eteläisimmissä maissa ja varsinkin tropiikissa, jossa ihmiset hikoillessaan jatkuvasti joutuvat käyttämään ylimääräisiä suolavalmisteita ruokavalmisteissa ja esimerkiksi hedelmiä nauttiessaan, jotta neste sitoutuisi paremmin elimistöön, eikä syntyisi kuivumista. Tropiikkiin matkustaessa ylimääräisen suolan tarve tulee ottaa huomioon pidemmässä oleskelussa. Pitkittyneessä ripuloinnissa toki saattaa kotimaassammekin syntyä tilanne ,jossa tarvitaan suolatasapainoa palauttavaa suun kautta nautittavaa nestettä, varsinkin pienillä lapsilla. Myös kovaa hikoilua aiheuttavissa urheilulajeissa, kuten pitkän matkan juoksijat saattavat tarvita rankan ja intensiivisen harjoittelun ohella suolatasapainoa palauttavia valmisteita. Tunnemme yleisesti nämä valmisteet aika huonosti, koska suolatasapainoa horjuttavia tilanteita syntyy kohtalaisen harvoin ilmastossamme perusterveillä ihmisillä. | |
Hoitonetti.fi kirjoitti 25.05.09 13:40 Kehitysmaissa suurin ripulin aiheuttaja on kiistatta ulosteperäisten bakteerien saastuttama juomavesi. On arvioitu että 2/3 kehitysmaiden terveydenhoitoresursseista kuluu saastuneesta juomavedestä syntyneiden ripulitautien hoitoon. Varsinkin lasten kuolleisuus on suuri. Saastunut juomavesi aiheuttaa heille jatkuvia ripulioireita, jonka aikana elimistön kyky käyttää ravintoa ja nestettä heikkenee ja on usein kohtalokas. Vakavimpia puhtaan juomaveden puutteessa eläviä maita ovat mm. Intia, Sudan ja Marokko. Euroopan musta lammas on Belgia, jossa esimerkiksi merkittävä osa Brysselin jätevedestä lasketaan miltei käsittelemättömänä paikalliseen jokeen. Eurooppalaisista 500 kaupungista vain 200 täyttää suomalaiset jätevedenkäsittelykriteerit. Tämä osaltaan selittää, miksi Suomessa meillä on puhdas juokseva vesi, emmekä emme tarvitse pelätä ulosteperäisten bakteerien saastuttamaa ruokaa ja nestettä samalla tavalla kuin esimerkiksi jo Keski- tai Etelä-Euroopassa puhumattakaan muista maanosista. Suomi on tunnettu kehitysmaissa vesirakentajana. Arvioidaan, että suomalainen kehitysyhteistyö on tuottanut noin kahdelle miljoonalle kehittyvien maiden asukkaalle puhtaan juomaveden. Kaivojen ja juoksevan veden lisäksi myös paikallisiin hygieniatapoihin on yritetty vaikuttaa myönteisellä tavalla. Usein valistuksessa joudutaan aloittamaan alkeista. Kommentilla pyritään valoittamaan yleensäkin puhtaan juomaveden ja hygienian välistä yhteyttä terveyteen. Jos puhdas juomavesi puuttuu, aiheuttaa se valtavia terveysriskejä sekä kustannuksia siitä johtuvien tautien hoitamisessa. Kun puhdas juomavesi on kaikkien saatavilla, voidaan sillä saavuttaa pohjoismaissa vallitseva väestölle edullinen terveystasapaino. |
| 18:04 | saruska halasi käyttäjiä Donder, Marjatta, Henu82, muumimamma, Eva |
| 17:59 | saruska halasi käyttäjiä Rituli, Elisa |
| 16:39 | Marja-Leena halasi käyttäjiä Sailamari, Marjatta, Elisa |
| 16:32 | m10-5809 on uusi käyttäjä |
| 15:44 | N1974 kommentoi sairautta Fibromyalgia |
| 15:23 | Henu82 halasi käyttäjää muumimamma |
| 14:47 | muumimamma kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 14:45 | muumimamma halasi käyttäjiä saruska, Eva |
| 14:27 | Eva halasi käyttäjää muumimamma |
| 12:33 | Taape halasi käyttäjää Annukka |
| 12:19 | Sailamari halasi käyttäjiä Simpura, saruska, Donder |
| 12:06 | Sailamari halasi käyttäjiä Eva, muumimamma, Tuulia52 |
| 11:36 | Sailamari halasi käyttäjää Rituli |
| 11:19 | Sailamari halasi käyttäjää Elisa |
| 11:05 | Rituli halasi käyttäjää Donder |
| 10:59 | Sailamari halasi käyttäjää Marjatta |
| 10:55 | Rituli halasi käyttäjää Elisa |
| 10:40 | Annukka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 10:25 | Tuulia52 halasi käyttäjää Henu82 |

| "The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008) |
| "The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008) |