|
Yleislääkäri tapaa usein päivystysluontoisesti toispuoleisesti oireilevia punasilmäisiä potilaita. Lääkärikäynti voi olla tarpeen, mikäli taustalla ei ole itseaiheutettu valvomiseen ja juhlimiseen joskus liittyvä silmien ohimenevä punoittelu tai ärsytys. Silmien punoitus liittyy usein myös silmän bakteeritulehdukseen, joka on paikallista antibioottihoitoa vaativa tila. Bakteeritulehdusta usein edeltää allerginen oireisto, jonka seurauksena silmä tulehtuu. Myös vierasesineet (esim. hitsauskipinät) sekä luomien alla olevat muut roskat voivat aiheuttaa tilanteen. Punainen silmä on aina hyvä tarkastaa lääkärin vastaanotolla tulehduksellisten prosessien sekä vierasesineiden varalta, mikäli oire ei selity edellä kuvatuilla itseaiheutetuilla syillä. Joskus silmän sidekalvon alle syntyy sinänsä vaarattoman hiussuonen repeämän seurauksena tuore verenpunainen verenvuoto, josta käytetään nimitystä sugillatio. Ärhäkästä ulkomuodostaan huolimatta vuoto on verrattavissa ihonalaiseen verenpurkautumaan eli mustelmaan. Kuten ihonkin mustelmat, sugillatio paranee viikon kuluessa muuttaen sidekalvon värin punasolujen hajotessa bilirubiiniväriaineen vaikutuksesta keltaiseksi haihtuen sitten pikkuhiljaa pois. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | ||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
|||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 01.04.2009 14:55:06 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

| "Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008) |
| "Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008) |