Pohkeen kipu

Pohjekipu on tavallinen lääkärin vastaanotolle hakeutumisen syy. Liikunnan aiheuttamat pohkeen rasitustilat ovat varsin tavallisia. Esimerkiksi liian kylmänä tai jäykistyneenä suoritetun voimakkaan pohjelihaksen supistumisen seurauksena pohjelihakseen voi syntyä repeämä. Myös akillesjänteen haurastuman aiheuttama osa-repeämä voi joskus tuntua pohkeessa kipuna. Pohkeen alueen lihasvammat ovatkin tavallisia niihin kohdistuvan suuren venytyksen vuoksi.

Pohjekipu on keskeinen oire myös epäiltäessä syvää laskimotukosta alaraajassa. Kipua edeltää usein pidempiaikainen paikallaan istuminen esimerkiksi auto-tai lentomatkalla. Kipu tuntuu syvällä pohkeen sisällä ja mukana voi olla kuumotusta ja turvotusta iholla. Myöhemmällä iällä säärivaltimoiden ahtaumat voivat aiheuttaa ns. katkokävelyoireen, joka alkaa tavallisimmin puutumisen tunteena säärissä ja pohkeissa, mutta kovenee kivuksi jolloin on seisahdettava lepäämään.

Esimerkiksi alaraajan syvän laskiontukoksen toteminen on usein ulkoisen tutkimuksen perusteella epätäydellistä ja tarvitsee usein lisätutkimusta. Säären ultraäänitutkimus antaa lisätietoa pohkeen kiputilojen syistä jos kliinisen tutkimuksen perusteella ei saada varmuutta oireen alkuperään.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Iskias
16 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kilpirauhasen vajaatoiminta
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Syvä laskimotukos
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Suonikohjut
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Borrelioosi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Bakerin kysta
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
Keuhkoahtaumatauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Akillesjänteen tulehdus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Tuki-halauksen antaminen on kiva lisäominaisuus. Jatkakaa samaan malliin" (Käyttäjä-palaute)
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)