Pitkittynyt kipu oireena on nykylääketieteen suurimpia haasteita oireen yleisyyden ja toisaalta sen aiheuttamien vaikeiden oirekuvien takia. Pitkittyneen kivun syyt ovat laaja-alaisia ja tuntemattomia syntytapansa suhteen. Fyysisinä syitä pitkittyneelle kivulle ovat monet krooniset, pitkäaikaiset sairaudet, joista tuki- ja liikuntaelinsairauksista nivelkulumat ovat ihmisille parhaiten tunnettuja. Myös kroonisissa syöpäsairauksissa kipu valitettavasti on usein läsnä, samoin tulehduksellisissa nivelsairauksissa, kuten nivel- ja selkärankareumassa. Hermojen toimintahäiriöihin ja elpymistiloissa pitkittynyt kiputila on tavallinen.

Kipu on tarkoitettu varoittamaan meitä kehoamme kohtaavalta haitalliselta tai jopa vaaralliselta tilanteelta, johon on syytä reagoida. Vaikka suuri osa kipuaistimuksista syntyykin tällä tavalla, on lääketieteen suurimpina haasteina selvittää ja hoitaa epätarkoituksenmukaista kipua, jonka taustalta ei ole selvittelyjen jälkeenkään löydettävissä jäsentynyttä syytä. Tältä pohjalta ovat syntyneet erilaiset kipua kuvaavat syndroomat, joiden syntytapa on ainakin osaksi teorioiden ja arvailujen varassa. Ainakin osa tästä kivusta syntyy ilmeisesti herkän hermokivun aktivoitumisen tuloksena. Aktivoinnille riittää ilmeisesti toisaalla kehon immunisoima tulehdus ja vasta-aineiden syntyminen ja sitten pelkällä mekaanisella tavalla syntynyt hermon venytys tai koskettelu.

Psyykkisinä syinä pitkittynyttä kipua voi synnyttää pitkäaikainen masentuneisuus, erilaiset muut mielialahäiriöt sekä alidiagnosoituna elimellisoireiset häiriöt kuten hypokondria ja somatisaatiohäiriö, joista on arvioitu kärsivän jopa 25% avohoidon potilaista. Nykykokemusten perusteella on varmaa, ettemme kykene tunnistamaan ja hoitamaan kaikkia kiputiloja, mutta kaikkia niitä kyetään ainakin jossain määrin vähentämään ja siten helpottamaan oireista kärsivän sopeutumista oireisiin. Luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde on tässä kuten kaikissa kroonisissa sairauksissa hoidon onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeä.