Pidempiaikainen väsymys

Väsymys on ihmisten tavallisimpia kokemia oireita ja täten normaali fysiologinen reaktio työlle, erilaiselle fyysiselle ja henkiselle rasitukselle sekä univajeelle. Kiireinen, aikatauluun sidottu elämänrytmimme ja suorittamiskeskeisyys ovat ristiriidassa ihmisen perusfysiologisten toimintojen kanssa ja siksi epäselviksi koetut väsymysoireet hämmentävät ihmisiä ja apua jaksamisen ongelmiin on luonnollisesti haettu lääketieteen piiristä. Yleisenä, tavallisena fysiologisena oireena esiintyvälle väsymykselle toimiva hoito on elämänrytmin suhteuttaminen vähemmän kiireiseksi, jolloin ruumille ja sielulle jää enemmän elpymisaikaa.

Poikkeava väsymys voi kuitenkin olla merkki sairaudesta. Krooniset tulehdukselliset sairaudet (nivelreuma, selkärankareuma, allergiat ja krooniset tulehdukselliset suolistosairaudet) aiheuttavat väsymystä ja palautumisen puutetta. Samoin alkaviin kilpirauhasen sairauksiin sekä diabetekseen liittyy vakavaoireista väsymystä, joka pakottaa selvityksiin terveydenhuollon piirissä. Myös mielialaan liittyvät tekijät sekä mielen sairauksiin liittyvät tilat aiheuttavat usein merkittävää väsymystä ja uni-valvetilan häiriöitä, joista kärsii tuhansia ihmisiä maassamme.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Masennus
56 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Migreeni
41 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Kilpirauhasen vajaatoiminta
31 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Siitepölyallergia
13 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Fibromyalgia
12 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
MS-tauti
9 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Eläinallergia
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Crohnin tauti
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Keuhkoahtaumatauti
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Metabolinen oireyhtymä
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aivohalvaus
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Alkoholismi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Keuhkosyöpä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Vähähiilihydraattinen ruokavalio
2 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Kauan jatkunut kuiva yskä vaivaa, mitä tehdä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Mistä väsymykseni voi johtua?1 kpl18.11.2008 09:21:39
icon Onko alkoholi minulle ongelma?1 kpl18.11.2008 15:16:58
icon Miten laihdutan?1 kpl24.11.2008 17:20:06
icon Miten voi lievittä stressioireitani?1 kpl29.11.2008 14:44:22
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Minja kirjoitti
22.04.11 08:20
Minua on auttanut eniten Mindfulness-harjoitukset. Kirjastosta saa varmasti kirjan ja cd:n tarkempaa tutustumista varten.

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Palvelussa voi myös halata toista virtuaalisesti. - Tästä olemme saaneet paljon positiivista palautetta, Vatanen kertoo" (Turun Sanomat, 09.11.2008)
"Olen tähän mennessä kokenut, että Hoitonetti on melkein kuin kommunikoisi elävän ihmisen kanssa." (Käyttäjä-palaute)