![]() Nuha yksi tavallisimpia ylähengitysteiden oireita, jotka voivat syntyä äkillisten virus-tai bakteeritautien tai pidemmälläkin aikaa ympäristön biologisen, kemiallisen tai fysikaalisen ärsytyksen seurauksena. Äkillisen tulehdustaudin laukaiseva nuha voi olla juoksevaa, tukkoista, väritöntä tai sitkeänvihreätä. Useimmiten nukan synnyttää virustauti, mutta joskus harvoin myös bakteeri voi olla sitkeänvihertävän nuhan taustalla. Allerginen nuha on ympäristön biologisten ärsykkeiden laukaisema äkillinen nenän limakalvon allerginen reaktio, jossa nuhaoireet syntyvät voimakkaina, ryöpsähtävinä ja alkavat äkisti reaktiona pieneenkin ympäristön allergisoivaa tekijää vastaan. Allerginen nuha syntyy tavallisesti siitepölyille, mutta myös eläimille. Allergisen nuhan ohella myös ympäristön erilaiset ärsykkeet voivat ärsytysmekanismilla aiheuttaa limakalvon punoittelun ja nuhaoireilun. Nuha kehittyy tällöin pidemmällä aikaa. Puhutaan kroonisemmasta nuhasta. Esimerkiksi talvella sisälämmitysaikana kuiva sisäilma voi ärsyttää nenän limakalvoja ja aiheuttaa sitkeän tukkoisuusoireiston. Muita kroonisen nuhan syitä voivat olla nenän rakenteelliset tekijät, nenän väliseinän vinous, nenäontelon polyyppitauti. Osalla ihmisistä nenän eritystaipumus on ympärivuotista riippumatta ympäristöstä, jolloin puhutaan vasomotorisesta nuhasta. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 17.11.2008 11:49:04 | |
| 1 kpl | 20.02.2009 02:35:29 | |
| 1 kpl | 01.04.2009 14:55:06 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
M2O kirjoitti 21.10.08 13:23 Itselläni vuotaa nenä aika tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Talvella enemmän kesällä vähemmän. Onko kenelläkään kokemuksia samantyyppisestä vaivasta? | |
29.11.08 10:05 Ei kyllä ole ihan suoraa kokemusta. Kyllähän se joskus niiskuttaa, mutta ei nyt kauheammin. Olen kyllä huomannut että liikunta vähentää sellaista niiskutusta kovastikin. | |
m42-267 kirjoitti 15.12.08 05:00 Ei ole kokemusta samantyyppisestä | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 13.04.10 06:39 Krapula on valitettava tila, mutta pitäähän sekin joskus kokea, jotta tajuaa pitää näppinsä erossa viinasta ja nauttia olevasta elämästä. POINTTI on että ollaa selvänä. Alkoholi on pahasta. |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |
| "The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008) |