|
Jäykkä niska on yleinen tuki- ja liikuntaelinsairauden oire. Kohtalainen niskajäykkyys voi liittyä lihasjännityksen laukaisemaan päänsärkyoireistoon, jonka osana saattaa kehittyä pään kääntöliikkeen vajavuus ja kivuliaisuus. Niskojen jäykkyyden äärimmäinen muoto on niskoihin iskevä noidannuoli, toiselta nimeltään torticollis, joka aiheuttaa äkillisen kaularangan jähmettymisen, eikä pään kääntö onnistu ollenkaan. Tila kestää noidannuolen tapaan 3-10 pvää ja paranee yleensä levolla. Äkillinen, aiemmin kokematon niskajäykkyys yhdessä tai ilman infektio-oireita saattaa olla merkki Suomessa harvinaisesta aivokalvontulehduksesta, joten siihen on suhtauduttava vakavasti. Siihen viittaavat poikkeava uneliaisuus, tajunnan tason lasku ja petekkiat eli verenpurkaumat iholla. Aivokalvontulehduksen epäily vaatii välitöntä selvitystä ja sen varmennuttua intensiivihoitoa. Iän myötä kaularangan välilevyt madaltuvat yleiseen kulumaan ja rappeumaan liittyen ja myös kaularangan nikamien toisiinsa liittävissä pikkunivelissä kehittyy välilevymadaltumien lisäksi kulumamuutoksia sekä hermojuurten ahtaumia, jotka vähentävät tukikudosten joustavuutta ja altistavat kaularankaa erilaisille kiputiloille ja jopa kaularangan lukko-oireille. Fasettilukko kaularangassa tarkoittaa kaularangan pikkunivelten "lukkiutumisoireistoa". Yleisesti myös kylmä, vetoisuus ja huono ergonomia altistavat jäykälle niskalle. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Ei tietoa |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Capana kirjoitti 12.10.08 03:56 Itsellä vaivaan auttoi käynnit OMT-fysioterapiassa. Monta vuotta tuli kuljettua lääkärissä ja tutkimuksissa sairaalassa ilman apua. Aina diaknoosina oli migreeni ja hoitokeinona toinen toistaan vahvemmat särkylääkkeet joista ei paljon apua ollut. Lopulta sairaalan lääkäri antoi lähetteen OMT-fysioterapiaan ja se auttoi. Fysioterapian avulla lisättiin kaularangan ja nivelten liikkuvuutta hieronnalla ja erilaisilla venytyksillä sekä annettiin hyvät itsehoito-ohjeet jotka ovat auttaneet siihen että nykyisin ei enää tarvitse syödä särkylääkkeitä ja kivut ovat poissa. |
| 18:09 | muumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri |
| 17:29 | m10-5812 on uusi käyttäjä |
| 15:48 | Marjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179 |
| 15:45 | Marjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren |
| 15:43 | Marjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi |
| 15:35 | Eva halasi käyttäjää saruska |
| 15:32 | Eva halasi käyttäjää Marjatta |

![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |
| "Within one month from its launch Hoitonetti has surpassed all expectations in traffic, unique users and page views" (Helsinki Times, 4.12.2008) |