Näköaistin välityksellä ihminen saa merkittävän osan ympäristön informaatiosta. Silmän näkökyvyn kannalta keskeiset valoa taittavat osat ovat sarveiskalvo ja mykiö eli linssi. Juuri linssin joustavuuden avulla ihminen säätelee kykyään katsoa kauas ja lähelle. Ikääntymisen myötä linssin mukautumiskyky heikkenee, ja 45 ikävuoteen mennessä ikänäkö on miltei kaikilla. Tässä vaiheessa saatetaan tarvita ensimmäiset silmälasit, jos niitä ei ole aikaisemmin hankittu iästä riippumattomien silmän taittovirheiden takia (likinäkö, kaukotaitteisuus). Edellä kuvattuja silmän etuosan valon kulkua huonontavia sairauksia ovat erilaiset sarveiskalvon vammat ja samentumat sekä kaihi, jossa mykiö tuntemattomasta syystä samentuu.

Silmämunan takaosassa oleva verkkokalvo aistii tappi-ja sauvasoluillaan valonsäteitä, joiden vaikutuksesta viesti kulkee edelleen näköhermoa pitkin aivoissa näkemisen aluetta käsittelevään keskukseen. Kuvan muodostuminen kokonaisuudeksi tapahtuu siis aivoissa. Kyse on monimuotoisesta tapahtumasta, missä näkemisen virhetulkintojen mahdollisuus on olemassa, koska näköhavaintoon liittyy aina aivoissa tapahtuva kuvien käsittely, joka perustuu ihmisen aikaisempaan kokemusmaailmaan ja on siten altis tulkintavirheille. Silmänpohjan sairauksista keskeisimpiä ovat silmänpainetauti, verkkokalvon rappeutuminen eri sairauksien vaikutuksista ja irtauma sekä erilaiset ravitsemushäiriöistä syntyvät silmäsairaudet. Näön heikkeneminen liittyy myös normaaliin ikääntymiseen sekä aivojen alueella oleviin sairauksiin, tulehduksiin, kasvaimiin tai verenkierrollisiin häiriöihin.

Näön äkillinen heikkeneminen on aina merkki vakavasta sairaudesta ja olisi selvitettävä päivystysluontoisesti. Taittovioista aiheutunut näön heikkeneminen korjataan usein lapsuusiässä ja ikänäkökysymykset tulevat aikuisille ajankohtaisiksi 40 ikävuoden jälkeen. 60 ikävuodesta lähtien yleistyvät puolestaan ikääntymiseen ja yleiseen näön rappeutumiseen liittyvät yleissairaudet.