Kynsien halkeilu

Ihmisellä, kuten muillakin selkärankaisilla kynnen tehtävänä on suojata sormien ja varpaiden päitä hankauksen aiheuttamasta kulumisesta. Kynsi koostuu keratiinista eli sarveisaineesta, joka levittyy kynteen kolmena eri kerroksena. Kynnen taipuisuutta lisäävät rasvat, mutta sarveisaineesta koostuva kynsi ei sisällä sen enempää kalsiumia eikä muitakaan epäorgaanisia rakennusaineita , joten niiden nauttimisesta ei ole kynsien kasvulle hyötyä.

Kynsien halkeilu on usein yhteydessä sieni-infektioon, mutta sitä voi esiintyä myös erilaisissa kynnen kasvuhäiriöissä ja kynsiaiheen vaurioissa. Kynsisienen vaivatessa kynnen pinta haperoituu, ohenee, halkeilee ja hilseilee. Usein kynsien halkeilu johtuu pelkästään urheilujalkineiden aiheuttamasta mekaanisesta paineesta tai erilaisissa urheilupeleissä saaduista varvasvammoista. Varsinkin erilaisissa pallopeleissä mustuneet kynnet ja kyynnen vauriot kuuluvat lajin kuvaan. Kynsien haurastumismuutoksia voi esiintyä myös psoriasiksen ja punajäkälän kynsimuutoksissa.

Tavallisimpia kynnen pinnan pitkittäistä lohkeilua ja halkeilua aiheuttavia tekijöitä eivät ole niinkään spesifiset kynnen pintaa vaurioittavat sairaudet vaan varsinkin naisilla käsien mekaaninen kuluminen pesuaineiden ja pesujen vaikutuksesta sekä erilaisten kynsilakkojen ja niiden poistoaineiden aiheuttamat hankaumat. Myös pitkät kynnet ovat päistään hauraita ja siten alttiita halkeilemiselle. Erilaisissa arkipäivän askareissa suositetaan varsinkin naisille käsineiden käyttöä erilaisissa kynnen pinnallisissa haurastumis-tai kulumistiloissa, koska käsinein suojautuneena kynnen pintaa, sen reunoja ja samalla käsiä kuluttava vaikutus on hyvin vähäinen. Terveetkin kynnet hyötyvät myös kynsipetiä kosteuttavista hoidoista, kuten kylvyistä sekä tämän jälkeen kynnen pinnan rasvaamisesta kosteusvoiteilla, jolloin kynnet saavat tarvitsemaansa rasvaa sen sisäistä elastisuutta parantamaan.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Kynsisieni
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Psoriaasi
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Nivelpsoriasis
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Punajäkälä
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Onko minulla varpaan kynsisieni?1 kpl24.11.2008 16:28:07
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Mainos
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
16:00 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli
15:34 iconm31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
15:20 iconsatumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
13:45 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
13:35 iconTaape halasi käyttäjää Marjatta
13:10 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
12:58 iconSailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta
12:46 iconMarjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina
12:36 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa
12:24 iconMarjatta halasi käyttäjää Sailamari
11:32 iconSailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder
09:56 iconTaape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta
09:30 iconMarjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi
09:08 iconMarjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari
08:22 iconMarjatta halasi käyttäjää babushka
08:20 iconSOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
08:15 iconMarjatta halasi käyttäjää Donder
08:09 iconMarjatta halasi käyttäjää Elisa
"The founding partners of Mediweb Oy are an example of young Finnish entrepreneurs making their way with a fresh idea" (Helsinki Times, 4.12.2008)
"Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute)