![]() Kurkkukipu on verraten tavallinen oire virusflunssan aiheuttamana. Virustaudissa nenän limakalvo turpoaa ja usein kuivattaa kurkkua, jolloin syntyy ”kurkun karheutta”. Kurkkukivun syynä voivat olla myös tulehtuneet nielurisat, jotka saattavat vaivata myös kroonisesti ja aiheuttaa kurkun ärsytystä pidemmällä ajalla. Muina tekijöinä on muistettava poskiontelotulehdus, joka aiheuttaa nieluun ärsytystä sinne valuvan lima- ja bakteerieritteen myötä. Poskiontelotulehduksen aiheuttama kurkkukipu on pahimmillaan aamuisin, ja sillä on taipumus selvitä iltaan mennessä ärsyyntyäkseen taas seuraavana aamuna nieluun valuneen räkäeritteen vaikutuksesta. Kurkkukipu voi viattomimmillaan liittyä myös kurkun kuivumiseen esimerkiksi puhetyössä. Talvisaikaan keskuslämmityksen ansiosta ilma on hyvin kuivaa, mikä saattaa aiheuttaa kurkkuoireita esimerkiksi opettajan työssä. Kurkun kuivumiseen auttaa veden nauttiminen. Ruoka-aine allergioissa voi esiintyä suun ja nielun limakalvon ärsyyntymistä, jopa äkillistä turpoamista, joka alkaa kurkkukipuna. Virustaudit ovat kokonaisuudessa yleisempiä kurkkukivun aiheuttajia kuin bakteerin aiheuttamat kurkkutulehdukset. Näin ollen antibioottihoidosta ei yleensä ole suurta hyötyä hoidossa. Harvinaisempia kurkkukivun syitä ovat kilpirauhasen suureneminen, sekä erilaiset kasvaimet nielun ja kielen alueella. Ne paljastuvat harvinaisempina kurkkukivun syinä kroonistuneiden kurkkukipuoireiden takaa eivätkä yleensä liity äkillisiin kurkkukivun aiheuttajiin. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 13.11.2008 11:09:34 | |
| 1 kpl | 26.11.2008 15:27:22 | |
| 1 kpl | 01.04.2009 14:55:06 | |
| 1 kpl | 06.06.2009 12:16:21 | |
| 1 kpl | 09.07.2009 12:21:34 | |
| 1 kpl | 23.08.2009 14:41:08 |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
M2O kirjoitti 26.10.08 09:08 Kurkkukipu on pitkään kestävänä erittäin kiusallista. Itselläni oli 4kk kestävä kipeän kurkun kausi. Välillä oli muutaman päivän erittäin kipeä ja sitten muutaman päivän vähän rauhallisempi. Kuitenkin sellainen pieni karheus oli kurkussa kokoajan. Söin yhden voimakkaan antibiotti-kuurin, mutta se ei auttanut mitään. Lopulta 4kk:n piina loppui itsestään ja verikokeissa selvisi että aiheuttajana oli jonkin sortin virus.Nyt ei onneksi yli vuoteen ole enää vaivannut. Onko kenelläkään muulla vastaanvanlaisia kokemuksia? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 21.06.09 13:45 Mieheni väittää, että hänen kurkkukipunsa johtuu siitä, että kaupunkiasunnossamme ikkuna on öisin vähän raollaan. Hän sulkee jatkuvasti ikkunan sairastumisen pelossa. Kaupunkiasunnossamme ei ole koneellista ilmanvaihtoa. Pyydän vastausta, voiko ilman läpivetoa kesäaikaan sairastua kurkkukipuun vain siksi, että ikkuna on hieman auki. Me muut "asukit" haluaisimme ilman vaihtumista makuuhuoneessa, jotta voisimme nukkua. | |
21.06.09 14:40 Voi olla, että herkkä kurkku saattaa ainakin ohimenevästi reagoida esimerkiksi vedolle tai ikkunan auki pitämisestä syntyvälle ilmavirralle. Myös siitepölyallergikot voivat saada oireita keväisin ja kesäisin auki olevasta ikkunasta. Terveyden ja ilmanvaihdon kannalta ikkunan auki pitäminen on muutoin hyvä ja terveellinen tapa, kunhan on riittävästi peittoa päällä ilmojen viilentyessä. Uskoisin, että kysymyksessä on enemmän tottumiseen, tottumuksiin ja yleiseen viihtyvyyteen liittyvä kysymys kuin terveydellinen ongelma noilla edellä sanotuilla varauksilla. Meillä kaikilla on omat tottumuksemme, joiden suhteen kompromisseja puolin ja toisin joutuu välillä sitten tekemään. Terveyden suhteen ei koidu harmia, päädytte sitten mihin lopputulokseen tahansa. | |
HateMe kirjoitti 28.04.10 11:47 Hei, saako mistään enää valmistetta Toclase? Onko jokin erityinen syy miksi ko. valmistetta ei enää saa? Onko mitään vastaavaa tuotetta? (Auttoi pahaankin kurkkukipuun kurlatessa ko. yskänlääkkeellä.) |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

![]() | "Tuki-halauksen antaminen on kiva lisäominaisuus. Jatkakaa samaan malliin" (Käyttäjä-palaute) |
![]() | "Kaikesta kerätystä tiedosta muodostuu palveluun valtava tietopankki, joka hyödyttää kaikkia palvelun käyttäjiä" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |