Korvien soiminen

Korvien soimisella eli tinnituksella tarkoitetaan molemmin-tai toispuoleista korvien soimista tai huminaa. Tinnituksen aiheuttaja on yleensä sisäkorvan hiusverisuoniston rappeumaperäinen syy tai äkillisesti syntynyt meluvamma, jonka jäljiltä korvien soiminen voi syntyä. Kysymyksessä on hyvin hankala oire, josta kärsii Suomessakin ainakin jossain määrin miltei 500 000 ihmistä

Rasitus, stressi ja tupakointi pahentavat yleensä oireita. Joillekin ihmisille korvien soimisesta on vain vähän haittaa, mutta osalle se on häiritsevää, jopa invalidisoivaa oireilua. Tilannetta ei helpota, ettei korvien soimiseen ole saatavissa suoraan oireeseen kohdistuvaa hoitoa, mutta sitä voidaan todennäköisesti ehkäistä ja ehkä lieventää asianmukaisella kuulonsuojauksella ja terveillä elintavoilla.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Paniikkihäiriö
12 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Yleinen ahdistuneisuus
12 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Fibromyalgia
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
****
Sosiaalisten tilanteiden pelko
6 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Menieren tauti
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Borrelioosi
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*****
MS-tauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aivohalvaus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Ohimenevä aivoverenkiertohäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Aivotärähdys
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Somatisaatiohäiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Hypokondrinen häiriö
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Sepelvaltimotauti
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*
Ikähuonokuuloisuus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
*
Betaserc
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
m53-2700 kirjoitti
27.08.09 04:07
Omat kokemukseni tinnityksestä alkoivat n.2 vuotta sitten.

Sydämen sykkeen tahdissa kuuluva humpsutus vasemmassa korvassa,joka haittasi eniten nukkumaan mennessä,sekä yöllä herätessä.Monet lääkärissä käynnit eivät tuottaneet tulosta,kunnes itse mainitsin verenpaineesta joka oli moneen kertaan mitattu työterveydessä140/95(155/105)ja kysyin enkö voisi saada jotain alentavaa lääkettä?Muutamat lääke kokeilut,ja parin kuukauden jälkeen humpsutus jäänyt kokonaan pois.

Mutta nyt 3kk sitten hävisi kuulo kyseisestä korvasta.T,yöterveyteen siellä korva huuhteluja jokusen kerran ,ei apua(kuulo mitattu nyt kahdesti)Yleislääkäri tutkinut kahdesti,korvalääkäri kerran laitoi jonoon K-S-KSairalaan,sitä odotellessa.

T:Mies -59. 180/80kg

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: m53-2700)
28.08.09 10:10
m50-2700 antoi hyvän kuvauksen siitä, miten koholla oleva verenpaine saattaa ilmetä korvaoireina, huminana, painon tunteena tai sillä,että humina tuntuu sydämen sykkeen tahdissa. Korvien soimisen suhteen tulisi aina tarkistaa verenpaine. Se on nykyään helppo tehdä vaikkapa omalla kotimittarilla, joka on kohtuullisen luotettava nykyään. Verenpaineen oma kotimittaus on mielestäni potilaan kannalta myös mielekäs ja käytännöllinen tapa tarkkailla terveyttään. Onko muilla kokemuksia korvien huminan taustalla olevasta verenpaineen noususta?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
29.03.10 15:27
Mulla oikees korvas harvoin erittäin korkeeta vaihtuvaa ininää ("hjimmjimmjimm") eikä oikeel korval silloin kuule yhtä hyvin kun vasemmal. Yleensä se hiljenee tai vähenee kokonaan yön jälkeen. Mahtaako liittyä jotenkin sterssiin tai verenpaineeseen?

avatar
Rituli kirjoitti
23.11.10 10:56
Onko täällä joukossamme kenelläkään korvien soimista ,siis tinnitusta olisi mielenkiintoista keskustella,kuinka se ilmenee ja mitä muuta se aiheuttaa,minulla itselläni ei ole,mutta miehelläni sitä on,joka on välillä aika kiusallistakin ja häiritsevää ja oletteko saaneet siihen jotain lievennystä ja apua jollain tavalla,verenpainetta hänellä ei ole eikä ainakaan mainittavampaa stressiä !

avatar
Rituli kirjoitti
16.12.10 04:52
Tuosta korvien soimisesta kysyisin vielä,koska lääkäri on ollut täällä palstoilla äskettäin,niin kysyisin onko mitään lievitys keinoa,uutta tällä vaivalla todettu,tätä ei taida paljoa ainakaan Hoitonetin käyttäjillä olla,koska siitä ei täällä ole asiasta keskusteltu,tai sitten en ole huomioinut ja hyvät vinkit olisi tervetulleita,sillä poishan niitä ei kyllä varmasti enää saa koskaan ja siihen liittyy joskus nukkumaan mennessä,jonkinlaisia"kilahduksia"korvissa ja koska itselläni ei niitä ole on hankala kuvailla,sillä miehelläni niitä on !

avatar
Elisa kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
16.12.10 06:09
Minulla korvat soivat oikeastaan koko ajan. Se ei ole mitenkään häiritsevää mutta kuulen sen kyllä, kun oikein pysähdyn kuuntelemaan. On siellä ilmeisesti koko aja, mutta lienen tottunut, koska en enää kiinnitä siihen sen kummempaa huomiota. Se on korkea, sinnittelevä ääni, tuntuu kuin se menisi pään läpi korvasta korvaan..en ole edes koskaan keskustellut asiasta lääkärin kanssa. Sen on kai jo osa jokapäiväistä elämääni.

avatar
Mörrimöykky kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Elisa)
16.12.10 14:14
Itselläni ovat korvani soineet,kohisseet,vinkuneet,niin kauan kuin muistan.
Tällä hetkellä on äänessä pikkuinen lintu,se sirittää pienellä äänellä oikein nätisti.Ei haittaa ollenkaan,nähtävästi olen tottunut tilanteeseen.
Luullakseni ilmiöille ei mahdeta mitään.

avatar
Mörrimöykky kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
16.12.10 14:24
Eräs keino,jos on oikein haittaava tilanne,niin voi käyttää taustamusiikkia.Tämä varmaankin vaatii erityisjärjestelyjä perheessä.
Jos lähitienoillasi on kuuloliiton osasto,sieltä voi kysyä neuvoja.Sähköpostilla voi ottaa yhteyttä,vaikkapa suoraan kuuloliittoon.

avatar
Eva kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Rituli)
16.12.10 15:12
Mulla auttoi tinnitukseen tyynyn vaihto. Iltaisin nukkumaan mennessä kuului semmoista morsetusta tin-tin-tin-ti-tii-taa---...oli tosi ärsyttävää. Sitten ostin terveystyynyn, niin jo häipyi meteli korvasta:))

avatar
Rituli kirjoitti
16.12.10 15:29
Kiitän lämpimästi vastauksistanne,tuohon korvien soimiseen,välitän tietoa kumppanilleni jotka hyviä neuvoja kaikki,jospa vielä otan yhteyttä kuuloliittoonkin !

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Paras tuki usein on keskustelu muiden ihmisten kanssa, vaikkei siitä välitöntä apua olisikaan. Jo se, että saa puhua asiasta helpottaa." (Käyttäjä-palaute)
"Sivujen asiantuntijat ovat lääkäreitä, joilla on pitkä käytännön kokemus lääkärin työstä" (Helsingin Sanomat, 24.11.2008)