Kirvely virtsatessa

Kirvely virtsatessa on verrattain yleinen oire. Se liittyy useimmiten naisilla tavalliseen virtsatieinfektioon. Naisilla virtsaputki on vain muutamia senttimetrejä pitkä, minkä vuoksi infektion kulkeutuminen virtsarakkoon tai erilaiset virtsaamiseen liittyvät oireet ovat miehiin verrattuna yleisempiä. Naisilla voi esiintyä epämääräistä kirvelyä ilman, että infektiota virtsateissä voidaan todeta. Terveellistä virtsarakon toimintaa edistää esimerkiksi päivittäinen puolukoiden nauttiminen, mikä hapantaa virtsaa ja ehkäisee samalla virtsavaivoja.

Miehillä kirvely virtsatessa on harviaisempaa virtsatieinfektioon liittyen. Useammin virtsankirvely liittyy saatuun sukupuolitautiin, lähinnä klamydiainfektioon tai harvemmin tippuriin. Klamydia on yleinen sukupuolitauti varsinkin nuorilla ja voi olla täysin oireetonkin, mikä vaikuttaa hoitoon hakeutumisen viivästymiseen. Epämääräisten oireiden esiintyessä virtsaputkessa olisi sukupuolitaudin mahdollisuus hyvä tarkistaa, jos sen syntyminen on mahdollista seksuaalikäyttäytymisen perusteella. Suomessa terveyskeskuksissa on järjestetty toimiva joustava vastaanottomahdollisuus kaikille sukupuolitautia epäiltäessä ja tutkimukset sekä hoito ovat kaikille myös ilmaisia.



Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Virtsatieinfektio
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Eturauhastulehdus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Tippuri
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Trikomonasinfektio
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
***
Klamydia
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
**
Perussairauden hyvä hoitotasapaino
1 henkilöä
Koettu hyöty
***
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Voisiko minulla olla sukupuolitauti?1 kpl19.11.2008 15:18:27
Oiretta kokeneet
Keskustelu

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
10.02.09 04:44
Hei.Vaikea löytää oikeaa kategoriaa kun virtsainfektiosta ei ole kyse.Kokeet ovat siis puhtaat.Oireeni on kiusallinen: pissahätä koko ajan, vaikka rakko olisikin tyhjä.Sukupuolitautia minulla ei voi olla. Pari vuotta sitten kärsin 3kk samasta vaivasta.Meni sitten itsestään ohi.Yritämme mieheni kanssa lasta.Kuukautisieni alkuun on vielä n.viikko.Onko mahdollista että ihan alussa oleva raskaus aiheuttaisi oireen?Täällä pienessä kylässä ei pääse kuukausiin gynelle eikä yksityiselle yhtäkkiä ole rahaa.Kertoisitko vaihtoehdot mistä voisi olla kyse.ikää 22 vuotta

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
10.02.09 11:06
Kysymyksesi on hankala, koska yksiselitteistä vastausta ei varmaankaan kysymyksenasetteluusi ole mahdollista antaa. Suosittelisin kuitenkin , että olette lääkärisi kanssa tarkistaneet virtsakokeet useamman kerran. Vaikka sukupuolitaudin todennäköisyyttä ei ole, olisi hyvä määrittää nämä ihan rutiinisti, koska pitkittynyt alapään oire tulee aina tarkastaa myös sp-tutkimuksin. Oiretta on ollut sinulla aiemminkin, mikä voi joskus syntyä stressioireiden pohjalta. Liiallinen sympaattisen hermoston aktivoituminen voi joskus aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, kirvelyä ilman että asia muuten näkyy ulospäin. Kerran aiemmin vaivan helpottaminen itsestään viittaa ehkä hyvänlaatuiseen oireeseen. Terveyskeskuksessa voisit vielä kysyä em. tutkimuksia. Jos kaikki ovat kunnossa, voisit vielä seurailla, menisivätkö oireet samalla tavalla ohi. Jatkotutkimusten tarve kannattaisi jättää ehkä myöhempään aikaan, jos tilanne ei kaikesta huolimatta mene ohi.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
12.07.09 15:04
ensin oikea skylki kipeytyi pissaamine lisääntynyt,pissan jälkeen polttaa tuntuu kuin rakkoa jokin painaisi.nyt kylkikipu molemminpuolinen,kuin tukilihaksa lamassa,ikävää särkyä

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
21.10.09 04:56
Olen reilu parikymppinen nainen. Sain hieman yli 3 vk sitten päivystyslääkäriltä viikon pivmesillinaamikuurin vti-epäilyyn (jatkuva pakottava pissaamisen tarve, virtsakokeessa ei nitriittejä, ei merkittävästi nousseet tulehdusarvot, mutta verta kuulemma oli). Oireet tuntuivat helpottavan hetkeksi, vaikkakin sain antibiooteista hiivasienitulehduksen, joka aiheutti muuta haittaa. Pari viikkoa myöhemmin pakottava virtsaamisentarve palasi taas yhtä tuskallisena. Kävin tk:lla antamassa virtsanäytteen, josta tehtiin bakteeriviljely. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, klamydia testattiin, sekin negatiivinen. Kävin yksityisellä gynellä, joka määräsi dalacin-emätinvoidetta ja kehotti syömään buranaa 3xpvä. Buranalla oireet helpottivat niin että saan unta ja pystyn töitä tekemään, paine tuntui omituisesti lähinnä klitoriksessa, mutta kun viikon kuurin jälkeen koitin jättää niitä pois, palasi pakottava pissahätä.
Mikä ihme syynä voi olla, jos ei kerran vti? Gynekologi puhui virtsateiden ärsytystilasta joka voi tulla vti:n seurauksena ja saattaa kuulemma kestää kauankin. Voiko tässä tehdä muuta kuin purra hammasta ja nappailla särkkäreitä? Kaikenmaailman IC ja virtsaputkioireyhtymä-jutut hermostuttaa, virtsarakon syövästä puhumattakaan, koska tupakoin 10 vuotta.

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
21.10.09 10:06
On hyvä, että vaivaasi on tutkittu perusteellisesti, eikä mitään vakavampaa ole todettu. Epäily korkeintaan on lievän virtsatieinfektion jälkioireilusta, joka saattaa olla hyvinkin oikea selitys. Myös muilla kuin pelkästään fyysisillä asioilla, kuten elämäntilanteella ja elämänahallinnallisilla asioilla saattaa yleisesti olla merkitystä koettujen oireiden suhteen. Nimittäin meillä KAIKILLA on aikakausia, jolloin voimme kokea tai "herkistyä" erilaisille oireenkokemisille. Ihminen ei ole pelkästään mekaaninen kone vaan fyysiseen ja psyykkiseen vuorovaikutuksen kautta hahmottuva biologinen olento.

Yleisesti ottaen tällä tavalla perusteellisesti tutkittuja, mutta hieman epäselväksi jääneet oireita, (jotka muutenkin ovat yleisiä ja joita esiintyy naisilla melko runsaasti) voi olla joskus järkevää jäädä joksikin aikaa seuraamaan, koska useimmiten ne rauhoittuvat ajan kanssa. Oireiden rauhoittuminen useimmiten vanvistaa, että kysymys on ohimenevästä, toiminnallisesta tai vaarattomasta oireesta.
Sinun kannattaa ensisijaisesti seurata oireitasi ja noudattaa lääkärisi ohjeita jatkon suhteen. Tässä kuitenkin yleistä pohdintaa, miten tämäntyyppisissä vaivoissa yleensä pyritään toimimaan. Hyvää jatkoa!

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
11.02.10 00:40
kokeilkaa jotain karpalo tabletteja kun oireet alkaa.. minulla ne auttavavat ja oireet on ollu tuo jatkuva pissahädän tunne ja paine/polte emättimessä.
kaikki kokeet on otettu mutta mitään järkevää lääketieteellistä selitystä en ole saanut. =(

avatar
n45-3427 kirjoitti
07.07.10 06:54
Kärsin voimakkaasti virtsaamisen tarpeen tunteesta, joka ei helpota virtsatessa. Gyne määräsi keltarauhashormonia, joka onkin auttanut pari vuotta. Nyt kuitenkin jo kuukauden verran oireet joihin keltarauhashorm. eivät vaikuta. Edelliset kuukautiset todella olemattomat; voisiko olla asiaan vaikutusta? Voiko olla vaihdevuosioire; olen 42v. Muita vaihdevuosioireita en ole huomannut. Stressiäkin mietin, ainahan tuo on läsnä, mutta kuinka varmistan että syy olisi sen? Kaikki neuvot olisivat tarpeen, hermot meinaavat mennä!

avatar
Rituli kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: n45-3427)
07.07.10 07:14
Olen huono antamaan tähän neuvoja,itse kyllä menisin lääkärille,koska sieltä kuitenkin ammattilaiset ovat asialla.Mielestäni vaihdevuosiinkin liittyy muitakin oireita ja aika nuori olet vielä niihin,joskin nekin saattavat alkaa jo sinunkin iässäsi.Minulla aikoinaan oli tuon tapaista vaivaa,jossa virtsarakko oli madaltunut,tuli kohdunpoistu ja sen jälkeen virtsarakon kohotus leikkaus,luulen että osaltaan minulla syytä oli ylipainollakin.Toivon että saat asian hoidettua,koska se alkaa kyllä vaikuttamaan mielialaan ja hermoihin,kun elää epätiedoisuudessa vaivan kanssa !

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
07.07.10 16:00
minulla on ollut monta kertaa virtsatulehdus, olen 15 vuotias ja kuukautiseni ovat alkaneet jo vuosia sitten. viimeksi minulla oli virtsatulehdus n kuukausi sitten ja nyt on ilmennyt taas kirvelyä virtsatessa ja koko aikaista virtsaamisen tarvetta. se vaikeuttaa todellakin elämääni. mutta miten minun pitäisi sitten toimia kun haluan viedä näytteet laboratorioon terveyskeskukseen?

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
18:09 iconmuumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri
17:29 iconm10-5812 on uusi käyttäjä
15:48 iconMarjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179
15:45 iconMarjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren
15:43 iconMarjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi
15:35 iconEva halasi käyttäjää saruska
15:32 iconEva halasi käyttäjää Marjatta
Mainos
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)
"Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute)