Kipeä olkapää

Olkapään kiputila on varsinkin työikäisten ihmisten yleinen ongelma. Olkapään keskeisen alueen muodostaa olkanivel, jonka ympäröimä pallomainen kiertäjäkalvosinjännerakenne mahdollistaa olkapään jäntevyyden,joustavuuden ja sitä kautta liikkuvuuden. Nuorella ihmisellä olkapään liikkuvuus ja joustavuus on parempi. Niin kuin muissakin nivelissä, keski-ikäisellä ihmisellä nivelkapselin jäykistymisen ja kuluman myötä olkapäänkin vaivat yleensä lisääntyvät.

Tavallisimpia olkapäähän kohdistuvan kivun syitä ovat olkapäätä ympäröivien luisten ja pehmytkudosrakenteiden iän myötä tapahtuvat rappeutumismuutokset kuten olkanivelrikko, jänteiden rispaantuminen, tulehdukset ja kalkkeutuminen. Lisäksi kipua voi aiheuttaa myös jännerakenteiden repeäminen, olkanivelen liiallinen ahtaus tai löysyys ja ns. jäätynyt eli kutistunut olkanivel. Särky tuntuu olkapäissä varsinkin yöaikaan.

Kipeä olkapää vaatii pitkittyessään perusteellista selvittelyä lääkärin vastaanotolla. Sairaudenmäärityksessä apuna voidaan käyttää olkapään ultraäänitutkimusta, varjoainekuvausta tai magneettitukimusta syyn esille saamiseksi ja oikean hoidon määrittämiseksi.


Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot
Yleisimmät sairaudet ? Käytetyimmät lievityskeinot ?
Fibromyalgia
21 henkilöä
Koettu voimakkuus
Nivelrikko
7 henkilöä
Koettu voimakkuus
Olkapään kiertäjäkalvosimen repeämä
5 henkilöä
Koettu voimakkuus
Jäätynyt olkapää
4 henkilöä
Koettu voimakkuus
Limapussintulehdus
3 henkilöä
Koettu voimakkuus
Ahdas olkapää
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
Olkanivelen sijoiltaanmeno
2 henkilöä
Koettu voimakkuus
Jännetupentulehdus
1 henkilöä
Koettu voimakkuus
Aiheeseen liittyvät kysymykset
KysymysVastauksiaViimeisin vastaus
icon Miten särkylääkkeitä tulisi syödä?1 kpl13.11.2008 11:09:34
icon Miten voin hoitaa nivelrikkoa?1 kpl10.01.2009 08:33:00
icon Mitä tulisi huomioida kesämökille mentäessä?1 kpl06.06.2009 12:16:21
Oiretta kokeneet
Keskustelu
< Edellinen | Seuraava >

Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta

avatar
TriDoc kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: m39-3263)
11.03.10 10:42
Tuskin hauislihaksen jänne repeytyy ahtaasta olkapäästä johtuen. Ennemmin käsittäisin kysymyksessä olevan jänteen yleisen haurastumisen perusteella syntyvän repeytymisen. Etenkin tällä jänteen alueella tapahtuu jännerakenteelle tyypillistä haurastumista, jonka seurauksena jänteen vetolujuus vähenee aiheuttaen usein voimaa vaativassa liikkeessä jänteen irtoamisen/poikkimenon sen kiinnityskohdastaan. Pitkäaikainen jänteen tai sen lähialueen tulehdus toki vielä edesauttaa lisää jänteen haurastumista.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
11.03.10 15:19
miten monta gradus- luokituksia on olemassa, onko liikuntaelinten gradus- luokka III paha leikkauksen suhteen. kiitos tiedosta.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
11.03.10 15:42
Millä tavoin jänteisiin syntyy kalkkia. Vai onko kyseessä pelkkä tulehdus, joka kalkkeutuman aiheuttaa. Onko muitakin syitä

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
04.05.10 01:03
haluaisin tietää kuinka kauan kestää parantua olkapään rispaantuminen jänteessä?

avatar
reporanka kirjoitti
04.05.10 09:59
Mikä jänne Sinulla on rispaantunut?

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti
28.05.10 02:16
Olkapäässäni todettu syyskuussa -09 kietäjäkalvosinoireyhtymä. Kortisonia olen saanut kaikkiaan 6 piikkiä (3x2), fysioterapeutin luona käyntejä 10, akupunktiota 4 kertaa.

Vieläkin särkee, joka aamuyö herään kipuun jolloin on otettava särkylääkettä (Panacod). Kiertoliikkeet ja ylöskohotukset sattuu. Ortopedillä olen käynyt tammikuussa ja hän kehoitti katsomaan vielä muutaman kuukauden.

Olen pyytänyt lääkäriltäni (työterveys) uutta lähetettä ortopedille mutta aina on vastauksena että katsotaan vielä ja jatka kuminauhaharjoittelua (eli "taasko tuo akka tulee valittamaan olkapäätään").

Olen totaalisen väsynyt tuohon särkyyn kun töissäkin pitää pillereitä ottaa että jaksaa päivän olla.

avatar
reporanka kirjoitti
28.05.10 10:52
Kannattaisiko yrittää toisen lääkärin kautta, vaikka tk:n, jatkohoitoon?

Kokemuksesta tiedän, ettei leikkauskaan aina ole se autuaaksitekevä. Mutta oletan, ettei tuo vaiva ainakaan pitkittyessään helpota.

avatar
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: reporanka)
21.06.10 02:27
Jonotan kieräjäkalvosimen oireyhtymän vuoksi nyt operointiin, jonne jonot n. 6kk. Kuuluuko oireisiin, että tuo kipeä käsi palelee ja sormet ovat kylmät? Terveä käsi samanaikaisesti normaalilämpöinen.

avatar
reporanka kirjoitti
21.06.10 04:11
Kai niitä oireita on useita. Itselläni ennen toista leikkausta puutui pikkurilli ja nimetön. Se johtui siitä, että kyynärsauvakävelystä johtuen (mahdollisesti) joku hermo jäi puristukseen.

Pidä ryhti hyvänä, niin ei tule niin paljon venytystä kudoksiin ja verikin kiertää paremmin.

Aika pitkä on kyllä jonotusaika.

avatar
Juska kirjoitti ( icon vastaus nimimerkille: Kirjautumaton käyttäjä)
21.06.10 04:38
Minä olen saanut ultraääni hoitoa olkapään jänne repeämän kipuun, hoito erittäin tehokasta, kipu helpotti jo parin käynti kerran jälkeen,(minulla hauislihaksesta katkennut jänne ja olkapäästä se leveä jänne revennyt, kipua ei muuten pahemmin paitsi kovan rasituksen jälkeen.

Seuraava >

Kirjoita uusi viesti



1. Omalla tunnuksella

2. Luo tunnus

3. Anonyymisti

Toiminnot
Lähetä linkki
icon
Lähetä linkki

Voit lähettää tämän sivun linkin esimerkiksi ystävällesi.

Ystäväsi sähköpostiosoite:
Yhteistyössä

Rehamed
Nebula
Viimeisimmät tapahtumat
03:11 iconn62-2165 halasi käyttäjää Eva
03:07 iconreporanka kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
03:05 iconn62-2165 kommentoi sairautta Burnout
03:00 iconTinttu kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
02:50 iconTinttu halasi käyttäjiä Annukka, Jossu, Rituli, Meeni
02:20 iconSusihukka112 halasi käyttäjää Sara
02:05 iconRuutar kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa
01:23 iconAnnukka halasi käyttäjää Tinttu
23:00 iconIntolerable lisäsi profiiliinsa uuden sairauden "Virtsatieinfektio"
22:56 iconIntolerable päivitti profiilin kuvausta
22:42 iconIntolerable liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut...
22:39 iconIntolerable vaihtoi nimimerkkiä
22:37 iconIntolerable on uusi käyttäjä
22:18 iconJossu halasi käyttäjiä Tinttu, Henu82
17:27 iconEva halasi käyttäjiä Rituli, Elisa
15:59 iconHenu82 halasi käyttäjää saruska
15:52 iconsaruska halasi käyttäjiä Elisa, Rituli
15:48 iconsaruska halasi käyttäjiä Eva, Sara
"Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen Suomessa kehitetylle terveysaiheiselle Hoitonetti.fi –verkkoyhteisölle" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008)
"Hoitonetti vaikuttaa uudenlaiselta ja modernilta sivustolta, jolla on raikas yleisilme" (Käyttäjä-palaute)