|
Kaksoisnäkeminen johtuu yleensä silmiä liikuttavien lihasten yhteistoiminnan puutteesta tai yksittäisen lihaksen lihaksen halvauksesta, jonka vuoksi silmien hahmottaminen ja yhtenäisen kuvan muodostaminen ei onnistu. Kaksoiskuvia esiintyy silmänliikuttajahermon halvauksessa ja sitä aiheuttavissa sairauksissa (aivoinfarktit, aivoverenvuoto, tuumorit, Ms-tauti ja kasvohermohalvaus) sekä silmänsisäisten häiriöiden aiheuttamana (kaihi). Joskus myös kaksoiskuvia voi syntyä poskiluun murtumaan liittyvän hermohalvauksen johdosta. Kasvojen ruhjevammoihin tai todettuihin murtumiin liittyviä kaksoiskuvia selvittelee korvalääkäri. Joskus poskiluun asento on kasvon murtuman seurauksena sellaisessa asennossa, että tarvitaan päivystyksellinen leikkaus vammojen hoitamiseksi. Kaksoiskuvien esiintyminen vaatii perusteellisen selvittelyn silmälääkärin johdolla. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Alle voit kirjoittaa uuden viestin ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
| 18:09 | muumimamma halasi käyttäjiä Banda, Joneka, Tarja-2705, Jenskuuuu, elluri |
| 17:29 | m10-5812 on uusi käyttäjä |
| 15:48 | Marjatta halasi käyttäjiä MotoLaura, reporanka, n41-5179 |
| 15:45 | Marjatta halasi käyttäjiä Henu82, caren |
| 15:43 | Marjatta halasi käyttäjiä bisoprolol, syyskissuli, muumimamma, saruska, ritvamummi |
| 15:35 | Eva halasi käyttäjää saruska |
| 15:32 | Eva halasi käyttäjää Marjatta |

![]() | "Kaikesta kerätystä tiedosta muodostuu palveluun valtava tietopankki, joka hyödyttää kaikkia palvelun käyttäjiä" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |
![]() | "Kaikesta kerätystä tiedosta muodostuu palveluun valtava tietopankki, joka hyödyttää kaikkia palvelun käyttäjiä" (Suomalaisen Työn Liitto, 26.11.2008) |