|
Ilmavaivoista kärsiminen on yleensä yksilöllinen oire, mutta se on yhteydessä nautittuun ruokavalioon, ruoka- ja lisäaineyliherkkyyksiin (sorbitoli) ja joihinkin harvinaisempiin sairauksiin kuten keliakiaan, jossa se voi esiintyä keskeisenä ja ainoana oireena. Ilmavaivat voivat liittyä osana myös ärtyneen suolen oireyhtymään sekä erilaisiin mielialaoireisiin liittyvinä fyysisinä suolisto-oireina. Laktoosi-intoleranssissa ilmavaivat ovat tyypillinen ja tavallinen oire. Se syntyy maitosokeria pilkkovan laktaasi-entsyymin puutteesta, jonka seurauksena laktoosin eli maitosokerin pilkkoutuminen ohutsuolessa estyy/häiriintyy. Maitosokeri kulkeutuu pilkkoutumatta paksuunsuoleen, jossa bakteerit hajoittavat maitosokeria epätäydellisesti kaasuiksi aiheuttaen ilmavaivoja. Ilmavaivat perustuvat bakteerin liikakasvuun paksusuolessa, jossa luodaan perusta suolikaasujen muodostukselle riittämättömän ruoansulatuksen kautta. Nopea syöminen ja ahmiminen laukaisee ilmavaivojen muodostuksen. Lisäksi rasvainen ruoka, leivonnaiset, suklaa, kasvikset ja muutamat muut ruoka- ja lisäaineet kuten sorbitoli lisäävät oireita. Ongelmallisten ruoka-aineiden tunnistaminen ja säännöllinen syöminen auttavat tavallisesti oireiden hallinnassa. |
| Oireeseen liittyvät sairaudet ja oireen lievityskeinot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
Yleisimmät sairaudet |
Käytetyimmät lievityskeinot |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kysymys | Vastauksia | Viimeisin vastaus |
|---|---|---|
| 1 kpl | 06.06.2009 12:16:21 |
Ruutar |
Mirkka |
cyanide-82 |
m49-1506 |
Henu82 |
n57-2268 |
Sarlotta |
Armadillo |
m46-6155 |
n31-259 |
n33-2769 |
DorisTi |
Alla voit keskustella ja kertoa omia kokemuksiasi aiheesta
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 13.01.09 09:57 mistä apu jatkuviin ilmavaivoihin.kaikesta ruuasta vaivoja? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 19.01.09 02:56 Hei, itselläni oli pitkään sama ongelma. Lopulta löysin ne ruoka-aineet, jokta aiheuttivat ilmavaivoja kaikista eniten. Jättämällä ne pois tilanne helpotti jonkin verran. Minun kohdallalni esimerkiki jukurtti oli tällainen aine. | |
Helena kirjoitti ( 31.01.09 13:01 Hei Katselen satunnaisesti tänne. Huomasin tuon sinun hankaluutesi. Minkälainen ruokavalio sinulla on? Käytätkö paljon valkoista leipää, esim. sekaleipää, pizzoja, karkkeja, syötkö pullaa? Huomasin, iän karttuessa, että esim. kotonatehdyt sämpylät ja myös pulla aiheuttivat kamalat ilmavaivat,mutta esim. vain yksi leipä ei tihnyt niitä. Sitten on maito. Toiset voivat käyttää maitoa missämuodossa tahansa, toiset vain hapanmaitotuotteita, kuten piimä, viili, jogurtti. Toiset sietävät vain vähälaktoosisia tuotteita. Jotkut eivät siedä ollenkaan maitoa. Jos asia vaivaa voisit käydä laktoosirasituksessa, se karsisi sen ongelman ja saisit tutkittua tietoa, maitoallergia ja laktoosi-intoleranssi ovat kaksi eri asiaa, li on maitosokerin imeytymishäiriö, maitoallergiassa elimistö reagoi maidon proteiiniin. Tässä vähän alkua. Luulisi, että sinulla on toiminnallinen vaiva, eli jokin ruoka-aine aiheuttaa kaasunmuodostusta, tavalisimmat aineet ovat juuri maito, vehnä, hiiva, herneet, sokeriset esim. karkkien syönti. Pakkaspäivän terveiset. Helena | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 07.02.09 08:53 Hei! Voiko millään tutkimuksella todeta, mitkä ruoka-aineet aiheuttavat ilmavaivoja? Siis muuten kuin systemaattisesti kokeilemalla? Testannut olen vaikka mitä, mutta syytä ei löydy. Maidottomalla ruokavaliolla olin pitkään maitoproteiiniallergian takia, ja silloin ilmavaivoja oli ihan yhtä paljon kuin nykyäänkin allergian hävittyä. Syön aika vähän leipää, mutta paljon makaroneja ja pastaa. Jukurtteihin ja muihin maitotuotteisiin en juuri koske, ne maistuvat pahalle. Karkkia syön kerran viikossa pikkupussin, samoin pitsapäivä on kerran viikossa. Muuten syön monipuolisesti normaalia kotiruokaa. Ilmavaivoja on tasaisen runsaasti läpi viikon. t. Anna | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 13.12.09 13:35 Hei, minullakin on pitkään ollut sama vaiva, enkä tarkasti tiedä, mistä tuotteista se johtuu. Käytän kuitenkin hyvin paljon täysjyvätuotteita, jogurttia ja soijaa, sillä kasvissyöjänä ruokavalioni on hieman suppeampi. Toisaalta syön myös todella paljon hedelmiä. Päivästä riippuen oireeni vaihtelevat, vaikka ruokavalioni pysyy jopa päivittäisellä tasolla hyvin samankaltaisena. Joskus vaiva johtaa myös todella pahaan vatsakipuun. Onko ruokavaliosta jonkin tuotteen pois jättäminen ainoa tapa testata oireiden syytä? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 17.02.10 13:39 Olen 22-vuotias tyttö ja minulla on ollut vatsaongelmia pienestä pitäen. Lapsena minulla oli paha koliikki, ja kuukausia kestävä ummetus. Nykyään jatkuvat ilmavaivat,turvotus ja "jatkuva vatsan käymistila" haittaa elämääni todella paljon..Lopetin leffassa käynnin,koska vatsani jatkuva ääntely nolotti niin ja kaikki sosiaaliset tilanteet haittaavat. Syön mielestäni ihan terveellisesti,salaattia,jätin pois pastan ja en syö valkoista leipää,jugurtteja(sokerin takia),roskaruokaa todella harvoin,karkkipussin kerran viikossa. Eikä auta. Kokeillut olen maitohappobakteereja,muita ruoansulatuslääkkeitä mitä apteekista saa,mutta ei tehoa..En tiedä mitä tekisin? | |
Kirjautumaton käyttäjä kirjoitti 10.04.10 08:26 Löytyi apu! Tee tuolta löytyvä "immuunipuolustusmittari"- Noissa probiooteissa on se idea, että: 1.Nuo bakteerit pitää olla juuri nuo nimenomaiset bakteerit. 2.Niitä on saatava limakalvoille vähintään 5-miljardia bakteeria päivässä. 3.Niitä on saatava limakakvoille jatkuvasti joka ikinen päivä! - Lue- | |
Helena kirjoitti ( 13.04.10 14:42 Oletko kokeillut makaronin ja pastan muuttamista johonkin muuhun, ei vehnää sisältävään. Itse olen huomannut vehnätuotteiden lisäävän ilmavaivoja, turvotusta ja myös mahan toimintaa. Tämä vain 1 vinkki. |
| 16:00 | muumimamma halasi käyttäjiä Elisa, Henu82, ritvamummi, Sailamari, Rituli |
| 15:34 | m31-6199 liittyi yhteisöön Hoitonetti.fi Juttut... |
| 15:20 | satumaa kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 13:45 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 13:35 | Taape halasi käyttäjää Marjatta |
| 13:10 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 12:58 | Sailamari halasi käyttäjiä ritvamummi, Marjatta |
| 12:46 | Marjatta halasi käyttäjiä ritvamummi, niina |
| 12:36 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, Elisa |
| 12:24 | Marjatta halasi käyttäjää Sailamari |
| 11:32 | Sailamari halasi käyttäjiä Elisa, saruska, Donder |
| 09:56 | Taape halasi käyttäjiä Elisa, Marjatta |
| 09:30 | Marjatta halasi käyttäjiä Taape, ritvamummi |
| 09:08 | Marjatta halasi käyttäjiä niina , Sailamari |
| 08:22 | Marjatta halasi käyttäjää babushka |
| 08:20 | SOBA kommentoi yhteisössä Hoitonetti.fi Juttutupa |
| 08:15 | Marjatta halasi käyttäjää Donder |
| 08:09 | Marjatta halasi käyttäjää Elisa |

![]() | "Näillä sivuilla on kiva ja rentouttava olla, kiitos toisenkin kerran." (Käyttäjä-palaute) |
![]() | "Tämä Hoitonetti on tosiaankin mukava tapa kuulla että on niitä samankaltaisia vaivoja muillakin, olen ollut tosi hyvillä mielin, kun liityin tänne!" (Käyttäjä-palaute) |